Kitobni o'qish: «Coriolanus»

Näytelmän henkilöt:

CAJUS MARCIUS, myöhemmin Cajus Marcius Coriolanus, roomalainen ylimys.

TITUS LARTIUS, | päälliköitä sodassa volskilaisia vastaan.

COMINIUS, |

MENENIUS AGRIPPA, Coriolanon ystävä.

SICINIUS VELUTUS, | kansantribuuneja.

JUNIUS BRUTUS, |

Nuori MARCIUS, Coriolanon poika.

Roomalainen airut.

TULLUS AUFIDIUS. volskilaisten sotapäällikkö.

Aufidion alapäällikkö.

Aufidion salaliittolaisia.

Antiumin kansalainen.

Kaksi volskilaista vahtimiestä.

VOLUMNIA, Coriolanon äiti.

VIRGILIA, Coriolanon puoliso.

VALERIA, Virgilian ystävä.

Virgilian kamarirouva.

Roomalaisia ja volskilaisia senaattoreja, patriiseja, aediileja. liktoreita, sotamiehiä, kansalaisia, sanansaattajia, Aufidion palvelijoita ja muita seuralaisia.

Tapahtuu osaksi Roomassa, osaksi volskilaisten ja antiaattein alueilla.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Roomassa.

(Joukko kapinoivin kansalaisia tulee sisään, sauvoilla, kangilla ja muilla aseilla varustettuina.)

1 KANSALAINEN. Kuulkaa mitä sanon, ennenkuin eteenpäin mennään.

KAIKKI

Puhukaa, puhukaa!

1 KANSALAINEN

Oletteko kaikki päättäneet ennemmin kuolla kuin nälkään nääntyä.

KAIKKI

Olemme, olemme.

1 KANSALAINEN

Ensinnäkin, niinkuin tiedätte, on Cajus Marcius kansan päävihollinen.

KAIKKI

Tiedämme, tiedämme.

1 KANSALAINEN

Tappakaamme hänet, niin saamme itse määrätä viljan hinnan. Onko se päätös?

KAIKKI

On kuin onkin. Sen teemme. Pois matkaan.

2 KANSALAINEN

Vielä sananen, hyvät kansalaiset!

1 KANSALAINEN

Huonojahan kansalaisia me olemme, mutta patriisit muka hyviä. Meille voisi pelastukseksi olla se, minkä isoiset ylellisyyteensä tuhlaavat. Jos he vaan tähteensä meille antaisivat, niiden vielä kelvatessa, niin saattaisimme pitää heidän apuansa ihmismäisenä. Mutta me olemme heille, heidän mielestään, liian kalleita; kiduttava kälpeytemme, kurjuutemme näky on ikäänkuin erityisluettelo, jossa näkevät oman ylellisyytensä. Meidän kärsimyksemme on heille voitoksi. – Kostakaamme seipäillämme, ennenkuin he meidät seivästävät, sillä jumalat sen tietäkööt, että tässä puhun enemmän leivän nälästä kuin koston janosta.

2 KANSALAINEN

Cajus Marciotako etenkin kostonne tarkoittaa?

KAIKKI

Häntä etupäässä; hän kohtelee rahvasta kuin ilmeinen koira.

2 KANSALAINEN

Ettekö muista, mitä hyvää hän on isänmaallensa tehnyt?

1 KANSALAINEN

Kyllä, ja olisimme valmiit hänelle siitä kiitostakin antamaan, jos ei hän itse hankkisi itselleen korvausta ylpeydellään.

2 KANSALAINEN

No, mutta älkää noin herjaten puhuko.

1 KANSALAINEN

Minä sanon teille, että mitä hän on erinomaista tehnyt, sen hän on siinä mielessä tehnyt. Herkkätuntoiset ihmiset sanokoot sen tapahtuneen isänmaan hyväksi, mutta sen hän on tehnyt vaan äitinsä mieliksi ja osaksi tyydyttääkseen ylpeyttänsä; sillä hän on ihan yhtä ylpeä kuin urhoollinenkin.

2 KANSALAINEN

Te panette viaksi hänelle mitä hän ei voi luonteessaan muuttaa. Ettehän ainakaan sanone häntä ahneeksi.

1 KANSALAINEN

Vaikka sitä en sanoisikaan, en kuitenkaan ole syytöksien puutteessa; hänessä on vikoja niin runsaasti, että väsyy niitä luetellessaan. (Ilohuutoja ulkoa.) Mitä ilohuutoja siellä? Toinen puoli kaupunkia on liikkeellä. Miksi tässä jaarittelemme? Pois Capitoliin!

KAIKKI

Tulkaa, tulkaa!

1 KANSALAINEN

Vait! Ken tuossa tulee?

(Menenius Agrippa tulee.)

2 KANSALAINEN

Menenius Agrippa, se kunnon mies, joka aina on kansaa rakastanut.

1 KANSALAINEN

Hän se on jotenkin kelpo mies; kunhan vaan kaikki muut olisivat samanlaisia.

MENENIUS

 
Mik' ompi, kansalaiset? Minne matka.
Kädessä seipäät, kanget? Mikä nyt on?
 

1 KANSALAINEN

Asiamme ei ole senaatille tuntematon, he ovat jo kahden viikon ajan kuulleet hoettavan mitä aiomme tehdä ja minkä nyt tahdomme heille työssä näyttää. Sanotaan köyhillä armon-anojilla olevan vahvat keuhkot, mutta nyt saavat tuta, että meillä on vahvat kouratkin.

MENENIUS

 
Mut, hyvät ystävät ja naapurukset,
Näin hukka teidät perii.
 

1 KANSALAINEN

Mahdotonta; Hukassa tässä ilmankin jo ollaan.

MENENIUS

 
Mut, ystäväni, tietkääs, patriiseilla
On hellin huoli teistä. Tänä puutteen
Ja hädän aikana te yhtä hyvin
Taivasta sauvoillanne piestä voitte
Kuin Rooman valtaa, joka tietään kulkee.
Tuhannet suitsivitjat katkaisten,
Vahvempirenkaiset, kuin millä häntä
Sitoa voitte te. Tää kallis aik' on
Jumalten työt', ei patriisein. Täss' auttaa
Vain polven notkistus, ei käsivarret.
Ah! kurjuutenne ajaa teitä sinne,
Miss' isompi on kurjuus tarjona.
Ja vallanpitäjiä soimaatten te,
Joill' isällinen teist' on huoli, vaikka
Kirootte heitä niinkuin vihamiestä.
 

1 KANSALAINEN

Huoliko meistä? – Vieläkö mitä! – He eivät milloinkaan ole meistä huolineet. Antaneet meidän nälkään nääntyä, ja omat aittansa viljaa täyteen ahtaneet; säätäneet kiellon koron kiskomiselle, auttaakseen koronkiskureita; päivittäin peruuttaneet terveellisiä lakeja, rikkaita vastaan säädettyjä, ja päivittäin keksineet yhä ankarampia asetuksia, kahlehtiakseen ja sortaakseen köyhää, jos ei sota meitä niele, niin he meidät nielevät, ja siinä se on heidän rakkautensa meitä kohtaan.

