Kitobni o'qish: «Macbeth»

Näytelmän henkilöt:

DUNCAN, Skotlannin kuningas.

MALCOLM, | hänen poikansa.

DONALBAIN, |

MACBETH, | hänen sotaväkensä päälliköt.

BANQUO, |

MACDUFF, |

LENOX, |

ROSSE, |

MENTETH | Skotlannin ylimyksiä.

ANGUS, |

CATHNESS, |

FLEANCE, Banquon poika.

SIWARD, Northumberlandin kreivi, englantilaisen sotajoukon päällikkö.

Nuori SIWARD, hänen poikansa.

SEYTON, Macbethin adjutantti.

Macduffin poika.

Englantilainen lääkäri.

Skotlantilainen lääkäri.

Sotamies.

Portinvartija.

Vanhus.

Lady MACBETH.

Lady MACDUFF.

Lady Macbethin kamarirouva.

HEKATE ja kolme noitaa.

Lordeja, sotaherroja, sotamiehiä, murhamiehiä, seuralaisia ja lähettiläitä. Banquon haamu ja muita näkyjä.

Neljännen näytöksen loppupuoli tapahtuu Englannissa, kaikki muut tapaukset Skotlannissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Aukea paikka

(Ukkosen jylinää Ja leimauksia. Kolme noitaa tulee.)

1 NOITA

 
Kons' yhdymme taas; mi merkki sen,
Rajuilmako, leimaus, ukkonen?
 

2 NOITA

 
Häly taistelun kun laannut on
Ja voiton tuo tai tappion.
 

3 NOITA

 
Siis ennen laskemist' auringon.
 

1 NOITA

 
Ja paikka mikä?
 

2 NOITA

 
                Nummen rinne.
 

3 NOITA

 
Macbethkin silloin saapuu sinne.
 

1 NOITA

 
Tulen, harmio.¹
 

2 NOITA

 
               Konna huutaa.
 

3 NOITA

 
                             Heti, heti!
 

KAIKKI

 
Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;
Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.
 

(Katoavat.)

 
Toinen kohtaus.
Leiri Foresin lähellä.
 

(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain,

 
    Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)
 

DUNCAN

 
Ken tuossa verissään? On näkö hällä,
Kuin kapinasta uuden uutukaista
Hän tietäisi.
 

MALCOLM

 
              Se sama mies on, joka
Soturin oivan, karskin lailla iski
Mun kahleist' irti. – Terve, urho veikko!
Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan
Ol' lähtiessäs laita.
 

SOTURI

 
                      Epävarma,
Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,
Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät.
Macdonwald julmus – kapinoitsijaksi
Omansa aivan: kihistenpä versoo
Hänessä muukin konnuus – länsisaarilt'
Avukseen kernit sai ja gallowglassit;
Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,
Sai petturille portoks; mutta turhaan:
Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,
Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,
Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,
Miehuuden sankarina raivas tiensä
Tuon orjan luokse suoraan;
Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,
Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka
Ja kallon nosti meidän muurillemme.
 

DUNCAN

 
Oi urho serkku! Uros ansiosta!
 

SOTURI

 
Kuin päivän koita julmat ukonilmat
Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,
Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.
Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin
Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt
Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,
Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,
Aseilla kirkkailla ja virkein voimin
Jo täytti päälle.
 

DUNCAN

 
                  Mut Macbeth ja Banquo?
Heit' eikö säikyttänyt tuo?
SOTURI. Heh, kyllä:
Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.
Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit
Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;
Niin he
Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.
Veressä kylpeäkö teki mieli,
Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,
En tiedä minä —
Apua huutaa haavani; ma voivun.
 

DUNCAN

 
Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen
On maku kummassakin. – Haavur' tuokaa.
 

(Soturi saatetaan ulos.)

(Rosse tulee.)

 
Ken tuossa tulee?
 

MALCOLM

 
                  Jalo Rosse-thani.²
 

LENOX

 
Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?
Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.
 

ROSSE

 
Jumala kuningasta varjelkoon!
 

DUNCAN

 
No, mistä matka, jalo thani?
 

ROSSE

 
Fifestä, armollinen kuninkaani.
Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo
Väkemme viileäksi. Norja itse
Hirveillä joukoillaan, ja apunansa
Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,
Aloitti julman taistelun, siks että
Bellonan rautahame sulho,³ hälle
Ruveten vertaiseksi, – käsi kättä
Ja miekka kavaltajan miekkaa vasten —
Masensi korskan mielen. Lyhyesti:
Me voiton saimme.
 

DUNCAN

 
                  Mikä suuri onni!
 

ROSSE

 
Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,
Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan
Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän
Saarella pyhän Columbanin maksoi
Viistuhat taaleria yhteiskassaan.
 

DUNCAN

 
Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. —
Julista hälle surma. Macbeth nyt
On Cawdor-thanin arvon perinyt.
 

ROSSE

 
Sen täyttää tahdon koittaa.
 

DUNCAN

 
Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
    Nummi.
 

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)

1 NOITA

 
Miss' olet ollut, sisko?
 

2 NOITA

 
Sian tapossa.
 

3 NOITA

 
Entä sinä, sisko?
 

1 NOITA

 
Helmastaan laivur'akka kastanjoita
Söi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:
"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.
Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;
Mut hännätönnäpä rottana
Perässä ma seilaan seulassa;
Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.
 

2 NOITA

 
Saat tuulen multa.
 

2 NOITA

 
Oi, sisko kulta!
 

3 NOITA

 
Ma toisen annan.
 

1 NOITA

 
Muut kaikki ma luonani kannan.
Joka sataman ja sopen,
Kaikki ilmansuunnat lopen
Kiertäen ne kaartavat.
Heinäks hänet kuivatan,
Öin ja päivin karkoitan
Unen hänen silmistänsä,
Noidun hänen elämänsä.
Yhdeksästi yhdeksän
Raskaan viikon karsinnan
Hivuen saa kestää hän.
Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,
Myrskyn piestäväks sen paiskaan.
Kas, mikä mulla!
 

2 NOITA

 
Näytä, näytä!
 

1 NOITA

 
Laivurin peukalo, näätkös vaan,
Hän hukkui kotimatkallaan.
 

(Rummun pärrytystä ulkona.)

3 NOITA

 
Haa, rummut soi!
Se on Macbeth, oi!
Kaikki. Velhosiskot käsikkäin
Maat ja meret kiitää näin
Hyörin pyörin piirisillä:
Kolme sulle ja kolme mulle
Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.
Seis! – Nyt taika on kohdallaan.
 

(Macbeth ja Banquo tulevat.)

MACBETH

 
Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.
 

BANQUO

 
Etäälläkö on Fores? – Keitä nuo
Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?
Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään
Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,
Ja olennoita, joilta vastuun saapi?
Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette
Rosoille huulillenne kurtun sormen.
Näytätten naisilta, mut partanne
Mua kieltää teitä siksi päättämästä.
 

MACBETH

 
Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?
 

1 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!
 

2 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!
 

3 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.
 

BANQUO

 
No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö
Noin sulosointuisia uutisia? —
Nimessä totuuden, keit' oletten te?
Kuvitelmia vai tosi-olennoita!
Jalolle kumppanillen' ennustatte
Olevan onnen lisäks⁴ suurta valtaa
Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä
Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.
Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,
Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,
Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää
En armoanne enkä vihaanne.
 

1 NOITA

 
Terve!
 

2 NOITA

 
Terve!
 

3 NOITA

 
Terve!
 

1 NOITA

 
Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.
 

2 NOITA

 
Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.
 

3 NOITA

 
Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.
Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!
 

1 NOITA

 
Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!
 

MACBETH

 
Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.
Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;
Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,
Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö
On luultavaa ja varmaa yhtä vähän
Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte
Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'
Eteemme käytte, moista ennustellen
Profeettain lailla? – Puhukaa, ma vaadin!
 

(Noidat häviävät.)

BANQUO

 
Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;
Nuo oli niitä. – Mihin hävisivät?
 

MACBETH

 
Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui
Kuin henki tuuleen. – Voi, kun eivät jääneet!
 

BANQUO

 
Tosi-olennoistako nyt haastelemme,
Vai olemmeko syöneet hulluheinää,
Mi mielen viepi?
 

MACBETH

 
                 Lapsistanne tulee
Kuninkaita.
 

BANQUO

 
            Ja teistä kuningas.
 

MACBETH

 
Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?
 

BANQUO

 
Niin aivan sanat kuuluivat. – Ken tuossa?
 

(Rosse ja Angus tulevat.)

ROSSE

 
Kuningas onnellisen tiedon saanut
On voitoistas, Macbeth; ja kuullen, kuinka
Kapinan liekiss' alttiiks panit henkes,
Hänessä ihmetys ja kehu kilvan
Sinusta kiistää. Tuosta vaienneena,
Ja päivätyötäs silmäten, hän huomaa
Sun pöyhkäin norjalaisten riviss' aivan
Kamoksumatta surman hirmukuvaa,
Jonk' itse loit. Kuin rakeet taajaan seuras
Sanoma sanomaa, jokainen tuoden
Sun ylistystäs kruunun puoltajana
Ja hänen eteensä sen kaatain.
ANGUS. Meillä
Kuningas sulle laittaa kiitoksensa;
Eteensä sua saattamaan vaan käskee,
Ei sua palkitsemaan.
 

ROSSE

 
Ja vielä korkeamman arvon merkiks
Sua käskee tervehtiä Cawdor-thaniks.
Siis, terve, jalo thani! Se sun arvos.
 

BANQUO

 
Haa! Puhuvatko perkeleetkin totta?
 

MACBETH

 
Viel' elää Cawdor; miksi lainapukuun
Puette mun?
 

ANGUS

 
            Hänestä hylky elää;
Mut raskas tuomio painaa hänen päätään,
Jok' on jo surman oma. Norjan kanssa
Pitikö yhtä hän, vai salaa auttoi
Kapinamiestä, vaiko molempiin
Hän maansa turmaks yhtyi, sit' en tiedä;
Maanpetos selvä vaan ja tunnustettu
Kukisti hänet.
 

MACBETH (syrjään)

 
               Glamis ja Cawdor-thani!
Vaan suurin puuttuu. —
 

(Ääneen.)

 
                        Kiitos vaivastanne!
No, ettekö nyt usko lapsistanne
Tulevan kuninkaita, kun ne, jotka
Tekivät minut Cawdor-thaniksi.
Moist' ennustivat?
 

BANQUO

 
                   Luottakaa vaan siihen,
Niin halu teissä pian kruunuun syttyy,
Ohitse Cawdor-arvon. Kummallista!
Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,
Puhuvat hornan henget meille totta;
Rehellisiä pikku-seikoiss' ovat,
Pettääkseen suuremmissa. – Serkut, kuulkaas!
 

MACBETH (syrjään)

 
Kaks tosi ennustusta! Oiva johto
Komeaan kuninkuuden näytelmään! —
Tuhansin kiitoksia, hyvät herrat! —
 

(Syrjään.) Yliluonnollinen kiusaus tuo, ei paha

 
Se olla voi, ei hyväkään: – jos paha,
Miks onnen esimaun mulle soi se,
Aloittain totuudella? Cawdor olen.
Jos hyvä, miks siis valtaa mieltän' aatos,
Min hirmukuva nostaa hiukset pystyyn
Ja, vastoin luonnon tapaa, kylkiluihin
Sydäntän' jäykkää lyöttää? Tosi kauhu
On mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.
Ja pelkkä murhan kuvitus jo jäytää
Olentoani niin, ett' elon kaiken
Tukeuttaa houre tuo, ja mitään muuta
Ei ole, pait se, mikä viel' ei ole.⁵
 

BANQUO

 
Kas kuink' on kumppanimme haltioissaan!
 

MACBETH (syrjään)

 
Jos sallimus mun kuninkaaksi tahtoo,
Se kruunatkoon mun myös; en itse liiku.
 

BANQUO

 
Uus arvo ompi niinkuin vieras puku;
Sopivaks vasta tottumus sen tekee.
 

MACBETH (syrjään)

 
No, tulkohon jos mitä! Kuluu hetki,
Vaikk' olis myrskyinenkin päivän retki.
 

BANQUO

 
Me teitä odotamme, jalo Macbeth.
 

MACBETH

 
Oi, anteeks! Unhotettuj' asioita
Ajuni raskas hautoo. Hyvät herrat,
Vaivanne kirjass' on, jot' aamuin illoin
Selaillen luen. – Nyt kuninkahan luokse! —
Tapausta mieti, ja kun aika kypsyy
Ja muuten tilaisuutt' on, haastelkaamme
Siit' avomielin sitten.
 

BANQUO

 
                        Mielist' aivan.
 

MACBETH

 
Mut siksi vaiti! – Tulkaa, ystävät!
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Fores. Huone kuninkaan linnassa.
 

(Torventoitauksia. Duncan, Malcolm,

 
    Donalbain, Lenox ja seuralaisia tulee.)
 

DUNCAN

 
No, joko mestattu on Cawdor? Eikö
Palanneet ole toimittajat vielä?
 

MALCOLM

 
Ei, herrani; mut puhuttelin miestä,
Jok' oli nähnyt hänen kuolevan.
Hän kertoi, että petoksensa suoraan
Hän tunnusti, teilt' armost' anteeks anoi
Ja syvää katumusta osoitti.
Niin kaunista ei mikään elämässään
Kuin elämästä lähtönsä: hän kuoli,
Kuin olis kuolemaa hän harjoitellut,
Pois heittäin kallehimman kalleutensa
Kuin kalun joutavan.
 

DUNCAN

 
                     Ei mikään taito
Voi mielentilaa kasvoist' arvata.
Ylimys oli hän, ja häneen luotin
Ma ehdottomasti.
 

(Macbeth, Banquo, Rosse ja Angus tulevat.)

 
                 Oi jalo serkku!
Mua kiittämättömyyden synti raskas
Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,
Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi
Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,
Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna
Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa
Sun ansiosi täysin määrin maksaa!
 

