Coriolanus

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Julkinen paikka.

(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)

MENENIUS

Auguri sanoi minulle, että tänä iltana saamme kuulla uutisia.

BRUTUS

Hyviäkö, vai pahoja?

MENENIUS

Ei ainakaan kansan toivon mukaisia, sillä se ei rakasta Marciota.

SICINIUS

Luonto pedotkin opettaa ystävänsä tuntemaan.

MENENIUS

Sano siis, ketä susi rakastaa?

SICINIUS

Lammasta.

MENENIUS

Niin kyllä, syödäksensä sen: niinkuin nuo nälkäiset plebejitkin tekisivät tuon jalon Marcion.

BRUTUS

Niin, kyllä hän on lammas, hän, vaikka ynisee kuin karhu!

MENENIUS

Niin kyllä hän on karhu, hän, vaikka elää niinkuin lammas. Te olette ikämiehiä kumpikin, vastatkaatte kysymykseeni.

MOLEMMAT TRIBUUNIT

Kyllä; puhukaa.

MENENIUS

Mikä pahe Marciolta puuttuu, jota ei teissä kummassakin ole ylenmäärin?

BRUTUS

Häneltä ei puutu ainoakaan pahe, hänessä on niitä kosolta kaikkia.

SICINIUS

Erittäinkin ylpeyttä.

BRUTUS

Ja kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.

MENENIUS

Sepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin kaupungissa, nimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö sitä?

MOLEMMAT TRIBUUNIT

Mitenkä siis meitä arvostellaan?

MENENIUS

No, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun suutu?

MOLEMMAT TRIBUUNIT

Asiaan, asiaan!

MENENIUS

No, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin tilapää-varkaus olisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon malttamusta. Päästäkää luontonne valloilleen, ja suuttukaa mielinmäärin, vallankin jos se on mieleen teille. Syytätte Marciota ylpeydestä, niinkö?

BRUTUS

Me yksin emme sitä tee.

MENENIUS

Sen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä. Teillä on apureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne ihmeellisen yksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen yksin suurta aikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman niskanne nikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne! Oi, jos sen voisitte!

BRUTUS

No, mitä sitten?

MENENIUS

Silloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä, väkivaltaista, itsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei Roomassa mokomia.

SICINIUS

Tekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.

MENENIUS

Niin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon pikarillisen tuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin vettä. Sanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan; tulinen ja kiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön takapuolen kuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma lausun, ja kaiken vihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi semmoista valtiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään ole), ja jos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin irmastelen sille. En saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin asianne esittäneet, jos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja vaikka minun täytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä kunnollisiksi ja vakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa naamojanne siivoiksi. Jos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani kartasta, seuraako siitä, että olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja saattaakaan teidän korkeasti valistunut sokeutenne tästä minun luonteestani noukkia, jos olen vallan hyvin tunnettu?

BRUTUS

Hyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.

MENENIUS

Te ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään. Teidän kunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja kursailua; te voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa viininmyyjän ja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon kolmen pennin jutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta kuulustellessanne sattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin irviöt, nostatte verisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia vastaan, ärjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän vaan sotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa aikaansaatte, on siinä, että kumpaakin riitapuolta sanotte konnaksi. Kylläpä olette kaunis pari!

BRUTUS

No niin, tiettyähän on, että olette sopivampi pöytäilviöksi kuin kelvollinen jäseneksi Capitolin neuvostoon.

MENENIUS

Itse papinkin on pakko ruveta koiransilmäksi, jos kohtaa noin naurettavia olennoita. Järkevinkään puheenne ei maksa partanne liikkumista; ja partanne saa liian kunniallisen haudan, jos joutuu paikkaräätälin päänaluksen täytteeksi, tai välivilloiksi aasin kuormasatulaan. Ja kuitenkin sanotte Marciota ylpeäksi, häntä, joka halvimman arvion mukaan on yhtä ansiollinen kuin kaikki teidän esi-isänne Deucalionista alkaen, vaikka, ken tiesi, jotkut ja parhaat niistä ovat olleet perimöisiä teloittajia. Hyvää yötä, te, kunnian-arvoiset herrat! Pitempi keskusteleminen teidän kanssanne saastuttaisi aivoni, sillä olettehan tuon plebeji-karjan paimenia. Rohkenen sulkeutua suosioonne.