MENENIUS

 
Nyt teidän myöntää täytyy, että joko
Olette merkillisen ilkeät
Tai tyhmäpäiset pöllöt. Sievän sadun
Nyt kerron teille; tunnette sen ehkä,
Mut koska tarkoitukseeni se sopii,
Niin ehkä juttelen sen vielä kerran.
 

1 KANSALAINEN

Antakaa kuulla; vaan älkää luulkokaan, että voitte herjamme suittaa tuolla tarinallanne. Antakaa kuulla, olkaa niin hyvä!

MENENIUS

 
Kerranpa kaikki ruumiin-osat nousit
Kapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen,
Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas.
Kuin kuilu laiskana ja toimetonna,
Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.
Vaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoin
Näit, kuulit, kävit, aattelit ja tunsit.
Jakaen keskenään kaikk' askareet,
Joist' oli koko ruumihille ilo
Ja yhteishyöty. Siihen vatsa vastas, —
 

1 KANSALAINEN

 
No niin, mitä vatsa siihen vastasi?
 

MENENIUS

 
Sen heti sanon. – Naurun tapaisella —
Ei keuhkoista se tullut, mut näin ihan —
(Voin antaa vatsan yhtähyvin nauraa
Kuin puhua,) se ilkkuin vastas noille
Kapinannostajille nurkujille,
Jotk' eivät sille mitään sois, juur' niinkuin
Te senaattia morkkaatten, siit' ett'ei
Se ole teidänmoinen.
 

1 KANSALAINEN

 
                     Vatsan vastaus?
Pää kuninkaamme, vartijamme silmä.
Sydän neuvojamme, käsi soturimme,
Hepomme sääri, kieli räikkämme.
Ja muutkin tämän pajastomme tuet
Ja pienet pönkät, nuo jos —
 

MENENIUS

 
                             Mitä, mitä? —
No tuolla vasta suu on! – Mitä, mitä?
 

1 KANSALAINEN

Tuon ahman vatsan sorron alle joutuis, Tuon ruumiin likaviemärin, —

MENENIUS

 
                              No entä?
 

1 KANSALAINEN

Sanotut jäsenet jos kanteen nostais. Mitäpä vatsa vastais?

MENENIUS

 
                      Sen mä sanon;
Vaan vähän malttia (ei paljon teillä
Sit' ole juur'), niin kerron vatsan vastuun.
 

1 KANSALAINEN

 
No tuota kestää!
 

MENENIUS

 
                 Ystäväni, huomaa:
Tuo kunnon vatsa oli miettiväinen,
Ei kärkäs niinkuin syyttäjä, ja vastas:
»Mun helmaystäväni, tosin kyllä
Ma ensin nautin kaiken ravinnon,
Jost' elantonne saatte te; ja syystä,
Kosk' olen, nähkääs, koko ruumiin aitta
Ja varahuone; minä, muistakaahan,
Verenne virtaa myöten lähetän sen
Sydämmen hoviin, aivon istuimelle;
Ja ruumiin solien ja soppein kautta
Väkevin hermo saa ja pienin suoni
Minulta luonnolliset tarpehensa,
Joist' elää se. Ja vaikka ette kaikki,
Mun ystäväin,» – näin, nähkääs, puhuu vatsa, —
1 KANSALAINEN. No niin, ja sitten?
 

MENENIUS

 
                    »Vaikka ette kaikki
Voi nähdä, mitä kullenkin ma annan,
Niin saatan toteen näyttää, miten multa
Te saatte mehun kaikesta, mut mulle
Jätätte perkeet vaan.» Mit' arvelette?
 

1 KANSALAINEN

 
Sep' oli vastaus. Entä sovitelma?
 

MENENIUS

 
Senaatti Rooman on tuo hyvä vatsa.
Ja kapinoivat raajat te; sen huolta
Nyt aatelkaa ja miettikäätte tarkoin,
Mit' yhteis-etu vaatii, niin te näätte,
Ett'ei se, mitä saatte, yhteist' ole,
Vaan heistä lähtee se ja teille tulee,
Eik' itsestänne suinkaan. – Mitä sanot,
Sä, tämän kokouksen isovarvas?
 

1 KANSALAINEN

 
Minäkö isovarvas? Miksikä isovarvas?
 

MENENIUS

 
Kun, vaikka halvin, matalin ja kurjin,
Tät' älykästä kapinata johdat.
Sa raukka, vaikka ajoon olet kehnoin,
Edellä käyt, kun hyötyä sä vainut. —
Esille kanget, seipäät vaan! Nyt Rooma
Rottainsa kanssa ottelee, ja myrkyn
Syö heistä toinen. – Terve, jalo Marcius!
(Cajus Marcius tulee.)
 

MARCIUS

 
                                           Kiitos! —
Mik' on sun, sinä jäyhä roskajoukko,
Jok' älyparkaas syyhyvätä kynsit,
Kunnes se rohtuu?
 

1 KANSALAINEN

 
                  Kohtelias aina!
 

MARCIUS

 
Ken kohtelias teille on, se häijyst'
Imartelee. Mitä tahdotte te, koirat?
Ei sota hyvä, eikä rauha; toinen
Peloittaa teitä, toinen röykkeiks saattaa.
Ken teihin luottaa, jalopeuran sijaan
Jäniksen saa, ja ketun sijaan hanhen.
Olette yhtä taattavat kuin jäällä
Tulihiili on tai rae päiväsessä.
Rikollist' ylistämään teiss' on miestä
Ja rankaisijaa parjaamaan. Ken mainett'
On ansainnut, teilt' ansainnut on vihaa.
Halunne on kuin sairaan ruokahalu,
Sit' enin himoo se, mist' enin haittaa.
Ken suosioonne luottaa, lyijy-evin
Se ui ja ruovolla se tammen kaataa.
Te hirtehiset! Hiis teit' uskokoon!
Te mieltä joka hetki muuttelette:
Nyt halpa äskeinen on suosikkinne,
Ja jalo se, jot' äsken vihasitte.
Mi hätänä, kun kautta kaupungin te
Rääkytte reimaa senaattia vastaan,
Mi jumalia likinn' ohjaa teitä
Ja toisianne syömäst' estää? – Mikä
On tarkoitus?
 

MENENIUS

 
              Asettaa viljan hinta.
Sanovat: viljaa kaupungiss' on kyllin.
 