MACBETH

 
Velvollisuus ja virka täyttäjänsä
Jo palkitseepi. Vastaan suvaitkaatte
Vaan ottaa työmme: kruununne ne ovat
Ja valtikkanne käskyläät ja lapset;
Ne tehtäväns' on tehneet, jos ne teille
On kunniaks ja mieliks.
 

DUNCAN

 
                        Tervetullut!
Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaan
Sun tahdon saattaa. – Jalo Banquo, sun ei
Vähemmät ansios, ja niit' ei tehdä
Vähemmän tiedoks. Annas, sua halaan!
Käy sydämmelleni!
 

BANQUO

 
                  Jos siihen juurrun,
On laiho teidän.
 

DUNCAN

 
                 Runsas riemuni,
Kyllyyttään huima, surun kyynelkätköön
Lymytä koittaa. – Pojat, langot, thanit
Ja muut te meitä likeisimmät, kuulkaa:
Jälkeiseksemme Malcolm-esikkomme
Nyt nimitämme. Cumberlandin prinssi
Nimenä häll' on täst'edes. Mut yksin
Ei kunniaan hän nouse: tähden lailla
Jokaista ansiota arvomerkin
 

Kirkastaa pitää. – (Macbethille) Ja nyt Invernessiin,

 
Ain' yhä velkaan teille jäädäksemme.
 

MACBETH

 
On vaivaa lepo, mik' ei hyödyks teille.
Sanoman itse vien, ja tulollanne
Ma riemastutan puolisoni korvaa.
Nöyrimmät jäähyväiset!
 

DUNCAN

 
                       Kunnon Cawdor!
 

MACBETH (syrjään)

 
Vai Cumberlandin prinssi!⁶ – Siinä porras,
Johonka suistun, jos en yli hyppää;
Se tiellän' on. Te, tähdet, sammukaa!
Ei mieltän' mustaa valo nähdä saa.
Kamo kättä, silmä! Mut se tulkoon, se,
Mi tulleena on kauhu silmälle.
 

(Lähtee.)

DUNCAN

 
Niin, kunnon Banquo; niin on uljas hän,
En kyllästy ma häntä kiittämään:
Se on herkkuani. Seuratkaamme häntä,
Mi huolien meitä vastaan ottamaan on
Edeltä mennyt. Serkku verraton!
 

(Torventoitauksia. Lähtevät.)

 
Viides kohtaus.
Inverness. Huone Macbethin linnassa.
 

(Lady Macbeth tulee sisään, kirjettä lukien.)

LADY MACBETH

 
"He kohtasivat minut voiton päivänä, ja olen täydellisimmästi vakuutettu siitä, että heillä on enemmän kuin ihmisen tieto. Kun haluni paloi heiltä enempää kyselemään, muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat. Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin, tuli kuninkaalta lähettiläitä, jotka minua tervehyttivät Cawdor-thaniksi, jolla nimellä sitä ennen noitasiskot olivat minua tervehtineet ja tulevaan aikaan viitanneet, lausuen: 'terve sulle, kuninkaaks saat kerran!' Tämän olen tahtonut ilmoittaa sinulle, sinä rakkahin osakas kunniastani, ettet, tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu, jäisi oikeutettua iloasi vaille. Pane se sydämmellesi, ja hyvästi jää!"
 
 
Glamis sa olet, Cawdor myös, ja onnen
Luvatun saat. – Mut luontoas ma pelkään:
Siin' ihmistunnon maitoa on liiaks,
Ett' oikotien se löytäis. Suureks mielit,
Himoa sull' on kunniaan, mut pahuus,
Sen kätyri, sulta puuttuu. Hartain halus
On hurskaan halua; et pettää tahtois,
Vaan vääryydellä voittaa. Suuri Glamis,
Sa sitä mielittelet, joka huutaa:
"Noin tulee tehdä sun, jos mua mielit",
Ja jota pikemmin sa pelkäät tehdä
Kuin tekemättä jättää. Tänne riennä,
Ett' oman henkeni ma korvaas valan,
Ja kielin uljain kaikki pieksen pois,
Mi sua tuosta kultarenkaast' estää,
Joll' onnetar ja henkimailma näyttää
Sun kruunanneen jo. —
 

(Palvelija tulee.)

 
                       Mitä kuuluu?
 

PALVELIJA

 
                                    Illall'
On täällä kuningas.
 

LADY MACBETH

 
                    Oletko hullu?
Mukana eikö herras, ja hän eikö
Tuost' olis ennalt' ilmoittanut?
 

PALVELIJA

 
                                 Anteeks,
Mut totta on se. Tulossa on thani:
Yks kumppaneistani, jok' eeltä riensi,
Niin oli hengetön, ett' tuskin sanaa
Sai suustaan.
 

LADY MACBETH

 
              Häntä hoitakaa; hän suurta
Tuo sanomaa.
 

(Palvelija lähtee.)

 
             Kähisten itse korppi⁷
Nyt Duncanin tuloa onnetonta
Mun katton' alle raakkuu. Tulkaa, henget,
Te murhamielen kätyrit, naisluontoni
Muuks muuttakaa ja luokaa minut täyteen
Julminta hirmuisuutta päästä jalkaan!
Vereni saentakaa, salvatkaa
Tie säälilt', ett'ei tunnonvaivan etsot
Mun päätöstäni julmaa järkyttäisi,
Rakentain sen ja teon väliin rauhaa!
Mun rinnoilleni tulkaa, maidon sijast'
Imemään sappea, te murhahenget,
Te näkymättömät, miss' ikänänsä
Tuhoa väijytte! Tule, synkkä yö,
Sakeimpaan hornan savuun peity, ett'ei
Terävä veitsen' haavaa näe, jonk' iskee,
Eik' alta mustan vaipan taivas pilku
Ja huuda: "seis, seis!"
 

(Macbeth tulee.)

 
Suuri Glamis! jalo Cawdor!
Suurempi kumpaakin: – "sä, joka kerran" —
Sun kirjees yli kurjan nykyisyyden
Mun nostatti, ja vastaisuuden tunnen
Jo nykyhetkessä.
 

MACBETH

 
                 Oi, armahani,
Yöks tänne Duncan saa.
 

LADY MACBETH

 
                       Ja lähtee – milloin?
 

MACBETH

 
Aamulla – niin on määrä.
 

LADY MACBETH

 
                          Ei näe koskaan
Se aamu aurinkoa. Kasvos, armas,
On niinkuin kirja, josta kummia
Lukea saattaa. Pettääksesi aikaa
Mukaannu aikaan; silmin, käsin, kielin
Jaa mieltymystäs; ole niinkuin kukka,
Viaton päältä, mutta käärme alla.
Pidettävä on tulijasta huolta;
Sa tään yön suuret toimet jätä mulle;
Tuleviks päiviksi ja öiksi nuo
Yliherruuden ja vallan meille tuo!
 

MACBETH

 
Enemmän toiste.
 

LADY MACBETH

 
               Katse kirkas vaan!
Se pelkur' on, ken muuttaa muotoaan.
Muu kaikki jätä mulle.
 

(Lähtevät.)

 
Kuudes kohtaus.
Sama paikka. Linnan edusta.
 

(Torvensoittoa ja tulisoihtuja. Duncan, Malcolm, Donalbain,

 
    Banquo, Lenox, Macduff, Rosse, Angus ja seuralaisia tulee.)
 

DUNCAN

 
On kaunis tämä linnan paikka; ilma
Suloinen, vieno hentoj' aistejamme
Sukoillen kuihkoo.
 

BANQUO

 
                   Kesävieraan pääskyn,
Tuon templin-asujamen, pesät hauskat
Todistaa, että huokuu täällä taivaan
Imanne henki. Joka nurkkaan, soppeen
Ja patsaaseen ja räystääseen se tehnyt
On riippumajan kehdoks poikasilleen.
Miss' asuu lintu tää ja pesii, siellä,
Sen olen huomannut, on ilma lauha.
 

(Lady Macbeth tulee.)

DUNCAN

 
Kah, itse armas emäntämme! – Lempi,
Mi seuraa meit', on vaivaks usein, vaikka
Kiitämme siitä niinkuin lemmest' aina.
Täst' oppikaa, ja vaivoistanne meille
Kost'jumal' lausukaa ja puuhistanne
Kiitelkää meitä.
 

LADY MACBETH

 
                 Vaikk' ois palvelumme
Vähimpään asti kaksin kerroin tehty
Ja vielä kahdistettu, pientä ois se
Ja turhaa verrattuna siihen suureen
Ja laajaan kunniaan, jot' oletten te
Kerännyt huoneellemme. Näiden uutten
Ja vanhain lahjain palkaks meill' ei muuta
Kuin esirukous.
 

DUNCAN

 
                Missä Cawdor? Häntä
Kannoilla seurasimme majaa hälle
Tilataksemme; vaan hän ajaa joutuun,
Ja lempi, tuima niinkuin kannus, auttoi
Hänt' ennen meitä kotiin. Vieraaksenne,
Ihana emäntä, nyt yöksi jäämme.
 

LADY MACBETH

 
Mit' omaa alamaisell' on, hän itse
Ja kaikk', on lainaa, hyvä ruhtinaani;
Me vaadittaissa tilin teemme, jättäin
Omanne teille.
 

DUNCAN

 
               Käsi mulle! Nyt
Isännän luokse. Lemmittymme on hän,
Ja vastakaan näit' armomme ei puutu.
Suvaitsetteko, emäntäiseni?
 

(Lähtevät.)

 
Seitsemäs kohtaus.
Sama paikka.
 

(Torventoitauksia ja tulisoihtuja. Edeskäypä ja useita palvelijoita kulkee näyttämön poikitse, kantaen astioita ja ruokia. Macbeth tulee.)

MACBETH

 
Jos tehtynä se olis tehty, paras
Se olis oiti tehtynä. Jos välttää
Vois murhan seuraukset ja nuottaan nostaa
Vain menestystä, jotta tämä isku
Tääll' olis kaikki kerrassaan, vain täällä,
Täll' ajan katovalla kannikalla,
En tulevaisest' elämästä piittais.
Mut moiset työt ne tuomitaan jo täällä.
Verinen oppi, opittuna kerran,
Takaisin kääntyy omaan keksijäänsä.
Oikeuden tarkka käsi huulillemme
Sekoittamamme myrkkymaljan nostaa.
Tääll' ompi hällä kaksinainen turva:
Vasalli olen ensinkin ja lanko;
Se murhan kieltää jo. Sitt' isäntänä
Murhaajalt' ovi sulkea mun tulis
Eik' itse veistä käyttää. Lisäks Duncan
Niin hellä haltija on, valtatöissään
Niin puhdas, että hänen ansionsa
Pasuunakielill' enkelitten huutais
Julminta kirousta murhatyölle.
Ja sääli, niinkuin vastasyntynyt
Alaston lapsi, myrskyn siivill' ajain
Tai taivaan keruubina ratsastain
Oroilla ilman näkymättömillä,
Tuon hirmuteon lietsois joka silmään,
Ett' itkuvirtaan myrsky hukkuis. – Kannust'
Ei muuta mulla hankkeen kylkeen ajaa
Kuin huima kunnianhimo, joka hyppyyn
Yrittää, mutta ylenniskoin suistuu. —
 

(Lady Macbeth tulee.)

 
No, mitä nyt?
 

LADY MACBETH

 
              Hän koht' on atrioinnut.
Miks pois sa läksit?
 

MACBETH

 
                     Kysyikö hän mua?
 

LADY MACBETH

 
Tiedäthän sen.
 

MACBETH

 
               Tuo tuuma jättäkäämme.
Hän juur' mua kunnioitti; ja ma olen
Väeltä kaikenlaiselt' ostanunna
Kultaisen maineen, jota käyttää täytyy,
Kun on sen hohde kirkkain, eikä oiti
Pois heittää noin.
 

LADY MACBETH

 
                   Oliko toivo, johon
Puit itses, päissään? Unestansako se
Nyt herää, silmät haljakkana katsoin
 

 
Äskeistä mielityötään? Rakkautes
Nyt vasta oikein tunnen. Pelkäätkö sä
Yht' uljas olla työssä, toiminnassa
Kuin haluissas? Sit' omistaako tahdot,
Mink' elon kaunistukseks katsot, mutta
Omissa silmissäsi pelkur' olla
Ja sanoa kuin kissa tarinassa:
"Tekisin, jos vaan uskaltaisin."
 

MACBETH

 
                                 Vaiti!
Kaikk' uskallan ma, mitä sopii miehen;
Ken enemp' uskaltaa, ei ole mies.
 

LADY MACBETH

 
Mik' elukka sun pani aikees mulle
Ilmaisemaan? Kun sen sa uskalsit,
Sin' olit mies; ja jos vaan uskaltaisit
Enempää olla, kuin mit' olit, oisit
Enemmän vielä mies. Ei aikaa silloin,
Ei paikkaa ollut, vaan ne luoda tahdoit;
Nyt itsestään ne tarjon' on, vaan tarjo
Masentaa sun. Imettäjänä tunnen,
Kuink' armas rakastaa on imulasta;
Vaan parhaillaan sen myhäillessä mulle
Sen hellist' ikenistä nännin oisin
Pois temmannut ja pirstaks aivot lyönyt,
Jos vannonut sen oisin kuin nyt sinä.
 

MACBETH

 
Jos ei se käy —
 

LADY MACBETH

 
                 Ei käy! Sa täyteen määrään
Vaan mieles pingoita, niin kyllä käy se.
 

Kun Duncan nukkuvi (ja uneen hänet

 
Piankin matkan vaivat uuvuttavat),
Molemmat hänen passarinsa huumaan
Niin viinillä ja juomill', että muisti,
Tuo aivon vartija, uduksi muuttuu
Ja höyrypannuks järjen tallepaikka.
Kun sitten päissään nukkuvat kuin kuolleet
Elukan-untaan, mitä emme silloin
Vois vartijattomalle Duncanille
Me kahden tehdä? Mist' ei silloin syyttää
Vois juopuneita passareita, joiden
Viaksi tämä suuri murha pannaan?
 