(Brutus ja Sicinius siirtyvät näyttämön perälle. Volumnia, Virgilia, Valeria y.m. tulee.)

Kuinka voitte, hyvät rouvat, kauniit ja jalot (jalompi ei olisi kuu, jos se maassa vaeltaisi), ja mihin noin tarkasti katseenne kiinnitätte?

VOLUMNIA

Kunnon Menenius, Marcius, minun poikani, lähenee. Junon tähden, älkää meitä viivyttäkö!

MENENIUS

Haa! Tuleeko Marcius kotiin?

VOLUMNIA

Tulee, kunnon Menenius, ja suurimmat kunnianosotukset ovat hänen osakseen tulleet.

MENENIUS

He, Jupiter, ota lakkini ja kiitokseni! – Heleijaa, Marcius tulee kotiin!

MOLEMMAT ROUVAT

Niin, hän tulee.

VOLUMNIA

Nähkääs, tuossa on kirje häneltä, senaatti on saanut toisen, hänen vaimonsa kolmannen, ja luulenpa että on teillekin kirje kotonanne.

MENENIUS

Koko minun taloni tänä iltana pemutkoon! – Minulleko kirje?

VIRGILIA

Niin, varmaankin on siellä kirje teille; olen nähnyt sen.

MENENIUS

Minulle kirje! Sehän tuopi minulle terveyttä seitsemäksi vuodeksi; ja koko sen ajan irvistelen minä lääkäreitä. Galenon kaikkivaltaisin tohtorinlippu on pelkkää puoskaroimista, eikä tämän elinrohdon rinnalla parempi hevoslääkitystä. Eikö hänessä ole haavoja? Hänellä on tapana palata kotiin haavoitettuna.

VIRGILIA

Oi, ei, ei, ei!

VOLUMNIA

On, hän on haavoitettuna, ja siitä kiitän jumalia.

MENENIUS

Niin minäkin, jos niitä vaan ei ole liiaksi. – Tuoko hän voiton lakkarissaan? – Haavat häntä kaunistavat.

VOLUMNIA

Otsallaan, Menenius; hän palajaa kotiin kolmannen kerran tammiseppele päässä.

MENENIUS

Onko hän Tulloa hyvänpäiväisesti löylyttänyt?

VOLUMNIA

Titus Lartius kirjoittaa heidän otelleen keskenänsä, mutta Aufidion päässeen pakoon.

MENENIUS

Parasta olikin sen saatan vakuuttaa. Jos hän olisi puoltaan pitänyt, en maarin minä olisi tahtonut semmoista tulloamista kärsiä, vaikka olisin saanut kaikki Coriolin kirstut kultineen päivineen. Onko siitä senaatille ilmoitettu?

VOLUMNIA

Hyvät rouvat, lähtekäämme! – On, on, on. – Senaatille on tullut kirje päälliköltä, jossa koko tämän sotaretken kunnia luetaan poikani ansioksi. Hän on tässä sodassa voittanut kaksin kerroin entiset urostyönsä.

VALERIA

Todellakin kummia hänestä jutellaan.

MENENIUS

Kummia? Niin totta, ja täydellä syyllä, sen takaan.

VIRGILIA

Suokoot jumalat, että se olisi totta.

VOLUMNIA

Totta! Päh!

MENENIUS

Totta! Vannon että se on totta. Missä on haavat hänessä? – (Trihuuneille, jotka tulevat esiin.) Jumalat teitä varjelkoot, te kaikkiviisaat herrat! Marcius tulee kotiin, ja nyt hänellä on vielä suurempi syy ylpeillä. – Missä on haavat hänessä!

VOLUMNIA

Harteissa ja vasemmassa käsivarressa. Oikein komeat naarmat kansan katseltaviksi, kun hän astuu julkisesti esiin viranhakijana. Kun hän Tarquinion karkoitti, sai hän seitsemän haavaa ruumiiseensa.

MENENIUS

Yhden niskaan, ja kaksi reiteen, – yhdeksän niitä oli, minun tietääkseni.

VOLUMNIA

Ennen viimeistä sotaretkeä oli hänessä viisikolmatta haavan arpea.

MENENIUS

Nyt niitä on seitsemänkolmatta, ja jokainen arpi oli vihollisen hautana. (Torventoitauksia ja ilohuutoja.) Kuulkaas, torvet soivat!