MARCIUS

 
Ne hirtehiset! Niin vain? Takan luona
He istuvat ja Capitolin toimet
He tietävänsä luulevat, ken nousee
Ja kuka sortuu; puolueita luovat
Ja avioita; puoltaan vahvistavat.
Ja kenkärajains' alle sortavat
He vastenmielisensä. Kyllin viljaa!
Jos aateli vaan hiiteen heittäis säälin
Ja mun sois miekkaa käyttää, tuhansittain
Noit' orjia ma löisin, luoden röykyn
Niin korkean kuin keihääni on pitkä.
 

MENENIUS

 
Ei, nää jo ovat tyynni malttuneet.
He, nähkääs, julmia on pelkureita,
Vaikk' älyn puute heiss' on suuri. Entä
Tuo toinen joukko?
 

MARCIUS

 
                   Hajan. Hirteen kaikki!
He nälkää huusivat ja sananlaskuj'
Ynisivät, sen kaltaisia kuin:
»Suu särjelläkin», »nälkä kova vieras»,
»Ei vatsa nuollen täyty», »herrain kanssa
Ei marjaan menemistä», moisin pätkin
He nurkuns' ilmi toivat, ja kun pyyntö,
Tuo kumma, myönnettiin, – jok' aatelilta
Masensi mielen, kalvaaks tehden vallan.
Niin vimman ilosta he kiljuivat
Ja lakkins' ilmaan heittivät, ikäänkuin
Kuun sarviin tahtoen ne kiinnittää.
 

MENENIUS

 
No, mitä sitten heille myönnettiin?
 

MARCIUS

 
Viis kansan valitsemaa tribuunia,
Sen roskaviisautt' edustamaan; – Brutus,
Sicinius, ja – hitto heitä muisti!
Hajoittaa sais nuo roistot Rooman ennen
Kuin moiseen minä taipuisin; näin valtaa
He yhä saavat, lisää vaatien
Kapinan uhalla.
 

MENENIUS

 
                Se kummallist' on.
 

MARCIUS

 
Pois, kuotukset, pois kotihinne!
(Sanansaattaja tulee kiireesti.)
 

SANANSAATTAJA

 
                                Miss' on
Se Cajus Marcius?
 

MARCIUS

 
                  Tässä. Mitä tahdot?
 

SANANSAATTAJA

 
Ilmoittaa: aseissa on volskilaiset.
 

MARCIUS

 
Sep' oivaa! Näinpä suoriks päästään noista
Mädistä perkeistä. – Kas, tuossa isät!
    (Cominius, Titus Lartius ja muita senaattoreja,
    Junius Brutus ja Sicinius Velutus tulevat.)
 

1 SENAATTORI

 
Mit' äsken, Marcius, kerroitte, on totta:
Aseiss' on volskilaiset.
 

MARCIUS

 
                         Kuuman teille
Aufidius, heidän johtajansa, antaa.
En kadehdi ma hänen suuruuttaan,
Mut jos en ois mik' olen, tahtoisin ma
Hänenä olla.
 

COMINIUS

 
             Yhdess' ottelitte.
 

MARCIUS

 
Jos sotis mailma, puoli puolta vastaan,
Ja hän mun puoltan' oisi, luopuisin ma.
Otellakseni hänen kanssaan. Hauska
Usuttaa leijonaa!
 

1 SENAATTORI

 
Te, jalo Marcius, Cominiota seuraatten kai sotaan?
 

COMINIUS

 
Sen taannoin lupasitte.
 

MARCIUS

 
                        Sen ma tein.
Ja siinä pysyn. – Saatpa nähdä, Lartius,
Kuink' isken vielä kerran Tullust' otsaan.
Kuin? Rampako? Ja jäätkö pois?
 

LARTIUS

 
                               En, Marcius;
Ma toiseen sauvaan nojaan, toisell' isken;
Ma myötä tulen.
 

MARCIUS

 
                Aito-aateluutta!
 

1 SENAATTORI

 
Nyt Capitoliin tulkaa, siellä parhaat Odottaa ystävät.
 

LARTIUS (Marciolle)

 
                 Te etupäässä;
Cominius sitten; jäljessä me muut;
Syyst' etusija teill' on.
 

COMINIUS

 
                          Jalo Marcius!
 

1 SENAATTORI (kansalaisille)

 
                                        Pois, kotiin!
 

MARCIUS

 
Mukaan tulkoot: volskilaisill'
On paljon viljaa; aittain kaivajiksi
Mukahan rotat! – Kunnon mässääjät,
Nyt hehkeimmäll' on uljuutenne; tulkaa!
    (Senaattorit, Cominius. Marcius, Titus Lartius
    ja Menenius poistuvat. Kansa hiipii pois.)
 

SICINIUS

 
Niin pöyhkää onko toista kuin tuo Marcius?
 

BRUTUS

 
Ei mokomaa.
 

SICINIUS

 
            Kun kansantribuuneiksi
Valittiin meidät, —
 

BRUTUS

 
                     Näitkö sitä suuta
Ja silmäystä?
 

SICINIUS

 
              Niin ja ivaa sitten.
 

BRUTUS

 
Vihoissaan jumaliakin hän pilkkaa.
 

SICINIUS

 
Ja ilkkuu kuuta kainoa.
 

BRUTUS

 
Tää sota hänet nielköön! Miehuudestaan
Hän liiaks ylpeilee.
 

SICINIUS

 
                     Sellainen luonne.
Kun onni sitä kuihkoo, päivän kalvett'
Ivaten tallaa. Mutta ihme, että
Hän röyhkeydessään palvelemaan taipuu
Cominiota.
 

BRUTUS

 
           Mainetta hän lempii
Ja onkin jo sen suosikki; mut maine
Ei säily eikä kasva muuten paitsi
Likinnä ensimmäistä; kommellukset
Päämiehen syyksi jäävät, vaikka tekis
Hän kaikki mitä voi, ja löyhä moite
Se Marciosta huutaa: »Oi, jos johto
Häll' olis ollut!»
 

SICINIUS

 
                   Taas jos hyvin käypi,
Niin kansan mieli, Marcioon kiintyneenä,
Cominiolta ansion vie.
 

BRUTUS

 
                       Niin kyllä;
Cominion maineest' on jo puolet Marcion,
Vaikk' ilman hänen vaivattaan; ja hälle
Cominion virheet lisää mainett' antaa,
Vaikk' ilman hänen ansiottaan.
 

SICINIUS

 
                               Pois nyt,
Ja valmistuksist' urkkikaamme tieto
Ja mihin toimiin retkeänsä varten
Tuo juonikko nyt ryhtyy.
 

BRUTUS

 
                         Lähtekäämme!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Corioli. Senaatintalo.
(Tullus Aufidius ja senaattoreja tulee.)
 

1 SENAATTORI

 
Vai luulette te siis, Aufidius, ett' on
Vihiä Rooma tuumistamme saanut
Ja tuntee hankkeemme.
 