MACBETH

 
Vain poikia sa siitä! Uljas luontos
Ei muuta luoda voi kuin miehenpuolta. —
Kun hänen kamarissahan me verin
Punaamme nukkunehet passarit,
Omia heidän puukkojansa käyttäin,
Ken sit' ei uskois heidän työkseen?
 

LADY MACBETH

 
                                    Muuta
Ken tohtis uskoa, kun murhan jälkeen
Ulinan päästämme ja tuskanhuudon?
 

MACBETH

 
Min' olen valmis; hirmutyöhön tuohon
Jokaisen jänteen pingoitan. Nyt matkaan!
Iloiseks vaan nyt koita teeskeleitä
Ja viekas mieli viekkain kielin peitä.
 

(Lähtevät.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Paikka sama. Linnan piha

(Banquo ja Fleance tulevat, jälkimmäinen tulisoihtu kädessä.)

BANQUO

 
Mik' aika yöst' on, poika?
 

FLEANCE

 
                           Kuu on maillaan;
En kuullut ole kelloa.
 

BANQUO

 
                       Puol'yöstä
Se mailleen käy.
 

FLEANCE

 
                 On myöhempi, ma luulen.
 

BANQUO

 
He, miekkan' ota! – Taivaass' ollaan tiukat:
Sen kaikki kynttilät on sammuksissa. —
Tuoss', ota tuokin? – Raskas niinkuin lyijy
Mua painaa uupumus, ja kuitenkaan
En tahtois nukkua. Oi, armon vallat,
Aatokset häijyt torjukaatte, joilla
Leponi häirii luonto! – Miekkan' anna!
 

(Macbeth tulee; ja palvelija, tulisoihtu kädessä.)

 
Ken siellä?
 

MACBETH

 
            Ystävä.
 

BANQUO

 
Viel' ylähällä? Kuningas jo nukkuu.
Hän oli harvinaisen iloinen
Ja väellenne jakoi runsaat lahjat.
Nyt tällä timantilla tervehtii hän
Suloista emäntäänsä, sulkein siihen
Kiitokset äärettömät.
 

MACBETH

 
                      Äkkipäätä
Tahtomme joutui puutteen alamaiseks
Ja suurt' ei aikaan saanut.
 

BANQUO

 
                            Hyvin kaikki. —
Unissan' yöllä näin nuo velhosiskot:
Osaksi totta ennustivat teille.
 

MACBETH

 
Mitäpä heistä! Mut jos aika myöntäis,
Puhella sopis asiasta hiukan.
Määrätkää hetki.
 

BANQUO

 
                 Milloin suvaitsette.
 

MACBETH

 
Jos tuumaan suostutten, kun siksi tulee, —
Keräätte kunniaa.
 

BANQUO

 
                  Jos kerätess' en
Vaan sitä menetä; jos puhtahana
Valani säilyy, povi saastatonna,
Niin suostun kyllä.
 

MACBETH

 
                    Hyvää yötä siksi.
 

BANQUO

 
Ma kiitän; samaa teille.
 

(Banquo ja Fleance lähtevät.)

MACBETH

 
                         Poika, käske,
Ett' emäntäs, kun juomani on valmis,
Kilistää kelloa. Käy maata sinä. —
 

(Palvelija lähtee.)

 
Tuo onko puukko, silmissäni tuossa,
Päin kättä kahva? Annas sinuun tartun! —
En sua saanut, ja tok' yhä näen sun.
Sa, turman ilmiö, sua eikö koura
Käsitä niinkuin silmä? Taikka tietkö
Vaan mieliluulon puukko, tyhjä haamu,
Vaan kiihtyneiden aivojeni luoma?
Sun yhä näen, niin käsin tuntuvana
Kuin tämän, jonka tässä paljastan.
Sa näytät mulle tien, jot' aion käydä;
Ja tuommoist' asett' on mun juuri tarvis. —
Muun aistimiston narriks silm' on tullut,
Tai vie se niistä voiton. Yhä näen sun,
Terä, kahva täynnä veripisaroita,
Joit' äsken niiss' ei ollut. – Tyhjää kaikki;
Verinen teko vaan se silmissäni
Näin kuvastuu. – Nyt toinen puoli maata
On niinkuin kuollut; häijyt unet hiipii
Makaajan luo läp' uudinten; nyt velhot
Hekaten kalvaan uhrijuhlaa viettää;
Ja laiha murha, vartijansa, suden,
Kehoitus-ulvonnasta säikkyneenä,
Kuin himokas Tarquinius, määränpäähän
Salaisin rosvoaskelin kuin haamu
Näin hiipivi. – Sa luja, vankka maa,
Äl' askelteni astuntaa sa kuule,
Ett' eivät itse kivetkin ne kielis
Mun teistäni ja häiris tätä julmaa
Yön rauhaisuutta, joka niille sopii! —
Täss' uhkaan, ja hän elää: sanat vaan
Ne kylmää leyhkää kuumaan toimintaan.
 

(Kello kilisee.)

 
Nyt käyn, ja se on tehty; kello kutsuu.
Tuot' älä kuule, Duncan: ääni sen
Sun kutsuu helvettiin tai taivaaseen!
 

(Lähtee.)

 
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
 

(Lady Macbeth tulee.)

LADY MACBETH

 
Mi heidät juovutti, mun rohkaisi;
Mi heidät sammutti, mun tulistutti. —
Vaiti – Hiljaa! – Huuhkain vaan se siellä huikaa,
Se turman enne, joka huutaa julmaa
Hyv'yötänsä. – Hän työss' on; ovi on auki;
Kuorsaillen juopunehet vartijat
Ivaavat tointaan. Moisen laitoin juoman,
Ett' elämä ja surma kiistäkööt nyt,
Ovatko hengissä he vaiko kuolleet.
 

MACBETH (sisältä)

 
Ken siellä?
 

LADY MACBETH

 
            Voi, heränneen heidän pelkään
Ja tekemättä jääneen työn; – ei rikos,
Vaan yritys se meidät tuhoo. – Vaiti! —
Asetin valmihiksi miesten puukot;
Ne huomasi hän kai. – Jos ei hän olis
Isääni muistuttanut nukkuessaan,
Min' oisin tehnyt sen. – Mun mieheni!
 

(Macbeth tulee.)

MACBETH

 
Nyt on se tehty. – Kuulitko sa mitä?
 

LADY MACBETH

 
Yöhuuhkan huudon vaan ja sirkan laulun.
Puhuitko sinä?
 

MACBETH

 
               Milloin?
 

LADY MACBETH

 
                        Äsken.
 

MACBETH

 
                               Alas
Kun astuinko?
 

LADY MACBETH

 
              Niin.
 

MACBETH

 
                    Hiljaa!
Ken tuossa kamariss' on?
 

LADY MACBETH

 
                         Donalbain.
 

MACBETH (katsellen käsiään)

 
Oi, näky surkea on tuo!
 

LADY MACBETH

 
                        Sa hupsu!
Vai näky surkea!
 

MACBETH

 
                 Siell' unissansa
Yks nauroi, toinen "murhaa!" huus, niin että
Heräsi kumpikin: ma kuulin kaikki;
Rukouksen sitten lukivat ja uneen
Taas vaipuivat.
 

LADY MACBETH

 
                Kaks siell' on nukkumassa.
 

MACBETH

 
"Kies' siunaa!" huusi yks, ja toinen "amen!"
Kuin nämä pyövelkäten' ois he nähneet.
Kuunnellen heidän tuskaans', suustan' "ament'"
En saanut, he kun sanoivat: "Kies' siunaa!"
 

LADY MACBETH

 
Noin syvään älä tuota mielees paina!
 

MACBETH

 
Mut miks en sanoa ma voinut "amen"?
Ma siunausta tarvitsin, ja "amen"
Kurkkuuni tarttui.
 

LADY MACBETH

 
                   Noin ei tuommoisista
Saa tuskitella; voipi tulla hulluksi.
 

MACBETH

 
Ma luulin äänen kuulleeni, mi huusi:
"Herätkää! Macbeth unen murhaa!" – unen,
Tuon viattoman, joka huolten vyhdet
Sekavat suorii, päivittäisen kuolon,
Työn raittiin peson, sielunhaavain voiteen,
Tuon luonnon toisen atrian ja parhaan
Elämän juhlaruoan.
 

LADY MACBETH

 
                   Mitä puhut?
 

MACBETH

 
"Herätkää!" huuto kautta linnan kaikui.
Glamis unen murhas, ja senvuoks ei Cawdor
Unt' enää saa, unt' ei Macbeth saa enää.
 

LADY MACBETH

 
Mut ken se huusi noin? Oi, armas thani,
Sun jalo pontes hervahtuu, jos moista
Noin kiihkoisesti mietit. Nouda vettä
Ja käsistäs nuo rumat merkit huuhdo! —
Miks tänne puukot kannoit? Siellä niiden
On paikka. Pois ne vie, ja verin tuhri
Makaavat vartijat.
 

MACBETH

 
                   En sinne mene:
Aatella pelkään tekoani; nähdä
Sit' uudelleen en tohdi.
 

LADY MACBETH

 
                         Arka raukka!
Tuo tänne puukot! Nukkuneet ja kuolleet
Kuvia vaan on; lasta peljättää voi
Kuvattu piru. Verta jos hän vuotaa,
Niin sillä kultaan vartijoiden muodon,
Syyn muodon näin he saavat.
 

(Lähtee. Kolkutusta ulkoa.)

MACBETH

 
                            Mikä kolke? —
Mik' on mun? Risahdustakin ma säikyn!
Kenenkä kädet nää? Haa! Päästäni ne
Repivät silmät maalle! Voiko suuren
Neptunin koko valtameri pestä
Tuon veren kädestäni pois? Ei, ennen
Tää käsi meret määrättömät punaa,
Viherjän muuttain ruskeaks.
 

(Lady Macbeth palajaa.)

LADY MACBETH

 
                            Mun käten'
On samankarvaiset kuin sun, mut sydän
Noin vaalas mua hävettäis.
 

(Kolkutusta.)

 
                           Tuo kolke
Eteläportin' on. Pois kamariimme!
Pisara vettä pois tän synnin huuhtoo;
Kuin kevyt on se sitten! Sinust' uljuus
On luopunut.
 

(Kolkutusta.)

 
             Haa! kuules, taasen kolke!
Yöpuku ylles, ett'ei kutsuttaissa
Havaittais meidän valvoneen. – Äl' anna
Noin raukkamaisest' aatoksilles valtaa.
 

MACBETH

 
Tekoni tietäen mun paremp' oisi,
Ett' itseän' en tietäisi
 

(Kolkutusta.)

 
                         Kolkkehellas
Herätä Duncan! Voi, jos sen sa voisit!
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
 

(Portinvartija tulee.)

PORTINVARTIJA

 
Sepä vasta kolkutusta, totta tosiaankin! Jos olisit helvetin porttien vartija, kylläpä saisit avainta kiertää! (Kolkutusta.) Kolk, kolk, kolk! Beelsebubin nimessä, ken siellä? – Kas vaan, jyväsaksa, joka hirtti itsensä pelätessään hyvää vuodentuloa. Aikanasi tulet! Onko vaan hurstia tarpeeksi mukanasi, sillä täällä sitä hikoilla saat? (Kolkutusta.) Kolk, kolk? Toisen perkeleen nimessä, kuka siellä? – Lainvääntelijä, tottamaar, joka kummankin riitapuolen asian valallansa vahvistaa, ja joka on Jumalan kunniaksi paljon konnankoukkuja harjoitellut, vaan ei kuitenkaan ole voinut itseänsä taivaaseen koukutella. Käy sisään, lainvääntelijä! (Kolkutusta.) Kolk, kolk, kolk! Kuka siellä? – Vai niin, englantilainen räätäli, tänne tullunna siitä, että ranskalaisen housuista kaistaleen⁸ varasti. Käy sisään, räätäli, täällä kyllä saumarautasi kuumenee! (Kolkutusta.) Kolk, kolk! Ei koskaan rauhaa. Ken olette? – Mutta tämä paikka on helvetiksi liian kylmä. Lempo sitä kauemmin olkoon pirun portinvartijana! Ajattelin muuten laskea sisään kutakin ammattikuntaa muutamia, jotka ruusuista tietä kulkevat ijankaikkiseen ilovalkeaan. (Kolkutusta.) Kohta, kohta! (Avaa.) Pyydän muistamaan portinvartijaa.
 

(Macduff ja Lenox tulevat.)

MACDUFF

 
Niin myöhäänkö sä maata kävit, veikko,
Kun myöhään näin sä nukut?
 

PORTINVARTIJA

 
Niin, nähkääs, ryyppäsimme toiseen kukonlauluun; ja juominen se vaikuttaa tuntuvasti kolmea asiata.
 

MACDUFF

 
Mitä kolmea asiaa se juominen sitten erittäin vaikuttaa?
 

PORTINVARTIJA

 
Niin, nähkääs, punaisia neniä, unta ja kusta. Lemmenseikoissa se auttaa ja kaataa: himoa se auttaa, mutta kyvyn se kaataa. Voipi sanoa, että liika juominen pitää lemmen suhteen lainvääntelijän virkaa: se luo sen ja tappaa sen; nostaa sen ja kaataa sen; yllyttää sitä ja kyllyttää sitä; voimistuttaa ja laimistuttaa; sanalla sanoen: vääntää sen uneen, pettää sen ja jättää sen.
 

MACDUFF

 
Luulenpa, että viina sinut viime yönä petti.
 

PORTINVARTIJA

 
Niin kylläkin, suut, silmät täyteen; mutta minäpä petoksen kostin; ja luulenpa, että kylläkin puoltani pidin, sillä vaikka hän pari kertaa sieppasi jalat altani, keksinpä keinon saada hänet maalle samaa tietä, mitä oli tullutkin.
 

MACDUFF

 
Hereillä onko herras? – Kolkkeellamme
Me hänet herätimme: tuossa on hän.
 

