Coriolanus

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Roomassa. Kaupungin portin edustalla.

(Coriolanus, Volumnia, Virgilia, Menenius ja muutamia nuoria patriiseja tulee.)

CORIOLANUS

 
Äl' itke nyt! Hyvästi joutuun! – Peto
Tuo monipäinen pois mun puskee – Äiti,
Miss' entinen on uljuutes? Sa sanoit
Niin usein: hätä suurin miestä koittaa;
Tavallinenkin tavallista kestää;
Tyynellä kaikki laivat yhtä hyvät
On kulkemaan; mut kohtalon kun iskut
Kovimmat kohtaa, tyynnä kestäminen
On jalo taito. Neuvoja sa mulle
Ain' annoit, jotka voittamattomaksi
Sydämmen saavat, joka niitä seuraa.
 

VIRGILIA

 
Oi, taivaan vallat!
 

CORIOLANUS

 
                    Pyydän, vaimo, älä —
 

VOLUMNIA

 
Periköön rutto Rooman ammatit,
Ja surma kaikki käsityöt!
 

CORIOLANUS

 
                          No, no!
Mua lempivät, kun mua tarvitsevat.
Miss' intos äiti, jonka hummaamana
Sa lausuit että Herkulehen vaimon'
Olisit kuusi hänen töistään tehnyt,
Näin säästäin mieheltäsi monet hiet? —
Cominius, rohkeutta! Hyvästi! —
Hyvästi, vaimoni ja äitini!
Ei hätää mun. – Menenius, kelpo vanhus,
Sun itkus suolaisempaa on kuin nuorten,
Se silmäs syö. – Mun vanha päällikköni,
Rautaiseks tunnen sun, mont' olet nähnyt
Sydäntä paaduttavaa kohtausta;
Sano noille vaimoille, ett' yht' on tyhmää
Tuhoa välttämätönt' itkeä
Kuin nauraa sille. – Äiti, vaaranihan
Sun lohtus ain' on ollut; luota minuun:
Vaikk' yksin käyn kuin suossa lohikäärme, —
Jok' ympärilleen kauhun luo, ja josta
Enemmän puhutaan kuin sitä nähdään, —
Yl' alhaison sun poikas kohoo, taikka
Kavalain salajuonten kautta kaatuu.
 

VOLUMNIA

 
Mihin aiot, jalo poikani? Cominius
Aluksi mukaas ota; suuntas määrää,
Äl' antau alttiiks joka sattumalle,
Mik' yllättää sua tielläs.
 

CORIOLANUS

 
                           Taivaan vallat!
 

COMINIUS

 
Kuukauden sua seuraan; asuntosi
Niin valitsemme, että toisistamme
Me tiedon saamme; näin, jos aika sallis
Sua kotiin kutsua, ei tarvis meidän
Hakea yhtä miestä pitkin mailmaa,
Ja hyvä tila menettää, jok' ehtyy,
Kun poiss' on tarvitsija.
 

CORIOLANUS

 
                          Hyvästi!
Sua ikä painaa; sodan herkuist' olet
Jo kylläs saanut, naarmuttoman kanssa
Kuljeksiakses. Portillen vaan käykää. —
No, tulkaa, armas vaimo, kallis äiti,
Ja taatut ystävät! Kun kaukan' olen,
Hymyillen tehkää hyvästit. Nyt tulkaa!
Niin kauan kuin maan päällä elän, kuulla
Minusta saatte; ette toki muuta
Kuin mitä ennenkin.
 

MENENIUS

 
                    Tuot' ihanampaa
Ei korvin kuulla saa. – Pois itku! Tulkaa!
Käsivarsista ja jaloistani noista
Ravistaa vuotta seitsemän jos voisin,
Niin, totta Jumal', askel askeleelta
Sua seuraisin!
 

CORIOLANUS

 
               Kätesi mulle! – Tulkaa!
(Menevät.)
 

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Katu lähellä kaupungin porttia.

(Sicinius, Brutus ja aediili tulevat.)

SICINIUS

 
Hän poiss' on; hiltykäämme. Kansa kotiin!
Masattu aatel' on, jok' ilmeisesti
Oli hänen puoltaan.
 

BRUTUS

 
                    Valtamme on nähty;
Nöyremmät olkaamme nyt työmme jälkeen
Kuin sitä ennen.
 

SICINIUS

 
                 Kotiin kansa! Poiss' on
Sen suurin vihollinen, sanokaa,
Ja turvattu sen valta.
 

BRUTUS

 
                       Kotiin kansa!
(Aediili menee.)
(Volumnia, Virgilia ja Menenius tulevat.)
Kah, hänen äitinsä!
 

SICINIUS

 
                    Pois täältä!
 

BRUTUS

 
                                 Miksi?
 

SICINIUS

 
Sanovat häntä hulluks.
 

BRUTUS

 
                       Jatka vaan;
He meidät näkivät.
 

VOLUMNIA

 
                   Oo! Parahiksi!
Jumalten kaikki ruttovarat teille
Lempenne palkitkoot!
 

MENENIUS

 
                     St! Ei niin kovaa.
 

VOLUMNIA

 
Jos voisin itkulta, niin kuulisitte, —
Mut, jotain saatte kuulla. —
    (Brutolle.)
                              Poistuttenko?
 

VIRGILIA (Siciniolle.)

 
Te jääkää myös. Jos miehelleni voisin
Sanoa samaa!
 

SICINIUS

 
             Miehevää!
 