AUFIDIUS

 
                      Ken muuta luulis?
Mit' ompi meillä koskaan ajateltu,
Jot' olis toimeen saatu, ennen kuin
Sen Rooma haistoi? Neljä päivää sitten
Sain tietoja; näin sanat kuuluu – kirje
On, luulen, muassani; niin, täss' on se:
(Lukee.) »Pestattun' ovat joukot; epätietoist'.
Itäänkö vaiko länteen. Suur' on hätä,
Ja kansa kapinoi. Cominius
Ja vanha vihamiehenne, tuo Marcius
(Mi vihatumpi Roomass' on kuin teillä).
Ja Lartius, uljas Rooman mies, ne kolme
Yrityst' ohjaavat, niin kerrotaan,
Mut minne? Luultavasti teitä vastaan.
Siis, varokaa!»
 

1 SENAATTORI

 
                Väkemme jalkeill' ompi,
Eik' ole epäiltykään, ettei Rooma
Sotahan olis valmis.
 

AUFIDIUS

 
                     Viisast' oli
Salassa pitää hankkehenne, kunnes
Näkyä niiden täytyisi; mut Rooma
Ne hautumasta keksi. Näin se tyhjäks
On tehnyt aikomuksemme, jok' oli:
Mont' ottaa kaupunkia, ennen kuin
Ties Rooma meidän jalkeill' olevankaan.
 

2 SENAATTORI

 
Nyt, jalo Aufidius, toimihinne!
Väkenne luoksi rientäkää; me yksin
Coriolia vartioimaan jäämme.
Jos meitä saartavat he, sotajoukoll'
Avuksi tulkaa. Epäilen tok', että
Tuo meitä tarkoittaa.
 

AUFIDIUS

 
                      Ei epäilystä;
Mun tieton' ovat varmat. Niin – ja lisäks:
Jo matkall' osa heidän joukkojaan on
Ja tänne päin. Hyvästi, isät, jääkää!
Jos Marcion kanssa tanterella yhdyn,
Niin valan tehneet olemme, ett' ennen
Ei tauota, kuin meistä toinen kaatuu.
 

KAIKKI

 
Jumalat auttakoot!
 

AUFIDIUS

 
                   Ja teitä kaitkoot!
 

1 SENAATTORI

 
Hyvästi vaan!
 

2 SENAATTORI

 
              Hyvästi!
 

AUFIDIUS

 
                       Hyvästi!
(Menevät.)
 

Kolmas kohtaus.

Rooma. Huone Marcion talossa.

(Volumnia ja Virgilia tulevat. He istuutuvat kahdelle matalalle tuolille ja alkavat neuloa.)

VOLUMNIA. Laula, hyvä lapseni, tai ainakin puhu vähän hauskempaa. Jos poikani olisi minun mieheni, niin totta maar enemmän iloitsisin hänen poissa-olostaan, kun hän sillä mainetta saavuttaa, kuin hänen syleilyksistään kotona vuoteessa, olkootpa ne kuinka hellät ja rakkahat hyvänsä. Kun hän vielä oli hento lapsi ja kohtuni ainoa hedelmä, kun hän nuoruudellaan ja kauneudellaan käänsi puoleensa kaikkien silmät, kun hänen äitinsä ei olisi ainoaksi hetkeksikään luopunut häntä katselemasta, vaikkapa sitä itse kuninkaat olisivat päiväkaudet rukoilleet, jo silloin – kun ajattelin miten sellaista olentoa kunnia kaunistaisi ja että hän, jos maine ei häntä elähyttäisi, ei olisi parempi kuvaa, joka seinässä riippuu, – jo silloin mielelläni annoin hänen etsiä vaaroja, joissa kunniata oli tarjona. Veriseen sotaan hänet lähetin, ja sieltä hän palasi, tammiseppele päässä. Kuules lapseni, en enemmän ilosta sävähtänyt, ensi kerran kuullessani, että poikani oli miespuolta, kuin nyt ensi kerran nähdessäni, että hän on osottanut olevansa mies.

VIRGILIA

Mutta entä jos hän olisi sodassa kaatunut, mitä silloin?

VOLUMNIA

Silloin hänen mainehikas nimensä olisi poikani ollut; se olisi silloin minun perilliseni ollut. Kuule vakava tunnustukseni: jos olisi tusina lapsia mulla, kaikki yhtä rakkaita, eikä yksikään vähemmän kallis, kuin sinun ja minun hyvä Marcioni, niin mieluisemmin näkisin yhdentoista kunnialla kuolevan isänmaansa edestä, kuin yhden työttömänä hekkumassa elävän.

(Kamarirouva tulee.)

KAMARIROUVA

 
Valeria rouva tääll' on, hyvä rouva.
 

VIRGILIA

 
Suvaitkaa minun poistua.
 

VOLUMNIA

 
Et, sit' et saa.
On niinkuin kuulisin ma miehes rummun
Ja näkisin, kuin tukasta hän laahaa
Aufidiota; volskilaiset säikkyy
Kuin lapset karhua. Hän jalkaa polkee
Ja huutaa: »Tulkaa tänne, arkalaiset,
Te pelvon sikiöt, te, vaikka Roomass'
Olette syntyneet!» Hän rautakintaall'
Otsastaan veren pyyhkivi ja kulkee
Kuin leikkuumies, jonk' ompi määrä kaataa
Kaikk' elo, taikka palkattomaks jäädä.
 

VIRGILIA

 
Otsastaan verenkö! Oi, Zeus, ei verta!
 

VOLUMNIA

 
Suas, houkka! Kultaisetkaan voitonmerkit
Niin miest' ei kaunista. Hecuban rinta,
Jot' imi Hector, ihanamp' ei ollut
Hectorin otsaa, kun se kreikkalaisten
Miekoille halveksien vertaan sylki. —
Valeria sa tervetulleeks sano!
(Kamarirouva menee.)
 

VIRGILIA

 
Aufidion julmuudesta taivaan vallat
Varjelkoon miestän'!
 

VOLUMNIA

 
                     Polvens alle painaa
Hän Tullon pään ja niskaan häntä polkee.
(Kamarirouva palajaa Valerian ja palvelijan kanssa.)
 

VALERIA

 
Hyvää päivää, hyvät rouvat!
 

VOLUMNIA

 
Terve tultuanne!
 

VIRGILIA

 
Hupaista teitä nähdä, hyvä rouva!
 

VALERIA

Kuinka voitte te molemmat? Tehän nyt vasta kodikkaita olette! Mitä te neuloskelette? Kaunis kuosi, todellakin! – Kuinka pikku poikanne voipi?

VIRGILIA

Kiitoksia kysymästänne; hyvin rouvaseni.

VALERIA

Hän mieluisemmin katselee miekkoja ja kuuntelee rumpua, kuin tarkkaa opettajaansa.