(Macbeth tulee.)

LENOX

 
Huomenta, jalo thani!
 

MACBETH

 
                      Terve teille!
 

MACDUFF

 
Kuningas joko noussut lie?
 

MACBETH

 
                           Ei vielä.
 

MACDUFF

 
Hän käski, että varhain herättäisin;
Lie myöhä jo.
 

MACBETH

 
              Vien teidät hänen luokseen.
 

MACDUFF

 
Sen tiedän suloiseksi vaivaks teille;
Mut vaivaa on se kuitenkin.
 

MACBETH

 
Työ mieleinen se meille vaivan korvaa.
Tuoss' ovi on.
 

MACDUFF

 
               Ma huutaa rohkenen;
Se työks on mulle pantu.
 

(Menee.)

LENOX

 
                          Lähteneekö
Kuningas tänään?
 

MACBETH

 
                 Lähtee – niin on määrä.
 

LENOX

 
Yö oli jylhä. Majassamme tuuli
Kukisti savutorvet; valitusta
Ilmassa kuultiin, julmaa kuolontuskaa
Ja hirmuäänin ennustelemista,
Paloa, murhaa, hävitystä hurjaa
Ajalle tuskaiselle syntyväksi.
Pimeyden lintu kaiken yötä huusi;
Sanovat maankin olleen kuumeissansa
Ja värisseen.
 

MACBETH

 
              Niin, jylhä oli yö.
 

LENOX

 
Mun nuori muistini ei toista muista
Sen vertaista.
 

(Macduff palajaa.)

MACDUFF

 
               Oo, kauheata, kauheata, kauheata!
Ei kieli eikä sydän sua saata
Käsittää eikä nimittää!
 

MACBETH & LENOX

 
                        Mik' ompi?
 

MACDUFF

 
Nyt taitotekonsa on tuho tehnyt!
Kuin kirkonvaras murtanut on murha
Vihittyyn Herran huoneeseen ja hengen
Templistä ryöstänynnä.
 

MACBETH

 
                       Kuinka? Hengen?
 

LENOX

 
Kuninkahanko?
 

MACDUFF

 
              Menkää huoneeseen, ja
Sokaiskoon silmät teiltä toinen Gorgo; —
Mua älkää puhumahan vaatiko —
Nähkää, ja puhukaatte sitten itse. —
 

(Macbeth ja Lenox lähtevät.)

 
Hoi, hätäkello soimaan! – Nouskaa, nouskaa! —
Petosta! Murhaa! Banquo, Donalbain!
Ja Malcolm! Nouskaa! Pois tuo veltto uni,
Tuo kuolon hahmo; itse kuoleman te
Nyt näette! – Nouskaa katsomahan kuvaa
Sen suuren tuomion! – Malcolm! Banquo! Nouskaa
Kuin haudasta ja aavein' ilmi tulkaa,
Ett' ois tää hirmu täysi! Kello soimaan!
 

(Hätäkelloa soitetaan.)

(Lady Macbeth tulee)

LADY MACBETH

 
Miks talon nukkujia kokoon kutsuu
Noin jylhä torvi? Sanokaa!
 

MACDUFF

 
                           Lady armas,
Mun kerrottavani ei sovi teille:
Sanani murhan tois, jos vaimon korvaan
Ne koskis.
 

(Banquo tulee.)

 
           Banquo! Banquo! Murhattun' on
Kuninkaamme ja herramme!
 

LADY MACBETH

 
                         Voih! voih!
Meilläkö?
 

BANQUO

 
          Hirveintä, miss' olkoonkin! —
Sanasi, Macduff, peruuta, ja sano,
Ett'ei niin ole.
 

(Macbeth ja Lenox palajavat.)

MACBETH

 
                 Voi, jos oisin kuollut
Vaan tiimaa ennen tätä tapausta!
Olisin autuas silloin. Tästä lähtein
Ei totuutt' ole lainkaan maailmassa;
Petosta kaikki! Armot, arvot tyhjää!
Elämän viini maahan juossut on,
Ja kerskaks kellariin jäi pelkkä sakka.
 

(Malcolm ja Donalbain tulevat)

DONALBAIN

 
Hukassa mikä?
 

MACBETH

 
              Te, vaikk' ette tiedä:
Verenne alku, synty, hetesuoni
Tukittu on, tukittu itse lähde!
 

MACDUFF

 
Isänne on he murhanneet.
 

MALCOLM

 
                         Voi! Ketkä?
 

LENOX

 
Sen passarit on nähtävästi tehneet.
Verissä oli kädet, kasvot heillä,
Ja puukot heidän pieluksillaan vielä
Ol' aivan kosteat. He tuijottivat,
Tunnoiltaan ollen aivan. Moisten hoidoss'
Ei ole turvattuna ihmishenki.
 

MACBETH

 
Voi, että vimmoissani tapoin heidät!
 

MACDUFF

 
Miks teitte sen?
 

MACBETH

 
                 Ken säikkynyt ja viisas
Voi samass' olla, lempeä ja hurja,
Kuninkaan mies ja puoleton? Ei kenkään.
Tulinen lempi kiihkoissansa voitti
Sävyisän järjen. Tässä makas Duncan.
Hopeapäässä veren kultareunus
Ja haavat ammottain kuin aukko, josta
Tuho sisään ryntää; tuossa murhamiehet,
Värihin ammattinsa tahrattuina,
Rivoina puukot hurmeen tahmass' aivan.
Ken, joll' on sydän lempivä, ja siinä
Rohkeutta näyttää tätä lempeänsä,
Vois mieltään malttaa?
 

LADY MACBETH (pyörtyvinään)

 
                       Auttakaa mua täältä!
 

MACDUFF

 
Ladyä hoitakaa!
 

MALCOLM

 
                Me vait olemme,
Me, joill' on tässä suurin surun syy!
 

DONALBAIN

 
Vait'-olo paras: täällä kova onni
Vois kairanreiän lymyst' äkkipäätä
Karata meihin. Pois! Ei kyyneleemme
Viel' ole kypsät.
 

MALCOLM

 
                  Eikä valloillansa
Surumme suuri.
 

BANQUO

 
               Ladyä hoitakaa!
 

(Lady Macbeth kannetaan pois.)

 
Alastoman ja paljaan heikkoutemme
Kun saamme verhotuksi, yhtykäämme
Tät' inhaa verityötä tutkimaan.
Meit' epäilys ja kauhu värisyttää;
Kädessä Kaikkivallan seison tässä,
Ja luihun kavalluksen salajuonta
Ma sodin vastaan.
 

MACDUFF

 
                  Minä myös.
 

KAIKKI

 
                             Me kaikki.
 

MACBETH

 
Nyt täysi miehen asu joutuun ylle!
Salissa sitten yhdytään.
 

KAIKKI

 
                         Hyv' on!
 

(Kaikki lähtevät, paitse Malcolm ja Donalbain.)

MALCOLM

 
Mit' aiot? Hyv' ei ole tänne jäädä.
Surua teeskellä on viekkaan helppo.
Ma lähden Englantiin.
 

DONALBAIN

 
                      Min' Irlantiin.
On ero turvaks kummallenkin meille.
Tääll' ovat hymyt tikareita täynnä,
Ja verisin on veriheimolainen.
 

MALCOLM

 
Tuo murhan nuoli, joka ammuttiin,
On vielä lennossansa. Paras meidän
On sitä karttaa. Ratsun selkään siis!
Vähemmälle nyt jäähyväiset jääkööt.
Pois varkain! Konsa turma tuloss' on,
Ei varas lie ken turvaa pakohon.
 

(Menevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Linnan edustalla.
 

(Rosse ja eräs vanhus tulevat.)

VANHUS

 
Vuoskymmeniä seitsemisen muistan;
Sill' ajall' olen monta kummaa nähnyt
Ja julmaa päivää; mutta kaikki leikiks
Tää hirmu-yö on tehnyt.
 

ROSSE

 
                        Näet sä, isä:
Vihoissaan ihmistöistä taivas uhkaa
Veristä lavaa. Kello näyttää päivää,
Mut synkkä yö tukeuttaa taivaan lampun.
Yön kunniaksko vaiko päivän hävyks
Maan kasvot hautaa pimeys nyt, kun niitä
Elävän valon tulis suudella?
 

VANHUS

 
Se luonnotont' on kuin tuo öinen työkin.
Tiistaina hiirensyöjä huuhka sieppas
Ja tappoi pilviss' ylvästävän haukan.
 

ROSSE

 
Duncanin ratsut – kumma, mutta totta —
Nuo somat, kauniit, rodun valiot,
Hurjistuneina pilttuuns' särkivät,
Kurista huolimatta maalle syösten
Ikäänkuin sotaan ihmiskuntaa vastaan.
 

VANHUS

 
Sanotaan, että toisiaan he söivät.
 

ROSSE

 
Niin tekivätkin; sen ma kummakseni
Näin omin silmin. – Tuossa kunnon Macduff!
 

(Macduff tuke.)

 
No, miltä näyttää?
 

MACDUFF

 
                   Ettekö te näe?
 

ROSSE

 
Jo tiettyn' onko, ken on murhan tehnyt?
 

MACDUFF

 
Ne, jotka Macbeth tappoi.
 

ROSSE

 
                          Taivaan taatto!
Mik' etu heillä siitä?
 

MACDUFF

 
                       Lahjotuita!
Kuninkaan pojat, Donalbain ja Malcolm,
Paenneet ovat, joka tekee heidät
Epäiltäviksi.
 

ROSSE

 
              Sekin luonnotonta!
Oo, kunnianhimo ahnas, joka ahmaat
Noin oman elinmehus! – Luultavasti
Kuninkaaks nyt saa Macbeth.
 

MACDUFF

 
                            Nimitetty
Hän on ja Sconiin kruunattavaks mennyt.
 

ROSSE

 
Ja missä Duncanin on ruumis?
 

MACDUFF

 
Colmes-killin pyhään kätköpaikkaan viety,
Miss' esi-isienkin lepää luut.
 

ROSSE

 
Menettekö te Sconihin?
 

MACDUFF

 
                       En, serkku;
Ma Fifeen lähden.
 

ROSSE

 
                  Minä menen Sconiin.
 

MACDUFF

 
Hyvästi! Ett'ei toteen vaan käy aate:
Parempi uutta oli vanha vaate!
 

ROSSE

 
Hyvästi, isä!
 

VANHUS

 
              Herran siunaus teille
Ja niille, jotka pahan hyväks sääntää
Ja vihamiehet ystäviksi kääntää!
 

(Lähtevät.)

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Fores. Sali linnassa

(Banquo tulee.)

BANQUO

 
Nyt olet se: kuningas, Cawdor, Glamis
Ja kaikki, mitä ennustivat velhot.
Petosta vaan sun käyttäneesi pelkään.
Mut sanottiin tok', ett'ei sukuus jäis se,
Vaan että kuningasten kanta-isäks
Tulisin minä. Totuutta jos heiss' on —
Ja sinusta, Macbeth, se selvään nähdään —
Miks ei he minullenkin ennustajiks
Ruveta vois ja toivoani nostaa?
Mut vaiti siitä!
 

(Torventoitauksia. Macbeth kuninkaana, Lady Macbeth kuningattarena, Lenox, Rosse, hoviherroja, hovinaisia ja seuralaisia tulee.)

MACBETH

 
                 Tuossapa se paras
On vieraamme!
 

LADY MACBETH

 
              Jos hän ois unhotettu,
Ois suureen juhlahamme aukko jäänyt,
Ja pilall' oisi kaikki.
 

MACBETH

 
                        Tänä iltan'
On juhlapidot meillä, pyydän, että
Tulette tekin.
 

BANQUO

 
               Teidän korkeutenne
Vaan käskeköön, ja velvollisuus teihin
Mun sitoo siteill' ikikestävillä.
 

MACBETH

 
Lähdetten iltapuolla?
 

BANQUO

 
                      Lähden, herra.
 

MACBETH

 
Tän päivän neuvotteluss' oisi muuten
Mieltänne kuultu, jok' on aina viisas
Ja onnekas; mut huomiseks se jääköön.
Kauasko matka on?
 

BANQUO

 
                  Niin kauas, että
Se ajan täyttää tästä iltaan asti.
Paremmin jos ei hepo juokse, täytyy
Yölt' ottaa lainaks pari synkkää tiimaa.
 

MACBETH

 
Pois älkää jääkö vaan!
 

BANQUO

 
                       En, ruhtinaani.
 

MACBETH

 
Veriset lankomme ne Englannissa,
Ma kuulen, piilevät ja Irlannissa.
Tunnustamatta julmaa isänmurhaans'
Valeita outoj' ajavat he kansaan.
Huomenna siitä, jolloin muutenkin
Kokohon meitä vaatii valtatoimet!
Ratsaille joutuun! Hyväst'! Illalla
Siis tavataan. Mukana onko Fleance?
 

BANQUO

 
On, herra. Aika kiiruhtaapi.
 

MACBETH

 
                             Olkoot
Heponne varmat jaloiltaan ja virmat!
Näin satulainne turviin jääkäätten!
 

Hyvästi! – (Banquo lähtee.)

 
Jokaisella nyt kello seitsemään on
Vallassaan aika, että seurast' oisi
Sen suuremp' ilo. Iltaan asti yksin
Tahdomme jäädä. Siksi, Herran haltuun!
 

(Kaikki lähtevät, paitse Macbeth.)

(Palvelija tulee.)

 
Mies, kuules! Ovatko ne miehet täällä?
 

PALVELIJA

 
He linnan portill' odottavat, herra.
 

MACBETH

Tuo sisään heidät! – (Palvelija lähtee.)

