Kitobni o'qish: «Maria Stuart Skotlannissa», sahifa 4
YHDEKSÄS KOHTAUS
Entiset. RUTHWEN tulee sisään.
RUTHWEN (heittäytyy tuolille). Viiniä, minä vapisen!
(Darnley rientää sinne ja antaa hänelle täytetyn lasin, jonka hän kerrassaan tyhjentää).
KUNINGATAR (joka katsoo ylös). Rizzion lasi! Se oli omistettu kostolle!
RUTHWEN. On yhdentekevä; nyt hän on tapettu!
KUNINGATAR (kavahtaa seisalleen). Oi, se veri tulee kalliiksi muutamille teistä!
RUTHWEN. Aivan niin! Mitä enemmän te suruissanne riehutte, sitä enemmän syytä annatte epäluuloomme.
KUNINGATAR (pysähtyy miettien). Minä ymmärrän tarkoitukses. Mutta, vaikka se olisi ollut halvin palvelijoistani, olisin ennemmin antanut henkeni, kuin nähnyt hänen tapettavan minun suojelevassa läheisyydessäni. Siitä, että olen saanut kärsiä tätä nöyryyttämistä, että olette ryöstäneet minulta ylpeyteni ja jalkojenne alle polkeneet minun ruhtinaallisen itseeni-luottamuksen, siitä minä nyt itken – vaikka ilman kyyneleitä!
RUTHWEN. Niin käy! Kun hallitsija ei seuraa lakia, niin laki kääntyy hallitsijaa kohti. Te olette olleet tämän maan ruoskana ja nyt ruoskaa käytetään omassa talossanne.
KUNINGATAR. Oi, että uskalletaan minulle tämmöistä sanoa!
(Hän peittää kasvonsa).
KYMMENES KOHTAUS
LINDSAY. Entiset.
LINDSAY. Ruthwen, he ovat päässeet pakoon!
RUTHWEN (kavahtaa pystyyn). Ken? Kuka?
LINDSAY. James Melwill, Atholen kreivi!
RUTHWEN. On yhdentekevä, kun ei vaan Bothwell…
LINDSAY. Bothwell myöskin. Hän on hypännyt maahan toisen kerroksen ikkunasta.
RUTHWEN. Hänen jälkeensä, hänen jälkeensä!
LINDSAY. Tule itse antamaan käskyjä; täällä on taistelu.
KUNINGATAR. Bothwell on kuin kosto, kosto kuin Bothwell!
RUTHWEN. Älkää iloitko liiaksi! Te ette pääse mukaan! Te olette vanki, eroitettu kuningatar! Darnley on teidän herranne, vaan voimakas Murray on molempain hallitsija. (Likemmäksi). Nyt olen tehnyt tehtäväni! (Vielä likemmäksi). Nyt luulen kostaneeni sen häpeän, johon kerran minut saatoitte kun hylkäsitte poikani käden – luulen myös tehneeni jotain oikean uskonnon hyväksi!
(Menee Lindsayn kanssa).
KUNINGATAR (Ruthwen'in jälkeen). Oikean uskonnon hyväksi? Niin, sinä olet tehnyt, että se tuomitsee sinua ijankaikkisesti! Ja nimesi olet syössyt alas kirousten syvyyteen, eikä ole tuleva se aika, joka sen sieltä vapauttaa!
RUTHWEN (seisahtuu ovessa, tahtoo kääntyä, mutta on kaatumaisillaan kun Lindsay ottaa hänestä kiinni).
KUNINGATAR. Näetkö, sinulle tapahtuu ihme! Totisesti, tästä hetkestä et ole enää parantuva, pian olet kohtaava Rizziota ijankaikkisen tuomarin edessä!
RUTHWEN. Vie minut pois! Käske palvelijani tänne!
LINDSAY. Lordi Ruthwen on kipeä, Ruthwen'in palvelijat!
(He tulevat, hän viedään pois).