VOLUMNIA

Ne ovat Marcion sanansaattajia. Hänen edellänsä käy riemu, ja jälkeensä hän jättää kyyneleitä. Kädessä tarmokkaassa musta surina. Hän iskee, ja se isku miesten turma.

(Torvet soivat, Cominius ja Titus Lartius tulevat, ja heidän keskellänsä Coriolanus, tammiseppele päässä. Päälliköitä, sotamiehiä ja airut.)

AIRUT

 
Se kuule, Rooma, että Marcius yksin
Coriolissa taistel', uuden nimen
Näin kunnialla liittäin entisiinsä.
Se mainenimi on Coriolanus. —
Oi, tervetullut, kuulu Coriolanus!
(Torventoitauksia.)
 

KAIKKI

 
Niin, tervetullut, kuulu Coriolanus!
 

CORIOLANUS

 
Heretkää! Tämä sydäntäni loukkaa.
Vait, vaiti!
 

COMINIUS

 
             Tuossa äitis!
 

CORIOLANUS

 
                           Oi, sa mulle
Menestyst' olet jumalilta kaikilt'
Anonut, tiedän sen.
(Polvistuu.)
 

VOLUMNIA

 
                    Ei, nouse, urho,
Mun oma Marcioni, jalo Cajus,
Jok' urhotöistäs juur' sait mainenimen,
Mik' oli se? Coriolanus? – Niinkö? —
Mut, vaimos —
 

CORIOLANUS

 
               Sulo valtiaani, terve!
Ehk' oisit nauranut, jos ruumiin' oisin
Ma palannut, kosk' itket nyt, kun voitin?
Oi, kultani, Coriolissa leskill'
On silmät tuommoiset, ja poikiansa
Surevill' äideillä.
 

MENENIUS

 
                    Oi, jumalat
Sun kruunatkohot!
 

CORIOLANUS

 
                  Vieläkö sä elät? —
    (Valerialle.)
Anteeksi, rouvaseni!
 

VOLUMNIA

 
                     Enhän tiedä
Mihinkä käännyn. – Tervetullut kotiin!
Ja tekin, päämies! – Tervetulleet kaikki!
 

MENENIUS

 
Niin, satatuhat kertaa tervetulleet!
Ma voisin itkeä ja voisin nauraa.
Kevyt on mieleni ja raskas. Terve!
Kirotut sisimmät sen sydänjuuret,
Jok' iloll' ei sua katso! – Teihin kolmeen
Rakastuu Rooma aivan. Mutta tietkääs,
Omenapuit' on kirpeitäkin täällä,
Joit' ei voi maukkaiksi jalostuttaa.
Soturit, tervetulleet toki olkaa!
On nokkonen vaan nokkonen, ja hupsut
On hupsun vehkeet.
 

COMINIUS

 
                   Aina yhdenlainen!
 

CORIOLANUS

 
Sama Menenius!
 

AIRUT

 
               Tie auki, syrjään!
CORIOLANUS (vaimolleen ja äidilleen).
Kätesi, – teidän myös! Mut ennenkuin
Saa varjostaa mun päätän' oma suoja,
Patriisein luona täytyy minun käydä,
Joilt' olen, paitsi terveisiä, saanut
Myös kunniaa.
 

VOLUMNIA

 
              Siis täytettynä näen nyt
Mit' olen toivonut ja mitä mielen'
On suurta kuvaillut; vain yksi puuttuu,
Ja sit' ei varmaan Rooma sulta kiellä.
 

CORIOLANUS

 
Oi, äiti, heidän orjanaan käyn ennen
Omia teitäni, kuin heidän teitään.
Halliten heidän kanssaan.
 

COMINIUS

 
                          Capitoliin!
    (Torventoitauksia. Menevät juhlakulussa, niinkuin
    tulivatkin. Tribuunit jäävät.)
 

BRUTUS

 
Hänestä hokevat nyt kaikkein kielet!
Nenälleen lasit tihrusilmä panee,
Nähdäkseen häntä; imettäjä lörppä
Poruttaa vetotaudin kakaraansa,
Hänestä rupatellen; parhaan vartin
Likaiseen kaulaans' sitoo kyökkipiika
Ja töllistämään ylös seinään kämpii;
Rahit, kuistit, ikkunat on täpötäynnä;
Katoilla, harjoill' istuu kahdareisin
Väkeä kaikenlaista, jotka silmin
Hänt' ahmii kaikki; joukkoon tunkeilevat
Papitkin, harvoin nähdyt, koittain saada
Pukaten paikkaa; hunnutetut naiset
Siloiset poskipäänsä, joilla puna
ja valkea käy sotaa, alttiiks suovat
Himoisen Phoibon tulisuudelmille.
On melu moinen, niinkuin häness' asuis
Mikäkin jumala, jok' ompi salaa
Hänehen hiipinyt ja hurmaavaisen
Sulonsa hälle suonut.
 

