Kitobni o'qish: «Coriolanus»

Näytelmän henkilöt:

CAJUS MARCIUS, myöhemmin Cajus Marcius Coriolanus, roomalainen ylimys.

TITUS LARTIUS, | päälliköitä sodassa volskilaisia vastaan.

COMINIUS, |

MENENIUS AGRIPPA, Coriolanon ystävä.

SICINIUS VELUTUS, | kansantribuuneja.

JUNIUS BRUTUS, |

Nuori MARCIUS, Coriolanon poika.

Roomalainen airut.

TULLUS AUFIDIUS. volskilaisten sotapäällikkö.

Aufidion alapäällikkö.

Aufidion salaliittolaisia.

Antiumin kansalainen.

Kaksi volskilaista vahtimiestä.

VOLUMNIA, Coriolanon äiti.

VIRGILIA, Coriolanon puoliso.

VALERIA, Virgilian ystävä.

Virgilian kamarirouva.

Roomalaisia ja volskilaisia senaattoreja, patriiseja, aediileja. liktoreita, sotamiehiä, kansalaisia, sanansaattajia, Aufidion palvelijoita ja muita seuralaisia.

Tapahtuu osaksi Roomassa, osaksi volskilaisten ja antiaattein alueilla.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Roomassa.

(Joukko kapinoivin kansalaisia tulee sisään, sauvoilla, kangilla ja muilla aseilla varustettuina.)

1 KANSALAINEN. Kuulkaa mitä sanon, ennenkuin eteenpäin mennään.

KAIKKI

Puhukaa, puhukaa!

1 KANSALAINEN

Oletteko kaikki päättäneet ennemmin kuolla kuin nälkään nääntyä.

KAIKKI

Olemme, olemme.

1 KANSALAINEN

Ensinnäkin, niinkuin tiedätte, on Cajus Marcius kansan päävihollinen.

KAIKKI

Tiedämme, tiedämme.

1 KANSALAINEN

Tappakaamme hänet, niin saamme itse määrätä viljan hinnan. Onko se päätös?

KAIKKI

On kuin onkin. Sen teemme. Pois matkaan.

2 KANSALAINEN

Vielä sananen, hyvät kansalaiset!

1 KANSALAINEN

Huonojahan kansalaisia me olemme, mutta patriisit muka hyviä. Meille voisi pelastukseksi olla se, minkä isoiset ylellisyyteensä tuhlaavat. Jos he vaan tähteensä meille antaisivat, niiden vielä kelvatessa, niin saattaisimme pitää heidän apuansa ihmismäisenä. Mutta me olemme heille, heidän mielestään, liian kalleita; kiduttava kälpeytemme, kurjuutemme näky on ikäänkuin erityisluettelo, jossa näkevät oman ylellisyytensä. Meidän kärsimyksemme on heille voitoksi. – Kostakaamme seipäillämme, ennenkuin he meidät seivästävät, sillä jumalat sen tietäkööt, että tässä puhun enemmän leivän nälästä kuin koston janosta.

2 KANSALAINEN

Cajus Marciotako etenkin kostonne tarkoittaa?

KAIKKI

Häntä etupäässä; hän kohtelee rahvasta kuin ilmeinen koira.

2 KANSALAINEN

Ettekö muista, mitä hyvää hän on isänmaallensa tehnyt?

1 KANSALAINEN

Kyllä, ja olisimme valmiit hänelle siitä kiitostakin antamaan, jos ei hän itse hankkisi itselleen korvausta ylpeydellään.

2 KANSALAINEN

No, mutta älkää noin herjaten puhuko.

1 KANSALAINEN

Minä sanon teille, että mitä hän on erinomaista tehnyt, sen hän on siinä mielessä tehnyt. Herkkätuntoiset ihmiset sanokoot sen tapahtuneen isänmaan hyväksi, mutta sen hän on tehnyt vaan äitinsä mieliksi ja osaksi tyydyttääkseen ylpeyttänsä; sillä hän on ihan yhtä ylpeä kuin urhoollinenkin.

2 KANSALAINEN

Te panette viaksi hänelle mitä hän ei voi luonteessaan muuttaa. Ettehän ainakaan sanone häntä ahneeksi.

1 KANSALAINEN

Vaikka sitä en sanoisikaan, en kuitenkaan ole syytöksien puutteessa; hänessä on vikoja niin runsaasti, että väsyy niitä luetellessaan. (Ilohuutoja ulkoa.) Mitä ilohuutoja siellä? Toinen puoli kaupunkia on liikkeellä. Miksi tässä jaarittelemme? Pois Capitoliin!

KAIKKI

Tulkaa, tulkaa!

1 KANSALAINEN

Vait! Ken tuossa tulee?

(Menenius Agrippa tulee.)

2 KANSALAINEN

Menenius Agrippa, se kunnon mies, joka aina on kansaa rakastanut.

1 KANSALAINEN

Hän se on jotenkin kelpo mies; kunhan vaan kaikki muut olisivat samanlaisia.

MENENIUS

 
Mik' ompi, kansalaiset? Minne matka.
Kädessä seipäät, kanget? Mikä nyt on?
 

1 KANSALAINEN

Asiamme ei ole senaatille tuntematon, he ovat jo kahden viikon ajan kuulleet hoettavan mitä aiomme tehdä ja minkä nyt tahdomme heille työssä näyttää. Sanotaan köyhillä armon-anojilla olevan vahvat keuhkot, mutta nyt saavat tuta, että meillä on vahvat kouratkin.

MENENIUS

 
Mut, hyvät ystävät ja naapurukset,
Näin hukka teidät perii.
 

1 KANSALAINEN

Mahdotonta; Hukassa tässä ilmankin jo ollaan.

MENENIUS

 
Mut, ystäväni, tietkääs, patriiseilla
On hellin huoli teistä. Tänä puutteen
Ja hädän aikana te yhtä hyvin
Taivasta sauvoillanne piestä voitte
Kuin Rooman valtaa, joka tietään kulkee.
Tuhannet suitsivitjat katkaisten,
Vahvempirenkaiset, kuin millä häntä
Sitoa voitte te. Tää kallis aik' on
Jumalten työt', ei patriisein. Täss' auttaa
Vain polven notkistus, ei käsivarret.
Ah! kurjuutenne ajaa teitä sinne,
Miss' isompi on kurjuus tarjona.
Ja vallanpitäjiä soimaatten te,
Joill' isällinen teist' on huoli, vaikka
Kirootte heitä niinkuin vihamiestä.
 

1 KANSALAINEN

Huoliko meistä? – Vieläkö mitä! – He eivät milloinkaan ole meistä huolineet. Antaneet meidän nälkään nääntyä, ja omat aittansa viljaa täyteen ahtaneet; säätäneet kiellon koron kiskomiselle, auttaakseen koronkiskureita; päivittäin peruuttaneet terveellisiä lakeja, rikkaita vastaan säädettyjä, ja päivittäin keksineet yhä ankarampia asetuksia, kahlehtiakseen ja sortaakseen köyhää, jos ei sota meitä niele, niin he meidät nielevät, ja siinä se on heidän rakkautensa meitä kohtaan.

MENENIUS

 
Nyt teidän myöntää täytyy, että joko
Olette merkillisen ilkeät
Tai tyhmäpäiset pöllöt. Sievän sadun
Nyt kerron teille; tunnette sen ehkä,
Mut koska tarkoitukseeni se sopii,
Niin ehkä juttelen sen vielä kerran.
 

1 KANSALAINEN

Antakaa kuulla; vaan älkää luulkokaan, että voitte herjamme suittaa tuolla tarinallanne. Antakaa kuulla, olkaa niin hyvä!

MENENIUS

 
Kerranpa kaikki ruumiin-osat nousit
Kapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen,
Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas.
Kuin kuilu laiskana ja toimetonna,
Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.
Vaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoin
Näit, kuulit, kävit, aattelit ja tunsit.
Jakaen keskenään kaikk' askareet,
Joist' oli koko ruumihille ilo
Ja yhteishyöty. Siihen vatsa vastas, —
 

1 KANSALAINEN

 
No niin, mitä vatsa siihen vastasi?
 

MENENIUS

 
Sen heti sanon. – Naurun tapaisella —
Ei keuhkoista se tullut, mut näin ihan —
(Voin antaa vatsan yhtähyvin nauraa
Kuin puhua,) se ilkkuin vastas noille
Kapinannostajille nurkujille,
Jotk' eivät sille mitään sois, juur' niinkuin
Te senaattia morkkaatten, siit' ett'ei
Se ole teidänmoinen.
 

1 KANSALAINEN

 
                     Vatsan vastaus?
Pää kuninkaamme, vartijamme silmä.
Sydän neuvojamme, käsi soturimme,
Hepomme sääri, kieli räikkämme.
Ja muutkin tämän pajastomme tuet
Ja pienet pönkät, nuo jos —
 

MENENIUS

 
                             Mitä, mitä? —
No tuolla vasta suu on! – Mitä, mitä?
 

1 KANSALAINEN

Tuon ahman vatsan sorron alle joutuis, Tuon ruumiin likaviemärin, —

MENENIUS

 
                              No entä?
 

1 KANSALAINEN

Sanotut jäsenet jos kanteen nostais. Mitäpä vatsa vastais?

MENENIUS

 
                      Sen mä sanon;
Vaan vähän malttia (ei paljon teillä
Sit' ole juur'), niin kerron vatsan vastuun.
 

1 KANSALAINEN

 
No tuota kestää!
 

MENENIUS

 
                 Ystäväni, huomaa:
Tuo kunnon vatsa oli miettiväinen,
Ei kärkäs niinkuin syyttäjä, ja vastas:
»Mun helmaystäväni, tosin kyllä
Ma ensin nautin kaiken ravinnon,
Jost' elantonne saatte te; ja syystä,
Kosk' olen, nähkääs, koko ruumiin aitta
Ja varahuone; minä, muistakaahan,
Verenne virtaa myöten lähetän sen
Sydämmen hoviin, aivon istuimelle;
Ja ruumiin solien ja soppein kautta
Väkevin hermo saa ja pienin suoni
Minulta luonnolliset tarpehensa,
Joist' elää se. Ja vaikka ette kaikki,
Mun ystäväin,» – näin, nähkääs, puhuu vatsa, —
1 KANSALAINEN. No niin, ja sitten?
 

MENENIUS

 
                    »Vaikka ette kaikki
Voi nähdä, mitä kullenkin ma annan,
Niin saatan toteen näyttää, miten multa
Te saatte mehun kaikesta, mut mulle
Jätätte perkeet vaan.» Mit' arvelette?
 

1 KANSALAINEN

 
Sep' oli vastaus. Entä sovitelma?
 

MENENIUS

 
Senaatti Rooman on tuo hyvä vatsa.
Ja kapinoivat raajat te; sen huolta
Nyt aatelkaa ja miettikäätte tarkoin,
Mit' yhteis-etu vaatii, niin te näätte,
Ett'ei se, mitä saatte, yhteist' ole,
Vaan heistä lähtee se ja teille tulee,
Eik' itsestänne suinkaan. – Mitä sanot,
Sä, tämän kokouksen isovarvas?
 

1 KANSALAINEN

 
Minäkö isovarvas? Miksikä isovarvas?
 

MENENIUS

 
Kun, vaikka halvin, matalin ja kurjin,
Tät' älykästä kapinata johdat.
Sa raukka, vaikka ajoon olet kehnoin,
Edellä käyt, kun hyötyä sä vainut. —
Esille kanget, seipäät vaan! Nyt Rooma
Rottainsa kanssa ottelee, ja myrkyn
Syö heistä toinen. – Terve, jalo Marcius!
(Cajus Marcius tulee.)
 

MARCIUS

 
                                           Kiitos! —
Mik' on sun, sinä jäyhä roskajoukko,
Jok' älyparkaas syyhyvätä kynsit,
Kunnes se rohtuu?
 

1 KANSALAINEN

 
                  Kohtelias aina!
 

MARCIUS

 
Ken kohtelias teille on, se häijyst'
Imartelee. Mitä tahdotte te, koirat?
Ei sota hyvä, eikä rauha; toinen
Peloittaa teitä, toinen röykkeiks saattaa.
Ken teihin luottaa, jalopeuran sijaan
Jäniksen saa, ja ketun sijaan hanhen.
Olette yhtä taattavat kuin jäällä
Tulihiili on tai rae päiväsessä.
Rikollist' ylistämään teiss' on miestä
Ja rankaisijaa parjaamaan. Ken mainett'
On ansainnut, teilt' ansainnut on vihaa.
Halunne on kuin sairaan ruokahalu,
Sit' enin himoo se, mist' enin haittaa.
Ken suosioonne luottaa, lyijy-evin
Se ui ja ruovolla se tammen kaataa.
Te hirtehiset! Hiis teit' uskokoon!
Te mieltä joka hetki muuttelette:
Nyt halpa äskeinen on suosikkinne,
Ja jalo se, jot' äsken vihasitte.
Mi hätänä, kun kautta kaupungin te
Rääkytte reimaa senaattia vastaan,
Mi jumalia likinn' ohjaa teitä
Ja toisianne syömäst' estää? – Mikä
On tarkoitus?
 

MENENIUS

 
              Asettaa viljan hinta.
Sanovat: viljaa kaupungiss' on kyllin.
 

MARCIUS

 
Ne hirtehiset! Niin vain? Takan luona
He istuvat ja Capitolin toimet
He tietävänsä luulevat, ken nousee
Ja kuka sortuu; puolueita luovat
Ja avioita; puoltaan vahvistavat.
Ja kenkärajains' alle sortavat
He vastenmielisensä. Kyllin viljaa!
Jos aateli vaan hiiteen heittäis säälin
Ja mun sois miekkaa käyttää, tuhansittain
Noit' orjia ma löisin, luoden röykyn
Niin korkean kuin keihääni on pitkä.
 

MENENIUS

 
Ei, nää jo ovat tyynni malttuneet.
He, nähkääs, julmia on pelkureita,
Vaikk' älyn puute heiss' on suuri. Entä
Tuo toinen joukko?
 

MARCIUS

 
                   Hajan. Hirteen kaikki!
He nälkää huusivat ja sananlaskuj'
Ynisivät, sen kaltaisia kuin:
»Suu särjelläkin», »nälkä kova vieras»,
»Ei vatsa nuollen täyty», »herrain kanssa
Ei marjaan menemistä», moisin pätkin
He nurkuns' ilmi toivat, ja kun pyyntö,
Tuo kumma, myönnettiin, – jok' aatelilta
Masensi mielen, kalvaaks tehden vallan.
Niin vimman ilosta he kiljuivat
Ja lakkins' ilmaan heittivät, ikäänkuin
Kuun sarviin tahtoen ne kiinnittää.
 

MENENIUS

 
No, mitä sitten heille myönnettiin?
 

MARCIUS

 
Viis kansan valitsemaa tribuunia,
Sen roskaviisautt' edustamaan; – Brutus,
Sicinius, ja – hitto heitä muisti!
Hajoittaa sais nuo roistot Rooman ennen
Kuin moiseen minä taipuisin; näin valtaa
He yhä saavat, lisää vaatien
Kapinan uhalla.
 

MENENIUS

 
                Se kummallist' on.
 

MARCIUS

 
Pois, kuotukset, pois kotihinne!
(Sanansaattaja tulee kiireesti.)
 

SANANSAATTAJA

 
                                Miss' on
Se Cajus Marcius?
 

MARCIUS

 
                  Tässä. Mitä tahdot?
 

SANANSAATTAJA

 
Ilmoittaa: aseissa on volskilaiset.
 

MARCIUS

 
Sep' oivaa! Näinpä suoriks päästään noista
Mädistä perkeistä. – Kas, tuossa isät!
    (Cominius, Titus Lartius ja muita senaattoreja,
    Junius Brutus ja Sicinius Velutus tulevat.)
 

1 SENAATTORI

 
Mit' äsken, Marcius, kerroitte, on totta:
Aseiss' on volskilaiset.
 

MARCIUS

 
                         Kuuman teille
Aufidius, heidän johtajansa, antaa.
En kadehdi ma hänen suuruuttaan,
Mut jos en ois mik' olen, tahtoisin ma
Hänenä olla.
 

COMINIUS

 
             Yhdess' ottelitte.
 

MARCIUS

 
Jos sotis mailma, puoli puolta vastaan,
Ja hän mun puoltan' oisi, luopuisin ma.
Otellakseni hänen kanssaan. Hauska
Usuttaa leijonaa!
 

1 SENAATTORI

 
Te, jalo Marcius, Cominiota seuraatten kai sotaan?
 

COMINIUS

 
Sen taannoin lupasitte.
 

MARCIUS

 
                        Sen ma tein.
Ja siinä pysyn. – Saatpa nähdä, Lartius,
Kuink' isken vielä kerran Tullust' otsaan.
Kuin? Rampako? Ja jäätkö pois?
 

LARTIUS

 
                               En, Marcius;
Ma toiseen sauvaan nojaan, toisell' isken;
Ma myötä tulen.
 

MARCIUS

 
                Aito-aateluutta!
 

1 SENAATTORI

 
Nyt Capitoliin tulkaa, siellä parhaat Odottaa ystävät.
 

LARTIUS (Marciolle)

 
                 Te etupäässä;
Cominius sitten; jäljessä me muut;
Syyst' etusija teill' on.
 

COMINIUS

 
                          Jalo Marcius!
 

1 SENAATTORI (kansalaisille)

 
                                        Pois, kotiin!
 

MARCIUS

 
Mukaan tulkoot: volskilaisill'
On paljon viljaa; aittain kaivajiksi
Mukahan rotat! – Kunnon mässääjät,
Nyt hehkeimmäll' on uljuutenne; tulkaa!
    (Senaattorit, Cominius. Marcius, Titus Lartius
    ja Menenius poistuvat. Kansa hiipii pois.)
 

SICINIUS

 
Niin pöyhkää onko toista kuin tuo Marcius?
 

BRUTUS

 
Ei mokomaa.
 

SICINIUS

 
            Kun kansantribuuneiksi
Valittiin meidät, —
 

BRUTUS

 
                     Näitkö sitä suuta
Ja silmäystä?
 

SICINIUS

 
              Niin ja ivaa sitten.
 

BRUTUS

 
Vihoissaan jumaliakin hän pilkkaa.
 

SICINIUS

 
Ja ilkkuu kuuta kainoa.
 

BRUTUS

 
Tää sota hänet nielköön! Miehuudestaan
Hän liiaks ylpeilee.
 

SICINIUS

 
                     Sellainen luonne.
Kun onni sitä kuihkoo, päivän kalvett'
Ivaten tallaa. Mutta ihme, että
Hän röyhkeydessään palvelemaan taipuu
Cominiota.
 

BRUTUS

 
           Mainetta hän lempii
Ja onkin jo sen suosikki; mut maine
Ei säily eikä kasva muuten paitsi
Likinnä ensimmäistä; kommellukset
Päämiehen syyksi jäävät, vaikka tekis
Hän kaikki mitä voi, ja löyhä moite
Se Marciosta huutaa: »Oi, jos johto
Häll' olis ollut!»
 

SICINIUS

 
                   Taas jos hyvin käypi,
Niin kansan mieli, Marcioon kiintyneenä,
Cominiolta ansion vie.
 

BRUTUS

 
                       Niin kyllä;
Cominion maineest' on jo puolet Marcion,
Vaikk' ilman hänen vaivattaan; ja hälle
Cominion virheet lisää mainett' antaa,
Vaikk' ilman hänen ansiottaan.
 

SICINIUS

 
                               Pois nyt,
Ja valmistuksist' urkkikaamme tieto
Ja mihin toimiin retkeänsä varten
Tuo juonikko nyt ryhtyy.
 

BRUTUS

 
                         Lähtekäämme!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Corioli. Senaatintalo.
(Tullus Aufidius ja senaattoreja tulee.)
 

1 SENAATTORI

 
Vai luulette te siis, Aufidius, ett' on
Vihiä Rooma tuumistamme saanut
Ja tuntee hankkeemme.
 

AUFIDIUS

 
                      Ken muuta luulis?
Mit' ompi meillä koskaan ajateltu,
Jot' olis toimeen saatu, ennen kuin
Sen Rooma haistoi? Neljä päivää sitten
Sain tietoja; näin sanat kuuluu – kirje
On, luulen, muassani; niin, täss' on se:
(Lukee.) »Pestattun' ovat joukot; epätietoist'.
Itäänkö vaiko länteen. Suur' on hätä,
Ja kansa kapinoi. Cominius
Ja vanha vihamiehenne, tuo Marcius
(Mi vihatumpi Roomass' on kuin teillä).
Ja Lartius, uljas Rooman mies, ne kolme
Yrityst' ohjaavat, niin kerrotaan,
Mut minne? Luultavasti teitä vastaan.
Siis, varokaa!»
 

1 SENAATTORI

 
                Väkemme jalkeill' ompi,
Eik' ole epäiltykään, ettei Rooma
Sotahan olis valmis.
 

AUFIDIUS

 
                     Viisast' oli
Salassa pitää hankkehenne, kunnes
Näkyä niiden täytyisi; mut Rooma
Ne hautumasta keksi. Näin se tyhjäks
On tehnyt aikomuksemme, jok' oli:
Mont' ottaa kaupunkia, ennen kuin
Ties Rooma meidän jalkeill' olevankaan.
 

2 SENAATTORI

 
Nyt, jalo Aufidius, toimihinne!
Väkenne luoksi rientäkää; me yksin
Coriolia vartioimaan jäämme.
Jos meitä saartavat he, sotajoukoll'
Avuksi tulkaa. Epäilen tok', että
Tuo meitä tarkoittaa.
 

AUFIDIUS

 
                      Ei epäilystä;
Mun tieton' ovat varmat. Niin – ja lisäks:
Jo matkall' osa heidän joukkojaan on
Ja tänne päin. Hyvästi, isät, jääkää!
Jos Marcion kanssa tanterella yhdyn,
Niin valan tehneet olemme, ett' ennen
Ei tauota, kuin meistä toinen kaatuu.
 

KAIKKI

 
Jumalat auttakoot!
 

AUFIDIUS

 
                   Ja teitä kaitkoot!
 

1 SENAATTORI

 
Hyvästi vaan!
 

2 SENAATTORI

 
              Hyvästi!
 

AUFIDIUS

 
                       Hyvästi!
(Menevät.)
 

Kolmas kohtaus.

Rooma. Huone Marcion talossa.

(Volumnia ja Virgilia tulevat. He istuutuvat kahdelle matalalle tuolille ja alkavat neuloa.)

VOLUMNIA. Laula, hyvä lapseni, tai ainakin puhu vähän hauskempaa. Jos poikani olisi minun mieheni, niin totta maar enemmän iloitsisin hänen poissa-olostaan, kun hän sillä mainetta saavuttaa, kuin hänen syleilyksistään kotona vuoteessa, olkootpa ne kuinka hellät ja rakkahat hyvänsä. Kun hän vielä oli hento lapsi ja kohtuni ainoa hedelmä, kun hän nuoruudellaan ja kauneudellaan käänsi puoleensa kaikkien silmät, kun hänen äitinsä ei olisi ainoaksi hetkeksikään luopunut häntä katselemasta, vaikkapa sitä itse kuninkaat olisivat päiväkaudet rukoilleet, jo silloin – kun ajattelin miten sellaista olentoa kunnia kaunistaisi ja että hän, jos maine ei häntä elähyttäisi, ei olisi parempi kuvaa, joka seinässä riippuu, – jo silloin mielelläni annoin hänen etsiä vaaroja, joissa kunniata oli tarjona. Veriseen sotaan hänet lähetin, ja sieltä hän palasi, tammiseppele päässä. Kuules lapseni, en enemmän ilosta sävähtänyt, ensi kerran kuullessani, että poikani oli miespuolta, kuin nyt ensi kerran nähdessäni, että hän on osottanut olevansa mies.

VIRGILIA

Mutta entä jos hän olisi sodassa kaatunut, mitä silloin?

VOLUMNIA

Silloin hänen mainehikas nimensä olisi poikani ollut; se olisi silloin minun perilliseni ollut. Kuule vakava tunnustukseni: jos olisi tusina lapsia mulla, kaikki yhtä rakkaita, eikä yksikään vähemmän kallis, kuin sinun ja minun hyvä Marcioni, niin mieluisemmin näkisin yhdentoista kunnialla kuolevan isänmaansa edestä, kuin yhden työttömänä hekkumassa elävän.

(Kamarirouva tulee.)

KAMARIROUVA

 
Valeria rouva tääll' on, hyvä rouva.
 

VIRGILIA

 
Suvaitkaa minun poistua.
 

VOLUMNIA

 
Et, sit' et saa.
On niinkuin kuulisin ma miehes rummun
Ja näkisin, kuin tukasta hän laahaa
Aufidiota; volskilaiset säikkyy
Kuin lapset karhua. Hän jalkaa polkee
Ja huutaa: »Tulkaa tänne, arkalaiset,
Te pelvon sikiöt, te, vaikka Roomass'
Olette syntyneet!» Hän rautakintaall'
Otsastaan veren pyyhkivi ja kulkee
Kuin leikkuumies, jonk' ompi määrä kaataa
Kaikk' elo, taikka palkattomaks jäädä.
 

VIRGILIA

 
Otsastaan verenkö! Oi, Zeus, ei verta!
 

VOLUMNIA

 
Suas, houkka! Kultaisetkaan voitonmerkit
Niin miest' ei kaunista. Hecuban rinta,
Jot' imi Hector, ihanamp' ei ollut
Hectorin otsaa, kun se kreikkalaisten
Miekoille halveksien vertaan sylki. —
Valeria sa tervetulleeks sano!
(Kamarirouva menee.)
 

VIRGILIA

 
Aufidion julmuudesta taivaan vallat
Varjelkoon miestän'!
 

VOLUMNIA

 
                     Polvens alle painaa
Hän Tullon pään ja niskaan häntä polkee.
(Kamarirouva palajaa Valerian ja palvelijan kanssa.)
 

VALERIA

 
Hyvää päivää, hyvät rouvat!
 

VOLUMNIA

 
Terve tultuanne!
 

VIRGILIA

 
Hupaista teitä nähdä, hyvä rouva!
 

VALERIA

Kuinka voitte te molemmat? Tehän nyt vasta kodikkaita olette! Mitä te neuloskelette? Kaunis kuosi, todellakin! – Kuinka pikku poikanne voipi?

VIRGILIA

Kiitoksia kysymästänne; hyvin rouvaseni.

VALERIA

Hän mieluisemmin katselee miekkoja ja kuuntelee rumpua, kuin tarkkaa opettajaansa.

VOLUMNIA

Isänsä poika, totta tosiaan! Oikein herttainen lapsi, sen takaan. Niin, kuulkaapas, katselin häntä viime keskiviikkona puolen tuntia yhtä mittaa; hänellä on niin miehekäs ryhti. Näin hänen tavoittavan kultaperhosta, ja kun hän sen oli kiinni saanut, päästi hän sen taasen irti; ja taas takaa ajamaan, ja sitten nenällensä maahan, ja jälleen pystyyn, ja saikin sen taasen kiinni. Lankeeminenko hänet raivoon sai vai mikä, sitä en tiedä, mutta hampaitaan hän kiristeli ja rouhi perhosen, oi, ette usko, kuinka hän sen palasiksi rouhi.

VOLUMNIA

Isän tapoja.

VALERIA

Toden totta, oikein jalo lapsi.

VIRGILIA

Vallaton koko poika.

VALERIA

Kas niin, pois nyt ompelunne! Voittehan joutilaiksi ruveta täksi iltapuoleksi.

VIRGILIA

En, rouvaseni, en lähde ulos ovesta.

VALERIA

Ettekö ulos ovesta?

VOLUMNIA

Hänen täytyy kuin täytyykin.

VIRGILIA

En, oikein totta, suokaa anteeksi. En astu kynnyksestä yli, ennenkuin mieheni sodasta palajaa.

VALERIA

Hyi! Järjetöntähän noin on huoneeseensa salpautua. Tulkaa nyt hyvän tuttavan luoksi varpajaisille.

VIRGILIA

Toivon, että hän pian parantuisi, ja tahdon rukoilla hänen puolestaan, mutta tulla sinne en saata.