YHDESTOISTA KOHTAUS
KUNINGATAR. DARNLEY
KUNINGATAR (käy edestakaisin kiihoissaan, seisahtuu silloin tällöin).
DARNLEY (seisoo hiljaa, häntä katsellen). Ei, hän on vielä voimakas.
Hän leuhottelee siivillään kuin kotka, jonka kynnet ovat sidotut.
Kuinka ihana hän on! Mutta minä en taivu; hän on vapiseva raivosta, vaan sitten pelosta! – Maria!
KUNINGATAR (seisahtuu). Älä nimitä minua tuolla nimellä! Ymmärtänette etten enää voi olla teidän vaimonne.
DARNLEY. Ennen ette sitä olleet, se on totta. Mutta nyt teidän pitää olla! Katolilainen kirkko ei tiedä mistään erosta; kuolemaan asti olette mun, tästä päivästä alkaen ja vast'edes ainoastaan mun!
KUNINGATAR. Taivaan Jumala, ei ole mahdollista että tahdot pitää elämäni sidottuna tämmöiseen ihmiseen! – Oi, mikä tulevaisuus!
(Hän peittää kasvonsa).
DARNLEY. Näettekö, muuta neuvoa ei ole. Minä olen nyt teidän herranne! Sanokaa antaumisen sana! Te ette pääse tästä linnasta ennenkuin se on sanottu, – kulukoon vaikka vuosikausia.
KUNINGATAR. Minunko pitäisi sanoa antaumisen sana?
DARNLEY. Niin.
KUNINGATAR (aivan likellä häntä). Kavaltaja! Kavaltajan poika! En tule ikinä iloiseksi ennenkuin samat tuskat leikkelevät sinun sieluasi, jotka nyt leikkaavat mun!
(Hän menee pois siitä ovesta, josta tuli).
KAHDESTOISTA KOHTAUS
DARNLEY (yksin). Tämä taistelu tulee sekä ankarammaksi että pitemmäksi, kuin olen ajatellut. – Onko tuo viisas Lethington pettynyt taikka pettänyt minua? Pelko ei häntä kukista. Ett'en vaan olisi erehtynyt! Ett'en vaan tänään olisi kadottanut häntä ijäksi! Ei, jonkun keinon täytyy raivata tie hänen luo, – rakkaus, nöyrin, kaikki alttiiksi paneva, rukoileva rakkaus ei ole se keino, – tämä se siis olkoon! Niin, se ei voi olla muu kuin pelko; odottakaamme, odottakaamme vaan! – Hevonen nousee pystyyn ja tekee vastarintaa kunnes se on märkä kuohusta; vaan sitten se antautuu, odottakaamme vaan! – Minä tahdon nähdä Rizzion! Tahdon nähdä onko tuska kuolemassa hänen muotonsa muuttanut!
(Hän menee).
KOLMASTOISTA KOHTAUS
MORTON. LINDSAY
MORTON. Mikä perkele on lähettänyt porvarit niskoillemme?
LINDSAY. Mitä pitää meidän tehdä heidän kanssa?
MORTON. Ampua ne.
LINDSAY. Ei ampua; sillä se herättäisi koko Skotlannin. Meidän täytyy puhutella heitä. Vakuuttaa heille että mitä on tehty, on tehty puhdistetun uskonnon voitoksi.
MORTON. Äh, ei kukaan semmoisia loruja usko!
LINDSAY. Kun minä sanon Morton'in jarlille, että se on ollut syynä tekooni, niin tahtoisinpa mielellään kuulla, sanooko hän sitä sittenkin loruksi?
MORTON. Olkoot teidän syynne mitkä hyvänsä, mutta älkää käyttäkö niitä porvarien suhteen. Sillä heissä on jonkinmoinen haaveksivainen ihastus kuningattareensa. Jos hän puhuu heille, niin tekevät he väkirynnäkön linnaa vastaan.
LINDSAY. Silloin mekin puhumme heille uskonnon nimessä.
MORTON. Niin, koettakaa, kumpiko on voimakkaampi, teidän uskontonne vaiko kaunis nainen, joka itkee.