VOLUMNIA

 
                       Niin, houkka!
Häpeätäkö tuo? – Kas, tuota houkkaa!
Mies eikö isän' ollut? Sinä, kettu.
Maanpakoon ajoit sen, mi Rooman puolest
Useemman iskun löi, kuin sinä olet
Sanoja puhunut.
 

SICINIUS

 
                Oi, taivaan taatto!
 

VOLUMNIA

 
Useemman kelpo iskun, niin, kuin sinä
Viisasta sanaa – kaikki Rooman tähden. —
Haa, kuules! – Mene vaan! – Ei, älä mene! —
Oi, että heimos kanssa kahden olis
Mun poikan' erämaassa, kelpo miekka
Kädessä!
 

SICINIUS

 
         Mitä sitten?
 

VIRGILIA

 
                      Mitä sitten!
Perisi hukka silloin sinun heimos.
 

VOLUMNIA

 
Sekasikiöt ja kaikki. – Kunnon mies.
Kuin monta haavaa saitkaan Rooman tähden!
 

MENENIUS

 
No, no, no, hiljaa!
 

SICINIUS

 
Josp' olisi hän vastakin kuin ennen
Palvellut Roomaa, eikä sitomaansa
Sidettä itse päästänyt!
 

BRUTUS

 
                        Niin, jospa!
 

VOLUMNIA

 
Niin jospa! Rahvast' yllytitte, kollit;
Tunnette hänen arvoaan sen verran
Kuin minä taivaan salauksia, joita
Maan tiedoksi ei suoda.
 

BRUTUS

 
                        Menkäämme!
 

VOLUMNIA

 
Niin, menkää, menkää! Oivan työn te teitte.
Mut ensin kuulkaa tämä: – saman verran
Kuin Capitoli korkeudessa voittaa
Vähimmän Rooman mökin, yhtä paljon
Mun poikani, – tuon vaimon mies, tuon tuossa, —
Min karkoititte, voittaa teidät kaikki.
 

BRUTUS

 
Niin, niin, nyt lähdetään.
 

SICINIUS

 
                           Miks olla tässä
Tuon mielipuolen härnättävänä?
 

VOLUMNIA

 
Rukoukseni mukananne viekää'
    (Tribuunit menevät.)
Oo, jumalten jos ainoana työnä
Ois kiroukseni vahvistus! Jos heidät
Tapaisin kerran päiväss', että saisin
Keventää sydämmeni raskaan taakan!
 

MENENIUS

 
Kas, sepä löylytys! ja syystä maarin!
Tuletteko te meille iltaiselle?
 

VOLUMNIA

 
Viha ruokani on: itseäni syön mä.
Ja nälkään kuolen ravinnosta. – Tulkaa! —
Äl' inise! Valita, niinkuin minä,
Vihaisen Junon lailla! Tule pois!
 

MENENIUS

 
Hyi, hyi, hyi!
(Menevät.)
 

Kolmas kohtaus.

Maantie Rooman ja Antiumin välillä.

(Roomalainen ja volskilainen kohtaavat toinen toisensa.)

ROOMALAINEN

Minä tunnen hyvin teidät, tunnettehan tekin minut. Eikö nimenne ole Adrian?

VOLSKILAINEN

On. Mutta minä en todellakaan muista teitä.

ROOMALAINEN

Olen roomalainen ja palvelen niinkuin tekin Rooman vihollisia.

Tunnetteko nyt minut?

VOLSKILAINEN

Nicanor, eikö niin?

ROOMALAINEN

Sama mies.

VOLSKILAINEN

Olitte parrakkaampi, kun viimeksi teidät näin; mutta puheenlaatunne teidät ilmaisi. No, mitä Roomasta kuuluu? Volskilainen valtio on antanut minulle toimeksi etsiä teitä sieltä. Olette säästänyt minulta päivän matkan.

ROOMALAINEN

Roomassa on ollut kummallisia meteleitä: kansa senaattia, patriiseja ja aatelia vastaan.

VOLSKILAINEN

On ollut? Ovatko ne siis päättyneet? Meidän hallitus ei sitä usko; se tekee suuria sotavarustuksia, ja toivoo heidät yllättävänsä, kun riita on tulisimmillaan.

ROOMALAINEN

Pahin tulen vaara on voitettu, mutta pienimmästäkin asiasta saattaa se uudestaan leimahtaa ilmi. Sillä tuon kelpo Coriolanon maanpakoon ajaminen karvastelee niin aatelisien sydäntä, että olisivat halukkaat ottamaan kansalta pois kaiken vallan ja ikipäiviksi riistämään siltä sen tribuunit. Se, se nähkääs kipinänä kytee, ja kohta se raivokkaana ilmituleen puhkee.

VOLSKILAINEN

Coriolanusko maanpaossa?

ROOMALAINEN

Niin, maanpaossa.

VOLSKILAINEN

Semmoisen uutisen tuojana olette varmaankin tervetullut.

ROOMALAINEN

Nyt tulee volskilaisten ottaa tilaisuudesta vaari. Olen kuullut sanottavan, että naitua vaimoa on sopivin vietellä silloin, kun hän on riidassa miehensä kanssa. Teidän jalo päällikkönne on tässä sodassa suurena ilmaantuva, nyt kun hänen etevä vastustajansa Coriolanus on synnyinmaassaan maineensa kadottanut.

VOLSKILAINEN

Epäilemättä. Mikä onni, että teidät näin sattumalta tapasin! Te olette toimeni päähän saattanut, ja ilolla seuraan teitä kotiin.

ROOMALAINEN

Tästä illalliseen kerron teille Roomasta mitä kummallisimpia asioita, jotka kaikki ovat vastustajalle eduksi. Sotajoukkonne on kunnossa, niinkö?