VOLUMNIA

Ja miksikä et, saako kysyä?

VIRGILIA

En mukavuudesta, enkä ystävyydenkään puutteesta.

VALERIA

Tahdotte matkia Penelopea; mutta sanotaan, että kaikki se lanka, minkä hän Ulysseen poissa ollessa kehräsi, vaan täytti Ithakan koilla. Tulkaa pois! Jos olisi palttinanne yhtä tunnokas kuin sormenne, niin jättäisitte pelkästä säälistä tuon ompelunne. Tulkaa nyt vaan kanssamme!

VIRGILIA

En, hyvä rouva, suokaa anteeksi. Toden totta, en tahdo lähteä ulos.

VALERIA

Kas niin, lähtekää nyt vaan, niin kerron teille suloisia uutisia miehestänne.

VIRGILIA

Ei, niitä ei ole vielä saattanut saapua.

VALERIA

On todellakin; en tässä nyt turhia puhu: viime yönä tuli häneltä tietoja.

VIRGILIA

Tottako, rouva?

VALERIA

Toden totta; kuulin sen eräältä senaattorilta. Tämmöinen on asian laita: volskilaiset olivat lähettäneet sotajoukon liikkeelle, jota vastaan ylipäällikkö Cominius vei osan roomalaista sotavoimaa. Puolisonne ja Titus Lartius piirittivät heidän kaupunkiansa Coriolia. He eivät epäile voittavansa ja tekevänsä pikaista loppua sodasta. Kunniani kautta, tämä on totta. Ja nyt, lähtekää kanssamme!

VIRGILIA

Anteeksi, hyvä rouva; vast'edes noudatan kaikessa teidän mieltänne.

VOLUMNIA

Antakaamme hänen jäädä; tuommoisena hän vaan pilaisi ilomme.

VALERIA

Niin kyllä, samaa minäkin. – Hyvästi siis! – Tulkaa, rouva hyvä! —

Virgilia, kuules, viskaa nyt nurkkaan tuo juhlallisuutesi ja lähde kanssamme.

VIRGILIA

En, en todellakaan saata. Toivotan teille paljon hauskuutta.

VALERIA

 
No, hyvästi sitte!
(Menevät,)
 

Neljäs kohtaus.

Coriolin edustalla.

(Liehuvin lipuin ja helisevin soitoin astuvat sisään Marcius, Titus Lartius, sotaherroja ja sotamiehiä.

Sanansaattaja rientää heitä vastaan.)

MARCIUS

 
Tuoss' uutta kuullaan; – vetoa, ett' ovat
He otelleet!
 

LARTIUS

 
             Eip' ole; orhist' orhi!
 

MARCIUS

 
No, menköön!
 

LARTIUS

 
             Hyvä!
 

MARCIUS

 
                   Sano, onko päämies
Jo vihollisen kohdannut?
 

SANANSAATTAJA

 
                         He toistaan
Katselleet ovat, mut ei haastelleet.
 

LARTIUS

 
Heposi mun on.
 

MARCIUS

 
               Takaisin sen ostan.
 

LARTIUS

 
En myy sit' enkä lahjoita, mut lainaan
Sen viideksikymmeneksi vuodeks sulle. —
No, kaupunkia antaumaan vaadi!
 

MARCIUS

 
Miss' ovat joukot?
 

SANANSAATTAJA

 
                   Tunnin matkan päässä.
 

MARCIUS

 
Toistemme sotahuudon kuulemme siis. —
Nyt, Mars, sua pyydän, pane vauhtiin, työmme.
Niin että, miekat suitsevina, täältä
Kedolle avuks ystäväimme päästään!
Hoi, torvet soimaan!
 

(Soitetaan sovinnon hierojaisille. Muutamia senaattoreja ilmestyy muurille.)

 
                     Onko Aufidius
Muurien sisällä?
 

1 SENAATTORI

 
                 Ei, eikä yhtä.
Ken teitä säikkyis vähemmän kuin hän,
Ja se on vähän kyllä. Kuulkaas rummut
Kokoovat nuorisomme; ennen muurit
Me murramme kuin tänne salpaan jäämme.
Ei lukoss' ole porttimme, ne korsill'
On salvatut vaan, itsestään ne aukee.
    (Sotahuutoa kuuluu kaukaa.)
Haa, kuulkaatten! Aufidius on se. Kuulkaas,
Kuin rehkii hän ja armeijaanne pirstaa!
 

MARCIUS

 
Oo, niiks' on tullut!
 

LARTIUS

 
                      Melu tuo se olkoon
Nyt oppaamme. – Hoi, tikapuita tänne!
 

(Volskilaiset tulevat ja marssivat näyttämön poikki.)

MARCIUS

 
Meit' eivät pelkää, ulos ryntäävät he.
Sydänten eteen kilvet nyt, ja, sydän
Lujempana kuin kilpi, taistelkaa! —
Käy päälle. Titus! Enemmän, kuin luulin,
Meit' ilkkuvat he; vihast' oikein hiestyn.
Eteenpäin, veikot! Volskilaiseks sanon
Sen, joka väistää; miekkaa saa se maistaa.
 

(Sotamelua. Roomalaiset ja Volskilaiset poistuvat taistellen.

Roomalaiset peräytyvät varustustensa taakse. Marcius palajaa.)

MARCIUS

 
Etelän rutto teidät nielköön, roistot,
Te, Rooman saasta! Rohtumat ja paiseet
Niin syökööt teit', ett', ennen jo kuin nähdään,
Teit' inhotaan, ja, vastatuulta käyden,
Levitköön virstain päästä teihin rutto!
Te, hanhen sielut ihmishahmossa,
Te pakenette orjaa, jonka voittaa
Vois apinakin! Helvetti ja Pluto!
Kaikilla teill' on haavat takapuolla;
Punainen selkä, mutta pelvon horkast'
On naama kalvas. Käännös! Päälle käykää!
Tai, kautta taivaan tulten, volskit jätän
Ja teihin isken. Päättäkää, ja menkää!
Jos lujina te pysytte, niin heidät
Ajamme heidän vaimojensa luoksi,
Niinkuin he meidät saartovallillemme.
 

(Sotamelua. Volskilaiset ja roomalaiset palajavat ja ryhtyvät uudelleen taisteluun. Volskilaiset peräytyvät Corioliin ja Marcius ajaa heitä takaa portille saakka.)

 
Nyt auk' on portti. Miehiä nyt olkaa!
Ei pakolaisille, vaan vainoojille
Sen avaa onni. Seuratkaa mua, tulkaa!
 

(Syöksyy sisään portista, joka suljetaan hänen jälkeensä.)

 
1 SOTAMIES. Mik' uskaljas! En minä.
 

2 SOTAMIES

 
                        Enkä minä.
3 SOTAMIES. Nyt lukon takan on hän.
 

KAIKKI

 
                        Selkääns' saa hän.
(Titus Lartius tulee.)
 

LARTIUS

 
Miss' ompi Marcius?
 

KAIKKI

 
                    Surman suussa varmaan.
 

2 SOTAMIES

 
Pakoojia hän kantapäillä seuras
Portista sisään; kiirein suljettiin se;
Siell' yksinään hän koko kaupunkia
Nyt vastaa.
 

LARTIUS

 
            Jalo veikko! Tunteellisna
Hän tunnotonta miekkaans' uljaamp' on;
Hän seisoo, se kun taipuu. Mennyt mies!
Rubiini täysi ja sun painoisesi
Ei kalliimp' olis kalleus. Sotur' olit
Sa Caton henkeä, et hurjan julma
Vain iskeissäs, ei, jyrisevä äänes
Ja katsees tulinen sun vihamiehes
Niin vapisemaan sai, kuin koko mailma
Värissyt olis kuumeissaan.
 

(Marcius palajaa verissään ja viholliset ajavat häntä takaa.)

1 SOTAMIES

 
                           Kah!
 

LARTIUS

 
                                Marcius!
Pelastus hälle taikka surma meille!
(Taistelevat, ja kaikki ryntäävät kaupunkiin.)
Viides kohtaus.
Katu Coriolissa.
(Muutamia roomalaisia tulee saalistaan kantaen.)
1 ROOMALAINEN. Tän minä Roomaan vien.
 

2 ROOMALAINEN

 
                       Ja tämän minä.
3 ROOMALAINEN. No hiis, kun luulin tuota hopeaksi.
 

(Tappelun hälinätä kuuluu yhä kaukaa. Marcius ja Titus Lartius tulevat, torventoitottaja jäljessä.)

MARCIUS

 
Nuo hylyt, kurjan äyrikulun vuoksi
Tuhlaavat aikaa! Patjat, lyijykauhat,
Ja romut, rääsyt, joita pyövelikään
Ei hirtetyltä riisuis, kaikki vievät
Nuo heittiöt, ja kesken tappelua. —
Periköön heidät hiis! – Haa, päällikkömme
Sotahuuto kuuluu! – Joutuun sinne! Siellä
Vereni vihamies, tuo Tullus, murhaa
Nyt roomalaistamme. Uljas Titus,
Kaupungin turvaks riittävä ota joukko;
Kaikk' uskaljaat Cominiolle avuks
Mun kanssan' tulkoot.
 

LARTIUS

 
                      Verissäshän olet!
Sa liiaks olit kiivas, ryhtyäkses
Taas uuteen taisteluun.
 

MARCIUS

 
                        Mua älä kiitä;
Työst olen tuskin lämminnyt. Hyvästi!
Ei haitaks verenvuoto tää, vaan lääkkeeks,
Näin Aufidiota otteluun ma vaadin.
 

LARTIUS

 
Oi, onnen sulo jumalatar sinuun
Ihastukoon ja vastustajas miekat
Tenhotkoon hurmallansa! Sankar' uljas,
Menestys huovis olkoon!
 

MARCIUS

 
                        Yhtä paljon
Kuin suosituimpiaan, sua suosikoon se!
Hyvästi vaan!
 

LARTIUS

 
              Sa, kunniakas Marcius!
    (Marcius menet.)
Käy, torvees soita turulla, ja kutsu
Kaupungin kaikki virkakunnat kokoon
Tajuamahan tahtoamme. Matkaan!
(Menee.)
Kuudes kohtaus.
Cominion leirin läheisyydessä.
(Cominius sotajoukkoineen peräytymässä.)
 

COMINIUS

 
Hengäiskää, ystävät! Kuin roomalaiset
Nyt oteltiin: ei tyhmää vastustusta,
Eik' arkamaista pakoa. Koht' alkaa
Uus leikki taas, sen takaan. Taistelussa
Ajoittain tuuli ystäväimme häikän
Toi korvihini. – Rooman jumalat,
Nyt voitto heille suokaa sekä meille,
Ett', otsat kirkkahina, yhtyis joukot
Ja kiitos-uhrin teille tois!
    (Sanansaattaja tulee.)
Mit' uutta?
 

SANANSAATTAJA

 
            Coriolista hyökkäys Marcion
Ja Lartion päälle tehtiin; meidän väen
Varustuksiinsa väistyvän kun näin,
Niin tänne riensin.
 

COMINIUS

 
                    Tottakin jos puhut,
Et hyvää puhu. Kauanko on siitä?
 

SANANSAATTAJA

 
On päälle tunnin.
 

COMINIUS

 
                  Peninkulmaa tuskin
On täältä sinne; äsken rummun kuulin.
Sa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?
Sa tulet myöhään.
 

SANANSAATTAJA

 
                  Volskilaisten lukit
Mua vainos; pari, kolme peninkulmaa
Mun täytyi väärää tehdä; muuten oisin
Jo aikaa ollut täällä.
(Marcius tulee.)
 

COMINIUS

 
                       Kuka tuo on?
Hän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!
On Marcion leima hällä, moisna olen
Ennenkin hänet nähnyt.
 

MARCIUS

 
                       Myöhästyinkö?
 

COMINIUS

 
Ei paimen pauanteesta luikun ääntä
Niin erota kuin minä Marcion äänen
Erotan halvemmista.
 

MARCIUS

 
                    Myöhästyinkö?
 

COMINIUS

 
Sen teit, jos ei sua muiden veri punaa.
Vaan omasi.
 

MARCIUS

 
            Oi, annas kun sua halaan
Niin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,
Niin riemullisna kuin hääiltana,
Vahaisten vuodettani valaistessa.
 

COMINIUS

 
Urosten uros! Kuinka Lartius voipi?
 

MARCIUS

 
Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi
Maanpakoon yhden, toisen kuolemaan,
Vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääli
Coriolin kuin luihun susikoiran
Hän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdon
Hän höllittää.
 

COMINIUS

 
               Miss' orja, joka sanoi
Varustuksiinne teidän paenneen?
Miss' on hän? Tuo hän tänne!
 

MARCIUS

 
                             Älä huoli!
Hän puhui totta. Meidän ylimykset,
Tuo rahvas – (hiis! tribuunejako heille!) —
Niin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjat
Pahempiansa pakenivat.
 

COMINIUS

 
                       Mutta
Mitenkä voiton saitte?
 

MARCIUS

 
                       Onko aikaa
Nyt kertomisiin? Sit' en luule. Missä
On vihollinen? Onko voitto teillä?
Jos ei, miks ette riennä sitä saamaan?
 

COMINIUS

 
Tulimme tappelussa tappiolle
Ja peräydyimme hyväss' aikehessa.
 

MARCIUS

 
Mik' asema on heillä? Millä siivell'
On ydinväki?
 

COMINIUS

 
             Eturiviss', arvaan,
On antiaatit, heidän valionsa;
Aufidius, heidän toiveidensa ylpeys,
Heit' ohjaa.
 

MARCIUS

 
             Kautta kaikkein taistelujen,
Joiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,
Yhdessä vuodatetun, valain kautta,
Joill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydän
Ett' Aufidion ja antiaattein kanssa
Tapella saan ma; älkää viivytelkö!
Ylötyin keihäin vaan ja miekoin ilma
Nyt täyttäkää, mut joutuun!
 

COMINIUS

 
                            Paras oisi
Nyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;
Mut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.
Valitse urhotyöhös parhaat miehet!
 

MARCIUS

 
No, halukkaimmat siis. – Teiss' onko ketään
(Epäillä sitä olis synti), jolle
On mieleen ruse tää, mi mua punaa;
Ken itseänsä varoo vähemmän
Kuin halpaa mainetta; ken uljaan kuolon
Paremmaks kurjaa elämätä katsoo,
Ja kelle kalliimp' isänmaa kuin henki,
Hän, yksin, tai jos muit' on samaa mieltä,
Heiluttakohon myöntymyksen merkiks
Nyt miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. —
 

(Kaikki huomaavat ja häilyttävät miekkojansa, nostavat Marcion käsivarsilleen ja viskelevät lakkejansa ilmaan.)

 
Mua yksin! Miekaksiko minut teette?
Jos vilpitönt' on tää, ken teist' ei neljää
Vastaisi volskilaista? Yhtä lujan,
Kuin Tullon kilpi, häntä vastaan nostais
Jokainen teistä. Kiitän teitä kaikin,
Mut parhaat mun teist' erotella täytyy;
Muut toisess' ottelussa työtään tehkööt,
Kun tarve käskee. Etehenpäin, mars!
Ja neljä teistä parhaat miehet mulle
Nyt heti valitkoon.
 

COMINIUS

 
                    Eteenpäin pojat!
Ja kuntonne nyt näyttäkää, niin tasan
Panemme voitot kaikki.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Coriolin porteissa.
 

(Titus Lartius, joka on jättänyt varusväkeä Corioliin, menee rumpujen ja torvien soidessa Marciota ja Cominiota vastaan. Häntä seuraa päällysmies, sotamiehiä ja tien-opas.)

LARTIUS

 
Porteille vahdit! Tehkää tehtävänne,
Niin kuin ma käskin. Pyydettäissä meille
Nuo centuriot tuokaa; jäännöksistä
On hetken apu. Tappioon jos jäämme,
On kaupunkikin mennyt.
 

PÄÄLLYSMIES

 
                       Huolet' olkaa!
 

LARTIUS

 
Siis, portit jälkeemme nyt sulkekaa! —
Mies, näytä tietä roomalaisten leiriin!
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Tappelutanner roomalaisten ja volskilaisten leirien keskivälillä.
(Sotahuutoja. Marcius ja Aufidius tulevat.)
 

MARCIUS

 
Sun kanssas vaan ma taistelen; sua vihaan
Ma enemmän kuin valhetta.
 

AUFIDIUS

 
                          Ja minä
Sua samoin; kyyt' en Afrikan niin kammo.
Kuin mainettasi vihaan. Pidä paikkas!
 

MARCIUS

 
Ken väistää, toisen orjana se kuolkoon,
Ja jumalat sen kirotkoot!
 

AUFIDIUS

 
                          Jos karkaan,
Mua niinkuin jänist' aja, Marcius!
 

MARCIUS

 
                                   Tullus,
Kaks tiimaa sitten Corioliss' yksin
Ma telmin mielin määrin; mun ei vertan'
Tää, joka näin mun verhoo: kostoon kaikki
Siis voimas jännitä!
 

AUFIDIUS

 
                     Vaikk' itse Hector
Sa olisit, tuon pöyhkän heimos kerska,
Et pakoon multa pääsis!
    (Taistelevat, ja muutamia volskilaisia tulee Aufidiolle avuksi.)
                        Avuliasta,
Mut urhokasta ei. – Mua häpäisette
Te tuolla kirotulla avullanne.
(Poistuvat taistellen, ja Marcius ajaa heitä edellänsä.)
Yhdeksäs kohtaus.
Roomalaisten leiri.
 

(Sotahuutoja. Soitetaan paluumatkalle. Torventoitauksia.

Toiselta puolelta tulee Cominius roomalaisinensa; toiselta Marcius, käsi kääreessä, ja hänen kanssaan toisia roomalaisia.)

COMINIUS

 
Tänpäiväiset jos työsi kerron, niit' et
Omikses uskois. Vaan kun ilmi tuon ne,
Senaattorit hymyyvät kyyneleissä,
Patriisit olkapäitään nostelevat,
Mut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyin
Ja sulotuskiss' enempätä kuulla
Vain halaavat, tribuunit tyhmät sekä
Likainen rahvas, joita mainees vaivaa,
Sanovat vasten mieltään: »Kiitos taivaan,
Ku Roomalle soi moisen sotamiehen!» —
Ja tää se vaan on juhlan jälkiruokaa,
Jo ennalt' olit kylläinen.
(Titus Lartius tulee sotajoukkoineen vainoretkeltä.)
 

LARTIUS

 
                            Cominius,
Tuoss' sotaorhi, ja me vaan sen valjaat;
Jos oisit nähnyt —
 

MARCIUS

 
                     Vaiti! Äitinikin,
Joll' oikeus ylistää on omaa vertaan,
Mua loukkais kehullaan. Ma saman tein
Kuin tekin, se on: minkä voin, ja samoin
Kuin tekin, rakkaudesta isänmaahan.
Ken parhaan halunsa on täyttänyt.
On saman verran tehnyt.
 

COMINIUS

 
                        Ansiotas
Et noin saa peittää. Omaisuutens' arvo
Tuleepi Rooman tietää. Petos oisi,
Pahempi varkautta ja kavaluutta,
Salata työs, ja vaiti miehest' olla,
Jok' ylistyksen kukkuloille yltää
Ja nöyrä vaan on. Siis nyt – näytteeks siitä,
Mit' olet, enkä töittes palkinnoksi —
Puhua suo mun, sotajoukon kuullen.
 

MARCIUS

 
Mull' ompi haavoja, jotk' äilehtivät.
Kun niitä mainitaan.
 

COMINIUS

 
                     Jos sit' ei tehdä,
Niin kiittämättömyydest' ärtyvät ne
Ja voivat surmaks olla. Hevosista —
Joit' otettihin hyviä ja paljon, —
Ja kenttien ja kaupunkien aarteist'
On kymmenekset sun, ne valikoida
Saat ennen saaliin jakoa sa itse.
 

MARCIUS

 
Ma kiitän; mutta tuntoni ei salli
Mun ottaa lahjaa miekan palkinnoksi;
Pois kiellän sen ja enempää en pyydä
Kuin työni näkijätkään.
 

(Kestävää toitotusta. Kaikki huutavat: »Marcius! Marcius!» ja viskelevät lakkejansa ja keihäitänsä ilmaan. Cominius ja Lartius seisovat avopäin.)

 
                        Soitto tuo.
Näin häväistynä, vaietkohon ijäks!
Jos rumpu kentäll' imartaa ja torvi,
Niin sula mainitus ja valhe nielköön
Hovit ja kaupungit! Jos teräs nuortuu
Kuin loisen silkki, silloin silkkinuttu
On paras sotisopa! Vait, ma sanon!
Siks ett'en nenästäni verta pessyt
Tai kurjan raukan voitin, jonka teistä
On, huutoon joutumatta, moni tehnyt.
Nyt riemuhuudoill' ylenmääräisillä
Mua tervehditte,
Kun tahtoisin ma höystää halvan työni
Valeiden maustamilla kiitoksilla.
 

COMINIUS

 
Tuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' olet
Maineellesi, kuin kiitollinen meille,
Parastas aikoville. Vaan suo anteeksi
Jos itsees hurjistut, niin käsiis silloin,
Kuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,
Sidomme raudat; sitten haastaa saamme. —
Siis, tulkoon maailmalle, niinkuin meille.
Nyt tiedoks, että tämän sodan seppel'
On Cajus Marcion oma; merkiks siitä
Ratsuni saa hän, tutun kautta leirin,
Valjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä —
Ilohuudoillaan sen sotajoukko myöntää —
Nimenä, töistään Coriolin luona,
On Cajus Marcius Coriolanus. —
Se arvonimes kunnialla kanna!
 

KAIKKI

 
Cajus Marcius Coriolanus!
(Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)
 

CORIOLANUS

 
Ma pestä tahdon kasvoni;
Kun puhdas olen, näette punastunko
Vai enkö. Kiitoksia kuitenkin! —
Ma otan ratsunne, ja voimain takaa
Alati koitan tulla ansainneeksi
Tuon liikanimen arvokkaan.
 

COMINIUS

 
                           Nyt telttaan;
Sielt', ennen maatapanoamme, Roomaan
Voittomme ilmoitamme. – Sinä, Lartius,
Palaja Corioliin; Roomaan laita
Sen parhaat miehet neuvottelemaan,
Mik' etuisint' ois kummallenkin.
 

LARTIUS

 
                                 Kyllä.
 

CORIOLANUS

 
Jumalat ilkkua mua alkaa. Minun,
Jok' äsken ruhtinaiset lahjat kielsin,
Päämieheltän' on kerjätä nyt pakko.
 

COMINIUS

 
Kaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?
 

CORIOLANUS

 
Coriolissa köyhän miehen luona
Majailin kerran; kohtelun sain hyvän.
Hän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin;
Mut edessän' Aufidion silloin näin,
Ja raivo säälin voitti. Vapautt' anon
Isäntä-raukalleni.
 

COMINIUS

 
                   Jalo pyyntö!
Hän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan'
Ois surmannut hän. – Päästä hänet, Titus!
 

LARTIUS

 
Mut nimi?
 

CORIOLANUS

 
          Unhottanut, kautta Zeun! —
Väsynyt olen; muistinikin uupuu. —
Tääll' onko viiniä?
 

COMINIUS

 
                    Pois telttahamme!
Sun kasvoissasi kuivunut on veri;
On aika pitää siitä huolta. Tule!
(Menevät.)
Kymmenes kohtaus.
Volskilaisien leiri.
 

(Torventoitotusta. Tullus Aufidius tulee verissään, pari, kolme soturia hänen seurassaan.)

AUFIDIUS

 
Corioli on valloitettu!
 

1 SOTAMIES

 
Takaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.
 

AUFIDIUS

 
Ehdoilla! – Oi, jos oisin roomalainen!
En volskilaisna olla voi, mik' olen. —
Ehdoilla! Mitä ehtoja on sillä,
Jok' antaunut on toisen armoihin?
Viis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius,
Viis kertaa voitit mun, ja voitat vielä,
Vaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. —
Kautt' elementtien! Jos vielä kerran
Ma häneen yhdyn, parta vasten partaa,
Niin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon'
Ei ole enää vilpitön kuin ennen:
Jos hänt' en ruhjo tasatappelussa
Ja miekka vasten miekkaa, silloin kiukku
Tai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.
 

1 SOTAMIES

 
Hän itse perkele on.
 

AUFIDIUS

 
                     Uljahampi,
Vaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman'
On myrkytetty; lamannut hän on sen
Ja tahrannut, ett' itseään se kaikoo.
Ei uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus.
Ei Capitolit, eikä pyhät paikat,
Ei uhrit, eikä pappein rukoukset,
Nuo raivon hillitsijät, poistaa saata
Mädillä, kuluneilla etuuksillaan
Vihaani Marciota kohtahan.
Jos hänet tapaan, kotonakin vaikka
Ja veljenikin turvista, niin rikon
Ma majaystävyyden lait ja pesen
Käteni julmat hänen sydämmessään. —
Käy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita,
Ja ken on panttivangiks Roomaan viety.
 

1 SOTAMIES

 
Mukaanko ette käy?
 

AUFIDIUS

 
                   Mua varrotaan
Sypressilehdon luona (etelähän
Se myllyist' on); tuo sinne tieto, kuinka
On maailmassa laita, että osaan
Sen mukaan tieni suunnata.
 

1 SOTAMIES

 
                           Sen teen.
 

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Julkinen paikka.

(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)

MENENIUS

Auguri sanoi minulle, että tänä iltana saamme kuulla uutisia.

BRUTUS

Hyviäkö, vai pahoja?

MENENIUS

Ei ainakaan kansan toivon mukaisia, sillä se ei rakasta Marciota.

SICINIUS

Luonto pedotkin opettaa ystävänsä tuntemaan.

MENENIUS

Sano siis, ketä susi rakastaa?

SICINIUS

Lammasta.

MENENIUS

Niin kyllä, syödäksensä sen: niinkuin nuo nälkäiset plebejitkin tekisivät tuon jalon Marcion.

BRUTUS

Niin, kyllä hän on lammas, hän, vaikka ynisee kuin karhu!

MENENIUS

Niin kyllä hän on karhu, hän, vaikka elää niinkuin lammas. Te olette ikämiehiä kumpikin, vastatkaatte kysymykseeni.

MOLEMMAT TRIBUUNIT

Kyllä; puhukaa.

MENENIUS

Mikä pahe Marciolta puuttuu, jota ei teissä kummassakin ole ylenmäärin?

BRUTUS

Häneltä ei puutu ainoakaan pahe, hänessä on niitä kosolta kaikkia.

SICINIUS

Erittäinkin ylpeyttä.

BRUTUS

Ja kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.

MENENIUS

Sepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin kaupungissa, nimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö sitä?

MOLEMMAT TRIBUUNIT

Mitenkä siis meitä arvostellaan?

MENENIUS

No, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun suutu?

MOLEMMAT TRIBUUNIT

Asiaan, asiaan!

MENENIUS

No, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin tilapää-varkaus olisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon malttamusta. Päästäkää luontonne valloilleen, ja suuttukaa mielinmäärin, vallankin jos se on mieleen teille. Syytätte Marciota ylpeydestä, niinkö?

BRUTUS

Me yksin emme sitä tee.

MENENIUS

Sen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä. Teillä on apureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne ihmeellisen yksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen yksin suurta aikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman niskanne nikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne! Oi, jos sen voisitte!

BRUTUS

No, mitä sitten?

MENENIUS

Silloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä, väkivaltaista, itsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei Roomassa mokomia.

SICINIUS

Tekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.

MENENIUS

Niin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon pikarillisen tuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin vettä. Sanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan; tulinen ja kiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön takapuolen kuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma lausun, ja kaiken vihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi semmoista valtiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään ole), ja jos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin irmastelen sille. En saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin asianne esittäneet, jos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja vaikka minun täytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä kunnollisiksi ja vakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa naamojanne siivoiksi. Jos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani kartasta, seuraako siitä, että olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja saattaakaan teidän korkeasti valistunut sokeutenne tästä minun luonteestani noukkia, jos olen vallan hyvin tunnettu?