LINDSAY. Hän ei siis saa puhua heille.
MORTON. Mutta jos he vaativat sitä?
LINDSAY. Ei sittenkään.
MORTON. Hänen ikkunansa ovat sillä puolella. Ken voi sitä estää?
LINDSAY. Hän ei saa!
MORTON. Hyvä, – siinä tapauksessa en tiedä kuin yhtä neuvoa.
LINDSAY. Ei ampua, ei ampua!
MORTON. Ei porvareita, vaan —
LINDSAY. Mitä tarkoitatte?
MORTON. Ymmärrättekö, että jos hän puhuu, tämä linna, tiluksemme ja henkemme palavat poroksi?
LINDSAY. Ymmärrän että tässä on vaara.
MORTON. Olenko minä käskijä täällä?
LINDSAY. Minä arvelen että olemme molemmat.
MORTON. Mutta minä arvelen että se on mahdotointa kahdelle.
LINDSAY. Minä olen vanhin.
MORTON. Paljastakaa miekkanne, Lindsay; sillä minä tahdon olla vanhin!
LINDSAY. Oletteko mieltä vailla?
MORTON (tyynesti). En, mutta minä tahdon olla tätä yhdistystä vailla.
– Paljastakaa, lordi Lindsay.
LINDSAY. Lordi Lindsay ei anna itseänsä peloittaa.
MORTON. Eikä eräs Douglas anna itseänsä syrjään sysätä.
LINDSAY. Kuka teidät syrjään sysää?
MORTON. Kuolema ja kadotus, kaikki sen teette! Enkö minä tätä toimeen pannut, mutta Lethington sai kunnian? Enkö minä ko'onnut kansaa, mutta Ruthwen otti käskijävallan? Nyt on minun vuoroni; minä tahdon tehdä mitä ei kukaan teistä uskalla: tehdä lopun tästä sekamelskasta yhdellä iskulla, yhdellä niskalla! Paljastakaa, te olette tielläni!
LINDSAY. Hän on hullu!
(He vetävät).
NELJÄSTOISTA KOHTAUS
Entiset. ASEILLA VARUSTETTUJA MIEHIÄ tulee.
MIES (vilkkaasti). Täällä on vaaraa, täällä on vaaraa! Porvarit pyytävät saada nähdä kuningatarta, he ryntäävät linnaa vastaan!
MORTON (tyynesti). Murtakaa kuningattaren ovi, asettakaa vartijoita ikkunain luo. Jos kuningatar lähestyy, niin ampukaa hänet.
LINDSAY. Mutta Patrik Lindsay ampuu sen, joka sitä uskaltaa tehdä!
MORTON. Tässä se, joka uskaltaa! – Seuratkaa minua, sotamiehet!
(Ulos, muutamat seuraavat).
LINDSAY. Minä otan teidät ja taivaan todistajaksi siitä ett'en ikinä ole tuota ihmistä tuntenut! Hänessä asuu kauheita voimia! Eteenpäin, hävitä pois semmoinen, ennenkuin hän saa haistaa verta!
(Ulos, muutamat seuraavat).
(Hetken äänettömyys vallitsee niiden joukossa, jotka ovat jääneet. He kuuntelevat; alhaalta huudetaan: "Eläköön Murray'n jarli!", lähempänä huudetaan kohta: "eläköön maan hallitsija!" Huuto siirtyy näyttämölle, ja Murray'n jarli, kahden aatelismiehen seurassa, tulee näkyviin).
VIIDESTOISTA KOHTAUS
MURRAY'N JARLI. KANSAA. AATELISMIEHIÄ. Sitten KUNINGATAR.
MURRAY. Missä on kuningatar? Kansa pyytää saada nähdä kuningattarensa.
– Ette vastaa, – onko hän vaarassa?