SICINIUS

 
                      Tuota pikaa
Hän konsul' ompi.
 

BRUTUS

 
                  Meidän valtamme
Saa nukkua kai hänen hallitessaan.
 

SICINIUS

 
Hän maltill' ei voi kantaa kunniaansa
Alusta loppuun; mitä voittanut on,
Menettää hän.
 

BRUTUS

 
              Se lohduks on.
 

SICINIUS

 
                             Tuo rahvas,
Jot' edustamme – usko pois! – jo vanhan
Vihankin tähden, pienimmästä syystä,
Nuo hänen uudet arvons' unohtaapi;
Ja syytä varmaan antaa hän, niin totta
Kuin hän siit' ylpeileekin.
 

BRUTUS

 
                            Kerran, kuules,
Hän vannoi että, konsuliks jos pyrkis,
Ei torill' ilmestyis hän, eikä kantais
Nöyryyden nukatonta vaippaa, eikä
Hän tavan mukaan haavojansa näyttäis
Ja kerjäis kansan löyhkäist' ääntä.
 

SICINIUS

 
                                    Oikein.
 

BRUTUS

 
Niin sanoi hän. Niin, ennen hän sen jättäis
Kuin ottaisi, jos hänt' ei patriisit
Ja ylimykset pyytäis.
 

SICINIUS

 
                      Muut' en toivo
Kuin että pysyis aikeissaan ja toimeen
Ne panisi.
 

BRUTUS

 
           Sen varmaankin hän tekee.
 

SICINIUS

 
Se hälle, niinkuin toivommekin on,
Tuo perikadon varmaan.
 

BRUTUS

 
                       Häntä kohtaa
Tai meitä se. Siis kuiskatkaamme kansaan.
Ett' aina heit' on vihannut hän; että
Jos vois, hän heidät tekis aaseiks, tukkis
Suun heidän puoltajiltansa, ja heiltä
Vapauden ryöstäis; että hänest' on he —
Mit' ihmistoimihin ja kykyyn tulee
Ja arvohon ja hyötyyn maailmassa —
Kuin sotakameelit, jotk' appeens' saavat,
Kun kuorman vetävät, ja ruoskaa selkään,
Jos uupuvat.
 

SICINIUS

 
             Niin, tuon jos kuiskaamme,
Kun joskus korskall' ylpeydellään kansaa
Hän loukkaa taas (ja sen hän tekee, jos vaan
Hänt' yllytät: jok' yht' on helppo kuin
Usuttaa koiraa uuheen), syntyy liekki,
Mi heidät sytyttää kuin kuivan oljen;
Ja tämä lieska hänet ijäks mustaa.
(Sanansaattaja tulee.)
 

BRUTUS

 
Mik' ompi?
 

SANANSAATTAJA

 
           Capitoliin oiti! Luullaan
Tulevan Marcion konsuliksi. Häntä
Sokeat tunki kuulemaan ja kuurot
Näkemään häntä; eukot sormikkaitaan
Ja rouvat, tytöt vöitään, huivejansa
Viskoivat hänen tielleen; aatelisto
Kumarsi niinkuin Jupiterin kuvaa,
Ja kansa lakeillaan ja huudoillansa
Satehen aikaan sai ja ukkosjyryn.
En moista ole nähnyt.
 

BRUTUS

 
                      Capitoliin!
Nykyisiin korva kiintyköön ja silmä,
Mut sydän tulevaisiin.
 

SICINIUS

 
                       Minä seuraan.
(Menevät.)
 

Toinen kohtaus.

Capitoli.

(Kaksi oikeudenpalvelijaa asettelee pieluksia.)

1 PALVELIJA

Joutuun, joutuun! He ovat kohta täällä. Kuinka monta mitä on konsuliksi pyrkijää?

2 PALVELIJA

Kolme, sanotaan, mutta kaikki luulevat, että Coriolanus vie viran.

1 PALVELIJA

Uhkea mies, mutta saakelin ylpeä. Eikä rakasta rahvasta.