BRUTUS

Hyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.

MENENIUS

Te ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään. Teidän kunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja kursailua; te voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa viininmyyjän ja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon kolmen pennin jutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta kuulustellessanne sattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin irviöt, nostatte verisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia vastaan, ärjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän vaan sotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa aikaansaatte, on siinä, että kumpaakin riitapuolta sanotte konnaksi. Kylläpä olette kaunis pari!

BRUTUS

No niin, tiettyähän on, että olette sopivampi pöytäilviöksi kuin kelvollinen jäseneksi Capitolin neuvostoon.

MENENIUS

Itse papinkin on pakko ruveta koiransilmäksi, jos kohtaa noin naurettavia olennoita. Järkevinkään puheenne ei maksa partanne liikkumista; ja partanne saa liian kunniallisen haudan, jos joutuu paikkaräätälin päänaluksen täytteeksi, tai välivilloiksi aasin kuormasatulaan. Ja kuitenkin sanotte Marciota ylpeäksi, häntä, joka halvimman arvion mukaan on yhtä ansiollinen kuin kaikki teidän esi-isänne Deucalionista alkaen, vaikka, ken tiesi, jotkut ja parhaat niistä ovat olleet perimöisiä teloittajia. Hyvää yötä, te, kunnian-arvoiset herrat! Pitempi keskusteleminen teidän kanssanne saastuttaisi aivoni, sillä olettehan tuon plebeji-karjan paimenia. Rohkenen sulkeutua suosioonne.

(Brutus ja Sicinius siirtyvät näyttämön perälle. Volumnia, Virgilia, Valeria y.m. tulee.)

Kuinka voitte, hyvät rouvat, kauniit ja jalot (jalompi ei olisi kuu, jos se maassa vaeltaisi), ja mihin noin tarkasti katseenne kiinnitätte?

VOLUMNIA

Kunnon Menenius, Marcius, minun poikani, lähenee. Junon tähden, älkää meitä viivyttäkö!

MENENIUS

Haa! Tuleeko Marcius kotiin?

VOLUMNIA

Tulee, kunnon Menenius, ja suurimmat kunnianosotukset ovat hänen osakseen tulleet.

MENENIUS

He, Jupiter, ota lakkini ja kiitokseni! – Heleijaa, Marcius tulee kotiin!

MOLEMMAT ROUVAT

Niin, hän tulee.

VOLUMNIA

Nähkääs, tuossa on kirje häneltä, senaatti on saanut toisen, hänen vaimonsa kolmannen, ja luulenpa että on teillekin kirje kotonanne.

MENENIUS

Koko minun taloni tänä iltana pemutkoon! – Minulleko kirje?

VIRGILIA

Niin, varmaankin on siellä kirje teille; olen nähnyt sen.

MENENIUS

Minulle kirje! Sehän tuopi minulle terveyttä seitsemäksi vuodeksi; ja koko sen ajan irvistelen minä lääkäreitä. Galenon kaikkivaltaisin tohtorinlippu on pelkkää puoskaroimista, eikä tämän elinrohdon rinnalla parempi hevoslääkitystä. Eikö hänessä ole haavoja? Hänellä on tapana palata kotiin haavoitettuna.

VIRGILIA

Oi, ei, ei, ei!

VOLUMNIA

On, hän on haavoitettuna, ja siitä kiitän jumalia.

MENENIUS

Niin minäkin, jos niitä vaan ei ole liiaksi. – Tuoko hän voiton lakkarissaan? – Haavat häntä kaunistavat.

VOLUMNIA

Otsallaan, Menenius; hän palajaa kotiin kolmannen kerran tammiseppele päässä.

MENENIUS

Onko hän Tulloa hyvänpäiväisesti löylyttänyt?

VOLUMNIA

Titus Lartius kirjoittaa heidän otelleen keskenänsä, mutta Aufidion päässeen pakoon.

MENENIUS

Parasta olikin sen saatan vakuuttaa. Jos hän olisi puoltaan pitänyt, en maarin minä olisi tahtonut semmoista tulloamista kärsiä, vaikka olisin saanut kaikki Coriolin kirstut kultineen päivineen. Onko siitä senaatille ilmoitettu?

VOLUMNIA

Hyvät rouvat, lähtekäämme! – On, on, on. – Senaatille on tullut kirje päälliköltä, jossa koko tämän sotaretken kunnia luetaan poikani ansioksi. Hän on tässä sodassa voittanut kaksin kerroin entiset urostyönsä.

VALERIA

Todellakin kummia hänestä jutellaan.

MENENIUS

Kummia? Niin totta, ja täydellä syyllä, sen takaan.

VIRGILIA

Suokoot jumalat, että se olisi totta.

VOLUMNIA

Totta! Päh!

MENENIUS

Totta! Vannon että se on totta. Missä on haavat hänessä? – (Trihuuneille, jotka tulevat esiin.) Jumalat teitä varjelkoot, te kaikkiviisaat herrat! Marcius tulee kotiin, ja nyt hänellä on vielä suurempi syy ylpeillä. – Missä on haavat hänessä!

VOLUMNIA

Harteissa ja vasemmassa käsivarressa. Oikein komeat naarmat kansan katseltaviksi, kun hän astuu julkisesti esiin viranhakijana. Kun hän Tarquinion karkoitti, sai hän seitsemän haavaa ruumiiseensa.

MENENIUS

Yhden niskaan, ja kaksi reiteen, – yhdeksän niitä oli, minun tietääkseni.

VOLUMNIA

Ennen viimeistä sotaretkeä oli hänessä viisikolmatta haavan arpea.

MENENIUS

Nyt niitä on seitsemänkolmatta, ja jokainen arpi oli vihollisen hautana. (Torventoitauksia ja ilohuutoja.) Kuulkaas, torvet soivat!

VOLUMNIA

Ne ovat Marcion sanansaattajia. Hänen edellänsä käy riemu, ja jälkeensä hän jättää kyyneleitä. Kädessä tarmokkaassa musta surina. Hän iskee, ja se isku miesten turma.

(Torvet soivat, Cominius ja Titus Lartius tulevat, ja heidän keskellänsä Coriolanus, tammiseppele päässä. Päälliköitä, sotamiehiä ja airut.)

AIRUT

 
Se kuule, Rooma, että Marcius yksin
Coriolissa taistel', uuden nimen
Näin kunnialla liittäin entisiinsä.
Se mainenimi on Coriolanus. —
Oi, tervetullut, kuulu Coriolanus!
(Torventoitauksia.)
 

KAIKKI

 
Niin, tervetullut, kuulu Coriolanus!
 

CORIOLANUS

 
Heretkää! Tämä sydäntäni loukkaa.
Vait, vaiti!
 

COMINIUS

 
             Tuossa äitis!
 

CORIOLANUS

 
                           Oi, sa mulle
Menestyst' olet jumalilta kaikilt'
Anonut, tiedän sen.
(Polvistuu.)
 

VOLUMNIA

 
                    Ei, nouse, urho,
Mun oma Marcioni, jalo Cajus,
Jok' urhotöistäs juur' sait mainenimen,
Mik' oli se? Coriolanus? – Niinkö? —
Mut, vaimos —
 

CORIOLANUS

 
               Sulo valtiaani, terve!
Ehk' oisit nauranut, jos ruumiin' oisin
Ma palannut, kosk' itket nyt, kun voitin?
Oi, kultani, Coriolissa leskill'
On silmät tuommoiset, ja poikiansa
Surevill' äideillä.
 

MENENIUS

 
                    Oi, jumalat
Sun kruunatkohot!
 

CORIOLANUS

 
                  Vieläkö sä elät? —
    (Valerialle.)
Anteeksi, rouvaseni!
 

VOLUMNIA

 
                     Enhän tiedä
Mihinkä käännyn. – Tervetullut kotiin!
Ja tekin, päämies! – Tervetulleet kaikki!
 

MENENIUS

 
Niin, satatuhat kertaa tervetulleet!
Ma voisin itkeä ja voisin nauraa.
Kevyt on mieleni ja raskas. Terve!
Kirotut sisimmät sen sydänjuuret,
Jok' iloll' ei sua katso! – Teihin kolmeen
Rakastuu Rooma aivan. Mutta tietkääs,
Omenapuit' on kirpeitäkin täällä,
Joit' ei voi maukkaiksi jalostuttaa.
Soturit, tervetulleet toki olkaa!
On nokkonen vaan nokkonen, ja hupsut
On hupsun vehkeet.
 

COMINIUS

 
                   Aina yhdenlainen!
 

CORIOLANUS

 
Sama Menenius!
 

AIRUT

 
               Tie auki, syrjään!
CORIOLANUS (vaimolleen ja äidilleen).
Kätesi, – teidän myös! Mut ennenkuin
Saa varjostaa mun päätän' oma suoja,
Patriisein luona täytyy minun käydä,
Joilt' olen, paitsi terveisiä, saanut
Myös kunniaa.
 

VOLUMNIA

 
              Siis täytettynä näen nyt
Mit' olen toivonut ja mitä mielen'
On suurta kuvaillut; vain yksi puuttuu,
Ja sit' ei varmaan Rooma sulta kiellä.
 

CORIOLANUS

 
Oi, äiti, heidän orjanaan käyn ennen
Omia teitäni, kuin heidän teitään.
Halliten heidän kanssaan.
 

COMINIUS

 
                          Capitoliin!
    (Torventoitauksia. Menevät juhlakulussa, niinkuin
    tulivatkin. Tribuunit jäävät.)
 

BRUTUS

 
Hänestä hokevat nyt kaikkein kielet!
Nenälleen lasit tihrusilmä panee,
Nähdäkseen häntä; imettäjä lörppä
Poruttaa vetotaudin kakaraansa,
Hänestä rupatellen; parhaan vartin
Likaiseen kaulaans' sitoo kyökkipiika
Ja töllistämään ylös seinään kämpii;
Rahit, kuistit, ikkunat on täpötäynnä;
Katoilla, harjoill' istuu kahdareisin
Väkeä kaikenlaista, jotka silmin
Hänt' ahmii kaikki; joukkoon tunkeilevat
Papitkin, harvoin nähdyt, koittain saada
Pukaten paikkaa; hunnutetut naiset
Siloiset poskipäänsä, joilla puna
ja valkea käy sotaa, alttiiks suovat
Himoisen Phoibon tulisuudelmille.
On melu moinen, niinkuin häness' asuis
Mikäkin jumala, jok' ompi salaa
Hänehen hiipinyt ja hurmaavaisen
Sulonsa hälle suonut.
 

SICINIUS

 
                      Tuota pikaa
Hän konsul' ompi.
 

BRUTUS

 
                  Meidän valtamme
Saa nukkua kai hänen hallitessaan.
 

SICINIUS

 
Hän maltill' ei voi kantaa kunniaansa
Alusta loppuun; mitä voittanut on,
Menettää hän.
 

BRUTUS

 
              Se lohduks on.
 

SICINIUS

 
                             Tuo rahvas,
Jot' edustamme – usko pois! – jo vanhan
Vihankin tähden, pienimmästä syystä,
Nuo hänen uudet arvons' unohtaapi;
Ja syytä varmaan antaa hän, niin totta
Kuin hän siit' ylpeileekin.
 

BRUTUS

 
                            Kerran, kuules,
Hän vannoi että, konsuliks jos pyrkis,
Ei torill' ilmestyis hän, eikä kantais
Nöyryyden nukatonta vaippaa, eikä
Hän tavan mukaan haavojansa näyttäis
Ja kerjäis kansan löyhkäist' ääntä.
 

SICINIUS

 
                                    Oikein.
 

BRUTUS

 
Niin sanoi hän. Niin, ennen hän sen jättäis
Kuin ottaisi, jos hänt' ei patriisit
Ja ylimykset pyytäis.
 

SICINIUS

 
                      Muut' en toivo
Kuin että pysyis aikeissaan ja toimeen
Ne panisi.
 

BRUTUS

 
           Sen varmaankin hän tekee.
 

SICINIUS

 
Se hälle, niinkuin toivommekin on,
Tuo perikadon varmaan.
 

BRUTUS

 
                       Häntä kohtaa
Tai meitä se. Siis kuiskatkaamme kansaan.
Ett' aina heit' on vihannut hän; että
Jos vois, hän heidät tekis aaseiks, tukkis
Suun heidän puoltajiltansa, ja heiltä
Vapauden ryöstäis; että hänest' on he —
Mit' ihmistoimihin ja kykyyn tulee
Ja arvohon ja hyötyyn maailmassa —
Kuin sotakameelit, jotk' appeens' saavat,
Kun kuorman vetävät, ja ruoskaa selkään,
Jos uupuvat.
 

SICINIUS

 
             Niin, tuon jos kuiskaamme,
Kun joskus korskall' ylpeydellään kansaa
Hän loukkaa taas (ja sen hän tekee, jos vaan
Hänt' yllytät: jok' yht' on helppo kuin
Usuttaa koiraa uuheen), syntyy liekki,
Mi heidät sytyttää kuin kuivan oljen;
Ja tämä lieska hänet ijäks mustaa.
(Sanansaattaja tulee.)
 

BRUTUS

 
Mik' ompi?
 

SANANSAATTAJA

 
           Capitoliin oiti! Luullaan
Tulevan Marcion konsuliksi. Häntä
Sokeat tunki kuulemaan ja kuurot
Näkemään häntä; eukot sormikkaitaan
Ja rouvat, tytöt vöitään, huivejansa
Viskoivat hänen tielleen; aatelisto
Kumarsi niinkuin Jupiterin kuvaa,
Ja kansa lakeillaan ja huudoillansa
Satehen aikaan sai ja ukkosjyryn.
En moista ole nähnyt.
 

BRUTUS

 
                      Capitoliin!
Nykyisiin korva kiintyköön ja silmä,
Mut sydän tulevaisiin.
 

SICINIUS

 
                       Minä seuraan.
(Menevät.)
 

Toinen kohtaus.

Capitoli.

(Kaksi oikeudenpalvelijaa asettelee pieluksia.)

1 PALVELIJA

Joutuun, joutuun! He ovat kohta täällä. Kuinka monta mitä on konsuliksi pyrkijää?

2 PALVELIJA

Kolme, sanotaan, mutta kaikki luulevat, että Coriolanus vie viran.

1 PALVELIJA

Uhkea mies, mutta saakelin ylpeä. Eikä rakasta rahvasta.

2 PALVELIJA

Onpahan niitä suuriakin miehiä ollut, jotka ovat kansaa imarrelleet, eivätkä kuitenkaan sitä rakastaneet. Ja niitäkin on, joita kansa rakastaa, vaikkei tiedä miksi. Siis jos se ei tiedä miksi se rakastaa, ei se myöskään tiedä miksi se vihaa. Kun siis Coriolanus ei piittaa siitä, rakastaako häntä kansa vai ei, niin tämä osoittaa, että hän perin tuntee sen mielenlaadun; ja jalomielisessä suruttomuudessaan hän sitä peittelemättä näyttääkin.

1 PALVELIJA

Jos hän ei siitä piittaisi, rakastaako se häntä vai eikö, niin hän olisi väliäpitämätön, eikä tekisi sille hyvää eikä pahaa; mutta hän etsii sen vihaa kiihkeämmin, kuin se sitä osoittaa saattaa, ja käyttää joka tilaisuutta julkisesti esiintyäkseen sen vastustajana. Se seikka, että hän julkisesti etsii kansan vihaa ja suuttumusta, on yhtä huonoa kuin sekin, jota hän ei kärsiä saata, nimittäin kansan imarteleminen suosion tähden.

2 PALVELIJA

Hän on isänmaansa kiitollisuuden ansainnut, eikä ole niin mukavia teitä kohonnut kuin muut, jotka notkeina ja nöyrinä ovat kansalle lakkiansa nostaneet, eivätkä mitään muuta tehneet saavuttaakseen arvoa ja mainetta; ei, hän on niin kiinnittänyt ansionsa heidän silmiinsä ja tekonsa heidän sydämmiinsä, että olisi laillaan kiittämätöntä solvausta, jos heidän kielensä olisivat vaiti eivätkä sitä tunnustaisi. Ilkeys yksin saattaisi toista väittää, ja itse joutuen valheesta kiinni, saisi se nuhteita ja soimauksia joka korvalta, joka sen kuulisi.

1 PALVELIJA

Jääköön hän rauhaan! Hän on kelpo mies. Tie auki, he tulevat.

(Torventoitauksia. Konsuli Cominius, liktorit hänen edellänsä, Menenius, Coriolanus, senaattoreja, Sicinius ja Brutus tulevat. Senaattorit asettuvat paikoilleen; tribuunit samaten.)

MENENIUS

 
Kun volskilaisist' on nyt päätös tehty
Ja sana pantu Titus Lartiolle,
Jää jälki-istuntomme määrättäväks
Sen miehen palkka, joka maansa hyväks
Niin jalosti on taistellut. Suvaitkaa
Siis, arvoisat ja jalot isät, että
Nykyinen konsuli ja äskeinen
Voittoisa päällikkömme meille vähän
Niist' urhotöistä kertoo, joita tehnyt
On Cajus Marcius Coriolanus, jolle
Nyt kunnioitus ansaittu ja kiitos
Osaksi tulkoon.
 

1 SENAATTORI

 
                Kertokaa, Menenius;
Ei pituudesta haittaa. Ennen puuttuu
Varoja valtiolta palkita
Kuin meiltä halu antaa. Suvaitkaa siis,
Te kansan edustajat, meitä kuulla
Ja rahvahassa suosimalla puoltaa
Mit' aiomme nyt päättää.
 

SICINIUS

 
                         Sopumielin
Olemme tulleetkin; ja sydämmemme
Se kunnioittaa mielellään ja puoltaa
Tän istuntomme esinettä.
 

BRUTUS

 
                         Niin,
Ja vielä mieluisemmin, jos hän tahtois
Parempaa kansast' ajatella vasta
Kuin tähän saakka.
 

MENENIUS

 
                   Se ei kuulu tähän.
Parempi olla vaiti. Tahdotteko
Cominiota kuulla?
 

BRUTUS

 
                  Mielist' aivan.
Varoitukseni tok' on sattuvampi
Kuin teidän nuhteenne.
 

MENENIUS

 
                       Hän lempii kansaa. —
Vai vierekkäinkö pitäis heidän maata? —
Cominius, puhukaa!
    (Coriolanus nousee ja yrittää lähteä.)
                   Ei, jääkää!
 

1 SENAATTORI

 
                               Jääkää!
Hävetä mainetöitään Coriolanon
Ei tarvinne.
 

CORIOLANUS

 
             Oi anteeksi Mutta ennen
Näen haavojeni uudest' aukenevan,
Kuin kuulen kerrottavan, miten sain ne.
 

BRUTUS

 
Sanani teit' ei karkoittanut kai?
 

CORIOLANUS

 
                                  Ei!
Mut usein, vaikk' en iskuj' arastellut.
Sanoja väistin. Ette mairitellut,
Siis ette loukannut. Mut rahvastanne
Ma arvon mukaan lemmin.
 

MENENIUS

 
                        Istukaahan!
 

CORIOLANUS

 
Ei, sotatorven soidess' ennen annan
Ma pääni kynsittäväks auringossa,
Kuin istun jouten, kuullen halpaa työtän'
Ihailtavan kuin ihme-elukkaa.
(Menee.)
 

MENENIUS

 
Tribuunit, hän kuink' imarrella saattais
Tuot' alveparveanne (joista tuskin
Yks' tuhannest' on hyvä), hän, jok' ennen
Kaikk' antaa raajans' alttiiks kunnialle
Kuin korviins' ottaa kehun? – No, Cominius!
 

COMINIUS

 
Mult' ääni puuttuu: Coriolanon töitä
Ei heikost' ilmi tuoda saa. Jos uljuus
Pää-avu on ja miehen suurin kaune,
Ei hänen vertaans' ole maailmassa.
Kuustoista-vuotiaana muiden eellä
Hän kulki, kun Tarquinius Roomaa uhkas.
Diktaattorimme (kunniata hälle!)
Näk' itse, kuinka poika siloleuka
Edellään ajoi urhot viiksihuulet.
Hädästä kansalaistaan auttain, tappoi
Hän, konsulimme nähden, kolme miestä.
Tarquinionkin kohtas ja hänt' iski,
Niin että tämä kaatui polvilleen.
Niin, tähän sankar'-aikaan, jolloin hyvin
Hän näyttämöllä naisest' olis käynyt,
Mies urhein kentäll' oli hän, ja päähäns
Sai palkaks tammiseppeleen. Näin tullen
Pojasta mieheks, nousi hän kuin meri.
Ja seitsemässätoista tappelussa
Vei joka miekan seppeleen hän. Vihdoin,
Mit' on Coriolissa ja sen luona
Hän tehnyt, sit' en ylistää voi kyllin.
Pidätti karkurit hän; pelkureille
Hän harvinaisell' esimerkillänsä
Nauruksi teki kauhun; niinkuin kaisla
Edestä purjelaivan, niinpä väistyi
Hänenkin keulans' eestä miehet; miekka
Kuin surman leima, sattui, mihin tähtäs.
Hän päästä jalkaan oh pelkkää verta;
Jok' askeletta seuras kuolinhuokaus.
Kaupungin kulmaportist' yksin tunki,
Punaten siihen kostonmerkin julman;
Avutta pelastui ja pienin joukoin
Corioliin kuin ilmanraana iski.
Nyt kaikk' on hänen. Taas kun sodan ryske
Viiletti hänen valpast' aistintansa,
Kaht' uljaammin hän heti rohkaisi
Ruhonsa väsyneen ja liekkiin ryntäs,
Miss' suitsuten yl' ihmishenkien,
Kuin ikiturma, syöksi hän; ja vasta
Kun huudettiin: »maat, kaupungit on meidän»,
Levähti hetkeks hengähtäin.
 

MENENIUS

 
                            Mies uljas!
 

1 SENAATTORI

 
Ja täysin ansainnut sen arvon, jonka Aiomme hälle.
 

COMINIUS

 
              Pois hän saaliin kielsi
Ja kalleudet hylki, niinkuin oisi
Ne pelkkää lokaa. Vähemmän hän vaatii,
Kuin mitä kurjin antaa vois, ja katsoo
Työn palkinnoksi itse työn, ikäänkuin
Vaan aikaa tahtois ajan vietoks käyttää.
 

MENENIUS

 
Todesti jalo! Kutsukaa hän tänne!
1 SENAATTORI. Coriolanus tänne!
 

PALVELIJA

 
                  Hän jo tulee.
(Coriolanus palajaa.)
 

MENENIUS

 
Coriolanus, konsuliks sun tehdä
Senaatti näkee hyväks.
 

CORIOLANUS

 
                       Sille aina
Ma työni, henken' uhraan.
 

MENENIUS

 
                          Siis ei muuta
Kuin puhuminen kansalle.
 

CORIOLANUS

 
                         Ma pyydän,
Mun suokaa jättää tapa tuo; en saata
Pukeuta vaippaan, näyttää haavojani
Ja kerjätä heilt' ääniä. Ma pyydän,
Mua siitä päästäkää.
 

SICINIUS

 
                     Ei, herra, valtaans'
Ei jätä kansa; tavasta ei tingi
Se tippaakaan.
 

MENENIUS

 
               Heit' älkää härnätkö;
Tapahan sääntykää ja ottakaatte
Edeltäjäinne lailla arvo vastaan
Laillista tietä.
 

CORIOLANUS

 
                 Punehtuen varmaan
Tät' osaa näyttelen; tuon oikeuden
Pois kansalt' ottaa saisi.
 

BRUTUS

 
                           Kuulittenko?
 

CORIOLANUS

 
Kehua: »sen ja sen tein», haavojani
Eheitä näyttää, joita peittää tulis,
Ikäänkuin heidän ääntens' ostohinnaks
Vaan olisin ne saanut!
 

MENENIUS

 
                       Myöntykää. —
Tää ehdotus, tribuunit, suvaitkaa
Esittää rahvaallenne, – Auvot, arvot
Osaksi tulkoot jalon konsulimme!
 

SENAATTORI

 
Niin, Coriolanon olkoon auvot, arvot!
    (Torventoitauksia. Kaikki menevät,
    paitsi Sicinius ja Brutus.)
 

BRUTUS

 
Nyt näet, kuink' aikoo kohdella hän kansaa.
 

SICINIUS

 
Jos vaan se huomais sen! Hän tekee pyyntöns',
Ikäänkuin halveksis hän, että heidän
On valta myöntää se.
 

BRUTUS

 
                     Nyt lähtekäämme,
Ja kertokaamme heille nämät toimet;
Torilla varmaan vartovat he meitä.
(Menevät.)
 

Kolmas kohtaus.

Forum.

(Muutamia kansalaisia tulee.)

1 KANSALAINEN

Kerrassaan sanottuna, jos hän ääniämme pyytää, niin emme saata niitä häneltä kieltää.

2 KANSALAINEN

Saatamme kyllä, jos tahdomme.

3 KANSALAINEN

Meillä kyllä on valta tehdä se, mutta sitä valtaa ei meillä ole valta käyttää; sillä jos hän näyttää meille haavansa ja kertoo meille urotyönsä, niin täytyy meidän panna kielemme noihin haavoihin ja puhua niiden puolesta; ja jos hän ilmaisee meille jalot työnsä, niin tulee meidänkin ilmaista hänelle kiitollisuutemme. Kiittämättömyys on hirmuista, ja jos kansa olisi kiittämätön, niin olisi se kansa koko hirmu, ja me, sen kansan jäsenet, olisimme siis hirmun jäseniä.

1 KANSALAINEN

Eikä paljoa kai puutu, ettei hän sitä meistä ajattele, sillä kun kerran teimme kapinan, viljaa saadaksemme, niin hän ei epäillyt sanoa meitä monipäiseksi laumaksi.

3 KANSALAINEN

Siksi on moni meitä sanonut; ei sen tähden, että päämme ovat, kenen ruskea, kenen musta, kenen punainen, kenen kalju, vaan sen tähden, että mietteemme ovat niin monenkarvaiset; ja luulen todellakin, että jos kaikki meidän mietteemme lähtisivät yhdestä ainoasta kallosta, niin lentäisivät ne pohjaan, etelään, itään ja länteen, ja vaikka sopisivatkin yhdestä suunnasta, niin pyrkisivät ne kuitenkin yht'aikaa kaikkiin ilmaneulan suuntiin.

2 KANSALAINEN

Niinkö arvelet? Mitä suuntaa luulet minun mietteeni menevän?

3 KANSALAINEN

Niin, sinun mietteesi eivät lähde niin pian kuin muiden; ne ovat liian lujasti visakalloon suuditut; vaan jos ne olisivat vapaat, lentäisivät ne varmaankin etelään.

2 KANSALAINEN

Ja miksi etelään?

3 KANSALAINEN

Höyryksi muuttuakseen; mutta jos niistä näin kolme-neljännestä pahaksi huuruksi haihtuisikin, niin tunnon vaivoista viimeinen neljännes kuitenkin palajaisi takaisin, auttamaan sinua vaimon saantiin.

2 KANSALAINEN

Sinulla on aina ne kompasi! Jatka, jatka!

3 KANSALAINEN

Oletteko kaikki päättäneet antaa äänenne hänelle? Vaan vähät siitä; enemmistö määrää. Mutta sen ma sanon, että jos hän vaan kansaan suotuisi, ei olisi toista sen ansiokkaampaa miestä. (Coriolanus ja Menenius tulevat.) Tuossa hän tulee, nöyryyden vaippa yllänsä; tarkastakaa hänen käytöstään. Meidän ei sovi kaikkien seisoa näin yhdessä, vaan lähestykäämme häntä yksi, kaksi tai kolme kerrassaan. Hänen tulee pyyntönsä esittää yksityisesti; näin tapahtuu jokaiselle meistä se erityinen kunnia, että saamme kukin antaa oman äänemme omalla suullamme. Seuratkaa nyt minua, niin näytän teille, kuinka teidän tulee häntä lähestyä.

KAIKKI

 
Hyvä, hyvä!
(Menevät.)
 

MENENIUS

 
Olette väärässä; niin ovat tehneet
Mit' arvokkaimmat miehet.
 