KUNINGATAR (epäjärjestyksessä ja yöpuvussa). Avuksi, avuksi, Skotlannin miehet, paljastettuja miekkoja ojennetaan minun rintaani vastaan! (hän näkee paljastetun miekan ja huutaa peloissaan). Pois, pois! Minä en kestä tätä näkyä! (hän itkee). Skotlannin miehet, suojelkaa kuningatartanne! (polvillaan.) tai armahtakaa minua ja tappakaa minut, vaan niin ett'en itse sitä nä'e! Tuolla, – taaskin tuolla! (hän kavahtaa pystyyn ja katselee hajamielisenä ympärilleen). Oi, miksi tulin tähän maahan? Minä en ymmärrä teitä, minä pelkään teitä; antakaa minun lähteä kotiini jälleen! – Oi, kun minä näin Skotlannin rannikkoa kylmässä ja sumussa märältä laivankannelta, missä viluisena seisoin, silloin tunsin jotain tulentapaista, joka poltti sydäntäni, ja nyt, nyt minä tunnen samaa taasen! Oi, antakaa minun lähteä jälleen kotia Franskaan! Hu, kuinka kamalata täällä on! Minä ratsastin teidän pimeään, synkkään kaupunkiin, te tulitte minua vastaan pitkissä rivissä, kantaen raamatun kuvia päänne päällä, kuvia murhasta, tulesta ja rovioista; te hieroitte äänettömiä soittimia, te lauloitte kolkkoja veisuja – oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan! Franskassa on päivää ja valoa, siellä on hellyyttä vaimoja kohtaan, siellä tyynesti noudatetaan ja kunnioitetaan lakia, siellä on hyvyyttä hyljättyjä kohtaan, siellä on sukuni ja lapsuuteni päivät; oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan! (polvillaan). (Kun Morton ja hänen seuransa tulevat, nousee hän säikähtyneenä ja pakenee). Tuossa he ovat! Nyt tahtovat minua murhata!
MURRAY. Pankaa tuppeen miekkanne, Morton'in jarli! (tämä tekee sen kohta, mutta muutamat miehet hänen takanansa eivät sitä tee.) Morton'in jarli, lähettäkää vankeuteen ne miehet teidän takananne, jotka eivät ole miekkojansa tuppeen panneet! (Morton tekee sen, he saarretaan ja viedään ulos. – Lindsaylle, joka myös on tullut). Lordi Lindsay, linnan vartioiminen jää teidän toimeksenne! Ei kukaan aseellinen uskaltako kuoleman uhalla astua kuningattaren huoneisin! – Käännös, mars!
(Näyttämö tyhjä).
KUUDESTOISTA KOHTAUS
KUNINGATAR. MURRAY
KUNINGATAR (joka kummastuen huomasi Murray'n ja nyt on häntä kuunnellut). James! (hänen sylissään). Oi, jos sinä olisit ollut täällä, ei tämä kaikki olisi tapahtunut!
MURRAY. Jos minä olisin ollut täällä, ei Henrik Darnley olisi teidän puolisonne, eikä Skotlannin lordit teidän vihollisenne!
KUNINGATAR. Oi, James, että olisin noudattanut neuvojasi!
MURRAY. Siihen on vielä aikaa!
KUNINGATAR. Ei, nyt minun täytyy lähteä! – Täällä en tahdo kauemmin olla ja minä olen kipeä … oi, niin kipeä!
MURRAY. Teidän armonne tarvitsee lepoa… Minä otan hallituksen huolekseni.
KUNINGATAR. Sinun pitää kostaa puolestani, James!
MURRAY. Älkää miettikö kostoa, vaan että kolmen kuukauden perästä olette äiti; suokaa itsellenne rauhaa!
KUNINGATAR. Niin, rauhaa sinä sanot … näin sorrettuna kuin olen, en saa mitään rauhaa!
MURRAY. Lähtekää sukulaisten ja ystävien luo, heittäkää pois kaikki synkät ajatukset … minä pidän huolta siitä, että saatte hyvitystä!
KUNINGATAR. Oi, tätä häpeän taakkaa; tätä kyynelten paljoutta sydämessäni, jota en voi itkeä pois, kaikkea tätä en voi päältäni heittää! – Ei, ensin pitää jotain tapahtua!