VOLSKILAINEN

On, ja oikein kuninkaallinen sotajoukko. Centurionit miehistöineen ovat pestatut ja majoitetut ja vaikkapa tunnin päästä valmiit lähtöön.

ROOMALAINEN

Hauska kuulla, että ovat valmiit, ja minä kyllä heidät liikkeelle panen, sen takaan. Siis, sydämmellisesti tervetullut! Olen suuresti mielissäni teidän seurastanne.

VOLSKILAINEN

Syöttehän sanan suustani; minullahan se tässä suurin syy on olla mielissäni.

ROOMALAINEN

No hyvä, menkäämme siis yhtenä.

(Menevät)

Neljäs kohtaus.

Antium. Aufidion talon edustalla.

(Coriolanus tulee, halpaan valepukuun puettuna.)

CORIOLANUS

 
Tää kaunis kaupunki on. – Antium, minä
Sun leskes loin, ja monen noiden sieväin
Talojes perijän näin miekkan' eessä
Korahtain kaatuvan. Mua älä tunne,
Sun vaimos muuten vartain, poikas kivin
Mun kuoliaaksi lyövät.
    (Kansalainen tulee.)
                       Terve!
 

KANSALAINEN

 
                              Terve!
 

CORIOLANUS

 
Tuo kuuluisa Aufidius, missä täällä
Hän asuvi? Hän Antiumiss' onko?
 

KANSALAINEN

 
On. Talossansa tänään aatelilleen
Hän pitää pidot.
 

CORIOLANUS

 
                 Missä on se talo?
 

KANSALAINEN

 
Tuoss' edessänne.
 

CORIOLANUS

 
                  Kiitos. Hyvästi!
    (Kansalainen menee.)
Oi, mailma, liukkaita sun sokkeloitas?
Vannoutunehet ystävät, jotk' äsken
Olivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli,
Joill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi,
Jotk' olivat kuin kaksoispari lemmess'
Eriämättömät, nyt äkkipäätä
Ja turhan vuoksi katkerimpaan vihaan
He syttyvät; – ja verivainolaiset,
Joilt' unen viha häiritsi ja häijyt
Kavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei
Niin munaa maksa, ystäviksi tekee
Ja langoiksi. Niin munkin. Synnyinmaatan'
Ma vihaan ja viholliskaupungille
Suon lempeni. – Nyt sisään! Jos mun tappaa.
Niin tekee oikein hän; jos vastaan ottaa,
Niin hänen maataan palvella ma tahdon.
(Menee.)
 

Viides kohtaus.

Sama paikka. Pylvässäli Aufidion talossa.

(Soittoa kuuluu sisältä. Palvelija tulee.)

PALVELIJA

Viiniä, hoi, viiniä! Hyviä edeskäypiä! Luulenpa, että ne vintiöt nukkuvat.

(Menee.)

(Toinen palvelija tulee.)

2 PALVELIJA

Missä on Cotus? Isäntä kutsuu häntä. – Cotus!

(Menee.)

(Coriolanus tulee.)

CORIOLANUS

 
On talo soma, ruuan haju hyvä;
Vaan min' en näytä kutsuvierahalta.
 

(Ensimmäinen palvelija palajaa.)

1 PALVELIJA

Mitä tahdotte? Mistä olette? Täällä ei ole teille sijaa. Menkää, tuossa on ovi!

CORIOLANUS

 
Coriolanona en ansaitse
Parempaa tervehdystä.
 

(Toinen palvelija palajaa.)

2 PALVELIJA

Mistä olette? Missä portinvartijan on silmät, kun päästää sisään tuollaisia veijareita? Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä!

CORIOLANUS

Pois!

1 PALVELIJA

Poisko? Menkää itse pois!

CORIOLANUS

Sin' olet mulle vaivaksi.

2 PALVELIJA

Mikä julkeus! Kylläpä teistä selvä saadaan.

(Kolmas palvelija tulee ja kohtaa ensimmäisen.)

3 PALVELIJA

Mikä mies se tuo on?

1 PALVELIJA

Kummallisin mies, minkä ikänäni olen nähnyt. En saa häntä pois täältä.

Kuules, kutsuppa herramme tänne.

3 PALVELIJA

Mitä sinä, mies, täällä teet? Tiehesi oiti!

CORIOLANUS

Mun anna olla; liettänne en tahraa.

3 PALVELIJA

Mikä olette?

CORIOLANUS

Ylimys.

3 PALVELIJA

Ihmeen kurja ylimys!

CORIOLANUS

Niin kyllä, aivan totta.

3 PALVELIJA

Tehkää hyvin, ylimys kurja, ja etsikää toinen olopaikka; täällä ei ole teille sijaa. Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä! Kas noin!

CORIOLANUS

Tee työs ja mätä itsees kylmät tähteet.

(Työntää hänet luotansa.)

3 PALVELIJA

Mitä? Etkö mene? – Mene ja ilmoita herrallemme, mikä kummallinen vieras se täällä on.

2 PALVELIJA

Kyllä menen.

(Menee.)

3 PALVELIJA

Missä asut?

CORIOLANUS

Taivasalla.

3 PALVELIJA

Taivasallako?

CORIOLANUS

Niin.

3 PALVELIJA

Missä siellä?

CORIOLANUS

Varisten ja korppien kaupungissa.

3 PALVELIJA

Varisten ja korppien kaupungissa? – Mikä aasi! – Siis asut yhdessä naakkojenkin kanssa?

CORIOLANUS

En; minä en palvele sinun herraasi.

3 PALVELIJA.

Mitä? Mitä sinulla on minun herrani kanssa tekemistä?