CORIOLANUS

 
                          Mitä sanon?
Ma pyydän – . Hitto vie! ei moiseen taivu
Mun kieleni. – Mun nähkääs haavojani; —
Isänmaan palveluksessa ne sain,
Kun moni teistä oman rummun ääntä
Pakeni mylvien.
 

MENENIUS

 
                Ei, herran tähden!
Siit' ei saa virkkaa. Pyytäkää, ett' teitä
He muistavat.
 

CORIOLANUS

 
              Mua muistavat! Hiis olkoon!
Parempi, jos mun unhottaisivat.
Kuin pappiensa neuvotkin.
 

MENENIUS

 
                          Näin kaikki
Te pilaatte. Ma menen nyt. Mut pyydän,
Puhukaa heille, mutta siivosti. (Menee.)
(Kaksi kansalaista tulee.)
 

CORIOLANUS

 
He ruokotkohot suunsa siis ja peskööt
Silmänsä puhtaaks. – Tuossa heit' on pari. —
Syyn tietänette, miksi seison tässä.
 

1 KANSALAINEN

Kyllä sen tiedämme, mutta mikä teidät siihen sai?

CORIOLANUS

Oma arvoni.

2 KANSALAINEN

Omako arvonne?

CORIOLANUS

Niin, eikä oma tahtoni.

1 KANSALAINEN

Mitä? Eikö oma tahtonne?

CORIOLANUS

Ei, herraseni; en ole koskaan tahtonut köyhältä mitään kerjätä.

1 KANSALAINEN

Tietäkää, että jos annamme teille jotakin, niin toivomme teiltä jotakin saavamme.

CORIOLANUS

No sanokaa siis, mitä maksaa konsulinvirka?

1 KANSALAINEN

Ystävällisen pyynnön.

CORIOLANUS

Vai ystävällisen! Minä pyydän siis, antakaa se minulle. Minulla on haavoja näyttää, mutta kahden kesken vaan. – Saanko teidän kelpo äänenne? Mitä?

2 KANSALAINEN

Saatte, kunnon herra.

CORIOLANUS

No, kättä siitä! – Kaksi kelpo ääntä jo kerjäsin. – Kiitoksia köyhän avusta! Hyvästi!

1 KANSALAINEN

Mutta tämäpä on kummallista.

2 KANSALAINEN

Jos olisi mulla vielä ääneni tallella, – mut, yhtä kaikki!

(Menevät.)

(Toista kaks' kansalaista tulee.)

CORIOLANUS

Kuulkaapa! Jos niinkuin sopisi teidän ääntenne nuottiin, että minä tulisin konsuliksi, niin on minulla nyt se tavallinen takki ylläni.

3 KANSALAINEN

Te olette jalosti ansainnut isänmaanne kiitollisuuden, ettekä ole sitä jalosti ansainnut.

CORIOLANUS

Arvoitusko tuo?

3 KANSALAINEN

Te olette ollut ruoskana sen vihollisille ja vitsana sen ystäville.

Ette todellakaan ole alhaisia rakastanut.

CORIOLANUS

Sitä kunnollisempana minua pitänette, kun en ole alhaiseksi tehnyt rakkauttani. No niin, ystäväni, tahdon siis imarrella tuota velikultaani, kansaa, saadakseni sen silmissä suuremman arvon. Semmoistahan käytöstapaa pidetään hienona. Ja koska se on niin taitava valitsemaan, että se pitää lakkiani parempana kuin sydäntäni, niin koetan ma harjoitella tuota mielistelevää pään nyökytystä ja osotella viekkautta niin paljon kuin mahdollista, se on: tahdon osotella jonkun kansanmiehen tenhotemppuja ja oikein tuhlaamalla niitä jaella kaikille halullisille. Siis pyydän, ottakaa minut konsuliksi.

4 KANSALAINEN

Toivomme, että saamme teistä ystävän, ja annamme teille äänemme kaikesta sydämmestä.

3 KANSALAINEN

Olette saanut monta haavaa isänmaan palveluksessa.

CORIOLANUS

En tahdo tietoanne vahvistaa niitä näyttämällä. Suuriarvoisina pidän äänenne, mutta en tahdo kauemmin teitä vaivata.

MOLEMMAT KANSALAISET

Jumalat teille iloa suokoot, sitä toivomme sydämestämme!

(Menevät)

CORIOLANUS

 
Suloiset, armaat äänet!
Parempi kuolla, nälkään nääntyä,
Kuin palkkaans' ansaittua kerjätä.
Täss' seison, yllä tämä suden mekko,
Ja, kun käy ohi Paavo taikka Pekko,
Heilt' ääntä halpaa kärtän. Tapaa tää!
Mut jos näin tapaa seurataan, niin jää
Pois pyyhkimättä tomut vanhuuden,
Ja harhaluulot, vuoriks kasvaen,
Totuuden kaihtavat. Ei, houkkiot
Ne täten arvovirkaan nouskohot!
Ei halua mulla. Puolitiessä oisin;
Jos vielä lopun matkaa kestää voisin!
    (Kolme kansalaista tulee.)
Tuoss' ääniä on lisää! – Äänenne!
Ääntenne tähden taistelin ja valvoin;
Kolmatta tusinaa sain haavoja ma
Ääntenne tähden; kolme kertaa kuusi
Kahakkaa näin ja kuulin; niitä, näitä
Ääntenne tähden tein. Siis äänenne!
Halaisin toden totta konsuliksi.
 

5 KANSALAINEN

Hän on reima mies; ei yksikään kunnon kansalainen saata häneltä ääntänsä kieltää.

6 KANSALAINEN

Hän siis tulkoon konsuliksi! Jumalat hänelle onnea suokoot ja tehkööt hänestä hyvän kansan ystävän!

KAIKKI

 
Amen, amen! – Jumal' auttakoon
Sua, jalo konsulimme!
(Kansalaiset menevät.)
 

CORIOLANUS

 
                      Kelpo äänet!
(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)
 

MENENIUS

 
Te määrätyönne teitte. Kansan äänen
Tribuunit teille suovat. Nyt ei muuta,
Kuin virkapuku yllenne, ja sitte
Senaattiin oiti.
 

CORIOLANUS

 
                 Onko se nyt tehty?
 

SICINIUS

 
Te tavan vaateet täytitte, ja kansa
Hyväksyi teidät; vahvistusta varten
Se heti kohta kokountuu.
 

CORIOLANUS

 
                         Mihin!
Senaattiinko?
 

SICINIUS

 
              Niin, sinne, Coriolanus.
 

CORIOLANUS

 
Pukua saanko muuttaa?
 

SICINIUS

 
                      Saatte, herra.
 

CORIOLANUS

 
Sen heti teenkin; ja kun itseni
Näin jälleen tunnen, menen senaattiin.
 

MENENIUS

 
Ma seuraan teitä. —
    (Tribuuneille.)
                     Jäättekö te tänne?
 

BRUTUS

 
Me odotamme kansaa.
 

SICINIUS

 
                    Hyvästi!
    (Coriolanus ja Menenius menevät.)
Se on nyt hänen; mutta katse näyttää
Kuin veri kiehuis!
 

BRUTUS

 
                   Ylpein mielin kantoi
Hän halpaa vaippaa. Päästättekö kansan?
(Kansalaiset palajavat.)
 

SICINIUS

 
No, ystävät, tuon miehen valitsitte?
 

1 KANSALAINEN

 
Niin, äänemme hän sai.
 

BRUTUS

 
                       Jumala suokoon,
Ett' ansaitsis hän lempenne!
 

2 KANSALAINEN

 
                             Niin, amen!
Mun halvan huomioni mukaan pilkkas
Hän meitä, kerjätessään ääniämme.
 

3 KANSALAINEN

 
Niin kyllä, nauroi meitä vasten naamaa.
 

1 KANSALAINEN

 
Se hänen tapaans' on; ei pilkannut hän.
 

2 KANSALAINEN

 
Sä yksin sanot, ettei pilkannut hän.
Ois näyttää hänen tullut ansionsa,
Isänmaan palvelussa saadut haavat.
 

SICINIUS

 
Sen teki hän.
 

KAIKKI

 
              Ei, niit' ei kukaan nähnyt.
 

3 KANSALAINEN

 
Ne sanoi näyttävänsä kahden kesken;
Ivalla heilutellen hattuaan,
»Pyrin konsuliks», hän sanoi, »vanha tapa
Kai vaatii siihen teidän ääniänne;
Siis tänne äänenne!» Kun annettiin ne,
Hän lausui: »Kiitos, äänistänne, – kiitos, —
Suloiset äänet! Nyt te saatte mennä,
Kun äänenne ma sain.» – Tuo eikö pilkkaa?
 

SICINIUS

 
Olitte tyhmät, kun sit' ette nähneet,
Tai, jos sen näitte, lapsellisen heikot,
Kun hälle soitte äänenne.
 

BRUTUS

 
                          Miks ette
Niin vastanneet, kuin teit' ol' opetettu?
Kun halpa mies hän oli valtiossa
Ja valtaa vailla, vihasi hän teitä
Ja vastusteli oikeuksianne
Ja vapauttanne kansalaisina;
Nyt valtaan tulleena ja arvovirkaan,
Jos kansan vihamiehenä hän pysyy
Yht' ilkeenä, niin teille kiroukseksi
On äänenne. Miks' ette sanoneet:
Sen palkan urostöistään, minkä vaatii,
Hän ansaitsee, mut jalomielisesti
Teit' äänistänne myöskin muistakoon, ja
Vihansa lemmeks muuttain, teille olkoon
Hän hellä herra.
 

SICINIUS

 
                 Näin jos olisitte
Sanoneet, niinkuin neuvottiin, niin ois se
Sydäntä koitellut ja miehen mieltä;
Lupaukset oivat olisitte saaneet,
Joit' olis, sattuessa, voinut käyttää;
Tai ainakin ois miehen tuima luonto
Siit' ärtynyt, – se jok' ei kärsi vastust'
Ei pienimpää; – näin hänen raivostansa
Te olisitte saaneet syytä kieltää
Äänenne hältä.
 

BRUTUS

 
               Näittekö te, kuinka
Hän julki-ylenkatseell' ääniänne
Pyys tarvitessaan, ja nyt luulettenko,
Ettei tuo ylenkatse teitä ruhjo,
Kun valtaan pääsee hän? Kuin? Eikö teissä
Sydäntä ollut? Järkeäkö vastaan
Porata piti kielenne!
 

SICINIUS

 
                      Te kiellon
Olette muille antaneet, ja nyt,
Hänelle, jok' ei pyytänyt, vaan pilkkas,
Äänenne lahjoititte.
 

3 KANSALAINEN

 
Vahvistettu Ei ole vaali; vielä voimme kieltää.
 

2 KANSALAINEN

 
Ja tahdommekin kieltää. Viissataa äänt' on mulla varmaa.
 

1 KANSALAINEN

 
Mulla Tuhannen on, ja niiden ystävät.
 

BRUTUS

 
Pois joutuun, sano noille ystäville:
Valinneet ovat konsulin, jok' ottaa
Vapaudet heiltä, eikä heille ääntä
Suo enempää kuin koiralle, jot' aina
Vaan lyödään, joko haukkuu tai on vaiti.
 

SICINIUS

 
Ne ko'otkaa ja täydemmällä järjell'
Epuuttakaa tuo tyhmä vaali oiti.
Penätkää yhä hänen ylpeyttään ja
Vihaansa vanhaa teihin; muistakaa,
Mill' ivalla hän halpaa vaippaa kantoi
Ja kuinka kärttäissään hän teitä ilkkui.
Vain rakkaus, muistain hänen töitään, teitä
Näkemäst' esti hänen käytöstänsä,
Jok' ivallisimman sai pilkan muodon
Vihasta perin juurtuneesta.
 

BRUTUS

 
                            Meitä,
Tribuuneja, vaan syyttäkää: me teitä —
Väitteistä huolimatta – pakotimme
Valitsemahan hänet.
 

SICINIUS

 
                    Sanokaa,
Ett' enemmän sen käskystämme teitte
Kuin omast' ehdostanne; että teissä
Velvollisuuden voitti täytymys,
Pakottain teitä vastoin tahtoanne
Valitsemahan hänet konsuliksi.
Niin, meitä syyttäkää.
 

BRUTUS

 
                       Ja säälimättä.
Sanokaa, että teille saarnasimme
Kuink' alkoi nuorna palvella hän maataan,
Kuink' yhä sitä jatkoi; ett' on juurta
Hän suurten Marcioiden, samaa, jota
Ol' Ancus Marcius, Numan lapsenlapsi
Ja suuren Hostilion jälkeläinen;
Ja samaa, jota Publius ja Quintus,
Jotk' oivaa vettä tänne johtivat.
Myös Censorinus, – siksi nimitetty,
Kun kahdest' oli censorina, hänen
Es'-isiään on.
 

SICILIUS

 
               Moisen suurisynnyn,
Jok' omillakin töillään ansainnut on
Ylevän arvon, teidän suosioonne
Me suljimme. Mut miehen nykykäytöst'
Entuuteen verraten, te näitte, ett' on
Vihollisenne hän, ja pyörrytitte
Pikaisen myöntymyksenne.
 

BRUTUS

 
                         Ja että
Sen teitte meidän vaatimuksestamme.
(Tuot' yhä jauhakaa!) Ja heti kun te
Olette koonneet joukkonne, niin tulkaa
Pois Capitoliin.
 

KAIKKI

 
                 Kyllä. Melkein kaikki
Katuvat suostumustaan.
(Kansalaiset menevät.)
 

BRUTUS

 
                       Menkööt vaan he!
Parempi kapinaa nyt uskaltaa
Kuin suurempata varmast' odottaa.
Luonteensa tapaan heidän kiellostansa
Jos raivostuu hän, tuota käyttäkäämme
Visusti hyödyksemme.
 

SICINIUS

 
                     Capitoliin!
Olkaamme siellä ennen kansan tulvaa;
Näin näyttää tää, niinkuin se osaks onkin,
Vaan heidän työltään vaikka syy on meidän.
 

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Katu.

(Torventoitauksia. Coriolanus, Menenius, Cominius, Titus Lartius, senaattoreja ja patriiseja tulee.)

CORIOLANUS

 
Aufidius uudestaan siis sotaan hankkii?
 

LARTIUS

 
Niin hankkii; ja se syynä, miks niin joutuun
Me rauhan teimme.
 

CORIOLANUS

 
                  Volskilaiset ovat
Siis, niinkuin ennen, valmiit, kun vaan sopii,
Päällemme karkaamaan.
 

COMINIUS

 
                      Niin väsyneet he
Nyt ovat, että tuskin enää näemme
Me heidän lippujensa liehuvan.
 

CORIOLANUS

 
Aufidion näittekö?
 

LARTIUS

 
                   Hän turvakirjall'
Oli luonani; maanmiehiään hän kiros,
Kun meille kaupungin niin raukkamaisest'
Olivat myyneet; Antiumiin hän palas.
 

CORIOLANUS

 
Puhuiko minusta hän?
 

LARTIUS

 
                     Puhui.
 

CORIOLANUS

 
                             Mitä?
 

LARTIUS

 
Ett' usein, miekka vasten miekkaa, teidät
Hän kohtas; ettei mitään hän niin vihaa
Kun teitä; että omansa hän kaikki
Pois panttais, korvausta toivomatta,
Kun vaan sais teidän voittajanne olla.
 

CORIOLANUS

 
Hän Antiumiss' asuu?
 

LARTIUS

 
                     Antiumissa.
 

CORIOLANUS

 
Oi, kunpa sinne rientää sais, ja vihan
Vihalla kostaa! – Tervetulleet kotiin!
    (Sicinius ja Brutus tulevat.)
Kas, tuossahan tribuunitkin, nuo kielet
Tuon suuren yhteissuun! Heit' ylenkatson;
Enemmän vallastaan he pöyhkeilevät.
Kuin aatelisto sietää voi.
 

SICINIUS

 
                           Seis!
 

CORIOLANUS

 
                                 Mitä?
 

BRUTUS

 
Edemmäks ei! Se voisi vaaraks olla.
 

CORIOLANUS

 
Mut mistä tämä muutos?
 

MENENIUS

 
                       Mikä on?
 

COMINIUS

 
Hänt' aatel' eikö valinnut ja kansa?
 

BRUTUS

 
Ei, Cominius.
 

CORIOLANUS

 
              Siis sain lasten äänet?
1 SENAATTORI. Tribuunit, syrjään! Forumiin on matka.
 

BRUTUS

 
Hänehen raivoissaan on kansa.
 

SICINIUS

 
                              Seis,
Tai syntyy melske.
 

CORIOLANUS

 
                   Karjanneko tuo on? —
Ja ääniäkö tuolla? Tänään myöntää.
Huomenna kieltää. Kuinka teette työnne?
Olette suu, miks ette hampait' ohjaa?
Te kai sit' ärsytitte?
 

MENENIUS

 
                       Hiljaa, hiljaa!
 

CORIOLANUS

 
Tää kauan haudottu on salahanke
Tuhoksi aatelin. Nyt moisen kanssa
Elä ja kärsi, jok' ei hallit' osaa,
Eik' itseänsä hallittavan tahdo.
 

BRUTUS

 
Ei salahanke; kansa huutaa teidän
Ivanneen sitä, ja kun äsken viljaa
Jaettiin ilmaiseksi, suutuitten te
Ja kansan puoltajia soimasitte,
Sanoen lieruiksi ja ryömijöiksi
Ja aateliston vihamiehiks heitä.
 

CORIOLANUS

 
No tuttuahan tuo.
 

BRUTUS

 
                  Ei kaikille.
 

CORIOLANUS

 
Olette kai siis opettanut heitä?
 

BRUTUS

 
Minäkö opettanut?
 

COMINIUS

 
                  Moinen toimi
Sopisi teille.
 

BRUTUS

 
               Niin maar; aina saamme
Parantaa jälkiänne.
 

CORIOLANUS

 
                    Miks siis teitte
Mun konsuliksi? Kautta pilven tuolla,
Paremmaks teit' en pyri; tribuuniks siis
Minutkin tehkää.
 

SICINIUS

 
                 Liiaks teiss' on sitä,
Jost' yltyy kansa. Määrän päähän jos te
Halaatte päästä, nöyremmällä miellä
Kyselkää tietä, jolta eksyitte,
Ei muuten konsuliksi pyrkimistä,
Ei, eikä tribuuniksi.
 

MENENIUS

 
                      Tyyni olkaa.
 

COMINIUS

 
Petetty kansaa on. – Pois! Moinen vilppi
Ei sovi Roomallen; ei Coriolanus
Ansainnut maineens' ole valtatielle
Noin kurjan halpaa loukkauskiveä.
 

CORIOLANUS

 
Minulle puhuu viljasta! Sen sanoin.
Ja vielä kerran sanon sen.
 

MENENIUS

 
                           Nyt älkää!
 

I SENAATTORI

 
Niin, älkää nyt, noin suuttuneena!
 

CORIOLANUS

 
                                   Nyt,
Niin totta kuin ma elän! – Suokaa anteeks,
Mun aateliset ystäväni! —
Tuo horjuva, likainen lauma tietköön,
Mik' olen, kun en liehakoi, ja siinä
Kuvansa nähköön. Heitä hemmotellen,
Sen sanon, senaatille kasvatamme
Kapinan, uhkan lauhaa, jonka itse
Me kylvimme ja istutimme, heitä
Kun meihin sekoitimme, ylimyksiin,
Joilt' ei muu kunto eikä voima puutu,
Kuin minkä lahjoitimme kerjureille.
 

MENENIUS

 
Jo riittää!
 

1 SENAATTORI

 
            Kuulkaa, riittää jo!
 

CORIOLANUS

 
                                  Vai riittää?
Niinkuin ma maani hyväks' veren' annoin,
Pelkäämätt ulkovaltaa, samoin kielen'
Uuvuksiin asti sanojansa purkaa
Rupihin noihin, joita kammoksumme,
Vaikk' yhä niiden saastaa etsimme.
 

BRUTUS

 
Puhutte kansasta, kuin olisitte
Te rankaiseva jumal', ettekä
Vain ihminen ja heikko niinkuin muutkin.
 

SICINIUS

 
Tuo meidän pitäis saattaa kansan tietoon.
 

MENENIUS

 
Mitä, mitä? Hänen vihansako?
 

CORIOLANUS

 
                             Viha?
Vaikk' oisin vieno niinkuin kesk'yön uni,
Se mielen' olis, kautta Zeun!
 

SICINIUS

 
                              Tuon mielen
Alallaan täytyy, niinkuin myrkyn, olla
Eik' enään muita myrkyttää.
 

CORIOLANUS

 
                            Vai täytyy!
Kas, alvehaltijaa! Tuo röyhkä, kuulkaas,
Hän sanoi: »Täytyy»!
 

COMINIUS

 
                     Laitont' on se.
 

CORIOLANUS

 
                                     »Täytyy!»
Te hyvät, mutta typerät patriisit,
Te arvoisat, mut veltot senaattorit,
Valita saako hydra käskyläisen,
Jok' uhkaa, »täytyy» – sanallaan, ja vaikk' on
Tuon epäluoman räikkä vaan ja torvi,
Sanoa kehtaa, että ojaks muuttaa
Hän virtanne ja itse valtaa uoman?
Jos häll' on valta, nöyrtykää, te pöllöt,
Jos ei, niin pois tuo vaarallinen suopeus!
Jos mieltä teissä on, niin rahvaan narrej'
Älkäätte olko; vaan jos ei, niin heille
Viereenne tila tehkää. Plebeijejä
Te olette, jos he senaattoreit' on;
Eik' olekaan he vähempää, jos seos,
Kun äänet yhteen pannaan, maistuu heiltä.
He virkakuntans' itse valitsevat.
Ja siihen miehen, joka tiuskaa: »täytyy»,
Tuo tomppeli, niin: »täytyy» neuvostolle,
Jot' arvokkaampaa Kreikanmaa ei nähnyt.
Se konsuleita loukkaa, kautta Zeun,
Ja sielun' oihkaa, nähdessänsä, kuinka
Kaks voimaa kiistää, toistaan voittamatta,
Mut äkin silloin turma väliin tunkee
Ja toisen kautta toisen kukistaa.
 

COMINIUS

 
No niin, – nyt Forumiin!
 

CORIOLANUS

 
                          Jos kuka neuvoi
Jakamaan lahjaks viljaa varastosta,
Niinkuin ol' ennen tapa Kreikassa, —
 

MENENIUS

 
No niin, jo riittää!
 

CORIOLANUS

 
                     – vaikka kansan valta
Siell' oli laajempi, – hän, sanon minä,
Kapinan kasvatti ja valtiolle
Häviön siitti.
 

BRUTUS

 
               Voiko kansan äänet
Se saada, ken noin puhuu?
 

CORIOLANUS

 
                          Sanon syyni,
Jok' arvokkaamp' on teidän ääniänne.
He tiesit, ettei palkkaa vilja ollut,
Sit' ei he ansainneetkaan. Sotaan heitä
Kun vaadittiin, maa henkeään kun poti,
Ei portist' ulos menneet: viljalahjaa
Ei moinen sotatoimi ansainnut.
Sodassa sitten kapinat ja vehkeet
(Niiss' uljuutt' oikein näyttivät) ei hyvää
Todista heistä. Syytökset, joit' ovat
He suotta tehneet senaattia vastaan,
Näin auliiseen ei lahjaan aihett' anna.
Ja kuinka sulattaa tuo sekamaha
Senaatin hyvyyden? Sen työt jo näyttää
Mit' on sen kielellä: – »Me vaadimme sen;
Olemme enemmistö; pelvost' aivan
He myöntävät.» – Näin virastomme arvon
Alennamme, ja roskakansa sanoo
Peloksi huoltamme. Tuo pian murtaa
Senaatin aituuksen ja päästää kaarneet
Kynimään kotkia. —
 

MENENIUS

 
                     Jo tuoss' on kyllä.
 

BRUTUS

 
Niin, yltä kyllä.
 

CORIOLANUS

 
                  Ei, mua kuulkaa vielä:
Maan, taivaan, kaiken vannottavan kautta
Puheeni vahvistan! – Tän kaksoisvallan, —
Min toinen osa syyst' on ylväs, toinen
Kopeilee syyttä vaan; miss' arvo, jalous, viisaus
Ei mitään päättää voi, jos tyhmä rahvas
Ei siihen sano niin tai ei, – sen täytyy
Tositarpeet syrjätä ja turhuuksille
Avata tie. Jos kumotaan näin järki,
Jää järjettömäks kaikki. Siis, ma pyydän, —
Ken teist' on viisas enemmän kuin arka;
Ken suosii vankkaa valtiot' enemmän,
Kuin muunnoksia kammoo; kelle rakkaamp'
On jalo elämä kuin pitkä ikä;
Ken ruumiins' antaa tuiman lääkkeen valtaan,
Kun henki vaarass' on, – pois temmatkoon se
Tuon monipäisen kielen: makeit' ei se
Saa maistella, ne myrkkyä on sille.
Häväistyksenne rampaa terveen järjen
Ja valtiolt' elin-eheyden riistää;
Hyvääkään, mitä sois, ei voi se tehdä,
Sit' estää pahuus.
 

BRUTUS

 
                   Kylliks olen kuullut.
 

SICINIUS

 
Hän puhunut on niinkuin petturi,
Ja petturina vastatkoon hän.
 

CORIOLANUS

 
                             Raukka!
Rusentakoon sun herja! – Kansaa mitä
Nuo kaljupäät tribuunit hyödyttävät?
Se heitä tottelee ja epää kuulla
Ylempää esivaltaa. Kapinassa
He valittiin, kun oli väkivalta
Eik' oikeus lakina; – nyt paremp' aik' on,
Nyt oikeudeksi tehkää mik' on oikeus,
Ja noiden valta kukistakaa maahan!
 

BRUTUS

 
Maanpetturi!
 

SICINIUS

 
             Tuo konsuliksi? Ei!
 

BRUTUS

 
Aediilit, hoi! – Tuo mies on vangittava.
(Aediili tuke.)
 

SICINIUS

 
Mene, kansa tuo! —
    (Aediili menee.)
                    Sen nimessä nyt itse
Maanpetturina sun ja yhteiskunnan
Vihollisena vangit.
 

SENAATTORI

 
                    Mua seuraa,
Ja työstäs tili tee!
 

CORIOLANUS

 
                     Pois, vanha pukki!
 

SENAATTORI

 
Me hänet takaamme.
 

COMINIUS

 
                   Pois kätes, vanhus!
 

CORIOLANUS

 
Pois, mätäkontti! Muuten luusi maalle
Pudistan vaatteistas!
 

SICINIUS

 
Avuksi, miehet!
(Aediili palajaa kumppaneineen, ja joukko kansalaisia mukana.)
 

MENENIUS

 
Molemmin puolin siivoutt' enemmän!
 

SICINIUS

 
Tuo teiltä tahtoo kaiken vallan riistää.
 

BRUTUS

 
Aediilit, kiinni häneen!
 

KANSALAINEN

 
                         Kuolkoon, kuolkoon!
 

2 SENAATTORI

 
Aseita tänne, aseit', aseita!
    (Kaikki hyörivät Coriolanon ympärillä.)
Tribuunit, porvarit, patriisit! – hiljaa!
Sicinius, Brutus, Coriolanus, seis!
 

KANSALAINEN

 
Vait, vaiti! Hiljaa! Odottakaa! Seis!
 

MENENIUS

 
Mitäpä tästä tulee? – Hengästyn jo;
Nyt perii tuho. – Puhua en voi ma. —
Tribuunit, kansalle, – vait, Coriolanus! —
Sicinius hyvä, puhu!
 

SICINIUS

 
                     Kuulkaa, kansa!
 

KANSALAINEN

 
Tribuuni puhuu! – Hiljaa! – Puhu, puhu!
 

SICINIUS

 
Vapautenne on menemäisillään:
Teilt' ottaa Marcius kaikki tahtoo, Marcius,
Jonk' äsken teitte konsuliks.
 

MENENIUS

 
                              Hyi, hyi!
Tuo kiihotust' on, eikä sammutusta.
 