 
                   Tämä tila ei
Niin mitään ole, jos ei turvaa ole.
Tuon Banquon suhteen suuri mull' on pelko:
Sen miehen kuninkaallisessa luonteess'
On jotain hirveää. Hän uskaljas on;
Ja paitse tätä rohkeutt' on hällä
Älyä, joka varmast' uljaat tuumat
Vie määrän päähän. Muut' en ketään pelkää
Kuin häntä. Henken' alleen masentaa hän,
Niinkuin Antonion suhteen Caesarin
Sanotaan tehneen. Velhoja hän sätti,
Kuninkaan nimen kun he mulle soivat,
Ja käski heidän haastaa hälle. Silloin
Profeettain lailla tervehtivät häntä
Lukuisten kuningasten kanta-isäks.
Mun päähän' asettivat mahon kruunun
Ja kourahani kuivan valtikan,
Jonk' outo muukalainen siitä riistää,
Kun poikaa mull' ei ole. Niin jos on,
Ryvetin sieluni Banquon lapsen tähden,
Sen tähden hurskaan Duncanin ma tapoin,
Sen tähden tunnonrauhan' myrkytin
Ja autuuteni helmen ihmiskunnan
Viholliselle myin hänt' auttaakseni
Kuninkaaks, Banquon lasta kuninkaaksi!
Ei, ennen taisteluun sun haastan, onni,
Ja sodin kanssas henkeen, kuolemaan!
Ken siellä? —
 

(Palvelija palajaa kaksi murhaajaa seurassaan.)

 
               Pois, ja varro, kunnes kutsun. —
 

(Palvelija lähtee.)

 
Teit' emmekö me eilen puhutelleet?
 

1 MURHAAJA

 
Kyll', armollinen herra.
 

MACBETH

 
                         Hyvä! No,
Olettenko sit' aprikoinneet? Tietkääs,
Se hän on, joka ennen muinen salpas
Teilt' onnen tien, vaikk' arvelitte siksi
Mua viatonta. Sen jo viime kerrall'
Osoitin teille; selväks tein, kuin teit' on
Petetty, peijattu; ma keinot näytin
Ja niiden käyttäjät ja kaikki, josta
Jo pöhkökin ja mielipuoli huomaa
Sen Banquon työksi.
 

1 MURHAAJA

 
                    Sen te selvititte.
 

MACBETH

 
Niin, mutta vielä muutakin, jok' aiheen'
On tähän yhdyntäämme. Olettenko
Niin kärsiväiset luonnostanne, että
Tuon siedätten? Niin laupiaatko, että
Mies-paran tuon ja hänen lastens' eestä
Rukoilette, tuon, jonka käsi raskas
Teit' alas hautaan painoi sekä saattoi
Ijäksi omaisenne mieron tielle?
 

1 MURHAAJA

 
Kuningas, miehiä me olemme.
 

MACBETH

 
Niin, miehistä te kirjoiss' ehkä käytte
Kuin lukki, hurtta, häkki, tiisti, rakki
Ja luppakorva, joilla koiran nimi
On kaikilla; mut arvolistass' ero
On talon-, lintukoiran, vilkkaan, laiskan
Ja viekkaan välillä, sen lahjan mukaan,
Jonk' aulis luonto kullenkin on suonut,
Ja josta kullakin on eri kölli
Muist' eroitteeksi, jotka lista merkkii
Samaksi kaikki. Niinpä ihmisenkin.
No, jos nyt listass' oletten ja ette
Alinta miehenluokkaa, ilmaiskaa se,
Niin povellenne uskon toimen, joka,
Jos teette sen, vihollisenne sortaa
Ja rakkauteeni kiinni teidät solmii.
Hän elämällään terveyteni tärvää;
Paranen, jos hän kuolee.
 

2 MURHAAJA

 
                         Minä, herra,
Mies olen, jota mailman iskut, potkut
Niin härnänneet on, ett'en huoli mitä
Mailman kiusaks tehnen.
 

1 MURHAAJA

 
                        Minä myöskin
Niin vaivattu, niin kovan onnen lyömä,
Ett' elämäni alttiiks annan, jos sen
Parantaa sillä voin tai päästä siitä.
 

MACBETH

 
Ett' oli Banquo vihollinen teille,
Nyt tiedätten.
 

2 MURHAAJA

 
               Niin oli.
 

MACBETH

 
                         Niin myös mulle,
Ja niinkin verivihaisesti, että
Jokainen hetki hänen elämästään
Mun sydänvertan' kysyy. Voisin kyllä
Hänestä päästä julkivaltaa käyttäin
Ja tunnustan sen suoraan, mut en saata
Eräiltä ystäviltä, jotka meille
On yhteiset ja joihin panen arvon;
Vaan täytyy mun hänt' itkeä, vaikk' itse
Ma hänet tapoin. Senpä vuoksi teiltä
Apua kosin nyt, näin ihmisiltä
Tekoni peittäin monestakin syystä.
 

2 MURHAAJA

 
Me teemme, herra, mitä käskette.
 

1 MURHAAJA

 
Niin, vaikka henki —
 

MACBETH

 
                      Miehuutenne kuultaa
Jo silmistänne. Tunnin kuluessa
Osoitan teille paikkanne ja määrään
Sopivan ajan ihan piiramalleen.
Tän' iltan' on se tehtävä eik' aivan
Lähellä linnaa: minuun – muistakaa se —
Syyn kaunaa ei saa jäädä. Hänen kanssaan —
Ett'ei jäisi puolitekoon työmme – Fleancen,
Tuon hänen poikansa, jok' ompi myötä,
Jonk' ero täält' on yhtä tärkki mulle
Kuin isän, täytyy synkän hetken onnest'
Osansa saada. Tuumimaan nyt menkää;
Koht' etsin teitä.
 

2 MURHAAJA

 
                   Valmiit' ollaan, herra.
 

MACBETH

 
Teit' oiti kutsun; vartokaatte tuolla.
 

(Murhaajat menevät.)

 
Päätetty siis! – Jos, Banquo, taivaasen
Sun pyrkii sielus, nyt se tehköön sen!
 

(Lähtee.)

 
Toinen kohtaus.
Toinen huone linnassa.
 

(Lady Macbeth tulee, palvelija jäljessä.)

LADY MACBETH

 
Täält' onko Banquo lähtenyt?
 

PALVELIJA

 
                             On, rouva,
Mut palaa yöksi.
 

LADY MACBETH

 
                 Sano kuninkaalle,
Ett' olis puhuttavaa hiukan mulla,
Jos häll' on tilaisuutta.
 

PALVELIJA

 
                          Kyllä, rouva.
 

(Lähtee.)

LADY MACBETH

 
Kaikk' ompi turhaa, hukkatyötä vaan,
Jos kyllääns' ei saa halu saamastaan;
Parempi olla murhattujen mailla
Kuin murhaajana tunnon rauhaa vailla!
 

(Macbeth tulee.)

 
No, herrani, miks yksin noin te käytte,
Kamalat haaveet seurana, ja mieless'
Ain' ajatus, jonk' esineensä kanssa
Jo olis kuolla tullut? Miksi muistaa
Mit'ei voi auttaa? Tehty mikä tehty!
 

MACBETH

 
Ei surmaans' saanut käärme, sai vaan haavan,
Ja paranee; ja kurja ilkeytemme
Sen kammoo hammast' aivan niinkuin ennen.
Hajotkoot taivaat, maat ja mailman pylväät,
Ennen kuin pelvoss' atriamme syömme
Ja nukahdamme mieless' unen hirmut,
Jotk' öisin meitä vaivaa! Paremp' olla
Tuon kuolleen luona, jonka lähetimme
Omaksi rauhaksemme ikirauhaan,
Kuin sielun piinapuilla lakkaamatta
Tuskissa olla. Haudassaan on Duncan
Ja elon kuumeen jälkeen hyvin nukkuu.
Pahintaan petos tek': ei teräs, myrkky,
Ei ulkosodat, kapinat, ei mikään
Hänt' enää saavuta.
 

LADY MACBETH

 
                    Oi, miehen' armas,
Sulosta jylhä katsees, ole tänään
Iloinen, kirkas vierastesi kanssa.
 

MACBETH

 
Niin kyllä, armahani; samoin sinä!
Sa koko huomiosi Banquoon käännä;
Hänt' ennen muita silmin, kielin etsi.
Viel' epävarmat ollen, täytyy meidän
Imarteen virrass' arvoamme pestä,
Sydämmen valhenaamaks tehdä kasvot,
Sen tosilaadun peittäin näin.
 

LADY MACBETH

 
                               Nuo heitä!
 

MACBETH

 
Oi, vaimo, skorpioneja on täynnä
Mun sieluni! Viel' elää Fleance ja Banquo.
 

LADY MACBETH

 
Mut heill' ei ikuisuuden valtakirjaa.
 

MACBETH

 
Se lohduttaa: he ovat saatavissa.
Iloitse siis! Ennenkuin yökkö päättää
Yölentonsa ja koppakuoriainen
Hekaten mustan käskyst' univirttään
Nukuttavalla hyrinällä soittaa,
On teko tehty lajiaan mitä julmin.
 

LADY MACBETH

 
Mik' on se teko?
 

MACBETH

 
                 Tietämättömyyttäs
Viaton ole, armas, kunnes teost'
Iloita saat. Yö umpisilmä, joudu,
Armeliaan päivän hellä katse peitä,
Ja verikäsin näkymättömin
Tuo suuri valtakirja revi rikki,⁹
Mi kalvaaks minut saa! – Jo hämärtääpi,
Kotiinsa metsään vares lentää; päivän
Iloiset lapset nuokkuin nukkuvat,
Yön mustat henget ryöstöns' alkavat.
Sa kummastut; mut vaiti, kiinni suu!
Pahuuden kautta pahuus voimistuu.
Niin, armas, tule kanssani.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Sama paikka. Yrttitarha, josta tie vie linnaan.
 

(Kolme murhaajaa tulee.)

1 MURHAMIES

 
Ken yhtymään sun käski meihin?
 

3 MURHAMIES

 
                               Macbeth.
 

2 MURHAMIES

 
Epäillä hänt' ei tarvis: tehtävämme
Hän tuntevan ja käsittävän näyttää
Vähästä tärkimpään.
 

1 MURHAMIES

 
                    Siis auta meitä! —
Lännessä päivää vielä hiukan hohtaa;
Hevostaan myöhästynyt matkamiesi
Yömajaan jouduttaa; ja väijymämme
Jo lähenee.
 

3 MURHAMIES

 
            Vait! Hevosia kuulen.
 

BANQUO (ulkoa)

 
Hoi, tulta tänne!
 

2 MURHAMIES

 
                  Hän se ompi. Toiset
Jo linnass' ovat, joita odotettiin.
 

1 MURHAMIES

 
Hevoset ympäritse kiertävät.
 

3 MURHAMIES

 
Noin virstan matkan; hänen, niinkuin kaikkein,
Tapana täst' on jalan käydä linnaan.
 

(Banquo tulee, ja Fleance, tulisoihtu kädessä.)

2 MURHAMIES

 
Kah! tulta, tulta!
 

3 MURHAMIES

 
                   Hän se on.
 

1 MURHAMIES

 
                              Käsin työhön!
 

BANQUO

 
Tän' yönä sataa.
 

1 MURHAMIES

 
                 Satakoot siis iskut!
 

(Karkaa Banquon päälle.)

BANQUO

 
Petosta; Oo! – Fleance, pakoon riennä, pakoon!
Sun täytyy kostaa tämä! – Oo, sa konna!
 

(Banquo kuolee. Fleance pakenee)

3 MURHAMIES

 
Ken soihdun sammutti?
 

1 MURHAMIES

 
                      Se eikö oikein?
 

3 MURHAMIES

 
Tass' on vaan yksi; poika pääsi pakoon.
 

2 MURHAMIES

 
Siis tekemättä paras puoli työstä.
 

1 MURHAMIES

 
Pois nyt, ja kertomahan mit' on tehty.
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Juhlahuone linnassa.
 

(Ruokapöytä valmiiksi katettuna. Macbeth, Lady Macbeth, Rosse, Lenox, lordeja ja seuralaisia tulee.)

MACBETH

 
Arvonne tunnetten te; istukaa.
Ja sydämmestä tervetulleet kaikki.
 

LORDIT

 
Kiitämme, armollinen kuningas.
 

MACBETH

 
Me itse nöyrän' isäntänä käymme
Nyt vierastemme seuraan. Arvo-istuin
Emännän olkohon; kun aika tulee,
Hält' odotamme tulotervehdystä.
 

LADY MACBETH

 
Mun puolestani kaikillen se lausu:
Sydämmen' sanoo heidät tervetulleiks.
 

(Ensimmäinen murhaaja ilmestyy ovessa.)

MACBETH

 
Sydänten kiitos sulle vastaa, katso; —
Molemmat sivut täydet! Käyn siis keskeen.
Nyt irti ilo! Pöytää kiertämään nyt
 

Pikari pankaa! – (Syrjään murhaajalle.)

 
                  Poskellas on verta.
 

MURHAMIES

 
Se Banquon on.
 

MACBETH

 
               Parempi sinun päälläs
Kuin hänen sisässään! Hän siis on poissa?
 

MURHAMIES

 
Niin, kaula poikki; minulta hän sen sai.
 

MACBETH

 
Kah, oiva kaulanleikkaaja! Mut hyvä
On hänkin, joka samoin teki Fleancen.
Jos sen teit sinä, ei sun vertojas.
 

MURHAMIES

 
Fleance pakoon pääsi, herra kuningas.
 

MACBETH

 
Taas kuume minuun karkaa; terve muuten
Olisin ollut: niinkuin marmor' ehjä,
Kuin vuori vahva; rajaton ja vapaa
Kuin ilman henki; vaan nyt salvass' olen,
Siteissä, raudoiss', epäilyyn ja kauhuun
Kahlittu kiinni. – Säilyss' on siis Banquo?
 

MURHAMIES

 
On, herra, säilyss' allikossa tuolla,
Ja päässä kaksikymment' aimo haavaa,
Joist' yksikin jo surmaks olis.
 

MACBETH

 
                                 Kiitos!
Siin' emäkäärme on; mut pakoon päässyt
Sikiö tuo, se myrkyllist' on juurta,
Vaan vielä hampaaton. – Pois mene; lisää
Huomenna kuulen.
 