2 PALVELIJA

Onpahan niitä suuriakin miehiä ollut, jotka ovat kansaa imarrelleet, eivätkä kuitenkaan sitä rakastaneet. Ja niitäkin on, joita kansa rakastaa, vaikkei tiedä miksi. Siis jos se ei tiedä miksi se rakastaa, ei se myöskään tiedä miksi se vihaa. Kun siis Coriolanus ei piittaa siitä, rakastaako häntä kansa vai ei, niin tämä osoittaa, että hän perin tuntee sen mielenlaadun; ja jalomielisessä suruttomuudessaan hän sitä peittelemättä näyttääkin.

1 PALVELIJA

Jos hän ei siitä piittaisi, rakastaako se häntä vai eikö, niin hän olisi väliäpitämätön, eikä tekisi sille hyvää eikä pahaa; mutta hän etsii sen vihaa kiihkeämmin, kuin se sitä osoittaa saattaa, ja käyttää joka tilaisuutta julkisesti esiintyäkseen sen vastustajana. Se seikka, että hän julkisesti etsii kansan vihaa ja suuttumusta, on yhtä huonoa kuin sekin, jota hän ei kärsiä saata, nimittäin kansan imarteleminen suosion tähden.

2 PALVELIJA

Hän on isänmaansa kiitollisuuden ansainnut, eikä ole niin mukavia teitä kohonnut kuin muut, jotka notkeina ja nöyrinä ovat kansalle lakkiansa nostaneet, eivätkä mitään muuta tehneet saavuttaakseen arvoa ja mainetta; ei, hän on niin kiinnittänyt ansionsa heidän silmiinsä ja tekonsa heidän sydämmiinsä, että olisi laillaan kiittämätöntä solvausta, jos heidän kielensä olisivat vaiti eivätkä sitä tunnustaisi. Ilkeys yksin saattaisi toista väittää, ja itse joutuen valheesta kiinni, saisi se nuhteita ja soimauksia joka korvalta, joka sen kuulisi.

1 PALVELIJA

Jääköön hän rauhaan! Hän on kelpo mies. Tie auki, he tulevat.

(Torventoitauksia. Konsuli Cominius, liktorit hänen edellänsä, Menenius, Coriolanus, senaattoreja, Sicinius ja Brutus tulevat. Senaattorit asettuvat paikoilleen; tribuunit samaten.)

MENENIUS

 
Kun volskilaisist' on nyt päätös tehty
Ja sana pantu Titus Lartiolle,
Jää jälki-istuntomme määrättäväks
Sen miehen palkka, joka maansa hyväks
Niin jalosti on taistellut. Suvaitkaa
Siis, arvoisat ja jalot isät, että
Nykyinen konsuli ja äskeinen
Voittoisa päällikkömme meille vähän
Niist' urhotöistä kertoo, joita tehnyt
On Cajus Marcius Coriolanus, jolle
Nyt kunnioitus ansaittu ja kiitos
Osaksi tulkoon.
 

1 SENAATTORI

 
                Kertokaa, Menenius;
Ei pituudesta haittaa. Ennen puuttuu
Varoja valtiolta palkita
Kuin meiltä halu antaa. Suvaitkaa siis,
Te kansan edustajat, meitä kuulla
Ja rahvahassa suosimalla puoltaa
Mit' aiomme nyt päättää.
 

SICINIUS

 
                         Sopumielin
Olemme tulleetkin; ja sydämmemme
Se kunnioittaa mielellään ja puoltaa
Tän istuntomme esinettä.
 

BRUTUS

 
                         Niin,
Ja vielä mieluisemmin, jos hän tahtois
Parempaa kansast' ajatella vasta
Kuin tähän saakka.
 

MENENIUS

 
                   Se ei kuulu tähän.
Parempi olla vaiti. Tahdotteko
Cominiota kuulla?
 

BRUTUS

 
                  Mielist' aivan.
Varoitukseni tok' on sattuvampi
Kuin teidän nuhteenne.
 

MENENIUS

 
                       Hän lempii kansaa. —
Vai vierekkäinkö pitäis heidän maata? —
Cominius, puhukaa!
    (Coriolanus nousee ja yrittää lähteä.)
                   Ei, jääkää!
 

1 SENAATTORI

 
                               Jääkää!
Hävetä mainetöitään Coriolanon
Ei tarvinne.
 

CORIOLANUS

 
             Oi anteeksi Mutta ennen
Näen haavojeni uudest' aukenevan,
Kuin kuulen kerrottavan, miten sain ne.
 