1 SENAATTORI

 
Näin maata myöten Rooman hävitätte.
 

SICINIUS

 
Mit' ompi Rooma muuta kuin sen kansa?
 

KANSALAINEN

 
Niin, kansa se on Rooma.
 

BRUTUS

 
                         Yksin mielin
Me kansan esivallaks valittiin.
 

KANSALAINEN

 
Ja siksi jäättekin.
 

MENENIUS

 
                    Niin, siltä näyttää.
 

COMINIUS

 
Näin Rooman hävitätte maata myöten;
Perustuksiinsa romahtaa sen katto,
Ja kunto, arvo, kaikki soraan peittyy
Ja raunioihin.
 

SICINIUS

 
               Surman ansaitsee hän.
 

BRUTUS

 
Nyt joko säilytämme valtamme.
Tai menetämme sen. – Siis julki tuomme,
Nimessä kansan, jonka valtamiehiks
Olemme valitut, ett' äkkisurman
Ansaitsee Marcius.
 

SICINIUS

 
                   Kiinni mieheen! Viekää
Tarpeijin töyrälle hän; sieltä syöskää
Syvyyteen hän.
 

BRUTUS

 
               Aediilit, käykää kiinni!
 

KANSALAINEN

 
Nyt antau, Marcius, antau!
 

MENENIUS

 
                           Sana kuulkaa;
Tribuunit, rukoilen, vaan yksi sana!
 

AEDIILI

 
Vait! Hiljaa!
 

MENENIUS

 
              Miltä näytätte, se olkaa:
Isänmaan tosi-ystävät, ja maltill'
Edistäkäätte mitä väkivallall'
Aloitte parantaa.
 

BRUTUS

 
                  Tuo kylmä haude,
Vaikk' auttavan se näyttää, myrkyllist' on
Tuliseen tautiin. – Kiinni vaan, ja viekää
Töyrälle hän!
 

CORIOLANUS

 
              Ei, tässä tahdon kuolla.
    (Paljastaa miekkansa.)
Mun moni teist' on taistelevan nähnyt;
Nyt saatte itse koittaa mitä näitte.
 

MENENIUS

 
Pois miekka tuo! – Tribuunit, syrjään käykää!
 

BRUTUS

 
Kiinn' ottakaa hän!
 

MENENIUS

 
                    Marciot' auttakaatte,
Patriisit, vanhat, nuoret, auttakaa!
 

KANSALAINEN

 
Ei, surma hälle, surma hälle!
 

(Käsikähmässä, joka tästä syntyy, ajetaan tribuunit, aediilit ja kansalaiset tiehensä.)

MENENIUS

 
Kotiinne nyt, ja joutuun! Kaikki muuten
Hukassa on.
 

2 SENAATTORI

 
            Pois, pois!
 

COMINIUS

 
                        Seis! Yhtä monta
On meillä ystävää kuin vihamiestä.
 

MENENIUS

 
Tuleeko niiks?
 

1 SENAATTORI

 
               Ei, herra varjelkoon!
Pois kotiis, ystävä, ja meidän anna
Parantaa vamma tää.
 

MENENIUS

 
                    Se meiss' on haava:
Parantaa ette itseänne voi;
Siis menkää!
 

COMINIUS

 
             Tulkaa, meitä seuratkaa!
 

CORIOLANUS

 
Barbaareiks soisin heidät, joita ovat
He myöskin, vaikka Rooman penikoita,
En roomalaisiksi, joit' eivät ole,
Vaikk' ovat Capitolin luona saadut.
 

MENENIUS

 
Pois vaan, ja jalo harminne te nielkää;
Aik' aikaa kutakin.
 

CORIOLANUS

 
                    Ma nutistaisin
Kedolla heitä neljinkymmenin.
 

MENENIUS

 
Ja minä pari heidän parhaimmistaan,
Niin, vaikkapa nuo heidän tribuuninsa.
 

COMINIUS

 
Mut arvaamaton täss' on ylivoima,
Ja miehuus hulluutt' on, jos vastustaa se
Kukistuvata huonetta. – Pois tulkaa,
Ennenkuin palajaa tuo roskalauma;
Tukitun virran lailla nyt se raivoo
Ja kaataa mitä nöyräst' ennen kantoi.
 

MENENIUS

 
Ma pyydän, menkää. Koitan niitä auttaa
Mun vanha älyni heissä, joissa sit' on
Niin niukalta. Tää paikattava tilkoill'
On kaiken värisillä.
 

COMINIUS

 
                     Pois nyt tulkaa!
(Coriolanus. Cominius ja muita lähtee.)
1 PATRIISI. Pilannut tuo on onnensa.
 

MENENIUS

 
                         Ei luonteet
Noin jalot maailmassa menesty.
Neptunon kolmihaaraa mairitella
Ei vois hän, eikä Zeunkaan ukkosvoimaa.
Sydän häll' on suussa: mitä povi tuntee,
Tuo ilmi kieli; vihass' unhottaa hän,
Ett' on hän koskaan kuolon nimen kuullut.
    (Melua ulkoa.)
Haa, hauska melu!
 

2 PATRIISI

 
                  Oi, jos vuoteessansa
He olisivat!
 

MENENIUS

 
             Vaikka Tiberissä! —
Miks kauniist' ei hän heitä puhutellut,
Sen vietävä?
(Brutus ja Sicinius palajavat roistoväen kanssa.)
 

SICINIUS

 
Miss' on se kyy, jok' aikoo
Hävittää Rooman asukkaat ja itse
Kaikk' kaikess' olla?
 

MENENIUS

 
                      Arvoisat tribuunit, —
 

SICINIUS

 
Tarpeijin töyrält' alas säälimättä
Hän syöstäköön! Ei huolinut hän laista,
Siis tutkimatta laki hänet jättää
Nyt rahvaan koviin kouriin, joita katsoi
Niin halvaks hän.
 

1 KANSALAINEN

 
Hän nähdä saa, ett' ovat Tribuunit kansan suu, ja me sen kädet.
 

KANSALAINEN

 
Niin kyllä.
 

MENENIUS

 
            Hyvät herrat, —
 

SICINIUS

 
                              Vaiti!
 

MENENIUS

 
                                     »Murhaa»
Älkäätte huutako, kun paikallansa
On kohtu ajo.
 

SICINIUS

 
              Mistä syystä pakoon
Hänt' autoitte?
 

MENENIUS

 
                Mua kuulkaa! – Niinkuin avut,
Niin konsulin ma viat myöskin tunnen. —
 

SICINIUS

 
Kuin? Konsulin? – Kenenkä konsulin?
 

MENENIUS

 
Coriolanon.
 

BRUTUS

 
            Hänkö konsuli!
 

KANSALAINEN

 
Ei, ei, ei, ei, ei!
 

MENENIUS

 
Tribuunit, ja te, rakas kansa, jos te
Mun sallitte, niin puhun sanaa pari;
Ne teille muut' ei haittaa tuo kuin vähän
Vaan ajan hukkaa.
 

SICINIUS

 
                  Puhukaa, mut joutuun.
Olemme, nähkääs, päättänehet poistaa
Tuon kyisen petturin. Maanpakoon ajo
On vaaraks vaan; ja varman surman saamme,
Jos tänne jää hän. Siis, hän heti kuolkoon,
Se päätös on.
 

MENENIUS

 
              Jumala varjele,
Ett' ylväs Rooma, jonka kiitollisuus
Jaloja lapsiansa kohtaan kirjoiss'
On itse Zeun, nyt niinkuin julma äiti
Söis oman sikiönsä!
 

SICINIUS

 
                    Vamma on hän,
Ja pois siis leikattava.
 

MENENIUS

 
                         Jäsen on hän.
Jok' on vaan vamman saanut; kuolon tuo se,
Jos leikkaat sen, mut auttaa sit' on helppo.
Mit' on hän Rooman tehnyt, josta kuolon
Hän ansaitsis? Sen viholliset lyönyt!
Verensä, jonka vuodatti (sit' useemp'
On unssi, vannon sen, kuin mitä hälle
Jälelle jäi), hän maalleen soi; jos maa nyt
Tän jäännöksenkin vie, niin meihin, jotka
Sen teemme ja sen sallimme, se painaa
Ikuisen tahranmerkin.
 

SICINIUS

 
                      Mieletöntä!
 

BRUTUS

 
Niin, hulluutt aivan! Kun hän maataan lempi.
Se häntä kunnioi.
 

MENENIUS

 
                  Kun syöpä tullut
On jalkaan, jost' on hyöty meille ollut,
Koht' unhotammeko —
 

BRUTUS

 
                     Vait siinä! – Hänen
Kotiinsa murtakaa, pois raastakaa hän,
Ett'ei tuo rutto tartunnaistaan pääse
Levittämään.
 

MENENIUS

 
             Yks sana vaan, yks sana!
Nopea tiiker'-raivo tuo kun katuu
Hätäistä kiirettään, sen liian myöhä
Sitoa nilkkoihin on lyijypainot.
Lain mukaan menetelkää; muuten syntyy —
Kosk' on hän rakastettu – puolueita,
Ja suuren Rooman tuhoo Rooman miehet.
 

BRUTUS

 
Jos niin ois, —
 

SICINIUS

 
                 Mitä siinä rupatatte?
Lakia kuinka kuulee hän, sen näimme:
Aediiliä löi hän, meitä uhkas. – Tulkaa!
 

MENENIUS

 
Sodassa – muistakaa – hän kasvanut on
Siit' asti kuin hän miekkaa jaksoi kantaa.
Ei sanojaan hän seulo: jauhot, liidet
Sekaisin hämmentää hän. Minun suokaa
Hänt' etsiä; ma takaan, että saapuu
Sovussa laillisesti vastaamaan hän
Uhalla hengen.
 

1 SENAATTORI

 
               Arvoisat tribuunit,
Se keino ihmismäinen on; tuo toinen
Verinen olis liiaks; eikä tiedä,
Mik' olis loppu.
 

SICINIUS

 
                 Arvoisa Menenius,
Te olette siis kansan valtuutettu. —
Pois aseet, miehet!
 

BRUTUS

 
                    Kotiin älkää menkö.
 

SICINIUS

 
Torilla tavataan. – Siell' odotamme;
Jos Marciot' ette sinne tuo, niin toimeen
Panemme alku tuuman.
 

MENENIUS

 
                     Hänet tuon ma. —
    (Senaattoreille.)
Mukahan käykää! Tulla hänen täytyy,
Pahinta muuten tulee.
 

1 SENAATTORI

 
                      Lähtekäämme.
(Menevät.)
 

Töine kohtaus.

Huone Coriolanon talossa.

(Coriolanus ja muutamia patriiseja tulee.)

CORIOLANUS

 
Kaikk' ahtakoot he korvihini; teilill'
Uhatkoot surmata, tai villihevon
Jalkoihin syöstä, tai Tarpeijin töyrään
Pinotkoot kymmenittäin kukkuloita,
Niin että jyrkkyys silmänkantamaakin
Syvempi ois, – en heitä kohtaan muuta
Ma mieltäni.
 

1 PATRIISI

 
             Sit' ylevämpi teko!
 

CORIOLANUS

 
On ihme, ettei minuun tyydy äiti,
Jok' aina heitä ryysymekoiks sätti,
Retuiksi, joill' on nurkkakauppa työnä,
Ja seisominen torill' avopäin,
Töllistäin, haukottain ja kummastellen,
Jos mies mun kaltaiseni puheeks ottaa
Sodan tai rauhan.
    (Volumnia tulee.)
                  Teistä juuri puhuin.
Kesyksi toivotte mun! Luontoniko
Mun pitäis kieltää? Paremp' olla julki
Se mies, mik' olen.
 

VOLUMNIA

 
                    Poikani! Mun poikani!
Olisit toki valtaas pukeunut,
Ennenkuin noin sen heitit pois.
 

CORIOLANUS

 
                                 Se menköön!
 

VOLUMNIA

 
Vähemmälläkin kiihkoll' oisit ollut
Se mies, mik' olet; vastustettu olis
Vähemmän mieltäs, jos et olis heille
Noin julki näyttänyt, mit' olit mieltä,
Ennenkuin heiltä vastusvoima uupui.
 

CORIOLANUS

 
He kaikki menkööt hirteen!
 

VOLUMNIA

 
                           Vaikka tuleen!
(Menenius ja senaattoreja tulee.)
 

MENENIUS

 
Kas niin, olitte tyly, liian tyly;
Pois korjaamaan se käykää.
 

1 SENAATTORI

 
                           Muu ei auta:
Hajoopi muuten kahtia ja hukkuu
Tää hyvä kaupunkimme.
 

VOLUMNIA

 
                      Neuvoon se
Mull' yhtä jäykkä sydän on kuin sulla.
Mut myöskin aju, joka hyödyks kääntää
Vihani puuskat.
 

MENENIUS

 
                Oikein, jalo rouva!
Ennenkuin hän tuon karjan eteen nöyrtyis, —
Jos moist' ei maan ja kansan lääkkeeks vaatis
Tää sairas aika, – yllen' ottaisin ma
Sopani, jota kantaa tuskin jaksan.
 

CORIOLANUS

 
Mun mitä tulee tehdä?
 

MENENIUS

 
                      Palata
Tribuunein luo.
 

CORIOLANUS

 
                Ja sitten? Mitä sitten?
 

MENENIUS

 
Katua mitä puhuit.
 

CORIOLANUS

 
                   Heidän kuullen?
Jumalten kuullen sit' en tekis; kuinka
Siis heidän kuullen?
 

VOLUMNIA

 
                     Liiaks olet ylväs;
Siin' et voi koskaan liian jalo olla.
Mut täytymys kun käskee – . Sanoit kerran
Ett' ovat helma-ystäviä sodass'
Äly ja kunnia; no niin, mut sano,
Mik' estää heitä rauhass' yhtymästä?
 

CORIOLANUS

 
Pah, joutavia!
 

MENENIUS

 
               Oiva kysymys!
 

VOLUMNIA

 
Jos kunniaks on sodass' olla muuna
Kuin mitä olet (hyviin tarkoituksiin
Kun tätä juonta käytät), pahempaako,
Jos äly rauhassakin, niinkuin sodass',
On kunnian ystävä, kosk' yht' on tarpeen
Se kummassakin?
 

CORIOLANUS

 
                Vaan miks tuota?
 

VOLUMNIA

 
                                 Siksi
Ett' on sun kansalle nyt puhuminen,
Ei omaa mieltäs myöten, eikä mitä
Sydämmes suo, mut sanoja vaan, joita
Tuo sylki suuhun, sekasikiötä,
Loruja, jotk' on vieraat sydämmelles.
Ja kunniaas se enemmän ei pilaa,
Kuin kaupungin jos hyvin puhein voitat.
Sen sijaan että onnes altistaisit
Ja paljon verta kaupan panisit. —
Jos etuni ja ystäväini vaara
Sen vaatis, saattaisin ma teeskennellä,
Ja kunniallakin. Nyt vaimos, lapses.
Senaatin, aatelin on vaarass' onni;
Ja mieluump' on sun noille tomppeleille
Rypistää otsaasi, kuin suosiota
Suun hymyll' ostaa heiltä ja näin estää
Häviö varma.
 

MENENIUS

 
             Jalo rouva! – Tule,
Puhu kauniisti, ei sillä torjuakses
Nykyistä vaaraa, ei, vaan pelastaakses
Jo menetetyt.
 

VOLUMNIA

 
              Poikani, ma pyydän,
Lähesty lakki kädessä, ja kaukaa
Kuroita sitä näin, ja lähetessäs
Katuhun paina polves (näissä toimiss'
Elehet puhuvat, ja tyhmän silm' on
Viisaampi korvaa), huojuttele päätäs,
Ja usein, näin, kurittain korskaa mieltäs,
Kumarru niinkuin kypsä silkkiäismarja,
Mi koskemist' ei siedä; sano heille,
Ett' olet heidän sotilaansa, että
Sodassa kasvaneen' et osaa olla,
Se myönnä pois, niin nöyrä kuin sun tulis
Ja jota armons'-anojilta syystä
He vaativat; vaan että heidän mieltään
Vast'edes tahdot noudattaa, niin totta
Kuin voimas riittää.
 

MENENIUS

 
                     Ihan noin jos puhut,
Niin voitat kaikkein sydämmet; kun pyydät,
He anteeks antamaan on yhtä valmiit
Kuin tyhjää juorumahan.
 

VOLUMNIA

 
                        Neuvoon suostu;
Vaikk' arvaan kyll', ett' ennen vihamiestäs
Tulehen seuraisit, kuin lehdon varjoss
Imartelisit häntä. – Kah, Cominius!
(Cominius tulee.)
 

COMINIUS

 
Turulta tulen; luja puollus teille
Nyt tarpeen on, jos tyyneys ei tai pako
Pelasta teitä: raivoissaan on kaikki.
 

MENENIUS

 
Nyt hyvä sana vaan.
 

COMINIUS

 
                    Niin, jospa siihen
Hän taipuis!
 

VOLUMNIA

 
             Hänen täytyy ja hän tahtoo. —
Niin, etkös? Tahdothan sa? Mene joutuun!
 

CORIOLANUS

 
Esiintyäkö paljain päin mun täytyy
Ja jalon sydämmeni taakaks panna
Näin kurjin kielin valhe? No, ma teen sen!
Maatilkku tää jos vaarass' olis vainen,
Tää Marcion ruumis vaan, sen tomuks hiertää
Ja tuuleen kylvää sais he. – Forumiin nyt!
Panette mulle näyteltävän, jot en
Ma koskaan opi.
 

COMINIUS

 
                Tulkaa, meist' on apu.
 

VOLUMNIA

 
Oi, kuule, rakas poikani! Sa sanoit
Mun kiitokseni sotilaaks sun tehneen;
Nyt kiitokseni tähden osaa näytä,
Jok' ompi outo sulle.
 

CORIOLANUS

 
                      Mun siis täytyy.
Pois, vanha luontoni! Nyt porton henki
Mun vallatkoon! Sotahuutoni, jok' yhteen
Soi rummun kanssa, pirinäks niin hienoks,
Kuin ääni kuohilaan tai tytön tulkoon.
Jok uneen lasta tuutii! Konnan hymy
Asukoon poskillani! Silmänpeili
Himetköön koulupojan kyynelistä!
Kerjääjän kieli suustan' ulos käyköön;
Ja panssaroittu polveni, mi taipui
Jalustimessa vaan, nyt koukkuun käyköön
Kuin almun mankujan! – En, sit' en tee.
Näin totuudelt' en kunniaansa ryöstä;
Ja halpuutt' ilkeintä en ruumiin eleill'
Opeta sielulleni.
 

VOLUMNIA

 
                  Niinkuin tahdot.
Mun sulta kerjätä on herjaavampi
Kun sinun heiltä. Hukkukoon siis kaikki!
Mieluummin äitisi sun korskas sietää,
Kuin huolissaan on hurjan uhkas tähden.
Yht' urhosti kuin sinä surmaa ilkun;
Tee tahtos. Tuo sun uljuutes on minun.
Sen imit multa; korskas se on omaas.
 

CORIOLANUS

 
Oi, äiti, tyyntykäätte! Näettehän,
Turulle lähden jo; ei nuhteit' enää!
Sydämmet käännän, lemmen heiltä peijaan.
Ja kaikkein ammattien suosikkina
Ma palajan. Jo lähden. Terveisiä
Mun vaimolleni! Konsulina tulen,
Jos en, niin varmaan kielen' ikänään ei
Suurt' imarteella aikaan saa.
 

VOLUMNIA

 
                              Tee tahtos.
 

COMINIUS

 
Pois! Joutukaa! Tribuunit odottavat:
Sävyisä vastaus aseenanne olkoon;
Heill' entist' ankarampi syytös valmiin'
On teitä kohtaan, kuulin.
 

CORIOLANUS

 
                          »Sävyisesti» —
Se tunnussanan' on. – Nyt lähtekäämme:
Valheesta mua syyttäkööt, ma vastaan
Kuin rehellinen mies.
 

MENENIUS

 
                      Mut sävyisesti.
 

CORIOLANUS

 
No niin, siis sävyisesti, sävyisesti.
(Kaikki menevät.)
Kolmas kohtaus.
Forum.
(Sicinius ja Brutus tulevat.)
 

BRUTUS

 
Viaksi hälle pankaa, että tahtoo
Tyrannin valtaa hän; jos se ei tepsi,
Vihasta kansaan häntä syyttäkää,
Ja ettei saalist' ole jakanut hän,
Mink' antiaateilt' otti.
    (Aediili tulee.)
                         Tuleeko hän?
 

AEDIILI

 
Tulossa on hän.
 

BRUTUS

 
                Mukana ken hällä?
 

AEDIILI

 
Menenius vanhus ja senaattoreista
Nuo hänen suosijansa.
 

SICINIUS

 
                      Onko teillä
Luettelossa kaikki äänet, jotka
Olette hankkineet?
 

AEDIILI

 
                   On, se on valmis.
 

SICINIUS

 
Ja ruoduttainko järjestetty?
 

AEDIILI

 
                             On.
 

SICINIUS

 
Heti kansa tänne tuokaa; ja kun sanon:
»Näin kansan oikeuden ja vallan nojall'
On tuomittu», – maanpakohon se olkoon,
Tai kuolemaan, tai sakkoon, – pankaa heidät,
Kun »sakkoon» sanon, huutamahan »sakkoon»,
Ja »kuolemaan», kun sanon »kuolemaan».
Asian oikeuteen luottaen
Ja vanhaan etuuteen.
 

AEDIILI

 
                     Heit' opastan ma.
 

BRUTUS

 
Ja huutaa kun on alkaneet, koht' älkööt
Heretkö he, vaan meluten ja rääkyin,
Mik' olkohonkin tuomio, vaatikoot he
Sen täyttämistä heti.
 

AEDIILI

 
                      Hyvä, hyvä.
 

SICINIUS

 
Ja katsokaa, ett' oiti ovat valmiit.
Kun viittauksen saavat.
 

BRUTUS

 
                        Heti toimeen! —
    (Aediili menee.)
Vihoittakaa hänt' oiti. Tottunut hän
On aina voittamaan ja mielinmäärin
Tenäämään vastaan; raivoon kun hän saadaan,
Ei mikään häntä hiili; puhtaaks purkaa
Hän sydämmensä, ja se purkaus
Meit' auttaa niskan hältä taittamaan.
    (Coriolanus, Menenius, Cominius,
    senaattoreja ja patriiseja tulee)
 

SICINIUS

 
Tuoss' on hän.
 

MENENIUS

 
               Pyydän, olkaa tyyni.
 

CORIOLANUS

 
                                    Kyllä,
Kuin tallirenki, joka roiston nimiä
Tukuttain vastaan halvast' äyrist' ottaa. —
Hyvät jumalat, te Roomaa suojelkaa,
Ja kunnon miehet lakipöytiin pankaa!
Oi, rakkaus meihin luokaa! Juhlasuojiks
Avarat templit tehkäätte, mut älkää
Katuja sotakentiks!
 

1 SENAATTORI

 
                    Amen, amen!
 

MENENIUS

 
Ylevä toivomus.
(Aediili palajaa kansalaisien kanssa.)
 

SICINIUS

 
                He, tänne miehet!
 

AEDIILI

 
Tribuunejanne tarkatkaa! Vait, hiljaa!
 

CORIOLANUS

 
Mua kuulkaa ensin.
 

MOLEMMAT TRIBUUNIT

 
                   Puhukaa! – Soh! Hiljaa!
 

CORIOLANUS

 
Mua muuall' eikö syytetä kuin tässä?
Nyt ratkaistaanko kaikki?
 

SICINIUS

 
                          Teiltä kysyn:
Tunnustatteko kansan äänivallan
Ja virkamiehet sen? Rikoksistanne
Nyt todistettavista tyydyttenkö
Lainmääräisehen rangaistukseen?
 

CORIOLANUS

 
                                Tyydyn.
 

MENENIUS

 
Oi, kuulkaahan! Hän sanoo tyytyvänsä.
Muistelkaa hänen sotatekojansa,
Ja haavojansa, joit' on ruumis täynnä,
Kuin pyhä kirkkotarha hautoja.
 

CORIOLANUS

 
Okahan raamuj' on ne, naarmuja
Vaan naurettavia.
 

MENENIUS

 
                  Ja lisäks, nähkääs,
Vaikk' ei hän haasta niinkuin kansalainen,
Kuin sotilas hän haastaa; vihan kaiuks
Te älkää hänen jyrkkää ääntään luulko.
Vaan niinkuin sanon, soturin se kielt' on,
Eik' ilkiön.
 

COMINIUS

 
             No niin, jo kylliks siitä.
 

CORIOLANUS

 
Mi siihen syynä, että minua,
Jonk' yksin äänin konsuliksi teitte,
Niin häpäisette nyt, ett' oiti pois sen
Mult' otatte?
 

SICINIUS

 
              Te, vastatkaa te meille.
 

CORIOLANUS

 
Niin oikein, mun se täytyy. Puhukaa siis!
 

SICINIUS

 
Kanteemme on, ett' yrititte riistää
Roomalta kaikki ikivanhat virat
Ja itsellenne yksinvallan ryöstää;
Siis kansan petturi te olette.
 

CORIOLANUS

 
Kuin? Petturi!
 

MENENIUS

 
               Tyyn' olkaa; muistakaa!
 

CORIOLANUS

 
Syvimmän hornan liekit syökööt kansan!
Vai petturi! – Sa, herjaava tribuuni!
Haa! Vaikka tuhat surmaa silmäs kätkis,
Ja tuhat kertaa tuhatta sun nyrkkis,
Ja miljoonittain valheellinen kieles,
Sanoisin: »valehtelet» yhtä julki,
Kuin jumalia rukoilen.
 

SICINIUS

 
                       Haa! Kuulkaa!
 

KANSALAINEN

 
Töyrälle, töyrälle hän viekää!
 

SICINIUS

 
                               Vaiti!
Ei lisäsyitä kaivata; te näitte
Jo miehen työt, ja puheet kuulitte:
Virallisia löi hän, teitä kiros,
Lain sorti väkivallalla, ja pyhää
Hän tuomar'valtaa ilkkui; tää niin suuri
On hengen rikos, että ansaitsee se
Pahimman surman.
 

BRUTUS

 
                 Vaan kosk' uljaast' on hän
Palvellut Roomaa, —
 

CORIOLANUS

 
                     Mitä höpisette?
 

BRUTUS

 
Ma sanon minkä tiedän.
 

CORIOLANUS

 
                       Tekö?
 

MENENIUS

 
                              Tuoko
Se lupaus, mink' äidillenne teitte?
 

COMINIUS

 
Ma pyydän, kuulkaa, —
 

CORIOLANUS

 
                       En, en tahdo kuulla.
Tarpeijin töyrält' uhatkoon vaan surma,
Maanpako, nylky, nääntyminen tyrmään —
Jyvänen päivän muonaks vaan – heilt' en ma
Sanoilla kauneill' armoj' osta, enkä
Sisuani hilli, vaikka heiltä kaikki
»Hyvällä huomenella» lahjaks saisin.
 

SICINIUS

 
Kosk' on hän tavan takaa, mink' on voinut,
Vihasta kansaan, siltä kaikin keinoin
Kokenut vallan riistää, ja nyt vihdoin
On väkinäistä tehnyt, eikä yksin
Oikeuden istunnossa, ei, vaan suoraan
Sen valvojille: siis nyt kansan nimessä
Ja valtamme nojalla me, tribuunit,
Kaupungist' oiti hänet karkoitamme,
Sill' uhall' että, jos hän koskaan astuu
Jalkansa Rooman portista, hän syöstään
Tarpeijin töyrält' alas. Se on päätös,
Sen kansan nimessä ma julistan.
 

KANSALAINEN

 
Se päätös on, se päätös on; pois oiti!
Maanpakolainen on hän: se on päätös.
 

COMINIUS

 
Mua kuulkaa, ystävät ja kansalaiset; —
 

SICINIUS

 
Hän tuomittu on. Muut' ei mitään.
 