(Murhaaja menee.)

LADY MACBETH

 
                 Kuningas, te ette
Kehoita iloon. Atria on kaupan,
Jos sit' ei mielin suoduks usein kuule.
Saa ruokaa kotonaankin, mutta vieraiss'
On kohtelu sen höystehenä: muuten
On pidot kolkot.
 

MACBETH

 
                 Maire muistuttaja! —
Sulatus hyvä ruokahaluanne
Ja kumpaistakin terveys seuratkoon!
 

LENOX

 
Suvaitkaa, kuningas, tok' istahtaa.
 

(Banquon haamu tulee ja istuu Macbethin sijalle.)

MACBETH

 
Maan kunnia nyt olis koossa tässä,
Jos Banquo ystävämme olis läsnä.
Juroksi tahtoisin hänt' ennen syyttää
Kuin jotain tapaturmaa surkutella.
 

ROSSE

 
Sanansa poissa-olollaan hän syö. —
Suvaitkaa toki seurahamme tulla.
 

MACBETH

 
On pöytä täys.
 

LENOX

 
               Tass' yks on paikka.
 

MACBETH

 
                                    Missä?
 

LENOX

 
Tass', armas herra. Miks noin kauhistutte?
 

MACBETH

 
Ken tuon on tehnyt?
 

HERRAT

 
                    Minkä, kuninkaamme?
 

MACBETH

 
Sanoa voitko, että minä tein sen?
Veristä tukkaas älä mulle huiskaa!
 

ROSSE

 
Hyvät herrat, nouskaa: kuningas voi pahoin.
 

LADY MACBETH

 
Ei, hyvät herrat! Moinen on hän usein
Jo pienest' ollut. Istukaa ma pyydän.
Se hetken puuskaa on; hän koht' on terve.
Jos liiaks häntä tarkkaatte, hän suuttuu,
Ja kiihko yltyy. Syökää, hänest' älkää
Millänne olko. – Mies oletko?
 

MACBETH

 
                               Olen,
Ja rohkeakin, jok' en pelkää nähdä
Mit' itse piru kalpenis.
 

LADY MACBETH

 
                         Sa hupsu!
Tuo pelkos luoma kuva on, se puukko,
Jonk' ilmass' ohjanneen sa sanoit tiesi
Luo Duncanin. Tuo säpsähdys ja säikky —
Nuo tosi pelvon ilveet – takan ääress'
Ois paikallaan, miss' ämmät tarinoivat
Ja mummo heitä säistää. Häpeä!
Miks' irmastelet noin? Kun tarkoin katsot,
Se vaan on tuoli.
 

MACBETH

 
                  Katsos! Näetkös, tuossa?
Haa! Mitä sanot? – Mitä huolin siitä?
Jos nyökyttää sa saatat, puhu myöskin!
Jos kalmistot ja haudat hautaamamme
Takaisin luovat, hautapatsainamme
Sitt' olkoon haukkain kuvut!
 

(Haamu katoaa.)

LADY MACBETH

 
                             Mitä? Viekö
Miehuutes hulluus?
 

MACBETH

 
                   Hänet näin, niin totta
Kuin tässä seison!
 

LADY MACBETH

 
                   Hyi, hyi, häpeä!
 

MACBETH

 
Vert' ennenkin on juossut, muinaisaikaan,
Ennenkuin tavat perkas ihmisyys;
Ja sittenkin on monet murhat tehty,
Kamalat kuullakin. Jos siihen aikaan
Löit miehen päästä aivot, niin hän kuoli,
Ja siinä kaikki. Nyt hän nousee ylös,
Kakskymment' uhka verihaavaa päässä,
Ja viepi paikkamme. Tää kummempaa on
Kuin murha moinen.
 

LADY MACBETH

 
                   Vierahanne, herra,
Te laiminlyötte.
 

MACBETH

 
                 Ah! en muistanut —
Mua rakkaat vieraat, älkää ihmetelkö;
Mua vaivaa kumma heikkous, turha sille,
Ken tuntee mun. Nyt, kaikkein onnen malja;
Sitt' istuudun. – Hoi! Viinisarkka täyteen!
Nyt koko seuran terveydeksi juon,
Ja ystävämme Banquon, jota kaipaan.
Josp' olis tässä hän! Niin, onneks olkoon
Hänen ja kaikkein!
 

HERRAT

 
                   Alamainen kiitos!
 

(Haamu palajaa.)

MACBETH

 
Pois! Silmistäni pois! Maan kätköön vaivu!
Luus ytimettömät on, veres kylmä;
Näköä silmissäs ei noissa, joilla
Sa tuijottelet.
 

LADY MACBETH

 
                Tämä, hyvät herrat,
Tavallist' ompi vaan, ei muuta mitään.
Mut illan ilon häiritsee se meiltä.
 

MACBETH

 
Mit' uskaltaapi mies, min' uskallan.
Käy päälle niinkuin Venään villikarhu,
Hyrkanian tiiker', julma sarvikuono,
Muu muoto ota paitse tuo, ja hermon'
Ei vahvat järky. Tule henkiin jälleen
Ja korpehen mua vaadi miekkasille,
Ja pelvosta jos piilen, naisten hemmuks
Mua silloin hauku. Pois, sa hirmuhaamu!
Pois, tyhjä ilve!
 

(Haamu katoaa.)

 
                  No, kas niin! Kun poistuit,
Mies olen taas. – Ma pyydän, istukaa!
 

LADY MACBETH

 
Ilomme veit ja rikoit hauskan seuran
Mit' ihmeyttävimmällä häiriöllä.
 

MACBETH

 
Kuin näky moinen hämmästyttämättä
Vois ohi kiitää kesäpilven lailla?
Omalle itselleni teet mun vieraaks,
Kun aattelen sun nähnees moisen ilmeen
Ja luonnon puna sentään poskes peittää,
Kun minun kalpeat on pelvost' aivan.
 

ROSSE

 
Mink' ilmeen, kuninkaani?
 

LADY MACBETH

 
                          Pyydän, vaiti!
Pahemmaks yhä käy hän; kysymykset
Vihoittaa häntä. Hyvää yötä kaikki!
Nyt arvovuorost' älkää huoliko,
Vaan menkää kaikki kerrassaan.
 

LENOX

 
                               Hyv' yötä!
Paremman voinnin kuninkaalle suomme.
 

LADY MACBETH

 
Hyv' yötä kaikillen!
 

(Lordit ja seuralaiset menevät.)

MACBETH

 
                     Se vaatii verta.¹⁰
"Veri verta vaatii", sanotaan. On nähty
Puun puhuvan ja kiven liikkuvan.
Älykkäät tietäjät ja poppamiehet
Harakan, korpin, naakan lennost' ilmi
Salaisimmatkin murhatyöt on saaneet. —
Mik' aika yöstä on?
 

LADY MACBETH

 
                    Se aamun kanssa
Juur' riiteleepi, onko yö vai päivä.
 

MACBETH

 
Mitäpä siitä sanot, kun ei Macduff
Pitoihin tullut?
 

LADY MACBETH

 
                 Laitoitko sa sanan?
 

MACBETH

 
Sen satuin kuulemaan: mut sanan laitan.
Jokaisen talon palvelijoissa mulla
On nuuskijoita. Huomenn' – ani varhain —
Luo velhojen ma lähden: lisää heidän
Puhua pitää. Pahimmilla keinoin
Pahinta tietää halaan. Hyödyksen'
Saa kaikki väistää; olen verehen
Niin syvält' astunut, ett' yhtä näin,
Palaanko vaiko kaalaan eteenpäin.
Mun päässän' oudot tuumat työksi hautuu;
Ne tehtävät on, ennen kuin ne lautuu.
 

LADY MACBETH

 
Sult' uni puuttuu, kaiken luonnon höyste.
 

MACBETH

 
No, maata siis! Tää hairaus pelotusta
On alkajan: työ vaatii tottumusta.
Viel' ollaan toiminnassa liian nuoret.
 

(Lähtevät.)

 
Viides kohtaus.
Nummi.
 

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat ja kohtaavat Hekaten.)

1 NOITA

 
No, Hekate, te liette suutuksissa?
 

HEKATE

 
Niin, eikö syytä, häijyt niskurit te
Ja riettaat velhot? Kuinka uskalsitte
Noin ongelmoilla Macbethin
Ajella murhan vehkeisin?
Ja mua, noitain emäntää,
Pahuuden salakeksijää,
Ei kutsuttuna neuvontaan,
Tekoa taian katsomaan!
Ja mikä pahin: vaivaanne
Tuo ilkimys ei palkitse;
Se häijy, rietas itseään
Vaan rakastaa ja hyötyään.
Parannus tehkää! Poistukaa!
Ja huomenna mua kohdatkaa
Varahin Acheronin suulla;
Siell' onnens' saa Macbethkin kuulla.
Mukana sauvat, kattilat
Ja muutkin taikatavarat!
Mun matkan' ilmaan on: tän' yönä
On hirmuhanke mulla työnä.
Suurt' ennen puoltapäivää teen:
Utuisen taikapisareen
Kuun sarvella näen riippumassa;
Ajoissa käyn sen noutamassa.
Kun tenhojuonin keitän tuon,
Siit' irmahenget moiset luon,
Ett', eksyttäen hurmallansa,
Ne vievät hänet suunniltansa.
Hän älyn, armon, kaikki hylkää,
Ei sallimaa, ei surmaa pelkää.
Suruttomuus se suorin tie,
Jok' ihmislapset katoon vie.
 

(Laulua ilmassa: "tule pois, tule pois", j.n.e.)

 
Vait! Utupilvell' istuu odottain
Ja mua kutsuu pikku haltijain.
 

(Katoaa.)

1 NOITA

 
Pois rientäkäämme! Kohta palajaa hän.
 

(Noidat katoavat.)

 
Kuudes kohtaus.
Fores. Huone linnassa.
 

(Lenox ja toinen lordi tulevat.)

LENOX

 
Mit' äsken lausuin, viittaust' oli vaan;
Sit' itse ajatelkaa. Kummat täällä
On seikat, sanon. Kelpo Duncania
Macbeth, näet, itki: – niin, hän oli kuollut. —
Läks urho Banquo liian myöhään matkaan;
Sanoa voitte, jos niin tahdotten:
"Fleance hänet tappoi", sillä Fleance on poissa.
Ei pitäis liian myöhään matkustella.
Ken sit' ei pedon työksi arveleisi,
Noin hellän isän Donalbain ja Malcolm
Kun tappoivat? Kirottu työ! O, kuinka
Macbethiin koski tuo! Hän eikö oiti
Pyhässä vimmassansa noita kahta
Rikoksellista silponut, jotk' uni
Ja viina oli tehnyt orjiksensa?
Työ jalo, eikö niin? Ja viisas myöskin?
Jokaisen mielt' ois inhoittanut kuulla
Tekoaan heidän kieltävän. Sen sanon,
Kaikk' on hän hyvin hankkinut, ja luulen,
Jos pojat Duncanin hän valtaans' saisi —
Jot' älä, taivas, suo! – niin tuta sais he
Mit' isänmurha maksaa; samoin Fleance.
Mut vait! Puheistaan rohkeista ja siitä,
Ett'ei tyrannin juhlaan tullut, Macduff
Nyt epäsuosioss' on. Tiedättenkö
Miss' ollee nyt hän?
 

LORDI

 
                     Poika Duncanin,
Jolt' arvon perityn tuo julmus ryösti,
Hovissa Englannin on. Hurskas Edvard
Niin lempeästi otti hänet vastaan,
Ett' onnen vihat arvoa ei hältä
Vähääkään riistää voi. Siell' on myös Macduff;
Pyhältä kuninkaalta avuks pyytää
Northumberlandin hän ja Siward-urhon,
Niin että näiden avulla – jos työmme
 

 
Pyhittää Hän tuoll' ylähällä – taasen
Vois ruokaa pöytään saada, öisin unta,
Pidoissa murhaveitsist' erill' olla,
Vapaana elää, tehtävänsä tehdä,
Mi kaikki meiltä puuttuu nyt. Tää tieto
Niin kuningasta suututti, ett' oiti
Hän sotaa hankkii.
 

LENOX

 
                   Sanan saiko Macduff?
 

LORDI

 
Sai, mutta jyrkällä: "En tule, herra",
Takaisin synkkä sanantuoja kääntyi,
Jupisten itseksensä: "Kadut vielä,
Ett' annoit mulle taakaks moisen vastuun."
 

LENOX

 
Se varoitukseks olkoon, että pysyy
Niin etähällä hän, kuin viisaus vaatii.
Englantiin lentäköön nyt pyhä enkel'
Ennalta sanaa viemään, jotta joutuun
Palaisi siunaus valtakuntahamme,
Kirotun käden alla huokaavaan.
 

LORDI

 
Mun rukoukseni häntä seuratkoon!
 

(Lähtevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Pimeä luola. Keskellä kiehuva kattila

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat.)

1 NOITA

 
Kolmasti naukunut on kailo kissa.
 

2 NOITA

 
Neljästi vinkunut on siilin poika.
 

3 NOITA

 
Harpyia huutaa: "On aika, on aika!"
 

1 NOITA

 
Padan ympär' astukaa,
Sisus siihen viskatkaa. – Konna, joka päivää, yöt'
Yksikolmatt' imet, syöt
Kiven alla myrkkyjä,
Paistu padass' ensin sä!
 

KAIKKI

 
Väsymättä liiku, liehu;
Pala, tuli, pata, kiehu!
 

2 NOITA

 
Käärme, joka ryömit suossa,
Kärvenny ja haudu tuossa;
Konnan varvas, kieli iilin,
Yökön villat, silmä siilin,
Huuhkan siivet, liskon lihat,
Kähyt kyyn ja käärmeen vihat,
Tehokkaaksi taiaks kiehu,
Kiehu, lemmonliemi, liehu!
 