BRUTUS

 
Sanani teit' ei karkoittanut kai?
 

CORIOLANUS

 
                                  Ei!
Mut usein, vaikk' en iskuj' arastellut.
Sanoja väistin. Ette mairitellut,
Siis ette loukannut. Mut rahvastanne
Ma arvon mukaan lemmin.
 

MENENIUS

 
                        Istukaahan!
 

CORIOLANUS

 
Ei, sotatorven soidess' ennen annan
Ma pääni kynsittäväks auringossa,
Kuin istun jouten, kuullen halpaa työtän'
Ihailtavan kuin ihme-elukkaa.
(Menee.)
 

MENENIUS

 
Tribuunit, hän kuink' imarrella saattais
Tuot' alveparveanne (joista tuskin
Yks' tuhannest' on hyvä), hän, jok' ennen
Kaikk' antaa raajans' alttiiks kunnialle
Kuin korviins' ottaa kehun? – No, Cominius!
 

COMINIUS

 
Mult' ääni puuttuu: Coriolanon töitä
Ei heikost' ilmi tuoda saa. Jos uljuus
Pää-avu on ja miehen suurin kaune,
Ei hänen vertaans' ole maailmassa.
Kuustoista-vuotiaana muiden eellä
Hän kulki, kun Tarquinius Roomaa uhkas.
Diktaattorimme (kunniata hälle!)
Näk' itse, kuinka poika siloleuka
Edellään ajoi urhot viiksihuulet.
Hädästä kansalaistaan auttain, tappoi
Hän, konsulimme nähden, kolme miestä.
Tarquinionkin kohtas ja hänt' iski,
Niin että tämä kaatui polvilleen.
Niin, tähän sankar'-aikaan, jolloin hyvin
Hän näyttämöllä naisest' olis käynyt,
Mies urhein kentäll' oli hän, ja päähäns
Sai palkaks tammiseppeleen. Näin tullen
Pojasta mieheks, nousi hän kuin meri.
Ja seitsemässätoista tappelussa
Vei joka miekan seppeleen hän. Vihdoin,
Mit' on Coriolissa ja sen luona
Hän tehnyt, sit' en ylistää voi kyllin.
Pidätti karkurit hän; pelkureille
Hän harvinaisell' esimerkillänsä
Nauruksi teki kauhun; niinkuin kaisla
Edestä purjelaivan, niinpä väistyi
Hänenkin keulans' eestä miehet; miekka
Kuin surman leima, sattui, mihin tähtäs.
Hän päästä jalkaan oh pelkkää verta;
Jok' askeletta seuras kuolinhuokaus.
Kaupungin kulmaportist' yksin tunki,
Punaten siihen kostonmerkin julman;
Avutta pelastui ja pienin joukoin
Corioliin kuin ilmanraana iski.
Nyt kaikk' on hänen. Taas kun sodan ryske
Viiletti hänen valpast' aistintansa,
Kaht' uljaammin hän heti rohkaisi
Ruhonsa väsyneen ja liekkiin ryntäs,
Miss' suitsuten yl' ihmishenkien,
Kuin ikiturma, syöksi hän; ja vasta
Kun huudettiin: »maat, kaupungit on meidän»,
Levähti hetkeks hengähtäin.
 

MENENIUS

 
                            Mies uljas!
 

1 SENAATTORI

 
Ja täysin ansainnut sen arvon, jonka Aiomme hälle.
 

COMINIUS

 
              Pois hän saaliin kielsi
Ja kalleudet hylki, niinkuin oisi
Ne pelkkää lokaa. Vähemmän hän vaatii,
Kuin mitä kurjin antaa vois, ja katsoo
Työn palkinnoksi itse työn, ikäänkuin
Vaan aikaa tahtois ajan vietoks käyttää.
 

MENENIUS

 
Todesti jalo! Kutsukaa hän tänne!
1 SENAATTORI. Coriolanus tänne!
 

PALVELIJA

 
                  Hän jo tulee.
(Coriolanus palajaa.)
 

MENENIUS

 
Coriolanus, konsuliks sun tehdä
Senaatti näkee hyväks.
 

CORIOLANUS

 
                       Sille aina
Ma työni, henken' uhraan.
 

MENENIUS

 
                          Siis ei muuta
Kuin puhuminen kansalle.
 