COMINIUS

 
                                  Kuulkaa:
Ma konsul' olen ollut: ruumiissani
On vihollisten merkit. Maani etu
Pyhempi, hellemp', armaampi on mulle
Kun henkeni, kuin kalliin vaimon arvo,
Kuin hänen kohtuns' sikiö ja omain
Mun lanteitteni aarre. – Siis, jos sanon —
 

SICINIUS

 
Kyll' aikehenne tunnemme. No, mitä?
 

BRUTUS

 
Ei mitäkään; maanpakolainen on hän
Vihollisena kansansa ja maansa:
Se päätös on.
 

KANSALAINEN

 
              Se päätös on, se päätös on.
 

CORIOLANUS

 
Katalat koirat, joiden henki haisee
Kuin soiden mätä löyhkä, joiden armot
Yht' inhat on kuin hautaamatta jääneet
Ja ilmaa saastuttavat miesten raadot,
Maanpakoon minä teidät ajan! Jääkää,
Te horjuvaiset, tänne! Pienin risaus
Vavahtamahan pankoon sydämmenne!
Vihollistenne sulkatöyhdöt teihin
Leyhkätkööt kuolon tuskaa! Valta teillä
Ain' olkoon ajaa maasta puoltajanne,
Siks että oma tyhmyytenne, jok' ei
Käsitä mitään, kunnes äilön tuntee, —
Kosk' yhä riidass' eläen itse ette
Te itseänne säästä, – myypi teidät
Katalan kurjiks orjiks kansan käsiin,
Mi teidät voitti miekan iskutta!
Halveksuin selkäni ma käännän teille
Ja Roomalle: on muuallakin mailmaa.
    (Coriolanus, Cominius, Menenius,
    senaattorit ja patriisit menevät.)
 

AEDIILI

 
Nyt kansan vihamies on poissa, poissa!
 

KANSALAINEN

 
Maanpaossa on vihamies! Heleijaa!
(Kaikki heittelevät ilakoiden lakkejansa ilmaan.)
 

SICINIUS

 
Hän portist' ulos viekää, ilkkukaa
Te häntä, niinkuin hänkin teitä ilkkui;
Häväiskää häntä aika lailla. – Vahti
Kaupungin halki meitä seuratkoon.
 

KANSALAINEN

 
Pois tulkaa! Portist' ulos hänet viemme. —
Jaloja tribuuneja kaitkoon taivas!
 

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Roomassa. Kaupungin portin edustalla.

(Coriolanus, Volumnia, Virgilia, Menenius ja muutamia nuoria patriiseja tulee.)

CORIOLANUS

 
Äl' itke nyt! Hyvästi joutuun! – Peto
Tuo monipäinen pois mun puskee – Äiti,
Miss' entinen on uljuutes? Sa sanoit
Niin usein: hätä suurin miestä koittaa;
Tavallinenkin tavallista kestää;
Tyynellä kaikki laivat yhtä hyvät
On kulkemaan; mut kohtalon kun iskut
Kovimmat kohtaa, tyynnä kestäminen
On jalo taito. Neuvoja sa mulle
Ain' annoit, jotka voittamattomaksi
Sydämmen saavat, joka niitä seuraa.
 

VIRGILIA

 
Oi, taivaan vallat!
 

CORIOLANUS

 
                    Pyydän, vaimo, älä —
 

VOLUMNIA

 
Periköön rutto Rooman ammatit,
Ja surma kaikki käsityöt!
 

CORIOLANUS

 
                          No, no!
Mua lempivät, kun mua tarvitsevat.
Miss' intos äiti, jonka hummaamana
Sa lausuit että Herkulehen vaimon'
Olisit kuusi hänen töistään tehnyt,
Näin säästäin mieheltäsi monet hiet? —
Cominius, rohkeutta! Hyvästi! —
Hyvästi, vaimoni ja äitini!
Ei hätää mun. – Menenius, kelpo vanhus,
Sun itkus suolaisempaa on kuin nuorten,
Se silmäs syö. – Mun vanha päällikköni,
Rautaiseks tunnen sun, mont' olet nähnyt
Sydäntä paaduttavaa kohtausta;
Sano noille vaimoille, ett' yht' on tyhmää
Tuhoa välttämätönt' itkeä
Kuin nauraa sille. – Äiti, vaaranihan
Sun lohtus ain' on ollut; luota minuun:
Vaikk' yksin käyn kuin suossa lohikäärme, —
Jok' ympärilleen kauhun luo, ja josta
Enemmän puhutaan kuin sitä nähdään, —
Yl' alhaison sun poikas kohoo, taikka
Kavalain salajuonten kautta kaatuu.
 

VOLUMNIA

 
Mihin aiot, jalo poikani? Cominius
Aluksi mukaas ota; suuntas määrää,
Äl' antau alttiiks joka sattumalle,
Mik' yllättää sua tielläs.
 

CORIOLANUS

 
                           Taivaan vallat!
 

COMINIUS

 
Kuukauden sua seuraan; asuntosi
Niin valitsemme, että toisistamme
Me tiedon saamme; näin, jos aika sallis
Sua kotiin kutsua, ei tarvis meidän
Hakea yhtä miestä pitkin mailmaa,
Ja hyvä tila menettää, jok' ehtyy,
Kun poiss' on tarvitsija.
 

CORIOLANUS

 
                          Hyvästi!
Sua ikä painaa; sodan herkuist' olet
Jo kylläs saanut, naarmuttoman kanssa
Kuljeksiakses. Portillen vaan käykää. —
No, tulkaa, armas vaimo, kallis äiti,
Ja taatut ystävät! Kun kaukan' olen,
Hymyillen tehkää hyvästit. Nyt tulkaa!
Niin kauan kuin maan päällä elän, kuulla
Minusta saatte; ette toki muuta
Kuin mitä ennenkin.
 

MENENIUS

 
                    Tuot' ihanampaa
Ei korvin kuulla saa. – Pois itku! Tulkaa!
Käsivarsista ja jaloistani noista
Ravistaa vuotta seitsemän jos voisin,
Niin, totta Jumal', askel askeleelta
Sua seuraisin!
 

CORIOLANUS

 
               Kätesi mulle! – Tulkaa!
(Menevät.)
 

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Katu lähellä kaupungin porttia.

(Sicinius, Brutus ja aediili tulevat.)

SICINIUS

 
Hän poiss' on; hiltykäämme. Kansa kotiin!
Masattu aatel' on, jok' ilmeisesti
Oli hänen puoltaan.
 

BRUTUS

 
                    Valtamme on nähty;
Nöyremmät olkaamme nyt työmme jälkeen
Kuin sitä ennen.
 

SICINIUS

 
                 Kotiin kansa! Poiss' on
Sen suurin vihollinen, sanokaa,
Ja turvattu sen valta.
 

BRUTUS

 
                       Kotiin kansa!
(Aediili menee.)
(Volumnia, Virgilia ja Menenius tulevat.)
Kah, hänen äitinsä!
 

SICINIUS

 
                    Pois täältä!
 

BRUTUS

 
                                 Miksi?
 

SICINIUS

 
Sanovat häntä hulluks.
 

BRUTUS

 
                       Jatka vaan;
He meidät näkivät.
 

VOLUMNIA

 
                   Oo! Parahiksi!
Jumalten kaikki ruttovarat teille
Lempenne palkitkoot!
 

MENENIUS

 
                     St! Ei niin kovaa.
 

VOLUMNIA

 
Jos voisin itkulta, niin kuulisitte, —
Mut, jotain saatte kuulla. —
    (Brutolle.)
                              Poistuttenko?
 

VIRGILIA (Siciniolle.)

 
Te jääkää myös. Jos miehelleni voisin
Sanoa samaa!
 

SICINIUS

 
             Miehevää!
 

VOLUMNIA

 
                       Niin, houkka!
Häpeätäkö tuo? – Kas, tuota houkkaa!
Mies eikö isän' ollut? Sinä, kettu.
Maanpakoon ajoit sen, mi Rooman puolest
Useemman iskun löi, kuin sinä olet
Sanoja puhunut.
 

SICINIUS

 
                Oi, taivaan taatto!
 

VOLUMNIA

 
Useemman kelpo iskun, niin, kuin sinä
Viisasta sanaa – kaikki Rooman tähden. —
Haa, kuules! – Mene vaan! – Ei, älä mene! —
Oi, että heimos kanssa kahden olis
Mun poikan' erämaassa, kelpo miekka
Kädessä!
 

SICINIUS

 
         Mitä sitten?
 

VIRGILIA

 
                      Mitä sitten!
Perisi hukka silloin sinun heimos.
 

VOLUMNIA

 
Sekasikiöt ja kaikki. – Kunnon mies.
Kuin monta haavaa saitkaan Rooman tähden!
 

MENENIUS

 
No, no, no, hiljaa!
 

SICINIUS

 
Josp' olisi hän vastakin kuin ennen
Palvellut Roomaa, eikä sitomaansa
Sidettä itse päästänyt!
 

BRUTUS

 
                        Niin, jospa!
 

VOLUMNIA

 
Niin jospa! Rahvast' yllytitte, kollit;
Tunnette hänen arvoaan sen verran
Kuin minä taivaan salauksia, joita
Maan tiedoksi ei suoda.
 

BRUTUS

 
                        Menkäämme!
 

VOLUMNIA

 
Niin, menkää, menkää! Oivan työn te teitte.
Mut ensin kuulkaa tämä: – saman verran
Kuin Capitoli korkeudessa voittaa
Vähimmän Rooman mökin, yhtä paljon
Mun poikani, – tuon vaimon mies, tuon tuossa, —
Min karkoititte, voittaa teidät kaikki.
 

BRUTUS

 
Niin, niin, nyt lähdetään.
 

SICINIUS

 
                           Miks olla tässä
Tuon mielipuolen härnättävänä?
 

VOLUMNIA

 
Rukoukseni mukananne viekää'
    (Tribuunit menevät.)
Oo, jumalten jos ainoana työnä
Ois kiroukseni vahvistus! Jos heidät
Tapaisin kerran päiväss', että saisin
Keventää sydämmeni raskaan taakan!
 

MENENIUS

 
Kas, sepä löylytys! ja syystä maarin!
Tuletteko te meille iltaiselle?
 

VOLUMNIA

 
Viha ruokani on: itseäni syön mä.
Ja nälkään kuolen ravinnosta. – Tulkaa! —
Äl' inise! Valita, niinkuin minä,
Vihaisen Junon lailla! Tule pois!
 

MENENIUS

 
Hyi, hyi, hyi!
(Menevät.)
 

Kolmas kohtaus.

Maantie Rooman ja Antiumin välillä.

(Roomalainen ja volskilainen kohtaavat toinen toisensa.)

ROOMALAINEN

Minä tunnen hyvin teidät, tunnettehan tekin minut. Eikö nimenne ole Adrian?

VOLSKILAINEN

On. Mutta minä en todellakaan muista teitä.

ROOMALAINEN

Olen roomalainen ja palvelen niinkuin tekin Rooman vihollisia.

Tunnetteko nyt minut?

VOLSKILAINEN

Nicanor, eikö niin?

ROOMALAINEN

Sama mies.

VOLSKILAINEN

Olitte parrakkaampi, kun viimeksi teidät näin; mutta puheenlaatunne teidät ilmaisi. No, mitä Roomasta kuuluu? Volskilainen valtio on antanut minulle toimeksi etsiä teitä sieltä. Olette säästänyt minulta päivän matkan.

ROOMALAINEN

Roomassa on ollut kummallisia meteleitä: kansa senaattia, patriiseja ja aatelia vastaan.

VOLSKILAINEN

On ollut? Ovatko ne siis päättyneet? Meidän hallitus ei sitä usko; se tekee suuria sotavarustuksia, ja toivoo heidät yllättävänsä, kun riita on tulisimmillaan.

ROOMALAINEN

Pahin tulen vaara on voitettu, mutta pienimmästäkin asiasta saattaa se uudestaan leimahtaa ilmi. Sillä tuon kelpo Coriolanon maanpakoon ajaminen karvastelee niin aatelisien sydäntä, että olisivat halukkaat ottamaan kansalta pois kaiken vallan ja ikipäiviksi riistämään siltä sen tribuunit. Se, se nähkääs kipinänä kytee, ja kohta se raivokkaana ilmituleen puhkee.

VOLSKILAINEN

Coriolanusko maanpaossa?

ROOMALAINEN

Niin, maanpaossa.

VOLSKILAINEN

Semmoisen uutisen tuojana olette varmaankin tervetullut.

ROOMALAINEN

Nyt tulee volskilaisten ottaa tilaisuudesta vaari. Olen kuullut sanottavan, että naitua vaimoa on sopivin vietellä silloin, kun hän on riidassa miehensä kanssa. Teidän jalo päällikkönne on tässä sodassa suurena ilmaantuva, nyt kun hänen etevä vastustajansa Coriolanus on synnyinmaassaan maineensa kadottanut.

VOLSKILAINEN

Epäilemättä. Mikä onni, että teidät näin sattumalta tapasin! Te olette toimeni päähän saattanut, ja ilolla seuraan teitä kotiin.

ROOMALAINEN

Tästä illalliseen kerron teille Roomasta mitä kummallisimpia asioita, jotka kaikki ovat vastustajalle eduksi. Sotajoukkonne on kunnossa, niinkö?

VOLSKILAINEN

On, ja oikein kuninkaallinen sotajoukko. Centurionit miehistöineen ovat pestatut ja majoitetut ja vaikkapa tunnin päästä valmiit lähtöön.

ROOMALAINEN

Hauska kuulla, että ovat valmiit, ja minä kyllä heidät liikkeelle panen, sen takaan. Siis, sydämmellisesti tervetullut! Olen suuresti mielissäni teidän seurastanne.

VOLSKILAINEN

Syöttehän sanan suustani; minullahan se tässä suurin syy on olla mielissäni.

ROOMALAINEN

No hyvä, menkäämme siis yhtenä.

(Menevät)

Neljäs kohtaus.

Antium. Aufidion talon edustalla.

(Coriolanus tulee, halpaan valepukuun puettuna.)

CORIOLANUS

 
Tää kaunis kaupunki on. – Antium, minä
Sun leskes loin, ja monen noiden sieväin
Talojes perijän näin miekkan' eessä
Korahtain kaatuvan. Mua älä tunne,
Sun vaimos muuten vartain, poikas kivin
Mun kuoliaaksi lyövät.
    (Kansalainen tulee.)
                       Terve!
 

KANSALAINEN

 
                              Terve!
 

CORIOLANUS

 
Tuo kuuluisa Aufidius, missä täällä
Hän asuvi? Hän Antiumiss' onko?
 

KANSALAINEN

 
On. Talossansa tänään aatelilleen
Hän pitää pidot.
 

CORIOLANUS

 
                 Missä on se talo?
 

KANSALAINEN

 
Tuoss' edessänne.
 

CORIOLANUS

 
                  Kiitos. Hyvästi!
    (Kansalainen menee.)
Oi, mailma, liukkaita sun sokkeloitas?
Vannoutunehet ystävät, jotk' äsken
Olivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli,
Joill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi,
Jotk' olivat kuin kaksoispari lemmess'
Eriämättömät, nyt äkkipäätä
Ja turhan vuoksi katkerimpaan vihaan
He syttyvät; – ja verivainolaiset,
Joilt' unen viha häiritsi ja häijyt
Kavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei
Niin munaa maksa, ystäviksi tekee
Ja langoiksi. Niin munkin. Synnyinmaatan'
Ma vihaan ja viholliskaupungille
Suon lempeni. – Nyt sisään! Jos mun tappaa.
Niin tekee oikein hän; jos vastaan ottaa,
Niin hänen maataan palvella ma tahdon.
(Menee.)
 

Viides kohtaus.

Sama paikka. Pylvässäli Aufidion talossa.

(Soittoa kuuluu sisältä. Palvelija tulee.)

PALVELIJA

Viiniä, hoi, viiniä! Hyviä edeskäypiä! Luulenpa, että ne vintiöt nukkuvat.

(Menee.)

(Toinen palvelija tulee.)

2 PALVELIJA

Missä on Cotus? Isäntä kutsuu häntä. – Cotus!

(Menee.)

(Coriolanus tulee.)

CORIOLANUS

 
On talo soma, ruuan haju hyvä;
Vaan min' en näytä kutsuvierahalta.
 

(Ensimmäinen palvelija palajaa.)

1 PALVELIJA

Mitä tahdotte? Mistä olette? Täällä ei ole teille sijaa. Menkää, tuossa on ovi!

CORIOLANUS

 
Coriolanona en ansaitse
Parempaa tervehdystä.
 

(Toinen palvelija palajaa.)

2 PALVELIJA

Mistä olette? Missä portinvartijan on silmät, kun päästää sisään tuollaisia veijareita? Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä!

CORIOLANUS

Pois!

1 PALVELIJA

Poisko? Menkää itse pois!

CORIOLANUS

Sin' olet mulle vaivaksi.

2 PALVELIJA

Mikä julkeus! Kylläpä teistä selvä saadaan.

(Kolmas palvelija tulee ja kohtaa ensimmäisen.)

3 PALVELIJA

Mikä mies se tuo on?

1 PALVELIJA

Kummallisin mies, minkä ikänäni olen nähnyt. En saa häntä pois täältä.

Kuules, kutsuppa herramme tänne.

3 PALVELIJA

Mitä sinä, mies, täällä teet? Tiehesi oiti!

CORIOLANUS

Mun anna olla; liettänne en tahraa.

3 PALVELIJA

Mikä olette?

CORIOLANUS

Ylimys.

3 PALVELIJA

Ihmeen kurja ylimys!

CORIOLANUS

Niin kyllä, aivan totta.

3 PALVELIJA

Tehkää hyvin, ylimys kurja, ja etsikää toinen olopaikka; täällä ei ole teille sijaa. Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä! Kas noin!

CORIOLANUS

Tee työs ja mätä itsees kylmät tähteet.

(Työntää hänet luotansa.)

3 PALVELIJA

Mitä? Etkö mene? – Mene ja ilmoita herrallemme, mikä kummallinen vieras se täällä on.

2 PALVELIJA

Kyllä menen.

(Menee.)

3 PALVELIJA

Missä asut?

CORIOLANUS

Taivasalla.

3 PALVELIJA

Taivasallako?

CORIOLANUS

Niin.

3 PALVELIJA

Missä siellä?

CORIOLANUS

Varisten ja korppien kaupungissa.

3 PALVELIJA

Varisten ja korppien kaupungissa? – Mikä aasi! – Siis asut yhdessä naakkojenkin kanssa?

CORIOLANUS

En; minä en palvele sinun herraasi.

3 PALVELIJA.

Mitä? Mitä sinulla on minun herrani kanssa tekemistä?

CORIOLANUS

He, se olisi siivompaa kuin jos olisin tekemisissä vaimosi kanssa.

Pois, lörppä! Mene matkaas lautaisines!

(Ajaa hänet piesten ulos.)

(Aufidius ja toinen palvelija tulevat.)

AUFIDIUS

Miss' on se mies?

2 PALVELIJA

Tuossa, herra. Olisin piessyt häntä kuin koiraa, vaan en tahtonut häiritä herroja siellä sisällä.

AUFIDIUS

 
Mist' olet? Mitä tahdot? Nimesi?
Vait olet? Sano mies: mik' on sun nimes?
 

CORIOLANUS (Heittäen valepuvun yltänsä.)

 
                                         Tullus,
Jos viel' et mua tunne, vaikka näet mun.
Ja siks et mua aavista, mik' olen,
Nimeni ilmoittaa mun täytynee kai.
 

AUFIDIUS

 
Mik' on sun nimes?
 

CORIOLANUS

 
Pahalta volskilaisten soi se korviin.
Ja sinun korvaas vihloo.
 

AUFIDIUS

 
                         Mikä nimes?
Näkösi tuim' on, käskevä on katsees,
Jalolta näytät laivalta, vaikk onkin
Varustees pirstaleina. Mikä nimes?
 

CORIOLANUS

 
Rypistä otsaas! Etkö nyt mua tunne?
 

AUFIDIUS

 
En tunne sua. Mikä nimesi?
 

CORIOLANUS

 
Nimeni Cajus Marcius on, se, joka
Kaikille volskilaisille on tehnyt
Ja erittäinkin sulle suurta turmaa;
Mun liikanimeni Coriolanus
Sen todistaa. Työt raskaat, hengen vaarat,
Vereni, maani hyväks vuodatetun,
Se kiittämätön palkinnut on tuolla
Nimellä vaan, jok' yllykkeenä sulle
Ja merkkin' on, ett' inhota sun tulee
Ja vihata mua. Nimi tää vaan jäi;
Muut riisti kansan kateus ja julmuus,
Jot' arka aateli ei ehkäissyt,
Vaan jätti mun, ja salli noiden orjain
Viheltää minut Roomast' ulos. Niin,
Tää surkein hätä lietes luo mun toi,
Ei toivo – älä käsitä mua väärin —
Pelastaa henkeäni: surmaa jos, näet,
Peljännyt olisin, sua, ennen muita,
Olisin karttanut; ei, pelkkä halu
Karkoittajaini kanssa tehdä suora
Mun luokses tuonut on. Siis, sydän sulla
Jos uhkuu kostoa, jos maksaa tahdot
Sa omat herjasi, ja synnyinmaasi
Parantaa avohaavat, joutuun riennä
Ja ota kurjuuteni palvelukseesi
Niin sitä käytä, että hyödyks sulle
On koston-työni; sairaan maani kanssa
Otella tahdon, näet, niin vimmatusti
Kuin kaikki hornan henget. Mut jos niin on.
Ett' et sa uskalla, ja voitteluun jos
Väsynyt olet, – no niin, kyllästynyt
Minäkin olen elämään, ja sulle
Nyt kaulan' tarjoon vanhan vihas uhriks;
Jos sit' et poikki leikkaa, olet hupsu;
Ain' olen vainonnut sua, maasi rinnast
Ammeittain olen verta juoksuttanut,
Ja elää voin vaan sulle häpeäksi,
Jos en sua palvele.
 

AUFIDIUS

 
                    Oi, Marcius, Marcius!
Jokainen sanas vanhan vihan juuren
Sydämmestäni repii. Jupiterkin
Jos tuolta pilvist' ennustellen lausuis:
»Se totta on», hänt' enemmän en uskois
Kuin sua, jalo Marcius. – Suo mun kiertää
Käsvarteni sen ruumiin ympär', johon
Sadasti vahvan peitseni ma särjin,
Peloittain kuun sen pirstaleilla! Miekkan'
Alaisinta nyt halaan; lempes kanssa
Yht' uljaast', innokkaasti nyt ma painin
Kuin maineenhimon voimall' olen koskaan
Miehuuttas vastaan taistellut. Haa! Tiedäs,
Ma morsiantan' armastin: ei koskaan
Todempi ole lemmenhuokaus ollut;
Mut nyt, kun sun näin, jalo urho, sydän
Enemmän ilost' ailahtaa, kuin milloin
Ens' kerran vaimoni näin astuvan
Ma kynnyksestäni. Mars sinä, kuules,
Aseissa meill' on joukko; vielä kerran
Kädestäs aioin kilpes lyödä, taikka
Käteni menettää. Kakstoista kertaa
Mun löylytit, ja joka yö sen jälkeen
Uneksin taisteluista välillämme:
Kypärit irti, maassa siinä maattiin,
Käs' toisen kurkussa, kun havahdin ma
Ja tyhjäst' aivan puolikuoliaana.
Oi, Marcius, vaikk' ei riitaan Rooman kanssa
Syyt' olis meillä muuta kuin maanpakos,
Aseihin kaikki kakstoist'-ikäisestä
Ja seitsenkymmen-vuotiaaseen nousis.
Ja sota niinkuin hyökyvirta vyöryis
Tuon armottoman Rooman sydämmeen.
Senaattoreita kättelemään tullos,
He jäähyväisill' ovat, nyt kun aion
Maakuntihinne hyökätä ma, vaikk' en
Juur' itse Roomaan.
 

CORIOLANUS

 
                    Kiitos jumalille!
 

AUFIDIUS

 
Siis, sinä mahtimies, jos koston työtäs
Sa itse johtaa tahdot, toiset puolet
Väestän' ota, omaa tietäs kulje.
Mitenkä parhaaks näet, – koska tunnet
Sa maasi vahvat sekä heikot puolet, —
Ja Rooman portteja sä jyskytä,
Tai syrjämaille huimana sa syökse;
Peloita ensin, sitten ruhjo! Tule,
Nyt esitän sun niille, joille hankkees
On mieleinen. Tuhansin tervetullut!
Nyt suuremp' olet ystävä, kuin ennen
Olitkaan vihamies; niin, Marcius,
Ja se on paljon. Kätes! Tervetullut'
 

(Coriolanus ja Aufidius lähtevät.)

1 PALVELIJA (tullen esiin)

Tämäpä kummallinen muutos!

2 PALVELIJA

Nyrkkini kautta! Aioin juuri häntä kartullani hutkaista, mutta aavistinpa kuitenkin, ettei hänen pukunsa puhunut totta.

1 PALVELIJA

Ja näitkös sitä käsivartta! Hän pyöritti minua sormellaan ja peukalollaan niinkuin hyrrää vaan.

2 PALVELIJA

Niin, niin, hänen kasvoistaan jo näin, että siinä miehessä oli jotakin: hänellä oli minusta kasvot sen sorttiset – en tiedä oikein, miksi niitä sanoisin.

1 PALVELIJA

Niin oli. Hän näytti siltä kuin – saakeli soikoon, enkö oitis luullut, että siinä miehessä oli enemmän kuin mitä olisin luullut.

2 PALVELIJA

Niin minäkin, jumalauta. Suoraan sanoen, hän on oivallisin mies koko maailmassa.

1 PALVELIJA

Sitäpä minäkin. Mutta suuremman sotamiehen kuin hän on, tunnet sa kai.

2 PALVELIJA

Kenenkä? Herraniko?

1 PALVELIJA

Niin, sehän tiettyä.

2 PALVELIJA

Hän vastaa kuutta tuommoista.

1 PALVELIJA

No, ei juuri sitä, mutta suurempi hän on sotamies.

2 PALVELIJA

Niin, näethän, eihän sitä niin osaa sanoa mitä meinaa. Mutta kaupunkia puolustamaan on meidän päällikkömme erinomainen.

1 PALVELIJA

On, ja valloittamaan myöskin.

(Kolmas palvelija palajaa.)

3 PALVELIJA

Kuulkaas, lurjukset, minä tiedän uutisia; uutisia, te roistot.

1 ja 2 PALVELIJA

Mitä? Mitä? Anna kuulla!

3 PALVELIJA

En nyt tahtoisi olla roomalainen, vaikka koko maailman saisin; ennemmin olisin vaikka kadotuksen oma.

1 ja 2 PALVELIJA

Miksi niin? Miksi niin?

3 PALVELIJA

Niin, täällä on se mies, joka aina on päällikköämme löylyttänyt, —

Cajus Marcius.

1 PALVELIJA

Sanotko: löylyttänyt päällikköämme?

3 PALVELIJA

En sano: löylyttänyt päällikköämme; mutta aina hän on vetänyt hänelle vertoja.

2 PALVELIJA

No niin, olemmehan ystäviä ja kumppaneita; hän oli aina hänestä liian tanakka, olen kuullut hänen itsensä sen sanovan.

1 PALVELIJA

 
Niin, niin, totta kyllä, hän oli hänestä vähän niinkuin liian tanakka:
Coriolin edustalla hän noputti ja koputti häntä kuin vatkulia.
 

2 PALVELIJA

Jos hän olisi ihmissyöjän sukua ollut, olisi hän varmaankin paistanut ja syönyt hänet suuhunsa.

1 PALVELIJA

No, mitä muuta uutta?

3 PALVELIJA

Niin, tuolla sisälläkös häntä pokkuroidaan, niinkuin olisi hän Marsin poika ja perillinen; hän istuu ylinnä pöydän päässä, eikä yksikään senaattori puhuttele häntä muuten kuin seisoaltaan ja avopäin. Itse päällikkömmekin hyväilee häntä niinkuin helttuansa, suutelee autuaana hänen kättänsä, ja mulistelee silmänvalkuaisiaan, kun hän jotakin puhuu. Mutta pää-uutiseni on se, että päällikkömme on kahtia halkaistu ja ainoastaan puolikas siitä, mitä hän eilen oli; toisen puolikkaan on tuo toinen saanut, koko pöytäseuran pyynnöstä ja suostumuksella. Hän sanoo menevänsä leipomaan Rooman portinvartijoita korville. Hän aikoo niittää maahan kaikki edestänsä, ja tehdä puhdasta missä liikkuu.