VOLUMNIA

Isänsä poika, totta tosiaan! Oikein herttainen lapsi, sen takaan. Niin, kuulkaapas, katselin häntä viime keskiviikkona puolen tuntia yhtä mittaa; hänellä on niin miehekäs ryhti. Näin hänen tavoittavan kultaperhosta, ja kun hän sen oli kiinni saanut, päästi hän sen taasen irti; ja taas takaa ajamaan, ja sitten nenällensä maahan, ja jälleen pystyyn, ja saikin sen taasen kiinni. Lankeeminenko hänet raivoon sai vai mikä, sitä en tiedä, mutta hampaitaan hän kiristeli ja rouhi perhosen, oi, ette usko, kuinka hän sen palasiksi rouhi.

VOLUMNIA

Isän tapoja.

VALERIA

Toden totta, oikein jalo lapsi.

VIRGILIA

Vallaton koko poika.

VALERIA

Kas niin, pois nyt ompelunne! Voittehan joutilaiksi ruveta täksi iltapuoleksi.

VIRGILIA

En, rouvaseni, en lähde ulos ovesta.

VALERIA

Ettekö ulos ovesta?

VOLUMNIA

Hänen täytyy kuin täytyykin.

VIRGILIA

En, oikein totta, suokaa anteeksi. En astu kynnyksestä yli, ennenkuin mieheni sodasta palajaa.

VALERIA

Hyi! Järjetöntähän noin on huoneeseensa salpautua. Tulkaa nyt hyvän tuttavan luoksi varpajaisille.

VIRGILIA

Toivon, että hän pian parantuisi, ja tahdon rukoilla hänen puolestaan, mutta tulla sinne en saata.

VOLUMNIA

Ja miksikä et, saako kysyä?

VIRGILIA

En mukavuudesta, enkä ystävyydenkään puutteesta.

VALERIA

Tahdotte matkia Penelopea; mutta sanotaan, että kaikki se lanka, minkä hän Ulysseen poissa ollessa kehräsi, vaan täytti Ithakan koilla. Tulkaa pois! Jos olisi palttinanne yhtä tunnokas kuin sormenne, niin jättäisitte pelkästä säälistä tuon ompelunne. Tulkaa nyt vaan kanssamme!

VIRGILIA

En, hyvä rouva, suokaa anteeksi. Toden totta, en tahdo lähteä ulos.

VALERIA

Kas niin, lähtekää nyt vaan, niin kerron teille suloisia uutisia miehestänne.

VIRGILIA

Ei, niitä ei ole vielä saattanut saapua.

VALERIA

On todellakin; en tässä nyt turhia puhu: viime yönä tuli häneltä tietoja.

VIRGILIA

Tottako, rouva?

VALERIA

Toden totta; kuulin sen eräältä senaattorilta. Tämmöinen on asian laita: volskilaiset olivat lähettäneet sotajoukon liikkeelle, jota vastaan ylipäällikkö Cominius vei osan roomalaista sotavoimaa. Puolisonne ja Titus Lartius piirittivät heidän kaupunkiansa Coriolia. He eivät epäile voittavansa ja tekevänsä pikaista loppua sodasta. Kunniani kautta, tämä on totta. Ja nyt, lähtekää kanssamme!

VIRGILIA

Anteeksi, hyvä rouva; vast'edes noudatan kaikessa teidän mieltänne.

VOLUMNIA

Antakaamme hänen jäädä; tuommoisena hän vaan pilaisi ilomme.

VALERIA

Niin kyllä, samaa minäkin. – Hyvästi siis! – Tulkaa, rouva hyvä! —

Virgilia, kuules, viskaa nyt nurkkaan tuo juhlallisuutesi ja lähde kanssamme.

VIRGILIA

En, en todellakaan saata. Toivotan teille paljon hauskuutta.

VALERIA

 
No, hyvästi sitte!
(Menevät,)
 

Neljäs kohtaus.

Coriolin edustalla.

(Liehuvin lipuin ja helisevin soitoin astuvat sisään Marcius, Titus Lartius, sotaherroja ja sotamiehiä.

Sanansaattaja rientää heitä vastaan.)

MARCIUS

 
Tuoss' uutta kuullaan; – vetoa, ett' ovat
He otelleet!
 

LARTIUS

 
             Eip' ole; orhist' orhi!
 

MARCIUS

 
No, menköön!
 

LARTIUS

 
             Hyvä!
 

MARCIUS

 
                   Sano, onko päämies
Jo vihollisen kohdannut?
 

SANANSAATTAJA

 
                         He toistaan
Katselleet ovat, mut ei haastelleet.
 

LARTIUS

 
Heposi mun on.
 

MARCIUS

 
               Takaisin sen ostan.
 

LARTIUS

 
En myy sit' enkä lahjoita, mut lainaan
Sen viideksikymmeneksi vuodeks sulle. —
No, kaupunkia antaumaan vaadi!
 

MARCIUS

 
Miss' ovat joukot?
 

SANANSAATTAJA

 
                   Tunnin matkan päässä.
 

MARCIUS

 
Toistemme sotahuudon kuulemme siis. —
Nyt, Mars, sua pyydän, pane vauhtiin, työmme.
Niin että, miekat suitsevina, täältä
Kedolle avuks ystäväimme päästään!
Hoi, torvet soimaan!
 

(Soitetaan sovinnon hierojaisille. Muutamia senaattoreja ilmestyy muurille.)

 
                     Onko Aufidius
Muurien sisällä?
 

1 SENAATTORI

 
                 Ei, eikä yhtä.
Ken teitä säikkyis vähemmän kuin hän,
Ja se on vähän kyllä. Kuulkaas rummut
Kokoovat nuorisomme; ennen muurit
Me murramme kuin tänne salpaan jäämme.
Ei lukoss' ole porttimme, ne korsill'
On salvatut vaan, itsestään ne aukee.
    (Sotahuutoa kuuluu kaukaa.)
Haa, kuulkaatten! Aufidius on se. Kuulkaas,
Kuin rehkii hän ja armeijaanne pirstaa!
 

MARCIUS

 
Oo, niiks' on tullut!
 

LARTIUS

 
                      Melu tuo se olkoon
Nyt oppaamme. – Hoi, tikapuita tänne!
 

(Volskilaiset tulevat ja marssivat näyttämön poikki.)

MARCIUS

 
Meit' eivät pelkää, ulos ryntäävät he.
Sydänten eteen kilvet nyt, ja, sydän
Lujempana kuin kilpi, taistelkaa! —
Käy päälle. Titus! Enemmän, kuin luulin,
Meit' ilkkuvat he; vihast' oikein hiestyn.
Eteenpäin, veikot! Volskilaiseks sanon
Sen, joka väistää; miekkaa saa se maistaa.
 

(Sotamelua. Roomalaiset ja Volskilaiset poistuvat taistellen.

Roomalaiset peräytyvät varustustensa taakse. Marcius palajaa.)