RATSUMIES ovessa (kuningatar havaitsee hänen).
RATSUMIES (pitää kirjettä kädessään, tervehtii polvea notkistamalla kuningatarta, hän ottaa kirjeen; mies menee).
KUNINGATAR (lukee). "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä – Bothwell" … (hän ei sitä käsitä, lukee uudestaan). "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä – Bothwell!"… "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä! Bothwell…"
SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS
Entiset. DARNLEY.
KUNINGATAR (kääntyy, havaitsee Darnley'n ovessa, rientää häntä vastaan ja tuo hänet esille). Tahdotko minua vapauttaa?
DARNLEY (kauhistuneena, irtauntuu). Teitä vapauttaa!
KUNINGATAR (nostaa ylös kirjeen). Bothwell'illa on kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä, – pako ja häpeä odottaa kaikkia kapinoitsijoita! – Millä puolella tahdot olla?
DARNLEY. Onko Bothwell päässyt pakoon!
MURRAY (erikseen). Jesus, onko hän päässyt pakoon!
KUNINGATAR (Darnley'lle). Nyt voitte pitää minua kiinni ja viedä minut pakoon mukaanne; mutta sen kautta ei kukaan voita muuta, kuin koko Skotlannin vihaa ja koko maailman kirousta! Ja sinä Henrik: sinä et saa enemmän rakkautta kuin rautakanki ikkunani ulkopuolella!
DARNLEY (kauhistuneena). Kuka on päästänyt Bothwell'in pakoon?
KUNINGATAR. Niin, nyt katumus tulee, Henrik! Mutta jos sallit vartijain lähteä pois, jos tahdot salaa, nopeasti viedä minut Bothwell'in leiriin, niin luulen minä että me vielä tänä yönä paetessa voimme nähdä anteeksi antamisen aamuruskoa!
DARNLEY. Oi, Maria!
KUNINGATAR. Niin totta kuin taivas sinun ylläsi nyt on täynnä koston kirkkaita salamoita, saat kuulla jyrinän jonakin yönä, jolloin sinä syöstään alas omantunnon vaivojen helvettiin, – taikka sinä nostat minut syliisi ja ratsastat hiljaa täältä pois, – tuonne Dunbar'in vankkaan linnaan. – Valitse nyt nopeasti, Henrik!
DARNLEY. Oi, Maria!.. Niille miehille, jotka ovat liittolaiseni, olen vannonut ett'en heitä uhraa!
KUNINGATAR. Etkö saisi petturia pettää? – Mutta minua, jota rakastat, minua voisit pettää! – Kuule minua nyt: Teidän asianne on hukassa; tahdotko ennemmin tulla tuomituksi majesteetti-rikoksesta heidän kanssansa, no hyvä, se on minulle suorin tie leskeyteen!
DARNLEY. Oi, Maria, sinun tähtesi jätin minä isänmaani, sinun tähtesi uskontoni, sinun tähtesi olen tullut murhaajaksi; pitääkö tämän mielettömän rakkauden nyt tehdä minut petturiksi myöskin? Ei, en tahdo sitä!
KUNINGATAR. Minä tunnen että täällä on useampia, jotka sieluansa vahingoittavat tänä yönä, – mutta nouskaamme siitä! – Henrik, pakene minun kanssani, ja mitä sinä voit sen kautta voittaa, sen tietää ainoastaan tuleva kevät vanhojen puiden suojassa Dunbar'in linnassa! (Darnley virkistyy). – Mutta luvata en voi mitään, – en mitään; – en tahdo sinua pettää – : tässä asuu tuska, joka ensin on sinun poistettava!
DARNLEY. Murray, – onko asiamme hukassa?
MURRAY. Jos kaikki oli ai'ottu äkilliseksi rynnäköksi, niin se todellakin on hukassa.