2 PALVELIJA

Ja hän se minusta on mies sitä tekemäänkin, siinä missä joku toinenkin.

3 PALVELIJA

Sitä tekemään! Sen hän, hitto vie, tekeekin! Sillä, näet sä, hänellä on ystäviä yhtä paljon kuin vihollisia, ja nuo ystävät, katsos, eivät tohdi, näet sä, näyttäytyä, niinkuin sanoisimme, ystävinä, niin kauan kuin hän on kasierattuna.

1 PALVELIJA

Kasierattuna? Mitä se on?

3 PALVELIJA

Mutta kun taas näkevät hänen kypärintöyhtönsä liehumassa ja miehen oikein humöörissään, niin kömpivät he esiin loukeroistaan, niinkuin kaniinit sateen jälkeen, ja liittyvät kaikki häneen.

1 PALVELIJA

Mutta milloin se tapahtuu?

3 PALVELIJA

Huomenna, tänään, nyt heti. Vielä tänään iltapuolella saatte kuulla rummun käyvän; se tulee makiaisiksi, ennenkuin ehtivät suunsa pyyhkiä.

2 PALVELIJA

Heleijaa! Sittenhän sitä taas elämätä syntyy. Siitä rauhasta ei ole muuksi kuin ruostuttamaan rautaa, lisäämään räätäleitä ja siittämään runonrenkuttajia.

1 PALVELIJA

Niin, sotahan se vasta jotakin on: se on rauhaan verrattuna mitä päivä yöhön; silloin sitä on hommaa ja liikettä, ääntä ja elämää. Rauha se on rampa, uninen, hupelo, kuuro, tylsä ja tunnoton, ja siittää enemmän äpäriä, kuin sota nielee ihmisiä.

2 PALVELIJA

Niin kyllä, ja niinkuin sota on raiskausta tavallaan, niin on se rauhakin tavaton laittamaan aisankannattajia.

1 PALVELIJA

Niin, ja panee ihmisiä vihaamaan toisiansa.

3 PALVELIJA

Järkevästi lausuttu; sillä silloin he eivät toisiansa tarvitse. Sota on kultaa parempi. Kohtapa niitä roomalaisia saadaan yhtä huokealla kuin volskilaisia. – Mutta nyt, nyt he jo nousevat pöydästä.

KAIKKI

Sisään, sisään, sisään!

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Rooma. Aukea paikka.

(Sicinius ja Brutus tulevat.)

SICINIUS

 
Pois pelko! Hänt' ei kuulu. Nytpä tylsät
On hänen neuvonsa, kun maass' on rauha
Ja tyyntynyt on kansan hurja raivo,
Hävetä miehen ystävät nyt saavat,
Kun kaikk' on hyvin. Ennen näkisivät,
Vaikk' omaks vahingokseen, kapinoivain
Kaduilla riehuvan, kuin että laulaa
Käs'työläisemme puodissaan ja toimens
Ilolla toimittaapi.
(Menenius tulee.)
 

BRUTUS

 
                    Hyvään aikaan
Hänestä päästiin. Onko tuo Menenius?
 

SICINIUS

 
On, on. Kas kuin on viime aikaan nöyräks
Hän tullut. – Terve!
 

MENENIUS

 
                      Terve, ystäväni!
 

SICINIUS

 
Coriolanoanne muut ei kaipaa
Kuin ystävät; on pystyss' yhteiskunta,
Ja pystyyn jää, vaikk' äittelis hän kuinka.
 

MENENIUS

 
Hyvin kaikki on; mut paremmin vois olla,
Jos olis myöntynyt hän.
 

SICINIUS

 
                        Missä lie hän?
 

MENENIUS

 
En tiedä; eikä myöskään vaimo tiedä,
Eik' äitikään.
(Muutamia kansalaisia tulee.)
 

KANSALAINEN

 
               Jumalat kaitkoot teitä!
 

SICINIUS

 
Hyv'iltaa, naapurit!
 

BRUTUS

 
                     Hyv'iltaa, kaikki!
 

KANSALAINEN

 
Polvilla meidän tulee lapsin, vaimoin
Rukoilla puolestanne.
 

SICINIUS

 
                      Menestykää!
 

BRUTUS

 
Hyvästi, naapurit! Oo, että oisi
Coriolanus teitä rakastanut
Niin kuten me!
 

KANSALAINEN

 
               Jumalat kaitkoot teitä!
 

TRIBUUNIT

 
Hyvästi, hyvästi!
(Kansalaiset menevät.)
 

SICINIUS

 
                  Nyt hupaisempi
Ja paljon hauskemp' aika on, kuin milloin
Katuja pitkin juoksivat nuo löntit,
Kapinaa huutaen.
 

BRUTUS

 
                 Tuo Cajus Marcius
Ol' oiva sotamies, mut itserakas,
Hävytön, tuhmanröyhkä, rajattomiin
Himoten kunniaa, —
 

SICINIUS

 
                    Ja yksinvaltaa
Yksistään itselleen.
 

BRUTUS

 
                     En sitä luule.
 

SICINIUS

 
Sen olisimme, kaikkein suruks, nähneet,
Jos olisi hän konsuliksi päässyt.
 

BRUTUS

 
Mut jumalat sen estivät, ja Rooma
Levossa on ja turvass' ilman häntä.
(Aediili tulee.)
 

AEDIILI

 
Tribuunit hyvät, orja tuolla, jonka
Otimme kiinni, kertoo volskilaisten
Karanneen kaksin joukoin Rooman maahan,
Hävittäen julmimmalla sotaraivoll'
Edestään kaikki.
 

MENENIUS

 
                 Aufidius se siellä,
Kuullessaan, ett' on maanpaossa Marcius
Taas näyttää maailmalle sarviansa;
Kun Marcius Roomass' oli, kuorestaan ne
Ei pilkistellä tohtineet.
 

SICINIUS

 
Mitä te Marciosta pakisette?
 

BRUTUS

 
Se valhehtija pieskää! – Mahdotonta!
Ei tohdi volskilaiset rauhaa sortaa.
 

MENENIUS

 
Ei tohdi! Tiedän, että tohtivat he;
Eläissäni sen kolmast' olen nähnyt.
Mut ennenkuin te miestä rankaisette,
Kysykää, mist' on tietonsa hän saanut;
Pieksette muuten kenties airuttanne,
Ja lyötte vakojaa, jok' uhkaavasta
Varoittaa teitä vaarasta.
 

SICINIUS

 
                          He, vaiti!
Se mahdotont' on, tiedän.
 

BRUTUS

 
                          Mahdotonta.
(Sanansaattaja tulee.)
 

SANANSAATTAJA

 
Senaatintaloon rientää kiireimmittäin
Patriisit kaikki: sanoma on tullut,
Mi muodon heiltä muuttaa.
 

SICINIUS

 
                          Niin, tuo orja!
Hän pieskää kansan nähden! – Hänen töitään
Ja vehkeitään on kaikki!
 

SANANSAATTAJA

 
                         Jalo herra,
Muut samaa kertovat, ja paljon, paljon
Pahempaa vielä kuuluu.
 

SICINIUS

 
                       Pahempaako?
 

SANANSAATTAJA

 
Jutellaan julki, – tottako, en tiedä, —
Ett' yhdess' Aufidion kanssa Marcius
Nyt Roomaa vastaan käy, ja koston vannoo
Niin täyden, että kaikkia se kohtaa
Nuoremmast' alkain vanhimpaan.
 

SICINIUS

 
                               Niin aina!
 

BRUTUS

 
Kujetta vaan, jott' arat kotiin kutsuis
Tuon hyvän Marcion taas!
 

SICINIUS

 
                         Niin, siinä juoni.
 

MENENIUS

 
Ei luultavaa se ole.
Aufidius ja hän, he vastakohdat
On jyrkimmät, he eivät sovi yhteen.
(Toinen sanansaattaja tulee.)
 

2 SANANSAATTAJA

 
Senaattiin joutuun menkää: Cajus Marcius,
Aufidioon liittyneenä, Roomaa vastaan
Tuo julman sotajoukon, joka riehuu
Jo alueellamme ja tiensä raivaa,
Tulella polttaen ja rosvoten
Mit' eteen sattuu.
(Cominius tulee.)
 

COMINIUS

 
                   Oivan työn te teitte!
 

MENENIUS

 
No, mitä, mitä?
 

COMINIUS

 
                Sen nyt aikaan saitte.
Ett' omat tyttärenne raiskataan,
Sulataan kattolyijyt kiireillenne,
Vaimonne teidän nähden häväistään, —
 

MENENIUS

 
No, mikä nyt on, mikä?
 

COMINIUS

 
Templinne poltetahan pohjaa myöten,
Ja teidän rakkaat etu-oikeutenne
Ne kairan reikään nalkitaan.
 

MENENIUS

 
                             Mik' ompi? —
Työn kauniin teitte, pelkään mä. – Mik' on? —
Jos Marcius yhtyy volskilaisiin, —
 

COMINIUS

 
                                     Jos!
Hän heidän jumalans' on, hän heit' ohjaa,
Ikäänkuin korkeamman luojan luoma
Ja paremp' ihmislapsia; he häntä
Meit', itikoita, vastaan seuraavat
Yht' uljaasti kuin pojat kesäperhoj'
Ajavat takaa, taikka teurastajat
Läimivät kärpästä.
 

MENENIUS

 
                   Työn teitte oivan.
Te, paarva-joukkoinenne! Liian paljon
Käs'työläis-äänihin te luotitten ja
Sipulinsyöjäin henkeen!
 

COMINIUS

 
                        Roomaa huiskii
Hän, että korvat soi!
 

MENENIUS

 
                      Kuin marjapuuta
Ravistaa Hercules! Työn teitte oivan!
 

BRUTUS

 
Tuo onko totta?
 

COMINIUS

 
                Ennen vaalenette,
Kuin toista kuuluu. Kaikki paikkakunnat
Hymyillen luopuvat; ken vastaan panee,
Se uhka-tyhmyrin saa pilkkanimen,
Ja kuolla saa kuin uskollinen narri.
Ken häntä moittis? Hänen sekä teidän
Vihoiksenne hänen kuntons' äkkää.
 

MENENIUS

 
Kaikk' ollaan hukassa, jos jalomielin
Hän meit' ei armahda.
 

COMINIUS

 
                      Ken anojaksi?
Tribuunej' estää häpy; kansaa ei hän
Enemmän ole aulis säälimään
Kuin paimen sutta; paras ystäväkin
Jos sanois: »sääli Roomaa», pyynnöllänsä
Vaan hänen vihans' oikeaksi myöntäis
Ja viholliseks näyttäytyis.
 

MENENIUS

 
                            Niin kyllä.
Jos ilmituleen taloni hän pistäis,
En sanoa ma rohkenis: »seis, älä!» —
Te oivan teitte työn, te käs'työläiset,
Niin, oivan kätten työn!
 

COMINIUS

 
                         Niin vapisemaan
Panitte Rooman, ettei ole koskaan
Näin avuton se ollut.
 

TRIBUUNIT

 
                      Syy ei meidän.
 

MENENIUS

 
Siis meidän? Häntä rakastimme, mutta
Me ylimykset, pelkurit kuin pedot,
Väistimme liutojanne, jotka hänet
Kaupungist' ulos rääkkyivät.
 

COMINIUS

 
                             Ja, pelkään,
Takaisin vielä ulvovat. Aufidius,
Tuo mailman toinen mies, hänt' umpisilmin
Kuin alamainen seuraa. Epätoivo
Nyt Rooman aino valtataito, voima
Ja puolustus on.
(Joukko kansalaisia tulee.)
 

MENENIUS

 
                 Tuossa on ne liudat. —
Aufidius hänen mukanaanko? – Te,
Te ilman saastutitte, lakkejanne
Kun rasvast' ihvisiä viskelitte.
Iloiten Coriolanon maanpaosta.
Nyt tulee hän, ja ruoska joka hius on
Soturin päässä; yhtä monta houkkaa,
Kuin lakkej' ilmaan lensi, nutistaa hän
Palkaksi äänistänne. Vaan ykskaikki!
Vaikk' yhdeks hiileksi hän meidät kaikki
Polttaisikin, se vaan ois kohtuullista.
 

KANSALAINEN

 
Oi, julmaa kuuluu.
 

1 KANSALAINEN

Minä, kun ma sanoin: »Maanpakoon syöskää», sanoin: »onpa sääli.»

2 KANSALAINEN

Samaten minä.

3 KANSALAINEN

Niin minäkin; ja niin, totta puhuen, teki sangen moni meistä. Minkä teimme, sen teimme yhteisen hyvän tähden; ja vaikka tahdollamme suostuimme hänen karkoittamiseensa, niin tapahtui se kuitenkin vastoin tahtoamme.

COMINIUS

 
Olette hyvää joukkoa, te äänet!
 

MENENIUS

 
Te teitte oivan työn, te, koirinenne! —
Nyt Capitoliin kai?
 

COMINIUS

 
                    Niin, kuinkas muuten?
(Cominius ja Menenius menevät.)
 

SICINIUS

 
Kotiinne, ystävät, ja rohkeit' olkaa;
Tuo lahko näkis mielellään sen todeks,
Mit' on se pelkäävinään. Kotiin menkää;
Pois kaikki pelvon oireet mielestänne!
 

1 KANSALAINEN

Jumalat meitä armahtakoot! Tulkaa, miehet, kotiin! Olen aina sanonut, että teimme väärin, kun hänet karkoitimme.

2 KANSALAINEN

Sen teimme kaikki. Tulkaa pois kotiin!

 
(Kansalaiset menevät.)
 

BRUTUS

 
Ikävä uutinen.
 

SICINIUS

 
               Ikävä kyllä.
 

BRUTUS

 
Pois Capitoliin! Puolet tavaraani
Nyt valheest' antaisin ma.
 

SICINIUS

 
                           Lähtekäämme!
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Leiri vähän matkan päässä Roomasta.
(Aufidius jo yksi hänen alapäälliköistään tulevat.)
 

AUFIDIUS

 
Yhäkö ihailevat roomalaista?
 

ALAPÄÄLLIKKÖ

 
En tiedä, mikä tenho häness' on;
Mut ennen, jälkeen, kesken syöntiä
Väkenne ruokalukuna hän on;
Ja teitä omat miehet halventavat
Sodassa tässä.
 

AUFIDIUS

 
               Sit' en nyt voi auttaa,
Jos keinollani rammaks hankkeitamme
En tehdä tahdo. Minuakin kohtaan
Hän röyhkemp' on, kuin ensi syleilyksest'
Olisin varronnut; mut horjumaton
Hän luonteeltaan on; anteeks suoda täytyy
Mit' ei voi auttaa!
 

ALAPÄÄLLIKKÖ

 
                    Teille itsellenne
Parempi olis ollut kai, jos ette
Jakanut olis valtaa hänen kanssaan,
Vaan joko itse päällikkönä ollut,
Tai hälle yksin koko johdon suonut.
 

AUFIDIUS

 
Sun ymmärrän; mut ole varma että,
Kun tilinpäivä tulee, hän ei arvaa,
Mit' ilmi tuoda voin. Nyt näyttää siltä,
Ja itse luulee hän, ja luulee rahvas,
Ett' on hän kaikin puolin vilpitön.
Ja volskilaisten hyväks kaikki toimii,
Kuin lohikäärme tappelee, ja voittaa,
Kun miekkansa vaan paljastaa; mut jotain
On laiminlyönyt hän, mi hältä taittaa
Tai multa niskan, tilillen kun tullaan.
 

ALAPÄÄLLIKKÖ

 
Mut uskottenko, voittaako hän Rooman?
 

AUFIDIUS

 
Hän joka paikan saartamatta voittaa;
Käsissään häll' on Rooman aatelisto;
Patriisit, senaattorit suosii häntä.
Tribuunit sotureit' ei ole; kansa
Takaisin hänet kutsuu yhtä hevin
Kuin karkoitti se hänet. Rooma hälle
On mitä sääkselle on kala: siihen
Se luonnon vaistost' iskee. Aluss' oli
Hän nöyrä palvelja, mut arvoaan hän
Ei voinut kantaa. Kopeusko syynä,
Jok' onnenmyyrän liika menestyksell'
Useinkin pilaa; vaiko älyn puute
Hyväkseen käyttää joka tilaisuutta.
Mi tarjon' on; vai luontoko, ettei hän
Muut' olla voi kuin yhtä eikä vaihtaa
Kypärää patjahan, vaan rauhass' on
Yht' ankara kuin sodassa ja tuima;
Niin, näistä vioist' yksi (niitä hällä
On vähän kaikkia, mut, myöntää täytyy,
Ei kaikkia) sai hänet peljätyksi,
Vihatuks sitten, sitten maanpakoon.
Häll' ansiota on, mut liika kehu
Sen tukeuttaa. Näin ajan selityksest'
On ihmis-arvo riippuva; ja voimall',
Itsessään kiitettävällä, niin varmaa
Ei ole hautaa, kuin se puhe-istuin,
Joit' ylistellähän sen mainetöitä.
Tuli tulen karkoittaa ja naula naulan,
Kyvyn voittaa kyky, paula murtaa paulan.
Pois tulkaa! Cajus, Rooma kun on sun,
Sin' olet mennyt mies, ja silloin mun.
 

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Julkinen paikka.

(Menenius, Cominius, Sicinius, Brutus ja muita tulee.)

MENENIUS

 
En mene: kuulitte sen miehen sanat,
Jok' ennen oli hänen päällikkönsä
Ja paljon häntä rakasti. Mua isäks
Hän kutsui. Mitä siitä? Menkää te,
Te hänet karkoititte; polvistukaa
Jo virstain päässä hänen teltastansa,
Ja esiin ryömikää. Cominiolle
Hän oli tyly, minä siis jään kotiin.
 

COMINIUS

 
Mua hän ei ollut tuntevinaan.
 

MENENIUS

 
                              Nähkääs!
 

COMINIUS

 
Nimeni mainitsi hän toki kerran;
Vetosi vanhaan ystävyyteen, vereen
Yhdessä vuodatettuun. Coriolanoa
Ei suvainnut hän, kielsi nimet pois;
Hän tyhjää oli muka, nimetön,
Siks kunnes Rooman liekeiss' itselleen hän
Takoisi nimen.
 

MENENIUS

 
               Niin. Työn oivan teitte!
Tribuunit hommanneet on halventaakseen
Roomassa hiilten hintaa: kaunis muisto!
 

COMINIUS

 
Kuvailin, kuinka suurt' on anteeks-anto,
Kun vähimmin sit' odotetaan; kurja
Se valtio on, vastas hän, jok' anoo
Maanpakolaiseltansa moista.
 

MENENIUS

 
Niin oikein. Voiko puhua hän toisin?
 

COMINIUS

 
Muistutin häntä vanhoist' ystävistä;
Hän vastas, ettei aikaa ole hällä
Mädästä, tunkkaisesta ruumenjoukost'
Erottaa heitä; hulluutt' on, hän sanoi,
Jyväsen parin vuoksi polttamatta
Se jättää ja sen tunkkaa yhä haistaa.
 

MENENIUS

 
Jyväsen parin! Yks niist' olen minä;
Niin, äiti, vaimo, laps ja tuo mies tuossa,
Me jyvät olemme, ja mätä ruumen
Olette te, jok' ylös kuuhun löyhkää.
Ja meidän täytyy teidän tähden palaa.
 

SICINIUS

 
Oi, tyyntykää! Jos tässä ahdingossa
Apunne kiellättenki, älkää toki
Ivatko tuskaamme. Jos tahtoisitte
Puhua maanne hyväks, sanannepa
Ne enemmän kuin kaikki sotajoukot
Pidättäis maanmiestämme.
 

MENENIUS

 
                         Min' en tahdo.
 

SICINIUS

 
Ma pyydän, menkää.
 

MENENIUS

 
                   Miksi menisin?
 

BRUTUS

 
Koitelkaa, mitä rakkautenne Roomaan
Hänessä voipi.
 

MENENIUS

 
               Entä jos hän käskee
Mun pois, niinkuin Cominion, kuulematta?
Mit' arvelette siitä? – Taasen lisää
Yks tyytymätön ystävä, min mielen
Hän tylyydellään tervaa. Aatelkaapas.
 

SICINIUS

 
Mut hyvän tahtonne sen maksaa Rooma
Sen mukaan, miten hyvää tarkoititte.
 

MENENIUS

 
No, tahdon koittaa; kenties hän mua kuulee.
Mut tuo, ett' yrmi kelpo Cominiolle
Ja puri huultaan hän, se arveluttaa.
Hän pahall' oli päällä, syömätönnä;
Kun suonet tyhjät on, on veri kylmä;
Nyreät aamull' olemme ja nurjat
Niin antamaan kuin anteeks antamaan;
Mut veren putket, sokkelot kun täynnä
On ruokaa, viiniä, niin norjemp' on
Kuin paaston aikaan mieli. Siis, ma varron
Siks kun hän ruokatuulell' on, ja silloin
Pyynnöllän' esiin karkaan.
 

BRUTUS

 
                           Oikotien
Te hänen hyvyyteensä tunnette
Ja ette eksy.
 

MENENIUS

 
              Hyvä; tahdon koittaa.
No, käyköön miten käykin, kohtaloni
Ma kohta näen.
 

COMINIUS

 
               Hänt' ei hän kuule.
 

SICINIUS

 
                                   Eikö?
 

COMINIUS

 
Hän, näetten, kullass' istuu, silmä palaa.
Kun tahtois Rooman polttaa se, ja kosto
Se säälin kahlehtii. Ma polvistuin;
Hän tuskin sanoi: »nouse»; pois mun, vaiti
Kädellään viittas näin. Mit' aikoi tehdä,
Mit' ei, hän siitä kirjeess' antoi tiedon,
Ja valall' ehdot täyttämään mun vaati.
Siis turhaa kaikk' on toivo; ainoa
On hänen äitinsä ja puolisonsa:
He, kuulen ma, hält' aikovat nyt maalleen
Anoa armoa. Siis lähtekäämme
Rukouksillamme jouduttamaan heitä.
 

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Volskilaisten leiri Rooman edustalla.

(Vahtimiehiä vartioimassa. Menenius tulee.)

1 VAHTIMIES

 
Seis! Mistä ollaan?
 

2 VAHTIMIES

 
                    Seis, ja takaisin!
 

MENENIUS

 
Kah, kelpo vahdit! Hyvä on. Mut kuulkaas,
Min' olen virkamies; mull' asiaa on
Coriolanolle.
 

2 VAHTIMIES

 
              Ja mistä?
 

MENENIUS

 
                        Roomasta.
 

1 VAHTIMIES

 
Täst' ette pääse; takaisin vaan! Sieltä
Ei päällikkömme tahdo mitään kuulla.
 

2 VAHTIMIES

Roomanne ennen tulenliekit syö, Kuin Coriolanoa puhutella saatte.

MENENIUS

 
Jos päällikkönne maininnut on Roomaa
Ja ystäviään siellä, vannon ett' on
Minunkin kuultu nimeni: Menenius.
 

1 VAHTIMIES

 
Viis siitä! Tiehesi Täst' ei nimes arvo
Sua päästä.
 

MENENIUS

 
            Kuules, veikko: ystäväni
On päällikkös; ma hänen urotöittens'
Olen aikakirja, jossa hänen maineens'
On suurennettuna ja verratonna.
Ain' ystäviäni (hän niist' on suurin)
Sen verran olen kehunut kuin totuus
Livistymättä sietää, joskus ehkä,
Kuin keilapallo liukkahalla maalla,
Pois määräst' eksynyt ja valheen leiman
Näin hänen kiitokseensa painanut.
Siis, veikko, täytyy sinun päästää minut.
 

1 VAHTIMIES

Totta tosiaan, vaikka olisitte yhtä monta valhetta kutonut hänen hyväkseen, kuin sanoja omaksi eduksenne, ette sittenkään pääsisi; ette, ette, vaikkapa olisi yhtä kunnollista valhetella kuin siivosti elää. Siis, takaisin!

MENENIUS

Mutta muista, ystäväiseni, että nimeni on Menenius, ja että aina olen pitänyt päällikkösi puolta.

2 VAHTIMIES

Vaikka olisittekin, niinkuin itse sanoitte, hänen valehtelijansa, niin minä häntä palvelen totuutta puhumalla, ja sanon teille että ette pääse. Siis, takaisin!

MENENIUS

Onko hän jo päivällistä syönyt, tiedätkö sen? Sillä en tahtoisi puhutella häntä ennenkuin atrian jäljestä.

1 VAHTIMIES

Oletteko roomalainen, sanokaa?

MENENIUS

 
Olen, niinkuin päällikkösikin.
 

1 VAHTIMIES

Siis tulisi teidän Roomaa vihata, niinkuin hänkin sitä vihaa. Saatatteko te, – kun olette ajaneet porteistanne ulos niiden parhaan puolustajan ja tyhmän törkeällä hurjuudella antaneet kilpenne pois vihollisillenne, – saatatteko luulla voivanne torjua hänen kostoansa tyhjällä akkain ulinalla, tytärtenne palvovilla neitsyen käsillä, taikka tuollaisen vanhan ränstyneen kirnin rampaisilla esirukouksilla, kuin te näytätte olevan? Luuletteko voivanne tuolla heikolla hengellänne puhaltaa sammuksiin valkean, joka kohta nielee koko kaupunkinne? Ei, te petytte; siis, takaisin Roomaan, odottamaan teloitustanne. Te olette viipymättä ja armotta tuomion omat; sen on päällikkömme vannonut.

MENENIUS

Lurjus, jos esimiehesi tietäisi, että minä olen täällä, niin hän kohtelisi minua kunnioituksella.

2 VAHTIMIES

Pois! Minun esimieheni ei teitä tunne.

MENENIUS

 
Päällikköäsi tarkoitan.
 

2 VAHTIMIES

Päällikköni ei teistä välitä. Takaisin, sanon! Matkaan! Muuten lasken teistä puolen tuoppia verta, – takaisin! – sen enempää sitä teissä tuskin on. Takaisin!

MENENIUS

 
No, mutta, ystäväni, —
(Coriolanus ja Aufidius tulevat.)
 

CORIOLANUS

 
Mik' ompi täällä?
 

MENENIUS

Nyt, sinä lurjus, nyt minä sinulle näytän; nyt saat tuta, että minä olen arvossa pidetty mies, ja nähdä, ettei tuollaisella jöröjukalla ole lupaa ajaa minua pois poikani Coriolanon luota. Katsos nyt, miten hän minua kohtelee, ja sano, eikö sua piankin hirsipuu uhkaa tai joku muu kuolintapa, jota on vaikeampi kärsiä ja jota kauemmin kestää katsella; katsos nyt vaan, ja pyörry, kun ajattelet, mikä sinua odottaa. – Suuret jumalat neuvotelkoot joka hetki sinun menestyksestäsi ja rakastakoot sinua yhtä suuresti kuin vanha isäsi Menenius! Oi, minun poikani, minun poikani! Sinä paraikaa laittelet meille tulta; katsos, tässä on vettä sen sammuttamiseksi. Työllä ja vaivalla myönnyin luoksesi tulemaan, mutta kun vakuutukseni oli, ettei kukaan muu kuin minä voisi sinua lepyttää, niin sallin heidän huokauksillaan lietsoa minut ulos portista, ja pyytämällä pyydän nyt tässä sinua armahtamaan Roomaa ja rukoilevia kansalaisiasi. Hyvät jumalat asettakoot vihasi, ja viskatkoot sen ravan tuohon vintiöön, joka, niinkun pölkky, on minulta kieltänyt luoksesi pääsön.

CORIOLANUS

 
Pois!
 

MENENIUS

 
Kuin? Poisko?
 