MARCIUS

 
Etelän rutto teidät nielköön, roistot,
Te, Rooman saasta! Rohtumat ja paiseet
Niin syökööt teit', ett', ennen jo kuin nähdään,
Teit' inhotaan, ja, vastatuulta käyden,
Levitköön virstain päästä teihin rutto!
Te, hanhen sielut ihmishahmossa,
Te pakenette orjaa, jonka voittaa
Vois apinakin! Helvetti ja Pluto!
Kaikilla teill' on haavat takapuolla;
Punainen selkä, mutta pelvon horkast'
On naama kalvas. Käännös! Päälle käykää!
Tai, kautta taivaan tulten, volskit jätän
Ja teihin isken. Päättäkää, ja menkää!
Jos lujina te pysytte, niin heidät
Ajamme heidän vaimojensa luoksi,
Niinkuin he meidät saartovallillemme.
 

(Sotamelua. Volskilaiset ja roomalaiset palajavat ja ryhtyvät uudelleen taisteluun. Volskilaiset peräytyvät Corioliin ja Marcius ajaa heitä takaa portille saakka.)

 
Nyt auk' on portti. Miehiä nyt olkaa!
Ei pakolaisille, vaan vainoojille
Sen avaa onni. Seuratkaa mua, tulkaa!
 

(Syöksyy sisään portista, joka suljetaan hänen jälkeensä.)

 
1 SOTAMIES. Mik' uskaljas! En minä.
 

2 SOTAMIES

 
                        Enkä minä.
3 SOTAMIES. Nyt lukon takan on hän.
 

KAIKKI

 
                        Selkääns' saa hän.
(Titus Lartius tulee.)
 

LARTIUS

 
Miss' ompi Marcius?
 

KAIKKI

 
                    Surman suussa varmaan.
 

2 SOTAMIES

 
Pakoojia hän kantapäillä seuras
Portista sisään; kiirein suljettiin se;
Siell' yksinään hän koko kaupunkia
Nyt vastaa.
 

LARTIUS

 
            Jalo veikko! Tunteellisna
Hän tunnotonta miekkaans' uljaamp' on;
Hän seisoo, se kun taipuu. Mennyt mies!
Rubiini täysi ja sun painoisesi
Ei kalliimp' olis kalleus. Sotur' olit
Sa Caton henkeä, et hurjan julma
Vain iskeissäs, ei, jyrisevä äänes
Ja katsees tulinen sun vihamiehes
Niin vapisemaan sai, kuin koko mailma
Värissyt olis kuumeissaan.
 

(Marcius palajaa verissään ja viholliset ajavat häntä takaa.)

1 SOTAMIES

 
                           Kah!
 

LARTIUS

 
                                Marcius!
Pelastus hälle taikka surma meille!
(Taistelevat, ja kaikki ryntäävät kaupunkiin.)
Viides kohtaus.
Katu Coriolissa.
(Muutamia roomalaisia tulee saalistaan kantaen.)
1 ROOMALAINEN. Tän minä Roomaan vien.
 

2 ROOMALAINEN

 
                       Ja tämän minä.
3 ROOMALAINEN. No hiis, kun luulin tuota hopeaksi.
 

(Tappelun hälinätä kuuluu yhä kaukaa. Marcius ja Titus Lartius tulevat, torventoitottaja jäljessä.)

MARCIUS

 
Nuo hylyt, kurjan äyrikulun vuoksi
Tuhlaavat aikaa! Patjat, lyijykauhat,
Ja romut, rääsyt, joita pyövelikään
Ei hirtetyltä riisuis, kaikki vievät
Nuo heittiöt, ja kesken tappelua. —
Periköön heidät hiis! – Haa, päällikkömme
Sotahuuto kuuluu! – Joutuun sinne! Siellä
Vereni vihamies, tuo Tullus, murhaa
Nyt roomalaistamme. Uljas Titus,
Kaupungin turvaks riittävä ota joukko;
Kaikk' uskaljaat Cominiolle avuks
Mun kanssan' tulkoot.
 

LARTIUS

 
                      Verissäshän olet!
Sa liiaks olit kiivas, ryhtyäkses
Taas uuteen taisteluun.
 

MARCIUS

 
                        Mua älä kiitä;
Työst olen tuskin lämminnyt. Hyvästi!
Ei haitaks verenvuoto tää, vaan lääkkeeks,
Näin Aufidiota otteluun ma vaadin.
 

LARTIUS

 
Oi, onnen sulo jumalatar sinuun
Ihastukoon ja vastustajas miekat
Tenhotkoon hurmallansa! Sankar' uljas,
Menestys huovis olkoon!
 

MARCIUS

 
                        Yhtä paljon
Kuin suosituimpiaan, sua suosikoon se!
Hyvästi vaan!
 

LARTIUS

 
              Sa, kunniakas Marcius!
    (Marcius menet.)
Käy, torvees soita turulla, ja kutsu
Kaupungin kaikki virkakunnat kokoon
Tajuamahan tahtoamme. Matkaan!
(Menee.)
Kuudes kohtaus.
Cominion leirin läheisyydessä.
(Cominius sotajoukkoineen peräytymässä.)
 

COMINIUS

 
Hengäiskää, ystävät! Kuin roomalaiset
Nyt oteltiin: ei tyhmää vastustusta,
Eik' arkamaista pakoa. Koht' alkaa
Uus leikki taas, sen takaan. Taistelussa
Ajoittain tuuli ystäväimme häikän
Toi korvihini. – Rooman jumalat,
Nyt voitto heille suokaa sekä meille,
Ett', otsat kirkkahina, yhtyis joukot
Ja kiitos-uhrin teille tois!
    (Sanansaattaja tulee.)
Mit' uutta?
 

SANANSAATTAJA

 
            Coriolista hyökkäys Marcion
Ja Lartion päälle tehtiin; meidän väen
Varustuksiinsa väistyvän kun näin,
Niin tänne riensin.
 

COMINIUS

 
                    Tottakin jos puhut,
Et hyvää puhu. Kauanko on siitä?
 

SANANSAATTAJA

 
On päälle tunnin.
 

COMINIUS

 
                  Peninkulmaa tuskin
On täältä sinne; äsken rummun kuulin.
Sa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?
Sa tulet myöhään.
 

SANANSAATTAJA

 
                  Volskilaisten lukit
Mua vainos; pari, kolme peninkulmaa
Mun täytyi väärää tehdä; muuten oisin
Jo aikaa ollut täällä.
(Marcius tulee.)
 

COMINIUS

 
                       Kuka tuo on?
Hän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!
On Marcion leima hällä, moisna olen
Ennenkin hänet nähnyt.
 

MARCIUS

 
                       Myöhästyinkö?
 

COMINIUS

 
Ei paimen pauanteesta luikun ääntä
Niin erota kuin minä Marcion äänen
Erotan halvemmista.
 

MARCIUS

 
                    Myöhästyinkö?
 

COMINIUS

 
Sen teit, jos ei sua muiden veri punaa.
Vaan omasi.
 