CORIOLANUS

He, se olisi siivompaa kuin jos olisin tekemisissä vaimosi kanssa.

Pois, lörppä! Mene matkaas lautaisines!

(Ajaa hänet piesten ulos.)

(Aufidius ja toinen palvelija tulevat.)

AUFIDIUS

Miss' on se mies?

2 PALVELIJA

Tuossa, herra. Olisin piessyt häntä kuin koiraa, vaan en tahtonut häiritä herroja siellä sisällä.

AUFIDIUS

 
Mist' olet? Mitä tahdot? Nimesi?
Vait olet? Sano mies: mik' on sun nimes?
 

CORIOLANUS (Heittäen valepuvun yltänsä.)

 
                                         Tullus,
Jos viel' et mua tunne, vaikka näet mun.
Ja siks et mua aavista, mik' olen,
Nimeni ilmoittaa mun täytynee kai.
 

AUFIDIUS

 
Mik' on sun nimes?
 

CORIOLANUS

 
Pahalta volskilaisten soi se korviin.
Ja sinun korvaas vihloo.
 

AUFIDIUS

 
                         Mikä nimes?
Näkösi tuim' on, käskevä on katsees,
Jalolta näytät laivalta, vaikk onkin
Varustees pirstaleina. Mikä nimes?
 

CORIOLANUS

 
Rypistä otsaas! Etkö nyt mua tunne?
 

AUFIDIUS

 
En tunne sua. Mikä nimesi?
 

CORIOLANUS

 
Nimeni Cajus Marcius on, se, joka
Kaikille volskilaisille on tehnyt
Ja erittäinkin sulle suurta turmaa;
Mun liikanimeni Coriolanus
Sen todistaa. Työt raskaat, hengen vaarat,
Vereni, maani hyväks vuodatetun,
Se kiittämätön palkinnut on tuolla
Nimellä vaan, jok' yllykkeenä sulle
Ja merkkin' on, ett' inhota sun tulee
Ja vihata mua. Nimi tää vaan jäi;
Muut riisti kansan kateus ja julmuus,
Jot' arka aateli ei ehkäissyt,
Vaan jätti mun, ja salli noiden orjain
Viheltää minut Roomast' ulos. Niin,
Tää surkein hätä lietes luo mun toi,
Ei toivo – älä käsitä mua väärin —
Pelastaa henkeäni: surmaa jos, näet,
Peljännyt olisin, sua, ennen muita,
Olisin karttanut; ei, pelkkä halu
Karkoittajaini kanssa tehdä suora
Mun luokses tuonut on. Siis, sydän sulla
Jos uhkuu kostoa, jos maksaa tahdot
Sa omat herjasi, ja synnyinmaasi
Parantaa avohaavat, joutuun riennä
Ja ota kurjuuteni palvelukseesi
Niin sitä käytä, että hyödyks sulle
On koston-työni; sairaan maani kanssa
Otella tahdon, näet, niin vimmatusti
Kuin kaikki hornan henget. Mut jos niin on.
Ett' et sa uskalla, ja voitteluun jos
Väsynyt olet, – no niin, kyllästynyt
Minäkin olen elämään, ja sulle
Nyt kaulan' tarjoon vanhan vihas uhriks;
Jos sit' et poikki leikkaa, olet hupsu;
Ain' olen vainonnut sua, maasi rinnast
Ammeittain olen verta juoksuttanut,
Ja elää voin vaan sulle häpeäksi,
Jos en sua palvele.
 

AUFIDIUS

 
                    Oi, Marcius, Marcius!
Jokainen sanas vanhan vihan juuren
Sydämmestäni repii. Jupiterkin
Jos tuolta pilvist' ennustellen lausuis:
»Se totta on», hänt' enemmän en uskois
Kuin sua, jalo Marcius. – Suo mun kiertää
Käsvarteni sen ruumiin ympär', johon
Sadasti vahvan peitseni ma särjin,
Peloittain kuun sen pirstaleilla! Miekkan'
Alaisinta nyt halaan; lempes kanssa
Yht' uljaast', innokkaasti nyt ma painin
Kuin maineenhimon voimall' olen koskaan
Miehuuttas vastaan taistellut. Haa! Tiedäs,
Ma morsiantan' armastin: ei koskaan
Todempi ole lemmenhuokaus ollut;
Mut nyt, kun sun näin, jalo urho, sydän
Enemmän ilost' ailahtaa, kuin milloin
Ens' kerran vaimoni näin astuvan
Ma kynnyksestäni. Mars sinä, kuules,
Aseissa meill' on joukko; vielä kerran
Kädestäs aioin kilpes lyödä, taikka
Käteni menettää. Kakstoista kertaa
Mun löylytit, ja joka yö sen jälkeen
Uneksin taisteluista välillämme:
Kypärit irti, maassa siinä maattiin,
Käs' toisen kurkussa, kun havahdin ma
Ja tyhjäst' aivan puolikuoliaana.
Oi, Marcius, vaikk' ei riitaan Rooman kanssa
Syyt' olis meillä muuta kuin maanpakos,
Aseihin kaikki kakstoist'-ikäisestä
Ja seitsenkymmen-vuotiaaseen nousis.
Ja sota niinkuin hyökyvirta vyöryis
Tuon armottoman Rooman sydämmeen.
Senaattoreita kättelemään tullos,
He jäähyväisill' ovat, nyt kun aion
Maakuntihinne hyökätä ma, vaikk' en
Juur' itse Roomaan.
 

CORIOLANUS

 
                    Kiitos jumalille!
 