CORIOLANUS

 
Laps, äiti, vaimo, kaikk' on vieraat mulle;
Ma toista palvelen. Vaikk' onkin kosto
Mun omani, niin volskilaisten povess'
On anteeks-anti. Kiittämätön unhe
Tuon vanhan tuttavuuden ennen nielköön,
Kuin sääli saa sen ilmaista. – Siis, pois!
Kovempi korvani on pyynnöillenne
Kuin voimalleni porttinne. Mut merkiks,
Ett' olit ystäväni, ota tuo.
    (Antaa hänelle paperin.)
Se sulle on; sen lähettää ma aioin.
Nyt loppu keskustelun on, Menenius. —
Tuo mies, Aufidius, Roomass' oli paras
Mun ystäväni; mutta nyt sä näet —
 

AUFIDIUS

 
Olette aina kaltaisenne.
(Coriolanus ja Aufidius menevät)
 

1 VAHTIMIES

No, herra, onko nimenne Menenius?

2 VAHTIMIES

Sen lumousvoima on suuri, niinkuin näette. Nyt kai löydätte tien kotiinne.

1 VAHTIMIES

Kuulitteko, kuinka saimme toria siitä, että pidätimme teidän ylhäisyyttänne?

2 VAHTIMIES

Onko minun nyt syytä pyörtyä, mitä luulette?

MENENIUS

Minä en piittaa päälliköstänne enkä koko maailmasta. Semmoiset elukat kuin te, mitä teihin tulee, tiedänpä tuskin, oletteko olemassakaan, niin vähäpätöisiä te olette. Se, joka itse rohkenee ottaa hengen itsestään, ei pelkää muiden sitä hänestä ottavan. Tehköön päällikkönne mitä pahinta voi. Te taas, olkaa, mitä olette, kauan aikaa, ja kurjuutenne kasvakoon samassa suhteessa kuin ikänne. Minä sanon teille mitä te sanoitte minulle: pois!

(Menee.)

1 VAHTIMIES

Jalo mies, sen takaan!

2 VAHTIMIES

Paras on kuitenkin meidän päällikkömme; hän on kallio, tammi, joka ei tuulessa järky.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Coriolanon teltta.

(Coriolanus, Aufidius ja muita tulee.)

CORIOLANUS

 
Huomenna Rooman muurin edustalle
Sijoitumme. Te, sotaveikko, tehkää
Senaatillenne tiedoks, kuinka toimen'
On ollut suora.
 

AUFIDIUS

 
                Meidän parastamme
Vaan tarkoititte; Rooman rukouksille
Olitte kuuro; ette kuiskett' edes
Pitänyt ystäväinne kanssa, jotka
Niin varmat teistä olivat.
 

CORIOLANUS

 
                           Tuo vanhus;
Jonk' ajoin täältä miellä murtuneella,
Mua enemmän kuin isä rakasti,
Ja jumaloikin. Viime neuvo oli
Lähettää hänet. Ystävyyden vuoksi
(Vaikk' yrmyltä ma näytin) samat ehdot
Ma tein, jotk' oli kerran hyljänneet he
Ja joit' ei enää voineet vastaan ottaa;
Mut mieliks hälle, joka toimestansa
Niin suurta toivoi, hiukan vaan ma tingin.
Vastaiset pyynnöt sekä rukoukset,
Niin valtion kuin ystäväin, on turhat. —
    (Melua ulkoa.)
Haa! Mikä melu? Kiusaukseenko joudun
Valani rikkomaan, jonk' äskein vannoin?
En, sit' en tee!
 

(Virgilia, Volumnia, taluttaen kädestä nuorta Marciota, Valeria ja seuralaisia tulee lisään, surupukuun puettuina.)

 
                 Kah, vaimon' etupäässä,
Ja sitten jalo muotti se, joss' ompi
Tää ruumis muodostettu, talutellen
Verensä lapsen lasta! Pois nyt, hellyys!
Hajotkaa, luonnon lait ja siteet kaikki!
Hyvettä olkoon tylyys nyt! – Kah! Kelle
Tuo kumarrus? Ja kyyhkyn katse tuo,
Mi hurmata vois jumalat? – Ma hellyn;
En maata ole kovempaa kuin muutkaan. —
Oi, äiti kumartaa, niinkuin Olympi
Rukoillen painuis myyränmättään eteen;
Ja poikani niin hellin silmin katsoo.
Kuin huutais koko luonto: »älä kiellä!» —
Mut, kyntäköhöt volskilaiset Rooman,
Äestäkööt Italian; en koskaan,
Elukan lailla, vaistoani seuraa.
Vaan seison niinkuin oma luojan' oisin,
Enk' alkuperää muuta tuntisi.
 

VIRGILIA

 
Mun herrani ja puolisoni!
 

CORIOLANUS

 
                          Samat
Ei ole silmäni kuin Roomassa.
 

VIRGILIA

 
Niin luulet vaan, kun surun näet meidät
Näin muuttaneen.
 

CORIOLANUS

 
                 Kuin huono näyttelijä
Osani unhotin ja häkellyin,
Ja hävetä nyt saan. – Eloni aarre!
Tää tylyys anteeks suo; mut älä pyydä
Roomalle anteeks. – Muisku, he, niin pitkä
Kuin maanpakoni, suloinen kuin kostoni!
Haa, kautta kateen Junon! Saman muiskun
Sult', armas, kerran sain, ja huulen' ovat
Sen säilyttäneet neitseen puhtaudella. —
Jumalat! Tässä pakisen, ja äiti.
Maan jaloin, vielä tervehtimätt' ompi!
Sa maahan vaivu, polvi,
    (Polvistuu.)
                        siihen paina
Syvempään kunnioitukses kuin muut
Nuo arkilapset!
 

VOLUMNIA

 
                Nouse siunattuna.
Kun patjalle pii-kovalle sun etees
Nyt minä polvistun ja kunnioitust'
Osoitan uutta sekä näihin saakka
Tavatont' äidin välillä ja lapsen.
(Polvistuu.)
 

CORIOLANUS

 
Mitä tää? Mun edessäni polvillanne,
Mun, hylkypojan? Tähtiin kimmahdelkoot
Nälkäisen merenrannan piit ja sorat!
Tuliseen aurinkohon vinhat tuulet
Nakelkoot uljaat setripuut, näin tehden
Luonnolliseksi luonnottomuudenkin,
Ja kaiken mahdottoman lastenleikiks!
 

VOLUMNIA

 
Mun olet sotilaani; multa sinä
Tuon muotos sait. – Tää nainen onko tuttu?
 

CORIOLANUS

 
Jalo Publicolan sisar, Rooman kuutar,
Saasteeton kuin jääpuikko, joka, lumest'
Ani puhtahasta kiteyneenä, riippuu
Dianan templissä. Valeria armas!
 

VOLUMNIA

 
Ja tässä itsestäsi halpa ote,
Jok' ajan vaurastuttamana saattaa
Sun kaltaisekses tulla.
 

CORIOLANUS

 
                        Sodan jumala,
Luvalla suuren Zeun, sun sielus täyteen
Jaloutta luokoon, ettei haavoittaa sua
Häpeä voi, ja sodass' että seisot
Kuin merirasti, myrskyj' uhotellen,
Ja sinuun katsovaiset pelastat.
 

VOLUMNIA

 
Polvilles, poika!
 

CORIOLANUS

 
                  Uljas poikan' on se!
 

VOLUMNIA

 
Niin, hän ja vaimos, nainen tuo ja minä
Sua rukoilemme nyt.
 

CORIOLANUS

 
                    Ma pyydän, älkää!
Mut, jos sen teette, kuulkaa ensin tämä:
Mit' olla vannoin myöntämättä, älkää
Sit' ymmärtäkö kielloks. Vaiti siitä,
Väkeni että päästäisin, ja Rooman
Käs'työläisien kanssa sopisin;
Vait siitä, luonnottomalt' että näytän;
Vihaani, kostoani järjen jäillä
Te ette lauhduttaa voi.
 

VOLUMNIA

 
                        Vaiti, vaiti!
Sa sanoit, ettet mitään meille myönnä;
Ja muut' ei meillä pyyntöä kuin minkä
Jo meiltä kielsit; kuitenkin ma pyydän,
Niin että tylyyteesi moite sattuis.
Jos sen sa kiellät; kuule siis.
 

CORIOLANUS

 
                                Aufidius
Ja volskilaiset, huomatkaatte: Roomast'
En mitään kuule salaa. – Pyyntönne?
 

VOLUMNIA

 
Vaikk' oltais vaitikin, niin puku näyttäis
Ja ruumiin asu, mit' on elämämme
Maanpakos jälkeen ollut. Ajattele,
Maan päällä vaimojako kurjempia?
Sydämmen tulis riemust' ailahdella
Ja silmän ilost' itkeä, kun näen sun;
Mut nyt sen täyttää parku, tuska, kauhu,
Kun äidin, vaimon, lapsen täytyy nähdä.
Kuin poika, puoliso ja isä maansa
Sisukset repii maalle. Meihin kurjiin
Kipeimmin vihas koskee: jumaliinkin
Keit' estät kääntymästä, joka muilla
On lohtuna, pait meillä; sillä kuinka.
Ah! kuinka voimme voittoa rukoilla
Samassa maallemme ja sulle, – jota
Kumpaakin meidän tulis tehdä? Voi!
Kadottaa meidän täytyy joko maamme,
Imettäjämme kallis tuo, tai sinut,
Maass' aino lohtumme. Me ilmi-tuhon
Olemme omat, kelle tulkohonkin
Rukoilemamme voitto; joko sua,
Kuin vierast' ilkiötä, talutellaan
Kahleissa Rooman kaduilla, tai astut
Sa voittoriemuin maasi raunioilla,
Kädessä palmu, siit' ett' uljahasti
Sa vaimos veren vuodatit ja lapses.
Ma, puolestan', en sodan loppupäätöst'
Odottaa aio; jos en sua saa ma
Kumpaakin puolta säästämään, vaan toisen
Tuhota tahdot, niin et maahas syöstä
Sa muuten voi, – niin, usko pois, et muuten, —
Kuin että survot oman äitis kohdun,
Jok' ilmoillen sun kantoi.
 

VIRGILIA

 
                           Niin, ja vaimos,
Jok' antoi sulle tämän pojan, joka
Nimesi jälkimaailmahan vie.
 

POIKA

 
Mua survoa ei saa hän, pois ma juoksen;
Mut suureks kun ma kasvan, tappelen ma.
 

CORIOLANUS

 
Ken naisen hempeytt' arastaa, ei saa
Se vaimon, lasten silmiin katsahtaa. —
Ma istuin liian kauan.
(Nousee.)
 

VOLUMNIA

 
                       Älä mene!
Jos rukouksemme tarkoittaisi auttaa
Vaan Roomaa, murtamalla volskilaiset,
Nykyiset herras, voisit meitä syyttää
Maineesi murhaajiks. Ei, sovintoa
Pyydämme vaan, niin että volskilainen
Sanoa vois: »Me annoimme tän armon»,
Ja roomalainen: »Otimme sen vastaan»;
Ja kumpikin he sulle huutais: »Terve!
Siunattu sinä, rauhan tekijä!»
Sa tiedät, poikan' ylväs: epävarma
On sodan päätös; mutta varma, että
Jos Rooman voitat, palkaks siitä korjaat
Sa moisen nimen, jota mainitessa
Kiroja kuuluu, ja jost' aikakirjat
Näin kertovat: »Hän jalo oli mies,
Mut maineensa hän tahras viime työllään,
Hän maansa surmas, hänen nimens' inhaks
On jälkimaailmalle.» Puhu, poika!
Jalointa havittelit kunniaa,
Jumalten armotöitä tahdoit tehdä,
Halaista jyryll' ilman paksut posket,
Mut leimaukseesi käyttää nuolta, joka
Vaan tammen pirstaa. Miks et puhu? Sano,
Sopiiko jalon miehen vihaa pitää
Noin lakkaamatta? – Tytär, puhu sinä!
Hän itkustas ei huoli. – Poika, puhu!
Enemmän lapsen mieles ehkä voipi
Kuin meidän järki-syymme. – Kuka toinen
Enemmän kiitost' äidilleen on velkaa?
Täss' antaa kuitenkin mun jaaritella
Kuin jalkapuussa. – Ikänäs et ole
Sa äiti-hyvääs hellinyt, kun hän,
Kana parka tuo, joll' yksi vaan on poika,
Sun sotaan kaakotti, ja sieltä kotiin,
Kunniall' ahdattuna. Vääräks sano
Mun pyyntöni, ja työnnä minut luotas;
Mut, toisin ollen, sin' et ole rehti,
Ja jumalat sua vitsovat, kun multa
Pidätät kunnian, jot' äitin' olen
Ma saapa. – Pois hän kääntyy. Maahan, vaimot!
Häväisköön häntä polvistumisemme!
Nimestään enemmän hän ylpeilee,
Kuin säälii pyyntöämme. Polvi maahan!
Tää kerta vielä! – Sitten kotiin Roomaan,
Ja naapureimme kanssa kuolemaan! —
Oo, katsos tänne! Laps tää, jok' ei taida
Haluaan ilmaista, vaan polvistuupi
Ja muiden mukaan kätens' ylös nostaa,
Rukoustamme puoltaa voimakkaammin,
Kuin sull' on voimaa kieltää. – Lähtekäämme!
Tuon miehen äiti ompi volskilainen,
Coriolissa vaimons' on, ja lapsens'
On sattumalta hänen näköisensä. —
No, aja meidät pois! Min' olen vaiti,
Siks kunnes ilmitulessa on Rooma,
Mut silloin sanon sanan.
 

CORIOLANUS (tarttuu Volumnian molempiin käsiin; hetken vaitiolo.)

 
                         Äiti, äiti!
Voi, mitä teit? Kas, avoinna on taivas,
Jumalat alas katsovat nyt, naurain
Tät' epäluonnollista näytelmää.
Oi, äiti, äiti! Kauniin voitit voiton
Sa Roomalle; mut poikasi, – se usko,
Oi, usko pois! – sa vaarallisest' olet,
Niin, ehkä kuoliaaksi lannistanut.
Mut, olkoon niin! – Aufidius, pontevasti
En nyt voi sotaa käydä; kohtu-rauhan
Voin toki tehdä. Sano, vähemmänkö
Minuna oisit rukoust' äidin kuullut,
Ja vähemmänkö myöntänyt, Aufidius?
 

AUFIDIUS

 
Niin, minä hellyin.
 

CORIOLANUS

 
                    Niinpä niin, sen vannon.
Vähästä säälin pisaroit' ei heru
Minunkaan silmistäni. Sanokaa,
Millaisen tahdotte nyt rauhan? Minä
En Roomaan mene; teitä seuraan, teille
Nyt antaun kokonaan. – Oi, äiti! Vaimo!
AUFIDIUS (syrjään).
Iloitsen, että kunnias ja säälis
Erotit toisistaan: näin onneni
Takaisin mulle hankit.
(Rouvat tekevät viittauksia Coriolanolle.)
 

CORIOLANUS (Volumnialle, Virgilialle, y.m.)

 
                       Heti kohta.
Mut' yhdess' ensin juomme; sitten kotiin
Todistus viekää, parempi kuin sanat,
Ja kahdenpuolisesti vahvistettu.
Sisähän nyt! Te, vaimot, muistoksenne
Olette templin ansainneet: ei kaikki
Italian ja sen liittolaisten miekat
Olisi tätä rauhaa aikaan saaneet.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Rooma. Julkinen paikka.
(Menenius ja Sicinius tulevat.)
 

MENENIUS

 
Näettekö tuota Capitolin kolkkaa, tuota ulkonemaa tuolla?
 

SICINIUS

 
Kuinka niin?
 

MENENIUS

Yhtä mahdollista kuin teidän on sitä paikoiltaan siirtää pikkusormellanne, yhtä paljon on toivoa siitä, että Rooman rouvat, hänen äitinsä etupäässä, saavat hänet taipumaan. Mutta minä sanon, ettei siitä ole mitään toivoa. Kaulamme ovat tuomion omat ja odottavat vaan teloittajata.

SICINIUS

Onko mahdollista, että ihmisen mielenlaatu saattaa muuttua niin vähässä ajassa?

MENENIUS

Erotusta on koteron ja perhon välillä; kuitenkin on tuo perho kerran ollut koterona. Tuo Marcius on miehestä kasvanut lohikäärmeeksi: hänellä on siivet; hän on enemmän kuin matelias.

SICINIUS

 
Hän rakasti hellästi äitiänsä.
 

MENENIUS

Niin myöskin minua; ja nyt hän ei äitiänsä muistele enempää kuin yhdeksättä rekeä vetävä hevonen. Hänen muikea näkönsä tekee kypsät viinirypäleet happamiksi. Kävellessään hän liikkuu kuin muurinmurtaja, ja maa vapisee hänen astunnastaan. Hän on mies lävistämään katseellaan rautapaidan; hänen puheensa kajahtaa kuin hautakello; ja kun hän sanoo »hm», on niinkuin jyrisisi tykistö. Hän istuu komeudessaan kuin ilmi-elävä Aleksanteri. Mitä hän käskee, se silmänräpäyksessä täytetään. Ollaksensa jumala, ei häneltä muuta puutu kuin ijankaikkisuus ja taivas, missä hallita.

SICINIUS

 
Niin ja sääli, jos oikein häntä kuvailette.
 

MENENIUS

Kuvaan hänet sellaiseksi, kuin hän elämässään on. Saas nähdä, paljonko sääliä äiti saa hänestä irti; hänessä ei ole sääliä enempää kuin maitoa koirastiikerissä; sen kyllä kaupunki-parkamme saa tuta; ja tähän kaikkeen te olette syypäät.

SICINIUS

 
Jumalat meitä armahtakoot?
 

MENENIUS

Älkää luulkokaan, tällaisessa kohdassa eivät jumalat meitä armahda. Kun hänet karkoitimme, emme me pitäneet heistä lukua; ja nyt, kun hän palajaa niskamme taittamaan, eivät he pidä lukua meistä.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA

 
Paetkaa, henkenne jos teille rakas.
Aputribuuninne vallannut on kansa,
Repivät häntä, vannoen nyt, että,
Jos lohtua ei rouvat tuo, niin hänet
Paloittavat he tuuma tuumalta.
(Toinen sanansaattaja tulee.)
 

SICINIUS

 
Mit' uutta?
 

SANANSAATTAJA

 
            Hyvää! Voittaneet on rouvat.
Ja tiessään Marcius on ja volskilaiset.
Iloisempaa ei päivää Roomall' ole
Tarquinion karkoituksest' asti ollut.
 

SICINIUS

 
Mies, onko varma tietos, aivan varma?
 

SANANSAATTAJA

 
Niin varma, kuin ett' aurinko on tulta.
Miss' olitte, kun sitä epäilette?
Sulusta niin ei tulvavirta syökse,
Kuin pelastuneet porteista. Haa! Kuulkaa!
 

(Rummut pärisevät, torvet ja hoboijat soivat, kaikki yht'aikaa. Ilohuutoja kuuluu näyttämön takaa.)

 
Pasuunat, torvet, psalttarit ja huilut
Ja rummut, kilkat, kansan ilohuudot
Aurinkoakin tanssittavat. Kuulkaas!
(Ilohuutoja kuuluu taas.)
 

MENENIUS

 
Hyvä uutinen! Käyn rouvia nyt vastaan.
Kaupungin täyden on Volumnia väärtti
Senaattoreita, patriiseja, konsuleita,
Ja tribuuneja teidän kaltaisia
Maan, meren täyden. Hyvin rukoilitte
Te tänään; tuhat moista päätä aamull'
Ei riunaa maksanut. Mik' ilo! Kuulkaas!
(Ilohuutoja ja soittoa.)
 

SICINIUS

 
Kostjumal' ensinkin sun uutisestas;
Minulta lisäks kiitos!
 

SANANSAATTAJA

 
                       Meillä kaikill'
On suureen kiitoksehen suuri syy,
 

SICINIUS

 
Lähellä ovatko he?
 

SANANSAATTAJA

 
                   Portill' aivan.
 

SICINIUS

 
Nyt heitä vastaan, joukoss' ilakoimaan!
    (Rouvat tulevat, senaattorien, patriisien ja kansan
    saattamina. He kulkevat näyttämön poikitse.)
 

1 SENAATTORI

 
Pelastajamme, Rooman turva, terve!
Kokohon ruodut! Kiitos jumalille!
Ilovalkeitä nyt! Kukkasia tielle!
Maanpako-huudon nielköön riemuhuuto!
Palauttakaa Marcius, tervehtien
Nyt hänen äitiään, ja huutakaa:
Terveeksi, rouvat, terveeks!
 

KAIKKI

 
Terveeks, terveeks!
(Rummut ja torvet soivat. Kaikk' lähtevät.)
Viides kohtaus.
Antium. Julkinen paikka.
(Tullus Aufidius seuralaisineen tulee.)
 

AUFIDIUS

 
Vie tieto senaattiin, ett' olen täällä;
Tuo heille anna;
    (Antaa paperin.)
                 sen kun lukeneet on.
Torille heitä kutsu; siellä minä
Todistan, heidän sekä kansan kuullen,
Sanani todeks. Hän se, josta kannan,
On juuri tullut kaupunkiin ja aikoo
Nyt kansan eteen astua ja koittaa
Sanoilla puhdistaida. Menkää!
    (Kolme tai neljä salaliittolaista tulee.)
Terveeks!
 

1 SALALIITTOLAINEN

 
          Kuin voitte, herramme?
 

AUFIDIUS

 
                                 Kuin miesi, jolle
On omat armolahjat myrkkyä
Ja sääli surmaks.
 

2 SALALIITTOLAINEN

 
                  Herra, sama tuuma
Jos viel' on teillä, johon apuamme
Te pyysitte, niin pelastamme teidät
Täst' uhkavaarasta.
 

AUFIDIUS

 
                    En tiedä minä;
Noudattaa meidän täytyy kansan mieltä.
 

3 SALALIITTOLAINEN

 
Niin kauan kuin on riitaa välillänne.
Niin horjuu kansa, vaan jos toinen kaatuu.
Niin toinen saapi perinnön.
 

AUFIDIUS

 
                            Sen tiedän.
Ja täysi syy on mulla hänet murtaa.
Ma hänet nostin, kunniallani ma
Takasin hänen uskollisuuttansa;
Näin noussehena, taimiins' uusiin valoi
Hän maireen vihmaa, viettel' ystäväni,
Ja siksi voitti luontonsa, jok' aina
Tylyksi, nurjaks, ynseäksi tiettiin.
 

3 SALALIITTOLAINEN

 
Ja itsepäisyytensä, jolla tyhjäks
Hän teki konsuliksi pääsönsä,
Kun nöyryys puuttui —
 

AUFIDIUS

 
                       Siitä aioin haastaa.
Maanpakoon tuosta tuomittuna, tuli
Hän liedellen' ja kurkkuns' oikoi mulle;
Ma otin hänet vastaan, päällikkyydest'
Osalliseksi tein, ja hänen mieltään
Kaikessa noudin; tarkoituksihinsa
Valita sai hän väestäni parhaat
Ja tuoreimmat; häntä palvelin ma;
Hänt' autoin saamaan mainetta; mut itse
Sen kaiken vei hän, vahingostanipa
Jo ylpeilikin; hänen palvelijaltaan
Lopulta näytin, enkä vertaiselta;
Ja armollaan mua palkitsi hän niinkuin
Mitäkin palkkalaista.
 

1 SALALIITTOLAINEN

 
                      Aivan niin;
Sit' ihmetteli väkikin; ja vihdoin
Kun Rooman voitti hän, ja kunniata
Ja saalist' odotimme —
 

AUFIDIUS

 
                        Niinpä niin;
Siks häneen jänteheni pingoitankin.
Parista naisen kyynelpisarasta.
Jok' yhtä halpaa on kuin valhe, myi hän
Sotamme suuren veret sekä vaivat.
Hän kuolkoon siis! Ma uuteen eloon nousen,
Kun kaatuu hän. Haa, kuulkaa!
(Torvensoittoa ja rummunpärrytystä. Kansan ilohuutoja.)
 

1 SALALIITTOLAINEN

 
                              Huomaamatta,
Kuin postintuoja, kotikaupunkiinne
Te saavuitte, mut hän kun palajaa,
Niin ilmaa melu vihloo.
 

2 SALALIITTOLAINEN

 
                        Tyhmät narrit
Nuo, joiden lapset hän on surmannut.
Kuluttavat nyt hänen kunniakseen
Katalat kurkkunsa.
 

3 SALALIITTOLAINEN

 
                   Siis paras teille,
Ett', ennenkuin hän esiintyy ja kansan
Puheillaan voittaa, miekkaa saa hän maistaa;
Me apun' ollaan. Kun hän maassa makaa.
Niin voitte hälle ruumispuheen pitää
Ja hänet mahtisyineen haudata.
 

AUFIDIUS

 
Vait! – Senaattorit!
(Senaattorit tulevat.)
 

SENAATTORI

 
                      Tervetullut kotiin!
 

AUFIDIUS

 
Sit' en ma ansainnut. Mut, hyvät herrat,
Mun kirjeen' oletteko lukeneet te
Ja tarkkaan.
 

SENAATTORI

 
             Olemme.
 

1 SENAATTORI

 
                     Ja haikeudella.
Tät' edelliset rikoksensa vois hän
Sovittaa helpolla; mut kun hän päättää.
Miss' alkaa tulis, saavutetut edut
Pois lahjoittaapi, omin rahoin meitä
Hyvittää tahtovi, ja rauhaa hieroo,
Vaikk' antautaan, – sit' ei voi anteeks suoda.
 

AUFIDIUS

 
Hän lähestyy: hänt' itseään nyt kuulkaa.
    (Coriolanus tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.
    Joukko kansalaisia seuraa häntä.)
 

CORIOLANUS

 
Terve, herrat! Soturinanne ma palaan;
En maani lemmest' ole saastuneempi
Kuin lähteissäni; yhä noudatan ma
Suurt' ylivaltaanne. Siis tietäkää,
Ett' onnell' aloin sodan ja sen johdin
Veristä tietä Rooman porttiin saakka.
Kulunkejamme kolmannesta suuremp'
On sotasaalihimme. Rauhan teimme
Roomalle yhtä häpeällisen
Kuin meidän kansallemme kunniakkaan;
Ja tässä jätämme nyt patriisein
Ja konsulien allekirjoittaman,
Ja Rooman sinetillä vahvistetun
Sovintokirjan.
 

AUFIDIUS

 
               Hyvät herrat, älkää
Sitä lukeko; vaan tuolle petturille
Sanokaa, että valtaanne hän riettaast'
On väärin käyttänyt.
 

CORIOLANUS

 
                     Kuin? Petturi!
 

AUFIDIUS

 
Niin, pettur' olet, Marcius.
 

CORIOLANUS

 
                             Marcius!
 

AUFIDIUS

 
Niin, Marcius, Cajus Marcius. Luuletko sa
Mun suovan sulle Coriolanon nimen.
Min Corioliss' itsellesi ryöstit? —
Päämiehet te ja ylimykset, kuulkaa:
Hän pettänyt on viekkaast' asianne,
Ja teidän Rooman (teidän Rooman, sanon)
Hän muutamasta suolavesi-tilkast'
On äidilleen ja vaimollensa myynyt,
Valansa rikkoen ja päätöksensä
Kuin perstan silkin; neuvottelua
Ei pitänyt, vaan imettäjinensä
Ulisten vonkui voittomme hän hiiteen,
Ett' asepojatkin ne punastuivat,
Ja toisiins' urhomiehet katselivat
Ja ihmettelivät.
 

CORIOLANUS

 
                 Mars, kuulitko sa?
 

AUFIDIUS

 
Vait jumalista, poika itkusuu?
 

CORIOLANUS

 
                               Haa!
 

AUFIDIUS

 
Parempikaan et ole.
 

CORIOLANUS

 
Hävytön parjaaja! Mun sydämmeni
On pakahtua kyllyyttään. Vai poika!
Oo, sinä orja! – Anteeks! Ensi kerran
Mun haukkua on pakko. Hyvät herrat,
Tuo koira valheesta on rangaistava;
Hän hyvin tietää (iskuistani merkit
Hän kanssaan hautaan vie), ett' itse valheens'
Saa syödä hän.