KUNINGATAR (Murray'lle). Sinä – , James, sinä tulit kotia ottamaan haltuusi hallituksen Darnley'n nimessä; – mutta nyt hän ei enää anna tätä nimeä…
(Aikaa vastaukseen jätetään Darnley'lle, mutta kun hän on vaiti sanoo)
MURRAY. Minä huomaan sen!
KUNINGATAR. Mutta tahdotko hallita minun nimessäni?
MURRAY (oltuansa hetken vaiti). Sinunko nimessä? – muutamilla ehdoilla. – Tahdon!
KUNINGATAR. Anna Bothwell'ille ja minulle liittolaiset, ja minä annan sinulle maan hallittavaksi.
(Äänettömyys).
MURRAY. Uskonnon asiat?
KUNINGATAR. Jäävät siksensä niin kauan. – Voithan sinä erota kun minä jälleen niihin rupean.
MURRAY. Minä tahtoisin mielellään olla maani hyödyksi. – Minä mietin esitystänne!
KUNINGATAR (äkisti). Vaan sinä et varoita liittolaisia?
MURRAY. Teidän oma pakonne heitä kyllä varoittaa.
KUNINGATAR. Mutta sinä et auta heitä?
MURRAY. Heidän asiansa on hukassa.
KUNINGATAR. Sinä jätät ne oman onnensa nojaan.
MURRAY. Samoin kuin he minut, tänään vuosi sitten.
KUNINGATAR. He ovat tuomitut! – Nyt Henrik Darnley – !
DARNLEY. Minäkin olen tuomittu!
KUNINGATAR. Henrik, minä uskon, että mitä minua vastaan olet rikkonut, sen olet rikkonut lemmestä; mutta samassa lemmessä olkoon nyt myöskin lääkityksen voima. Henrik, Dunbar'in linnassa, itseksemme, meillä on paljon sanomista toisillemme. – Kolme kuukautta minun nyt täytyy levätä. Henrik, etkö halua saada olla yksinäsi minun kanssa kolme kuukautta?
DARNLEY. Josko minä haluan – ?
KUNINGATAR. Me emme koskaan ole olleet yksinämme.
DARNLEY. Emme sitten kun naimiseen menimme.
KUNINGATAR. Se oli aviomme onnettomuus.
DARNLEY. Niin se oli.
KUNINGATAR. Jos ero on niin paljon hämmennystä aikaan-saanut, niin kiiruhtakaamme yhtymään.
DARNLEY. Ah, se on turhaa!
KUNINGATAR. Ei, – vie minut pois täältä Dunbar'in vankkaan linnaan!
DARNLEY. Jotka seuraavat meitä, ne ryöstävät sinut pian minulta pois.
KUNINGATAR. Ei kukaan meitä seuraa.
DARNLEY. Eikö kukaan paitsi minua?
KUNINGATAR. Ei kukaan!
DARNLEY. Onko se täyttä totta?
KUNINGATAR. Minä olen sen sanonut.
DARNLEY. Sinun sanasi sytyttävät tulisoittoja tuhansittain molemmin puolin tietä, joka Dunbar'iin vie!
KUNINGATAR. Mutta sinun täytyy myös olla minulle turvana ja suojana, Henrik!
DARNLEY. Niinkuin satujen ruhtinatar loihtu-linnassa! – Ei kukaan paitsi minua, – ja kolme kuukautta, – lupaa se mulle!
KUNINGATAR. Kolme kuukautta – ja nyt tulee kevät!
DARNLEY. Maria, voimmeko olla yhdessä kolme kuukautta? —
KUNINGATAR. Niin voimme olla yhdessä kautta koko elämän! – Mutta silloin sinusta täytyy tulla toinen mies.