MARCIUS

 
            Oi, annas kun sua halaan
Niin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,
Niin riemullisna kuin hääiltana,
Vahaisten vuodettani valaistessa.
 

COMINIUS

 
Urosten uros! Kuinka Lartius voipi?
 

MARCIUS

 
Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi
Maanpakoon yhden, toisen kuolemaan,
Vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääli
Coriolin kuin luihun susikoiran
Hän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdon
Hän höllittää.
 

COMINIUS

 
               Miss' orja, joka sanoi
Varustuksiinne teidän paenneen?
Miss' on hän? Tuo hän tänne!
 

MARCIUS

 
                             Älä huoli!
Hän puhui totta. Meidän ylimykset,
Tuo rahvas – (hiis! tribuunejako heille!) —
Niin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjat
Pahempiansa pakenivat.
 

COMINIUS

 
                       Mutta
Mitenkä voiton saitte?
 

MARCIUS

 
                       Onko aikaa
Nyt kertomisiin? Sit' en luule. Missä
On vihollinen? Onko voitto teillä?
Jos ei, miks ette riennä sitä saamaan?
 

COMINIUS

 
Tulimme tappelussa tappiolle
Ja peräydyimme hyväss' aikehessa.
 

MARCIUS

 
Mik' asema on heillä? Millä siivell'
On ydinväki?
 

COMINIUS

 
             Eturiviss', arvaan,
On antiaatit, heidän valionsa;
Aufidius, heidän toiveidensa ylpeys,
Heit' ohjaa.
 

MARCIUS

 
             Kautta kaikkein taistelujen,
Joiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,
Yhdessä vuodatetun, valain kautta,
Joill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydän
Ett' Aufidion ja antiaattein kanssa
Tapella saan ma; älkää viivytelkö!
Ylötyin keihäin vaan ja miekoin ilma
Nyt täyttäkää, mut joutuun!
 

COMINIUS

 
                            Paras oisi
Nyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;
Mut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.
Valitse urhotyöhös parhaat miehet!
 

MARCIUS

 
No, halukkaimmat siis. – Teiss' onko ketään
(Epäillä sitä olis synti), jolle
On mieleen ruse tää, mi mua punaa;
Ken itseänsä varoo vähemmän
Kuin halpaa mainetta; ken uljaan kuolon
Paremmaks kurjaa elämätä katsoo,
Ja kelle kalliimp' isänmaa kuin henki,
Hän, yksin, tai jos muit' on samaa mieltä,
Heiluttakohon myöntymyksen merkiks
Nyt miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. —
 

(Kaikki huomaavat ja häilyttävät miekkojansa, nostavat Marcion käsivarsilleen ja viskelevät lakkejansa ilmaan.)

 
Mua yksin! Miekaksiko minut teette?
Jos vilpitönt' on tää, ken teist' ei neljää
Vastaisi volskilaista? Yhtä lujan,
Kuin Tullon kilpi, häntä vastaan nostais
Jokainen teistä. Kiitän teitä kaikin,
Mut parhaat mun teist' erotella täytyy;
Muut toisess' ottelussa työtään tehkööt,
Kun tarve käskee. Etehenpäin, mars!
Ja neljä teistä parhaat miehet mulle
Nyt heti valitkoon.
 

COMINIUS

 
                    Eteenpäin pojat!
Ja kuntonne nyt näyttäkää, niin tasan
Panemme voitot kaikki.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Coriolin porteissa.
 

(Titus Lartius, joka on jättänyt varusväkeä Corioliin, menee rumpujen ja torvien soidessa Marciota ja Cominiota vastaan. Häntä seuraa päällysmies, sotamiehiä ja tien-opas.)

LARTIUS

 
Porteille vahdit! Tehkää tehtävänne,
Niin kuin ma käskin. Pyydettäissä meille
Nuo centuriot tuokaa; jäännöksistä
On hetken apu. Tappioon jos jäämme,
On kaupunkikin mennyt.
 

PÄÄLLYSMIES

 
                       Huolet' olkaa!
 

LARTIUS

 
Siis, portit jälkeemme nyt sulkekaa! —
Mies, näytä tietä roomalaisten leiriin!
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Tappelutanner roomalaisten ja volskilaisten leirien keskivälillä.
(Sotahuutoja. Marcius ja Aufidius tulevat.)
 

MARCIUS

 
Sun kanssas vaan ma taistelen; sua vihaan
Ma enemmän kuin valhetta.
 

AUFIDIUS

 
                          Ja minä
Sua samoin; kyyt' en Afrikan niin kammo.
Kuin mainettasi vihaan. Pidä paikkas!
 

MARCIUS

 
Ken väistää, toisen orjana se kuolkoon,
Ja jumalat sen kirotkoot!
 

AUFIDIUS

 
                          Jos karkaan,
Mua niinkuin jänist' aja, Marcius!
 

MARCIUS

 
                                   Tullus,
Kaks tiimaa sitten Corioliss' yksin
Ma telmin mielin määrin; mun ei vertan'
Tää, joka näin mun verhoo: kostoon kaikki
Siis voimas jännitä!
 

AUFIDIUS

 
                     Vaikk' itse Hector
Sa olisit, tuon pöyhkän heimos kerska,
Et pakoon multa pääsis!
    (Taistelevat, ja muutamia volskilaisia tulee Aufidiolle avuksi.)
                        Avuliasta,
Mut urhokasta ei. – Mua häpäisette
Te tuolla kirotulla avullanne.
(Poistuvat taistellen, ja Marcius ajaa heitä edellänsä.)
Yhdeksäs kohtaus.
Roomalaisten leiri.
 

(Sotahuutoja. Soitetaan paluumatkalle. Torventoitauksia.

Toiselta puolelta tulee Cominius roomalaisinensa; toiselta Marcius, käsi kääreessä, ja hänen kanssaan toisia roomalaisia.)

COMINIUS

 
Tänpäiväiset jos työsi kerron, niit' et
Omikses uskois. Vaan kun ilmi tuon ne,
Senaattorit hymyyvät kyyneleissä,
Patriisit olkapäitään nostelevat,
Mut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyin
Ja sulotuskiss' enempätä kuulla
Vain halaavat, tribuunit tyhmät sekä
Likainen rahvas, joita mainees vaivaa,
Sanovat vasten mieltään: »Kiitos taivaan,
Ku Roomalle soi moisen sotamiehen!» —
Ja tää se vaan on juhlan jälkiruokaa,
Jo ennalt' olit kylläinen.
(Titus Lartius tulee sotajoukkoineen vainoretkeltä.)
 

LARTIUS

 
                            Cominius,
Tuoss' sotaorhi, ja me vaan sen valjaat;
Jos oisit nähnyt —
 

MARCIUS

 
                     Vaiti! Äitinikin,
Joll' oikeus ylistää on omaa vertaan,
Mua loukkais kehullaan. Ma saman tein
Kuin tekin, se on: minkä voin, ja samoin
Kuin tekin, rakkaudesta isänmaahan.
Ken parhaan halunsa on täyttänyt.
On saman verran tehnyt.
 