KAIKKI

 
Väsymättä liiku, liehu!
Pala, tuli, pata, kiehu!
 

3 NOITA

 
Suden hammas, ruumiin kuu,
Louhikäärmeen suomuluu,
Hotkan haijin kita suuri,
Yöllä saadun katkon juuri;
Kauriin sappi, kuusanpuu,
Pilkottu, kun pimeni kuu;
Maksa riettaan juutalaisen,
Turpa koirankuonolaisen;
Mustalaisen nenä laatta;
Sormi lapsen, jonka aatta
Ojaan loi ja kuristi;
Vetkäks kiehu, paksuksi!
Tiikeriltä totkut tuokaa,
Höysteheksi liemeen luokaa!
 

KAIKKI

 
Väsymättä liiku, liehu!
Pala, tuli, pata, kiehu!
2 NOITA. Verell' apinan se hyydä, Niin ei taiass' ole syytä.
 

(Hekate tulee.)

HEKATE

 
Kah, hyvin kaikki. Kiitos vaan!
Saa kukin palkan vaivastaan.
Kuin keijuiset nyt tanssikaa
Pa'an ympäri ja laulakaa
Ja hyväks keitto loihtikaa.
 

(Soittoa ja laulua.)

(Laulu;)

 
        Mustat peikot, valkeat,
        Punaiset ja harmaat,
        Hämmennelkää, hämmennelkää,
        Ett' on taiat varmat!
        Ympäri, ympäri
        Kaikki kiertäkäätte,
        Pahat sisään päästäkää
        Ja hyvät estäkäätte!
 

(Pikkuisia olentoja ilmestyy hämmentämään kattilaa.)

1 NOITA

 
Mun kihelmöipi peukalon':
Jotakin pahaa tuloss' on. —
 

(Kolkutusta.)

 
Kuka olkoon,
Sisään tulkoon!
 

(Macbeth tulee.)

MACBETH

 
No, salaiset ja mustat kesk'yön velhot,
Te mitä teette?
 

KAIKKI

 
                Työtä nimetöntä.
 

MACBETH

 
Mist' olkohonkin tietonne, – ma vaadin
Nimessä valtiaanne: vastatkaa!
Vaikk' ilman tuulet kirkkojakin vastaan
Sotahan irroittaisitte; vaikk' aallot
Vaahtoiset kaiken laivakulun nielis,
Puut särkyis, tähkään tullut vilja lakois,
Kukistuis linnat vartijainsa päähän,
Palatsit, pyramiidit päänsä laskis
Perustuksiinsa asti, vaikka luonnon
Kaikk' ituvarat särkyis, kunnes itse
Tuhokin sairastuisi, – vastatkaa,
Ma vaadin!
 

1 NOITA

 
          Puhu!
 

2 NOITA

 
                Kysy!
 

3 NOITA

 
                      Vastuun saat.
 

1 NOITA

 
Mieluumminko sen kuulet meidän suusta
Vai herrojemme!
 

MACBETH

 
                Heidät tahdon nähdä.
 

1 NOITA

 
Vert' imisän luo kattilaan,
Jok' yhdeksän söi porsastaan;
Tuleen vala rosvon ihraa,
Jota hirsipuusta tihraa!
 

KAIKKI

 
Suuret, pienet ilmi tulkaa,
Avulliset, nöyrät olkaa!
 

(Ukkosen jylinää. Kypäräpää¹¹ nousee kattilasta ilmi.)

MACBETH

 
Sano, tuntematon valta, —
 

1 NOITA

 
                            Vaiti, vaiti!
Sa kuule vaan! Hän miettees tuntee kaikki.
 

PÄÄ

 
Macbeth, Macbeth, Macbeth! Macduff on sulle
Vaarallinen. – Jo riittää. – Rauha mulle!
 

(Katoaa.)

MACBETH

 
Varoituksestas kiitän, kuka lietkin;
Sa pelkon' oikein tiesit. – Sana vielä!
 

1 NOITA

 
Hän käskemist' ei kärsi. Tässä toinen
Ja ensimmäistä vielä mahtavampi.
 

(Ukkosen jylinää. Verinen lapsi kohoaa kattilasta.)

LAPSI

 
Macbeth, Macbeth, Macbeth!
 

MACBETH

 
Sua kuulisin ma vaikka kolmin korvin.
 

LAPSI

 
Verinen, uljas, luja ollos! Voittaa
Äl' ihmisvoiman anna: vahingoittaa
Ei Macbethia vaimon luoma voi.
 

(Katoaa.)

MACBETH

 
Siis elä, Macduff! Miks sua pelkäisin ma?
Vaan jotta varmuus varmemp' ois, niin liittoon
Pakoitan salliman: sin' et saa elää;
Näin kalvaan pelkon' valheeks teen ja nukun
Jyrystä huolimatta. —
 

(Ukkosen jylinää. Kattilasta nousee lapsi,

 
    kruunu päässä ja puu kädessä.)
                       Mikä tuo?
Kuin kuninkuuden taimi kohoaa se,
Ja majesteetin seppele ja kruunu
Sen lapsen päässä on.
 

NOIDAT

 
                      Vait vaan, ja kuule!
Kruunupää lapsi. Ole ylväs, rohkea kuin jalopeura;
Ei vaino, ei kapina, ei salaseura
Sun mitään voi: Macbeth ei sorru ennen,
Kuin Dunsinanin vuorta ylös mennen
Birnamin metsä kulkee.
 

(Katoaa.)

MACBETH

 
                       Sit' et nää.
Puun juurineen ken maasta hellittää?
Ken metsän pestaa? Hauska enne! Et sä,
Kapina, päätäs nosta, kunnes metsä
Birnamin nousee. Macbeth mahdissaan
Viel' elää eikä ennen aikojaan
Veroa tuoneen maksa. – Mieli palaa
Tok' yhtä kuulla; tietonneko alaa
Se lie, niin sanokaatte: kuninkaiksi
Tuleeko täällä Banquon lapset koskaan?
 

NOIDAT

 
Äl' enää kysy!
 

MACBETH

 
               Varmuutta ma tahdon.
Jos kiellätten sen multa, kirous teitä
Ikuinen kohdatkoon! Mun tietää suokaa —
 

(Soittoa kuuluu.)

 
Miks vajoaapi kattila? Mit' ääntä?
 

1 NOITA

 
Esiin!
 

2 NOITA

 
Esiin!
 

3 NOITA

 
Esiin!
 

KAIKKI

 
Ei! Häntä vaivatkaa,
Tulkaa, varjot, ja haihtukaa!
 

(Kahdeksan kuninkaan haamua kulkee perätysten ohi,

 
    viimeisen kädessä peili; niiden jäljissä Banquo.)
 

MACBETH

 
Sa liiaks olet Banquon haamun lainen.
Pois! Silmät multa kruunus syö! – Ja tukkas,
Sa toinen kruunupää, on samanmoinen, —
Ja samanmoinen kolmas! – Häijyt velhot,
Mit' on tää? – Vielä neljäs! – Sammu, silmä!
Haa! Tuomiopäivähänkö tätä kestää?
Viel' yksi? – Seitsemäs? – Oi, riittää, riittää! —
Ja vielä kahdeksas, ja sillä peili,
Joss' ompi monta vielä: muutamilla
Kaks omenaa ja kolme valtikkaa.
Hirmuinen näky – Totta on se, näen mä:
Verinen Banquo hymyilee ja heitä
Osoittaa jälkeisikseen. – Onko niin?
 

1 NOITA

 
Niin aivan on. – Mut mikä syy,
Kun Macbeth noin nyt ällistyy?
Hei, tulkaa, siskot: taiallamme
Iloiseks hänet saattakaamme!
Ma ilman loihdin soittamaan;
Hei, piirihin nyt tanssimaan!
Kuningas kiittänee, kun koimme
Hänt' ilahuttaa miten voimme.
 

(Soitantoa. Noidat tanssivat ja katoavat.)

MACBETH

 
Miss' on he? Poissa? – Kalenteriss' olkoon
Ijäti kirottu tää turman hetki! —
Sisähän sieltä!
 

(Lenox tulee.)

LENOX

 
                Mitä suvaitsette?
 

MACBETH

 
Sa näitkö velhosiskot?
 

LENOX

 
                       Enkä, herra.
 

MACBETH

 
He ei sua sivunneet?
 

LENOX

 
                     Ei, totta!
 

MACBETH

 
                                Olkoon
Saastainen ilma, missä liikkuvat he!
Jokainen kirottu, ken heihin luottaa! —
Hevosten laukan kuulin: ken se kulki?
 

LENOX

 
Kaks tahi kolme, jotka sanan toivat,
Ett' Englantiin on Macduff paennut.
 

MACBETH

 
Paennut Englantiin?
 

LENOX

 
                    Niin, hyvä herra.
 

MACBETH

 
Käy julman urostyöni tielle, aika!
Ei teko lennost' aikomusta tapaa,
Jos ei sen rinnalla se käy. Täst' alkain
Mun olkoon sydämmeni esikko
Myös käteni esikoinen. Mietteen' oiti
Teolla kruunaan – mietitty ja tehty!
Macduffin linnan ryntäämällä otan,
Valloitan Fifen, miekanterän omaks
Kaikk' annan, vaimot, lapset, kurjat kaikki
Sen heimon sielut. Min' en kerskaa turhaan:
Ennenkuin päätös jäähtyy, heidät murhaan.
Nyt kaikki näyt pois! – Miss' on ne herrat?
Mua saata heidän luokseen.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Fife. Huone Macduffin linnassa.
 

(Lady Macduff, hänen poikansa ja Rosse tulevat.)

LADY MACDUFF

 
Mit' oli syytä hällä jättää maansa?
 

ROSSE

 
Oi, malttia!
 

LADY MACDUFF

 
Häll' ei sit' ollut. Hulluutt'
On pako tuo. Jos meit' ei pettureiksi
Tekomme tee, niin tekee pelko siksi.
 

ROSSE

 
Ei tiedä, viisausko vai pelko syynä.
 

LADY MACDUFF

 
Vai viisaus! Jättää vaimon, jättää lapset
Ja kodin, konnun, arvot kaikki paikkaan,
Jost' itse pakenee! Hän meit' ei lemmi;
Hän luonnon äänt' ei kuule. Tiiti raukka,
Tuo lintusia pienin, tappeleepi
Pesänsä poikasista haukkaa vastaan.
Pelkoa kaikki, lempeä ei lainkaan!
Ja viisaan työt' ei pako, joka ryntää
Noin järkeäkin vastaan.
 

ROSSE

 
                        Käly armas,
Ma pyydän, malttukaatte: puolisonne
On jalo, viisas, älykäs ja tuntee
Paraiten itse vuodenajan oikut.
Enempää puhua ma tuskin tohdin.
Mut julm' on aika, jos me tietämättä
Tulemme pettureiks ja peljästymme,
Vaikk' emme syytä pelkohomme tiedä,
Mut meren raivon myrskyiss' ajelemme
Vaan sinne tänne. – Nyt mun mennä täytyy;
En kauan viivy, kohta palajan.
Pahinkin kerran lakkaa, taikka muuttuu
Kaikk' entiselleen taasen. – Pikku serkku,
Jumala sua siunatkoon!
 

LADY MACDUFF

 
Häll' isä on, ja isätön tok' on hän.
 

ROSSE

 
Mua houkkaa! Pitemmältä, viipy täällä
Häpeän mulle tois ja murheen teille.
Hyvästi vaan nyt!
 

(Lähtee.)

LADY MACDUFF

 
                  Isäs, laps, on kuollut.
Mit' aiot tehdä nyt ja miten elää?
 

POIKA

 
Kuin linnut, äiti.
 

LADY MACDUFF

 
                   Toukill', itikoilla?
 

POIKA

 
Kuin nekin, sillä, mitä eteen sattuu.
 

LADY MACDUFF

 
Oi, lintu-parka! Siis et liimasaittaa,
Sadinta, ansaa, verkkoa sa pelkää?
 

POIKA

 
Miks, äiti? Kuka lintu-parkaa väijyis?
Ei isän' ole kuollut, niinkuin sanot.
 

LADY MACDUFF

 
On, kuollut on hän! Mistä nyt saat isän?
 

POIKA

 
No, mistä sinä miehen saat?
 

LADY MACDUFF

 
                            Niit' ostaa
Voin kymmenittäin joka markkinoilta.
 

POIKA

 
Niit' ostat, ehkä myydäksesi jälleen.
 

LADY MACDUFF

 
Älysi mukaan haastelet, mut sentään
Ikäiseksesi älykkäästi kyllä.
 

POIKA

 
Äiti, oliko isä petturi?
 

L. MACDUFF

 
Oli kuin olikin.
 

POIKA

 
Mikä on petturi?
 

L. MACDUFF

 
Semmoinen, joka vannoo ja valhettelee.
POIKA. Ovatko kaikki semmoiset pettureita?
 

LADY MACDUFF

 
Kaikki semmoiset ovat pettureita ja hirtettäviä.
 

POIKA

 
Ovatko kaikki hirtettävät, jotka vannovat ja valehtelevat?
 

LADY MACDUFF

 
Ovat, joka ainoa.
 

POIKA

 
Ken ne hirttää?
 

LADY MACDUFF

 
Kunnon ihmiset, tiettävästi.
 

POIKA

 
Sitten ovat kaikki vannojat ja valehtelijat aika houkkoja; sillä vannojia ja valehtelijoita on yltäkyllin voittamaan kaikki kunnon ihmiset, jopa hirttämäänkin heidät.
 

LADY MACDUFF

 
Jumal' auttakoon sua, pikku hupsua! Mut mistä nyt saat isän?
 

POIKA

 
Jos hän olisi kuollut, niin sinä itkisit häntä; ja jos et sitä tekisi, niin varmaankin saisin pian toisen isän.
 

LADY MACDUFF

 
Voi sinun puheitasi, pikku lörppä!
 

(Sanantuoja tulee.)