AUFIDIUS

 
Siis, sinä mahtimies, jos koston työtäs
Sa itse johtaa tahdot, toiset puolet
Väestän' ota, omaa tietäs kulje.
Mitenkä parhaaks näet, – koska tunnet
Sa maasi vahvat sekä heikot puolet, —
Ja Rooman portteja sä jyskytä,
Tai syrjämaille huimana sa syökse;
Peloita ensin, sitten ruhjo! Tule,
Nyt esitän sun niille, joille hankkees
On mieleinen. Tuhansin tervetullut!
Nyt suuremp' olet ystävä, kuin ennen
Olitkaan vihamies; niin, Marcius,
Ja se on paljon. Kätes! Tervetullut'
 

(Coriolanus ja Aufidius lähtevät.)

1 PALVELIJA (tullen esiin)

Tämäpä kummallinen muutos!

2 PALVELIJA

Nyrkkini kautta! Aioin juuri häntä kartullani hutkaista, mutta aavistinpa kuitenkin, ettei hänen pukunsa puhunut totta.

1 PALVELIJA

Ja näitkös sitä käsivartta! Hän pyöritti minua sormellaan ja peukalollaan niinkuin hyrrää vaan.

2 PALVELIJA

Niin, niin, hänen kasvoistaan jo näin, että siinä miehessä oli jotakin: hänellä oli minusta kasvot sen sorttiset – en tiedä oikein, miksi niitä sanoisin.

1 PALVELIJA

Niin oli. Hän näytti siltä kuin – saakeli soikoon, enkö oitis luullut, että siinä miehessä oli enemmän kuin mitä olisin luullut.

2 PALVELIJA

Niin minäkin, jumalauta. Suoraan sanoen, hän on oivallisin mies koko maailmassa.

1 PALVELIJA

Sitäpä minäkin. Mutta suuremman sotamiehen kuin hän on, tunnet sa kai.

2 PALVELIJA

Kenenkä? Herraniko?

1 PALVELIJA

Niin, sehän tiettyä.

2 PALVELIJA

Hän vastaa kuutta tuommoista.

1 PALVELIJA

No, ei juuri sitä, mutta suurempi hän on sotamies.

2 PALVELIJA

Niin, näethän, eihän sitä niin osaa sanoa mitä meinaa. Mutta kaupunkia puolustamaan on meidän päällikkömme erinomainen.

1 PALVELIJA

On, ja valloittamaan myöskin.

(Kolmas palvelija palajaa.)

3 PALVELIJA

Kuulkaas, lurjukset, minä tiedän uutisia; uutisia, te roistot.

1 ja 2 PALVELIJA

Mitä? Mitä? Anna kuulla!

3 PALVELIJA

En nyt tahtoisi olla roomalainen, vaikka koko maailman saisin; ennemmin olisin vaikka kadotuksen oma.

1 ja 2 PALVELIJA

Miksi niin? Miksi niin?

3 PALVELIJA

Niin, täällä on se mies, joka aina on päällikköämme löylyttänyt, —

Cajus Marcius.

1 PALVELIJA

Sanotko: löylyttänyt päällikköämme?

3 PALVELIJA

En sano: löylyttänyt päällikköämme; mutta aina hän on vetänyt hänelle vertoja.

2 PALVELIJA

No niin, olemmehan ystäviä ja kumppaneita; hän oli aina hänestä liian tanakka, olen kuullut hänen itsensä sen sanovan.

1 PALVELIJA

 
Niin, niin, totta kyllä, hän oli hänestä vähän niinkuin liian tanakka:
Coriolin edustalla hän noputti ja koputti häntä kuin vatkulia.
 

2 PALVELIJA

Jos hän olisi ihmissyöjän sukua ollut, olisi hän varmaankin paistanut ja syönyt hänet suuhunsa.

1 PALVELIJA

No, mitä muuta uutta?

3 PALVELIJA

Niin, tuolla sisälläkös häntä pokkuroidaan, niinkuin olisi hän Marsin poika ja perillinen; hän istuu ylinnä pöydän päässä, eikä yksikään senaattori puhuttele häntä muuten kuin seisoaltaan ja avopäin. Itse päällikkömmekin hyväilee häntä niinkuin helttuansa, suutelee autuaana hänen kättänsä, ja mulistelee silmänvalkuaisiaan, kun hän jotakin puhuu. Mutta pää-uutiseni on se, että päällikkömme on kahtia halkaistu ja ainoastaan puolikas siitä, mitä hän eilen oli; toisen puolikkaan on tuo toinen saanut, koko pöytäseuran pyynnöstä ja suostumuksella. Hän sanoo menevänsä leipomaan Rooman portinvartijoita korville. Hän aikoo niittää maahan kaikki edestänsä, ja tehdä puhdasta missä liikkuu.

2 PALVELIJA

Ja hän se minusta on mies sitä tekemäänkin, siinä missä joku toinenkin.

3 PALVELIJA

Sitä tekemään! Sen hän, hitto vie, tekeekin! Sillä, näet sä, hänellä on ystäviä yhtä paljon kuin vihollisia, ja nuo ystävät, katsos, eivät tohdi, näet sä, näyttäytyä, niinkuin sanoisimme, ystävinä, niin kauan kuin hän on kasierattuna.

1 PALVELIJA

Kasierattuna? Mitä se on?

3 PALVELIJA

Mutta kun taas näkevät hänen kypärintöyhtönsä liehumassa ja miehen oikein humöörissään, niin kömpivät he esiin loukeroistaan, niinkuin kaniinit sateen jälkeen, ja liittyvät kaikki häneen.

1 PALVELIJA

Mutta milloin se tapahtuu?