COMINIUS

 
                        Ansiotas
Et noin saa peittää. Omaisuutens' arvo
Tuleepi Rooman tietää. Petos oisi,
Pahempi varkautta ja kavaluutta,
Salata työs, ja vaiti miehest' olla,
Jok' ylistyksen kukkuloille yltää
Ja nöyrä vaan on. Siis nyt – näytteeks siitä,
Mit' olet, enkä töittes palkinnoksi —
Puhua suo mun, sotajoukon kuullen.
 

MARCIUS

 
Mull' ompi haavoja, jotk' äilehtivät.
Kun niitä mainitaan.
 

COMINIUS

 
                     Jos sit' ei tehdä,
Niin kiittämättömyydest' ärtyvät ne
Ja voivat surmaks olla. Hevosista —
Joit' otettihin hyviä ja paljon, —
Ja kenttien ja kaupunkien aarteist'
On kymmenekset sun, ne valikoida
Saat ennen saaliin jakoa sa itse.
 

MARCIUS

 
Ma kiitän; mutta tuntoni ei salli
Mun ottaa lahjaa miekan palkinnoksi;
Pois kiellän sen ja enempää en pyydä
Kuin työni näkijätkään.
 

(Kestävää toitotusta. Kaikki huutavat: »Marcius! Marcius!» ja viskelevät lakkejansa ja keihäitänsä ilmaan. Cominius ja Lartius seisovat avopäin.)

 
                        Soitto tuo.
Näin häväistynä, vaietkohon ijäks!
Jos rumpu kentäll' imartaa ja torvi,
Niin sula mainitus ja valhe nielköön
Hovit ja kaupungit! Jos teräs nuortuu
Kuin loisen silkki, silloin silkkinuttu
On paras sotisopa! Vait, ma sanon!
Siks ett'en nenästäni verta pessyt
Tai kurjan raukan voitin, jonka teistä
On, huutoon joutumatta, moni tehnyt.
Nyt riemuhuudoill' ylenmääräisillä
Mua tervehditte,
Kun tahtoisin ma höystää halvan työni
Valeiden maustamilla kiitoksilla.
 

COMINIUS

 
Tuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' olet
Maineellesi, kuin kiitollinen meille,
Parastas aikoville. Vaan suo anteeksi
Jos itsees hurjistut, niin käsiis silloin,
Kuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,
Sidomme raudat; sitten haastaa saamme. —
Siis, tulkoon maailmalle, niinkuin meille.
Nyt tiedoks, että tämän sodan seppel'
On Cajus Marcion oma; merkiks siitä
Ratsuni saa hän, tutun kautta leirin,
Valjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä —
Ilohuudoillaan sen sotajoukko myöntää —
Nimenä, töistään Coriolin luona,
On Cajus Marcius Coriolanus. —
Se arvonimes kunnialla kanna!
 

KAIKKI

 
Cajus Marcius Coriolanus!
(Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)
 

CORIOLANUS

 
Ma pestä tahdon kasvoni;
Kun puhdas olen, näette punastunko
Vai enkö. Kiitoksia kuitenkin! —
Ma otan ratsunne, ja voimain takaa
Alati koitan tulla ansainneeksi
Tuon liikanimen arvokkaan.
 

COMINIUS

 
                           Nyt telttaan;
Sielt', ennen maatapanoamme, Roomaan
Voittomme ilmoitamme. – Sinä, Lartius,
Palaja Corioliin; Roomaan laita
Sen parhaat miehet neuvottelemaan,
Mik' etuisint' ois kummallenkin.
 

LARTIUS

 
                                 Kyllä.
 

CORIOLANUS

 
Jumalat ilkkua mua alkaa. Minun,
Jok' äsken ruhtinaiset lahjat kielsin,
Päämieheltän' on kerjätä nyt pakko.
 

COMINIUS

 
Kaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?
 

CORIOLANUS

 
Coriolissa köyhän miehen luona
Majailin kerran; kohtelun sain hyvän.
Hän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin;
Mut edessän' Aufidion silloin näin,
Ja raivo säälin voitti. Vapautt' anon
Isäntä-raukalleni.
 

COMINIUS

 
                   Jalo pyyntö!
Hän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan'
Ois surmannut hän. – Päästä hänet, Titus!
 

LARTIUS

 
Mut nimi?
 

CORIOLANUS

 
          Unhottanut, kautta Zeun! —
Väsynyt olen; muistinikin uupuu. —
Tääll' onko viiniä?
 

COMINIUS

 
                    Pois telttahamme!
Sun kasvoissasi kuivunut on veri;
On aika pitää siitä huolta. Tule!
(Menevät.)
Kymmenes kohtaus.
Volskilaisien leiri.
 

(Torventoitotusta. Tullus Aufidius tulee verissään, pari, kolme soturia hänen seurassaan.)

AUFIDIUS

 
Corioli on valloitettu!
 

1 SOTAMIES

 
Takaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.
 

AUFIDIUS

 
Ehdoilla! – Oi, jos oisin roomalainen!
En volskilaisna olla voi, mik' olen. —
Ehdoilla! Mitä ehtoja on sillä,
Jok' antaunut on toisen armoihin?
Viis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius,
Viis kertaa voitit mun, ja voitat vielä,
Vaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. —
Kautt' elementtien! Jos vielä kerran
Ma häneen yhdyn, parta vasten partaa,
Niin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon'
Ei ole enää vilpitön kuin ennen:
Jos hänt' en ruhjo tasatappelussa
Ja miekka vasten miekkaa, silloin kiukku
Tai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.
 

1 SOTAMIES

 
Hän itse perkele on.
 

AUFIDIUS

 
                     Uljahampi,
Vaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman'
On myrkytetty; lamannut hän on sen
Ja tahrannut, ett' itseään se kaikoo.
Ei uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus.
Ei Capitolit, eikä pyhät paikat,
Ei uhrit, eikä pappein rukoukset,
Nuo raivon hillitsijät, poistaa saata
Mädillä, kuluneilla etuuksillaan
Vihaani Marciota kohtahan.
Jos hänet tapaan, kotonakin vaikka
Ja veljenikin turvista, niin rikon
Ma majaystävyyden lait ja pesen
Käteni julmat hänen sydämmessään. —
Käy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita,
Ja ken on panttivangiks Roomaan viety.
 

1 SOTAMIES

 
Mukaanko ette käy?
 

AUFIDIUS

 
                   Mua varrotaan
Sypressilehdon luona (etelähän
Se myllyist' on); tuo sinne tieto, kuinka
On maailmassa laita, että osaan
Sen mukaan tieni suunnata.
 

1 SOTAMIES

 
                           Sen teen.
 

(Menevät.)