DARNLEY. Ennenkuin toivosi lausutkaan, ennenkuin katseesi sanoiksi muuttuu, ennenkuin ajatus katseessa ilmestyy, on se tapahtuva! Ihaninta mitä ajatella voin on alttiiksi-antava elämä! Vaan ethän ole sitä tähän asti sallinut. Niin, viimein luulin että tahdoit aivan päinvastoin, – sentähden tuli tämä yö…
KUNINGATAR (katkaisee hänen puheensa). … josta tahdomme paeta niin nopeasti, ett'ei puheemmekaan saa viipyä siinä! Darnley! Murray! (hän käy heidän väliinsä ja tarttuu heidän käsiinsä). Me saamme kaikki kolme unohtaa ja anteeksi antaa! Me olemme kaikki kolme oppineet ja kärsineet – Nyt, James, veljeni, sinä lupaat olla rauhallinen ja ääneti.
MURRAY. Rauhallinen ja ääneti!..
KUNINGATAR. Ja sinä minun – sinä, Henrik, lähetät vartijat pois, sinä ratsastat minun kanssani – yksin Dunbar'in vahvaan linnaan? —
DARNLEY. Mitä vaan tahdot.
KUNINGATAR. Henrik, liittolaiset pois ja kaksi satuloittua hevosta! —
DARNLEY. Minä riennän!.. Mutta … jos minä hyvänä enteenä, lahjana edeltäpäin…
KUNINGATAR. Mitä tarkoitat?
DARNLEY. Saanenko silmäyksen ja suudelman?..
KUNINGATAR. Ei suudelmaa … minä muistan viimeisen…
DARNLEY. Mutta silmäyksen, oi, minä sain sen… Se loistaa ylläni kuin aamutähti! Hyvää huomenta, äsken voitettu morsiameni! —
(Juoksee, Murray seuraa).
KUNINGATAR. Minä olen niin väsynyt, niin runneltu… Mutta yhtä kaikki: nyt minä olen taas Skotlannin kuningatar, Jumalan armo on valtio-istuimeni ja laki miekkani! —
Esirippu lankee.
KOLMAS NÄYTÖS
Knox'in talo.
ENSIMÄINEN KOHTAUS
KNOX. WILLIAM TAYLOR
(John Knox lukee suuresta kirjasta. Kolkutetaan).
KNOX. Tule!
(William Taylor tulee sisään).
TAYLOR. Vanha opettajani ja hyväntekijäni! Onko teillä hetken aikaa kuunnella minua?
KNOX. Mielelläni.
TAYLOR. Minä olen tullut kuninkaan, onnettoman Henrik Darnley'n hovipojaksi. – Etsin hänelle apua.
KNOX. Minunko luona?
TAYLOR. Hurskaan miehen luona. Joka Skotlannissa on sielustaan sairas, hän haluaa päästä John Knox'in luo.
KNOX. Henrik Darnleyko haluaa tänne tulla?
TAYLOR. Niin; – huonosti kävi Dunbar'in linnassa! – Hän on pilkattu ja hylätty kaikilta ihmisiltä, itseltänsäkin.
KNOX. Yksinäistä heikkoa huokausta sairaasta sielusta ei ole kuunteleminen.
TAYLOR. Ei, tämä on enemmän. Häntä kohtelevat kovasti sekä kuningatar että muut, Darnleyn herkkätuntoinen luonne on epätoivoon menehtymäisillään. Nyt pitäisi rientää hänen avuksensa, nyt on kylvön aika.
KNOX. Hän on kykenemätöin ankaraan katumukseen, oikeaan parannukseen.
Hän on korsi.
TAYLOR. Hänen lempensä kuningattareen on kuitenkin ollut täydellinen.
Siitä voisi ehkä korkeampi rakkaus syntyä.
KNOX. Niin, kun vaan ei kuningatar enää siihen sekaantuisi.
TAYLOR. Ei ole pelkäämistä. Kuningatar häntä kammoo.
KNOX. Mitä nyt taas on tapahtunut?
TAYLOR. Kuningatar on häneltä vaatinut että hän julkisesti sanoo itsensä vapaaksi kaikesta yhteydestä liittolaisten kanssa; sillä muuten kuningatar ei voi näitä rangaista; – sen hän heikkoudessaan on tehnyt. Mutta liittolaiset kostivat ja näyttivät toteen että Darnley on allekirjoittanut kuningattaren vallasta-luovuttamisen. – Tätä kuningatar ei voi unohtaa.