3 PALVELIJA

Huomenna, tänään, nyt heti. Vielä tänään iltapuolella saatte kuulla rummun käyvän; se tulee makiaisiksi, ennenkuin ehtivät suunsa pyyhkiä.

2 PALVELIJA

Heleijaa! Sittenhän sitä taas elämätä syntyy. Siitä rauhasta ei ole muuksi kuin ruostuttamaan rautaa, lisäämään räätäleitä ja siittämään runonrenkuttajia.

1 PALVELIJA

Niin, sotahan se vasta jotakin on: se on rauhaan verrattuna mitä päivä yöhön; silloin sitä on hommaa ja liikettä, ääntä ja elämää. Rauha se on rampa, uninen, hupelo, kuuro, tylsä ja tunnoton, ja siittää enemmän äpäriä, kuin sota nielee ihmisiä.

2 PALVELIJA

Niin kyllä, ja niinkuin sota on raiskausta tavallaan, niin on se rauhakin tavaton laittamaan aisankannattajia.

1 PALVELIJA

Niin, ja panee ihmisiä vihaamaan toisiansa.

3 PALVELIJA

Järkevästi lausuttu; sillä silloin he eivät toisiansa tarvitse. Sota on kultaa parempi. Kohtapa niitä roomalaisia saadaan yhtä huokealla kuin volskilaisia. – Mutta nyt, nyt he jo nousevat pöydästä.

KAIKKI

Sisään, sisään, sisään!

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Rooma. Aukea paikka.

(Sicinius ja Brutus tulevat.)

SICINIUS

 
Pois pelko! Hänt' ei kuulu. Nytpä tylsät
On hänen neuvonsa, kun maass' on rauha
Ja tyyntynyt on kansan hurja raivo,
Hävetä miehen ystävät nyt saavat,
Kun kaikk' on hyvin. Ennen näkisivät,
Vaikk' omaks vahingokseen, kapinoivain
Kaduilla riehuvan, kuin että laulaa
Käs'työläisemme puodissaan ja toimens
Ilolla toimittaapi.
(Menenius tulee.)
 

BRUTUS

 
                    Hyvään aikaan
Hänestä päästiin. Onko tuo Menenius?
 

SICINIUS

 
On, on. Kas kuin on viime aikaan nöyräks
Hän tullut. – Terve!
 

MENENIUS

 
                      Terve, ystäväni!
 

SICINIUS

 
Coriolanoanne muut ei kaipaa
Kuin ystävät; on pystyss' yhteiskunta,
Ja pystyyn jää, vaikk' äittelis hän kuinka.
 

MENENIUS

 
Hyvin kaikki on; mut paremmin vois olla,
Jos olis myöntynyt hän.
 

SICINIUS

 
                        Missä lie hän?
 

MENENIUS

 
En tiedä; eikä myöskään vaimo tiedä,
Eik' äitikään.
(Muutamia kansalaisia tulee.)
 

KANSALAINEN

 
               Jumalat kaitkoot teitä!
 

SICINIUS

 
Hyv'iltaa, naapurit!
 

BRUTUS

 
                     Hyv'iltaa, kaikki!
 

KANSALAINEN

 
Polvilla meidän tulee lapsin, vaimoin
Rukoilla puolestanne.
 

SICINIUS

 
                      Menestykää!
 

BRUTUS

 
Hyvästi, naapurit! Oo, että oisi
Coriolanus teitä rakastanut
Niin kuten me!
 

KANSALAINEN

 
               Jumalat kaitkoot teitä!
 

TRIBUUNIT

 
Hyvästi, hyvästi!
(Kansalaiset menevät.)
 

SICINIUS

 
                  Nyt hupaisempi
Ja paljon hauskemp' aika on, kuin milloin
Katuja pitkin juoksivat nuo löntit,
Kapinaa huutaen.
 

BRUTUS

 
                 Tuo Cajus Marcius
Ol' oiva sotamies, mut itserakas,
Hävytön, tuhmanröyhkä, rajattomiin
Himoten kunniaa, —
 

SICINIUS

 
                    Ja yksinvaltaa
Yksistään itselleen.
 

BRUTUS

 
                     En sitä luule.
 

SICINIUS

 
Sen olisimme, kaikkein suruks, nähneet,
Jos olisi hän konsuliksi päässyt.
 

BRUTUS

 
Mut jumalat sen estivät, ja Rooma
Levossa on ja turvass' ilman häntä.
(Aediili tulee.)
 

AEDIILI

 
Tribuunit hyvät, orja tuolla, jonka
Otimme kiinni, kertoo volskilaisten
Karanneen kaksin joukoin Rooman maahan,
Hävittäen julmimmalla sotaraivoll'
Edestään kaikki.
 

MENENIUS

 
                 Aufidius se siellä,
Kuullessaan, ett' on maanpaossa Marcius
Taas näyttää maailmalle sarviansa;
Kun Marcius Roomass' oli, kuorestaan ne
Ei pilkistellä tohtineet.
 

SICINIUS

 
Mitä te Marciosta pakisette?
 

BRUTUS

 
Se valhehtija pieskää! – Mahdotonta!
Ei tohdi volskilaiset rauhaa sortaa.
 

MENENIUS

 
Ei tohdi! Tiedän, että tohtivat he;
Eläissäni sen kolmast' olen nähnyt.
Mut ennenkuin te miestä rankaisette,
Kysykää, mist' on tietonsa hän saanut;
Pieksette muuten kenties airuttanne,
Ja lyötte vakojaa, jok' uhkaavasta
Varoittaa teitä vaarasta.
 