SANANTUOJA

 
Jumalan siunaus teille, kaunis rouva!
En tuttu lie, mut arvonne ma tunnen.
Ma varon, ett' on vaara lähellänne:
Jos köyhän miehen neuvoon suostutten,
Tääll' älkää olko! Pois, pois lapsinenne!
Peloittaa teitä näin on kyllä julmaa,
Vaan vielä julmempaa, jos salaan vaaran,
Jok' uhkaa teitä. Herra teitä kaitkoon!
En jäädä tohdi.
 

(Lähtee.)

LADY MACDUFF

 
                Minne paeta?
En pahaa ole tehnyt. Vaan nyt muistan:
Maailmass' elän, jossa pahuutt' usein
Ylistetään, ja vaarallista hulluutt'
On joskus hyvä työ. Ah, miksi silloin
Ma käytän tuota naisen puolustusta:
"En ole pahaa tehnyt?"
 

(Murhaajia tulee.)

 
Mitä nuo on?
 

MURHAAJA

 
             Miss' ompi miehenne?
 

LADY MACDUFF

 
                                  Ei paikalla
Niin häväistyllä, toivon, mistä hänet
Sun kaltaisesi löytäis.
 

MURHAAJA

 
                        Pettur' on hän.
 

POIKA

 
Valehtelet, sa takkukarva roisto!
 

MURHAAJA

 
                                  Hää, mato!
 

(Pistää häntä.)

POIKA

 
Hän murhannut mun on; pois pakoon, äiti!
 

(Lady Macduff pakenee, huutaen: "murhaa"; murhaajat hänen jäljissänsä.)

 
Kolmas kohtaus.
Englanti. Yrttitarha kuninkaan linnan luona,
 

(Malcolm ja Macduff tulevat.)

MALCOLM

 
Menkäämme yksinäiseen varjopaikkaan
Povemme raskaat tyhjiks itkemään.
 

MACDUFF

 
Ei, ennen miekkaan kiinni, urhon lailla
Sorrettua synnyinmaata puoltamaan.
Jok' aamu siellä uudet lesket parkuu
Ja uudet orvot itkee; uusi murhe
Lyö taivaan kanteen, joka kajahtaapi,
Kuin skottein surun tuntis se ja vastaan
Valittais yhteen ääneen.
 

MALCOLM

 
                         Sitä säälin,
Mink' uskon, ja sen uskon, minkä tiedän.
Mit' auttaa voin, sen teen, kun aika myöntää.
Se, mitä kerroitte, on kenties totta.
Tuo hirmulainen, jonka pelkkä nimi
Syö kieleen rakon, kelpo mieheks ennen
Ol' arvattu; te häntä rakastitte;
Hän viel' ei ole teille pahaa tehnyt.
Nuor' olen, mutta hänen luonaan jotain
Minusta voittaa voitte: viisast' antaa
Viaton, heikko lammasraukka uhriks
Vihaista Jumalata lepyttääkseen.
 

MACDUFF

 
En ole halpa.
 

MALCOLM

 
              Mutta Macbeth on.
Siveäkin ja hurskas luonto taipuu,
Kun vaatii valtias. Mut anteeks suokaa!
Mun luulon' ei voi teitä muuttaa. Kirkkaat
Viel' enkelit on, vaikka kirkkain lankes.
Vaikk' olis kaikill' ilkeill' armon muoto,
On armo armon näköinen tok' aina.
 

MACDUFF

 
Siis toivoni ma kadotin!
 

MALCOLM

 
                         Siin' ehkä,
Miss' epäilyni minä juuri löysin.
Miks jätitte niin äkin vaimot, lapset —
Nuo kalliit lahjat, lujat lemmen paulat —
Hyvästi heittämättä? Älkää luulko,
Ei epäluulon' ole herjaks teille,
Vaan turvaks mulle. Saatattehan olla,
Minusta huolimatta, kunnon mies.
 

MACDUFF

 
Siis vertas, vertas vuoda, maani kurja!
Luo vahvaan juures, vankka hirmuvalta,
Ei estää tohdi kunto! Näytä kauhus:
On valtuus sulla siihen! – Hyvästi!
En luulemasi konna tahdo olla,
Vaikk' alan kaiken saisin, mikä kynsiss'
On hirmun tuon, ja idän aarteet lisäks.
 

MALCOLM

 
Pois närkästys! En varo yksin teitä.
Ikeensä alla nääntyy maa, sen uskon;
Se itkee, vuotaa verta; uuden haavan
Lyö joka uusi päivä. Luulen lisäks,
Ett' oikeuteni puoltajia kyll' on,
Ja täältä jalost' Englannista tarjon'
On tuhansia. Mutta kuitenkin,
Tyrannin pään kun jalkan' alle poljen
Tai miekan kärkeen nostan, kurja maani
Kokea entist' enemmän saa vielä,
Enemmän monin puolin kärsiä
Saa hänen seuraajaltaan.
 

MACDUFF

 
                         Ken se oisi?
 

MALCOLM

 
Min' itse, johon, tiedän sen, niin pahett'
On kaikenlaista juurtunut, ett' ilmi
Jos puhkee se, niin musta Macbeth puhdas
Kuin lumi on, ja Skotland-parka häntä
Mun rajattoman ilkeyteni suhteen
Lampaana pitää.
 

MACDUFF

 
                Helvetinkään joukoss'
Ei kirotumpaa perkelettä löydy
Paheessa kuin Macbeth.
 

MALCOLM

 
                       Verinen on hän,
Kavala, viekas, ahne, rietas, häijy,
Kiukkuinen, kaiken nimellisen synnin
Makuhun päässyt; mut mun hekkumani
On aivan pohjaton: ei eukot, immet,
Ei vaimot eikä tyttäret vois täyttää
Himoini merta. Haluni se murtaa
Kaikk' esteet, jotka tahtoani haittaa.
Tämmöistä valtiasta parempi
Macbethkin on.
 

MACDUFF

 
               Rajaton hekkumakin
Tyranni luonnoltaan on: varhain tyhjäks
Mont' onnellista istuint' on se tehnyt
Ja syössyt monen kuninkaan. Mut älkää
Omaanne toki ottaa peljätkö.
Himoille voitte laajan alan käyttää,
Ja mailmalle kylmält' aivan näyttää.
On naikkoj' yltäkyllin: ette moinen
Lie korppikotka, että syötte kaikki,
Jotk' ovat majesteetin mieliteon
Uhriksi alttiit.
 

MALCOLM

 
                 Sitäpaitse itää
Mun turmellussa luonnossani moinen
Rajaton ahneus, että kuninkaana
Tuhoisin aatelin ja maat sen veisin,
Koristeet tuolta, taion tältä ryöstäin;
Ja joka lisätulo, niinkuin höyste,
Vaan nälkää kiihtäis. Rehellisten kanssa
Ja hyväin riitaa etsisin ja heidät
Surmaisin voiton tähden.
 

MACDUFF

 
                         Syvemmällä
Sen vian juuret on ja tuhoisemmat
Kuin suvikukan, hekkuman. Se miekka
Se kuninkaamme kaatoi. Pois tok' pelko!
Omillannekin tyydyttämään teitä
On Skotland kyllin rikas. Korvannette
Nuo viat muilla ansioilla!
 

MALCOLM

 
                           Niit' ei
Mull' ole lainkaan. Kuninkuuden avut:
Oikeudentunto, totuus, lujuus, kohtuus,
Vakavuus, nöyryys, armo, laupeus,
Miel' uljas, voima, hartaus, kärsiväisyys
Minulta perin puuttuu; mutta kyllin
Pahetta kaikkinaist' on, jota käytän
Monella lailla. Ei, jos voisin, hornaan
Valaisin sopuisuuden miedon maidon,
Maan rauhan mullistaisin, sovun kaiken
Pilaisin kerrassaan.
 

MACDUFF

 
                     Voi, Skotland-parkaa!
 

MALCOLM

 
Sanokaa, moisest' onko kuninkaaksi?
Te kuulitte mik' olen.
 

MACDUFF

 
                       Kuninkaaksi?
Ei elämäänkään, ei. – Voi, kurja kansa,
Jot' anastajan veriruoska sortaa,
Voi, milloin taaskin nähnet riemupäiväs,
Kosk' oikeakin kruunus perijä,
Kirottun' oman tuomionsa kautta,
Häväisee syntyään? Sun suuri isäs
Pyhimys oli; kuningatar, äitis,
Useimmin polvillaan kuin seisaall' oli
Ja joka päivän eli kuollaksensa.
Hyvästi! Nuo sun omistamas viat
Pois Skotlannist' on syösseet mun. – Nyt sydän,
Sun loppui toivos!
 

MALCOLM

 
                   Jalo vihas, Macduff,
Tuo syyttömyyden lapsi, mustan luulon
Sielustan' karkoittaa ja mieleni
Sovittaa kunnias ja kuntos kanssa.
Pirullinen Macbeth on moisin juonin
Kokenut valtaans' usein mua saada,
Mut äly tarkka herkän uskon voitti.
Jumala meidän välin ratkaiskoon!
Nyt johtoos antaun; oman parjaukseni
Peruutan tässä: luonnolleni vieraiks
Julistan vammat nuo ja tahrat, jotka
Ma syyksen' otin. Vaimost' en ma tiedä;
En ole koskaan väärää valaa tehnyt;
Omaani tuskin pyytänyt; en koskaan
Sanaani syönyt; perkelett' en antais
Suvulleen ilmi; totuus mulle rakkaamp'
On henkeäni: ensi valheen' oli
Tuo itse päälleni. Mit' olen, kaikki
Sun omaas on ja kurjan isänmaan;
Jo ennen tuloasi Siward-vanhus
On valmis miehin kymmentuhansin
Ryntäämään sinne. Häntä seuratkaamme!
Yht' onnellinen olkoon taistelu,
Kuin on se oikeakin! Vait olette?
 

MACDUFF

 
Näin mieleistä ja vastenmielistä
Het' yhteen sovittaa on vaikeata.
 

(Lääkäri tulee.)

MALCOLM

 
No hyvä; toiste siitä. – Lähteneekö
Kuningas tänään käymään?
 

LÄÄKÄRI

 
                         Lähtee, herra.
Parannust' ihmisraukat hältä vartoo;
Ei parhain taito heidän tautiins' auta,
Mut kun hän koskee, toipuvat he oiti:
Niin hänen kättään siunannut on taivas.
 

MALCOLM

 
Ma kiitän, tohtori.
 

(Lääkäri lähtee.)

MACDUFF

 
                    Mik' on se tauti?
 

MALCOLM

 
Sanovat sitä riisiks. Olen usein
Tuon hyvän kuninkaan tääll' Englannissa
Tekevän nähnyt tuota ihmetyötä.
Ties miten taivasta hän suostuttaa;
Mut kovin koiteltuja, joita vaivaa
Ajokset, haavat, surkeoita nähdä,
Joit' ei voi lääkär' auttaa, parantaa hän,
Ripustain kultarahan sairaan kaulaan
Rukouksin hartahin. Sen lääkevoiman
Sanovat hänen jälkeläisilleenkin
Perinnöks jättävän. Tuon ihmeen lisäks
On hällä Herralt' ennustajalahja;
Ja armon todisteena runsas siunaus
Valt'istuimesta virtaa.
 

(Rosse tulee.)

MACDUFF

 
                        Ken se tuossa?
 

MALCOLM

 
Maanmiehiä, mut hänt' en vielä tunne.
 

MACDUFF

 
Kah, terve, kunnon serkku!
 

MALCOLM

 
                           Nyt ma tunnen.
Jumal' armas, torju kaikki, mikä meidät
Tekevi vieraiks toisillemme!
 

ROSSE

 
                             Amen!
 

MACDUFF

 
No, kuink' on Skotlannin?
 

ROSSE

 
                          Voi, kurjaa maata!
Se itseään jo kauhistuu. Ei ole
Se enää äitimme, vaan hautamme.
Se, jok' ei mitään tiedä, saattaa siellä
Hymyillä joskus. Vaikerrus ja parku
Ja ilmaa viiltäväinen huuto kaikuu,
Mut sit' ei kenkään tarkkaa; hullutusta
On syvä murhe; kenen kellot soivat,
Ei kysy kenkään; kunnon miesten henki
Pikemmin lakastuu kuin hatun kukka:
He potematta kuolee.
 

MACDUFF

 
                     Liian jyrkkää,
Mut liian totta!
 

MALCOLM

 
                 Mikä uusin suru?
 

ROSSE

 
Jo päivän vanha kertojaansa nauraa;
Jokainen hetki uuden tuo.
 

MACDUFF

 
Mitenkä puolisoni voi?
 

ROSSE

 
                       No, hyvin.
 

MACDUFF

 
Ja kaikki lapsukaiset?
 

ROSSE

 
                       Hyvin hekin.
 

MACDUFF

 
Tyranni heidän rauhaans' eikö uhkaa?
 

ROSSE

 
Ei; rauha oli heillä, kun ma läksin.
 

MACDUFF

 
Sanojas älä säästä. Kuink' on laita?
 

ROSSE

 
Kun tänne läksin sanaa tuomaan, jota
Niin raskas oli kantaa, huhu kulki.
Ett' asehiss' on monta kelpo miestä;
Jok' ompi sitä luultavampaa, koska
Tyrannin joukotkin näin liikkehellä.
Nyt apu tarpeen on. Te Skotlannissa
Uroja luokaa! naisten käteen miekka!
Tää kurjuus poistakaa!
 

MALCOLM

 
                       Tuloa teemme:
Se lohduks olkoon. Siward-urhon meille
Ja miestä kymmentuhatt' England antaa:
Parempaa, taitavampaa sotamiestä
Ei kristikunnass' ole.
 

ROSSE

 
                       Moinen lohtu
Jos olis mullakin! Mut sananipa
On ulvottavat erämaassa, missä
Ei korvaa kuulevaa.
 

MACDUFF

 
                    Ne ketä koskee?
Yleistä tuskaako vai yksityistä