KNOX. Niin, näetkös mikä kurja ihminen hän on.
TAYLOR. Jos kuningatar vaatisi häntä kiroomaan omaa äitiänsä, niin hän sen tekisi!
KNOX. Hänessä on siis innostumisen kykyä.
TAYLOR. Suuressa määrässä! Mutta hän ei voi sitä hallita, – hän sittenkin vielä vaivaisi kuningatarta luulevaisuudellansa.
KNOX. Onhan Rizzio nyt kuollut?
TAYLOR. Niin, mutta hän oli luulevainen kuolleenkin Rizzion suhteen. Hän ei sallinut kuningattaren kunnioittaa Rizzion muistoa. Siitä tuli pahin kaikesta: kun kuningatar sai poikansa, oli hän liikutettu kuin kaikki nuoret äidit ja tahtoi nähdä isää; mutta koska kuningas sillä hetkellä oli koston-himon omana, ei hän ollut tietävinänsä että se oli hänen poikansa! – Tätä ei kuningatar koskaan voi anteeksi antaa!
KNOX. Hän on samalla pahankurinen lapsi ja äärettömän heikko.
TAYLOR. Mutta tämä lapsellisuus oli kerran niin täynnä innostunutta rakkautta, – se se olisi, joka kuningatarta viehättikin. Jos tämän luonne silloin olisi ollut niin vakava, että se olisi tukenut kuninkaan heikkoutta, niin Darnley nyt olisi mies. Molemmat ovat syylliset.
KNOX. Hän heiluu kuningattaren oikkujen mukaan niinkuin ne lastut, joita lapset heittävät lammikkoon ja joille sitten itse luovat tuulta. Kuules, William, minä en tahdo puuttua tähän. – Minulla on totisempaa työtä.
(Lukee).
TAYLOR. Suokaa mulle anteeksi, herrani, minä olen itse neuvonut häntä tähän, nyt hän ikävöi teitä.
KNOX. Sinulle on annettu anteeksi hyvän tarkoituksesi tähden; mutta sinun olisi pitänyt ymmärtää, ett'ei minulla ole aikaa semmoisia epävakaisia toiveita varten.
(Lukee, vaiti-olo).
TAYLOR. Minä olin itse yhtä kurja kun ensi kerran tulin teidän luo.
KNOX. Minä voin uudestaan istuttaa tuoreen puun, vaan en kuivaa.
TAYLOR. Niin kauan kuin yksi vihanta oksa löytyy, voi toivoa kevättä.
KNOX. Minun täytyy ensin nähdä tuo oksa. Mene nyt, William! Elämäni tunnit eivät ole niin lukuisat enää; minun täytyy käyttää niitä, jotka jälellä ovat.
TAYLOR (itsekseen). Ja hän odottaa ulkopuolella! – Jos hän tältäkin ovelta syöstään pois, niin on kuoleman ovi hänelle lähin.
KNOX. Tahdoitko minulta muuta?
TAYLOR. En, herrani!
KNOX. Sinä olet tullut turmelluksen taloon, William, sinun pitäisi – olla etsimättä kiusausta.
TAYLOR. Olen ainoastaan etsinyt yhtä, jonka kaikki ovat hylänneet.
KNOX. No, se on sinulle kunniaksi. – Jätä minut rauhaan.
(Lukee).
TAYLOR. Jääkää hyvin, herrani! (hiljaa). Luulenpa kuitenkin että uskallan!
KNOX. Hyvästi William! (Taylor menee, Knox lukee, pysähtyy). Mikä viisaus! Runoilijan sanat ovat kuin rahoja jalosta metallista; niillä on aina arvoa, mutta rahan-merkit kuluvat, ja pian niitä ei enää käytetä. Herran Sana on kuin timantti; se ei kulu konsanaan, vaan säteilee samalla loistolla Herran viimeiseen päivään asti.
(Kolkutetaan).
Tulkaa!