SICINIUS

 
                          He, vaiti!
Se mahdotont' on, tiedän.
 

BRUTUS

 
                          Mahdotonta.
(Sanansaattaja tulee.)
 

SANANSAATTAJA

 
Senaatintaloon rientää kiireimmittäin
Patriisit kaikki: sanoma on tullut,
Mi muodon heiltä muuttaa.
 

SICINIUS

 
                          Niin, tuo orja!
Hän pieskää kansan nähden! – Hänen töitään
Ja vehkeitään on kaikki!
 

SANANSAATTAJA

 
                         Jalo herra,
Muut samaa kertovat, ja paljon, paljon
Pahempaa vielä kuuluu.
 

SICINIUS

 
                       Pahempaako?
 

SANANSAATTAJA

 
Jutellaan julki, – tottako, en tiedä, —
Ett' yhdess' Aufidion kanssa Marcius
Nyt Roomaa vastaan käy, ja koston vannoo
Niin täyden, että kaikkia se kohtaa
Nuoremmast' alkain vanhimpaan.
 

SICINIUS

 
                               Niin aina!
 

BRUTUS

 
Kujetta vaan, jott' arat kotiin kutsuis
Tuon hyvän Marcion taas!
 

SICINIUS

 
                         Niin, siinä juoni.
 

MENENIUS

 
Ei luultavaa se ole.
Aufidius ja hän, he vastakohdat
On jyrkimmät, he eivät sovi yhteen.
(Toinen sanansaattaja tulee.)
 

2 SANANSAATTAJA

 
Senaattiin joutuun menkää: Cajus Marcius,
Aufidioon liittyneenä, Roomaa vastaan
Tuo julman sotajoukon, joka riehuu
Jo alueellamme ja tiensä raivaa,
Tulella polttaen ja rosvoten
Mit' eteen sattuu.
(Cominius tulee.)
 

COMINIUS

 
                   Oivan työn te teitte!
 

MENENIUS

 
No, mitä, mitä?
 

COMINIUS

 
                Sen nyt aikaan saitte.
Ett' omat tyttärenne raiskataan,
Sulataan kattolyijyt kiireillenne,
Vaimonne teidän nähden häväistään, —
 

MENENIUS

 
No, mikä nyt on, mikä?
 

COMINIUS

 
Templinne poltetahan pohjaa myöten,
Ja teidän rakkaat etu-oikeutenne
Ne kairan reikään nalkitaan.
 

MENENIUS

 
                             Mik' ompi? —
Työn kauniin teitte, pelkään mä. – Mik' on? —
Jos Marcius yhtyy volskilaisiin, —
 

COMINIUS

 
                                     Jos!
Hän heidän jumalans' on, hän heit' ohjaa,
Ikäänkuin korkeamman luojan luoma
Ja paremp' ihmislapsia; he häntä
Meit', itikoita, vastaan seuraavat
Yht' uljaasti kuin pojat kesäperhoj'
Ajavat takaa, taikka teurastajat
Läimivät kärpästä.
 

MENENIUS

 
                   Työn teitte oivan.
Te, paarva-joukkoinenne! Liian paljon
Käs'työläis-äänihin te luotitten ja
Sipulinsyöjäin henkeen!
 

COMINIUS

 
                        Roomaa huiskii
Hän, että korvat soi!
 

MENENIUS

 
                      Kuin marjapuuta
Ravistaa Hercules! Työn teitte oivan!
 

BRUTUS

 
Tuo onko totta?
 

COMINIUS

 
                Ennen vaalenette,
Kuin toista kuuluu. Kaikki paikkakunnat
Hymyillen luopuvat; ken vastaan panee,
Se uhka-tyhmyrin saa pilkkanimen,
Ja kuolla saa kuin uskollinen narri.
Ken häntä moittis? Hänen sekä teidän
Vihoiksenne hänen kuntons' äkkää.
 

MENENIUS

 
Kaikk' ollaan hukassa, jos jalomielin
Hän meit' ei armahda.
 

COMINIUS

 
                      Ken anojaksi?
Tribuunej' estää häpy; kansaa ei hän
Enemmän ole aulis säälimään
Kuin paimen sutta; paras ystäväkin
Jos sanois: »sääli Roomaa», pyynnöllänsä
Vaan hänen vihans' oikeaksi myöntäis
Ja viholliseks näyttäytyis.
 

MENENIUS

 
                            Niin kyllä.
Jos ilmituleen taloni hän pistäis,
En sanoa ma rohkenis: »seis, älä!» —
Te oivan teitte työn, te käs'työläiset,
Niin, oivan kätten työn!
 

COMINIUS

 
                         Niin vapisemaan
Panitte Rooman, ettei ole koskaan
Näin avuton se ollut.
 

TRIBUUNIT

 
                      Syy ei meidän.
 

MENENIUS

 
Siis meidän? Häntä rakastimme, mutta
Me ylimykset, pelkurit kuin pedot,
Väistimme liutojanne, jotka hänet
Kaupungist' ulos rääkkyivät.
 

COMINIUS

 
                             Ja, pelkään,
Takaisin vielä ulvovat. Aufidius,
Tuo mailman toinen mies, hänt' umpisilmin
Kuin alamainen seuraa. Epätoivo
Nyt Rooman aino valtataito, voima
Ja puolustus on.
(Joukko kansalaisia tulee.)
 

MENENIUS

 
                 Tuossa on ne liudat. —
Aufidius hänen mukanaanko? – Te,
Te ilman saastutitte, lakkejanne
Kun rasvast' ihvisiä viskelitte.
Iloiten Coriolanon maanpaosta.
Nyt tulee hän, ja ruoska joka hius on
Soturin päässä; yhtä monta houkkaa,
Kuin lakkej' ilmaan lensi, nutistaa hän
Palkaksi äänistänne. Vaan ykskaikki!
Vaikk' yhdeks hiileksi hän meidät kaikki
Polttaisikin, se vaan ois kohtuullista.
 

KANSALAINEN

 
Oi, julmaa kuuluu.
 

1 KANSALAINEN

Minä, kun ma sanoin: »Maanpakoon syöskää», sanoin: »onpa sääli.»

2 KANSALAINEN

Samaten minä.

3 KANSALAINEN

Niin minäkin; ja niin, totta puhuen, teki sangen moni meistä. Minkä teimme, sen teimme yhteisen hyvän tähden; ja vaikka tahdollamme suostuimme hänen karkoittamiseensa, niin tapahtui se kuitenkin vastoin tahtoamme.

COMINIUS

 
Olette hyvää joukkoa, te äänet!
 

MENENIUS

 
Te teitte oivan työn, te, koirinenne! —
Nyt Capitoliin kai?
 

COMINIUS

 
                    Niin, kuinkas muuten?
(Cominius ja Menenius menevät.)
 

SICINIUS

 
Kotiinne, ystävät, ja rohkeit' olkaa;
Tuo lahko näkis mielellään sen todeks,
Mit' on se pelkäävinään. Kotiin menkää;
Pois kaikki pelvon oireet mielestänne!
 

1 KANSALAINEN

Jumalat meitä armahtakoot! Tulkaa, miehet, kotiin! Olen aina sanonut, että teimme väärin, kun hänet karkoitimme.

2 KANSALAINEN

Sen teimme kaikki. Tulkaa pois kotiin!

 
(Kansalaiset menevät.)
 

BRUTUS

 
Ikävä uutinen.
 

SICINIUS

 
               Ikävä kyllä.
 

BRUTUS

 
Pois Capitoliin! Puolet tavaraani
Nyt valheest' antaisin ma.
 

SICINIUS

 
                           Lähtekäämme!
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Leiri vähän matkan päässä Roomasta.
(Aufidius jo yksi hänen alapäälliköistään tulevat.)
 

AUFIDIUS

 
Yhäkö ihailevat roomalaista?
 

ALAPÄÄLLIKKÖ

 
En tiedä, mikä tenho häness' on;
Mut ennen, jälkeen, kesken syöntiä
Väkenne ruokalukuna hän on;
Ja teitä omat miehet halventavat
Sodassa tässä.
 

AUFIDIUS

 
               Sit' en nyt voi auttaa,
Jos keinollani rammaks hankkeitamme
En tehdä tahdo. Minuakin kohtaan
Hän röyhkemp' on, kuin ensi syleilyksest'
Olisin varronnut; mut horjumaton
Hän luonteeltaan on; anteeks suoda täytyy
Mit' ei voi auttaa!
 

ALAPÄÄLLIKKÖ

 
                    Teille itsellenne
Parempi olis ollut kai, jos ette
Jakanut olis valtaa hänen kanssaan,
Vaan joko itse päällikkönä ollut,
Tai hälle yksin koko johdon suonut.
 

AUFIDIUS

 
Sun ymmärrän; mut ole varma että,
Kun tilinpäivä tulee, hän ei arvaa,
Mit' ilmi tuoda voin. Nyt näyttää siltä,
Ja itse luulee hän, ja luulee rahvas,
Ett' on hän kaikin puolin vilpitön.
Ja volskilaisten hyväks kaikki toimii,
Kuin lohikäärme tappelee, ja voittaa,
Kun miekkansa vaan paljastaa; mut jotain
On laiminlyönyt hän, mi hältä taittaa
Tai multa niskan, tilillen kun tullaan.
 

ALAPÄÄLLIKKÖ

 
Mut uskottenko, voittaako hän Rooman?
 

AUFIDIUS

 
Hän joka paikan saartamatta voittaa;
Käsissään häll' on Rooman aatelisto;
Patriisit, senaattorit suosii häntä.
Tribuunit sotureit' ei ole; kansa
Takaisin hänet kutsuu yhtä hevin
Kuin karkoitti se hänet. Rooma hälle
On mitä sääkselle on kala: siihen
Se luonnon vaistost' iskee. Aluss' oli
Hän nöyrä palvelja, mut arvoaan hän
Ei voinut kantaa. Kopeusko syynä,
Jok' onnenmyyrän liika menestyksell'
Useinkin pilaa; vaiko älyn puute
Hyväkseen käyttää joka tilaisuutta.
Mi tarjon' on; vai luontoko, ettei hän
Muut' olla voi kuin yhtä eikä vaihtaa
Kypärää patjahan, vaan rauhass' on
Yht' ankara kuin sodassa ja tuima;
Niin, näistä vioist' yksi (niitä hällä
On vähän kaikkia, mut, myöntää täytyy,
Ei kaikkia) sai hänet peljätyksi,
Vihatuks sitten, sitten maanpakoon.
Häll' ansiota on, mut liika kehu
Sen tukeuttaa. Näin ajan selityksest'
On ihmis-arvo riippuva; ja voimall',
Itsessään kiitettävällä, niin varmaa
Ei ole hautaa, kuin se puhe-istuin,
Joit' ylistellähän sen mainetöitä.
Tuli tulen karkoittaa ja naula naulan,
Kyvyn voittaa kyky, paula murtaa paulan.
Pois tulkaa! Cajus, Rooma kun on sun,
Sin' olet mennyt mies, ja silloin mun.
 

(Menevät.)