CORIOLANUS

 
                         Ma pyydän,
Mun suokaa jättää tapa tuo; en saata
Pukeuta vaippaan, näyttää haavojani
Ja kerjätä heilt' ääniä. Ma pyydän,
Mua siitä päästäkää.
 

SICINIUS

 
                     Ei, herra, valtaans'
Ei jätä kansa; tavasta ei tingi
Se tippaakaan.
 

MENENIUS

 
               Heit' älkää härnätkö;
Tapahan sääntykää ja ottakaatte
Edeltäjäinne lailla arvo vastaan
Laillista tietä.
 

CORIOLANUS

 
                 Punehtuen varmaan
Tät' osaa näyttelen; tuon oikeuden
Pois kansalt' ottaa saisi.
 

BRUTUS

 
                           Kuulittenko?
 

CORIOLANUS

 
Kehua: »sen ja sen tein», haavojani
Eheitä näyttää, joita peittää tulis,
Ikäänkuin heidän ääntens' ostohinnaks
Vaan olisin ne saanut!
 

MENENIUS

 
                       Myöntykää. —
Tää ehdotus, tribuunit, suvaitkaa
Esittää rahvaallenne, – Auvot, arvot
Osaksi tulkoot jalon konsulimme!
 

SENAATTORI

 
Niin, Coriolanon olkoon auvot, arvot!
    (Torventoitauksia. Kaikki menevät,
    paitsi Sicinius ja Brutus.)
 

BRUTUS

 
Nyt näet, kuink' aikoo kohdella hän kansaa.
 

SICINIUS

 
Jos vaan se huomais sen! Hän tekee pyyntöns',
Ikäänkuin halveksis hän, että heidän
On valta myöntää se.
 

BRUTUS

 
                     Nyt lähtekäämme,
Ja kertokaamme heille nämät toimet;
Torilla varmaan vartovat he meitä.
(Menevät.)
 

Kolmas kohtaus.

Forum.

(Muutamia kansalaisia tulee.)

1 KANSALAINEN

Kerrassaan sanottuna, jos hän ääniämme pyytää, niin emme saata niitä häneltä kieltää.

2 KANSALAINEN

Saatamme kyllä, jos tahdomme.

3 KANSALAINEN

Meillä kyllä on valta tehdä se, mutta sitä valtaa ei meillä ole valta käyttää; sillä jos hän näyttää meille haavansa ja kertoo meille urotyönsä, niin täytyy meidän panna kielemme noihin haavoihin ja puhua niiden puolesta; ja jos hän ilmaisee meille jalot työnsä, niin tulee meidänkin ilmaista hänelle kiitollisuutemme. Kiittämättömyys on hirmuista, ja jos kansa olisi kiittämätön, niin olisi se kansa koko hirmu, ja me, sen kansan jäsenet, olisimme siis hirmun jäseniä.

1 KANSALAINEN

Eikä paljoa kai puutu, ettei hän sitä meistä ajattele, sillä kun kerran teimme kapinan, viljaa saadaksemme, niin hän ei epäillyt sanoa meitä monipäiseksi laumaksi.

3 KANSALAINEN

Siksi on moni meitä sanonut; ei sen tähden, että päämme ovat, kenen ruskea, kenen musta, kenen punainen, kenen kalju, vaan sen tähden, että mietteemme ovat niin monenkarvaiset; ja luulen todellakin, että jos kaikki meidän mietteemme lähtisivät yhdestä ainoasta kallosta, niin lentäisivät ne pohjaan, etelään, itään ja länteen, ja vaikka sopisivatkin yhdestä suunnasta, niin pyrkisivät ne kuitenkin yht'aikaa kaikkiin ilmaneulan suuntiin.

2 KANSALAINEN

Niinkö arvelet? Mitä suuntaa luulet minun mietteeni menevän?

3 KANSALAINEN

Niin, sinun mietteesi eivät lähde niin pian kuin muiden; ne ovat liian lujasti visakalloon suuditut; vaan jos ne olisivat vapaat, lentäisivät ne varmaankin etelään.

2 KANSALAINEN

Ja miksi etelään?

3 KANSALAINEN

Höyryksi muuttuakseen; mutta jos niistä näin kolme-neljännestä pahaksi huuruksi haihtuisikin, niin tunnon vaivoista viimeinen neljännes kuitenkin palajaisi takaisin, auttamaan sinua vaimon saantiin.

2 KANSALAINEN

Sinulla on aina ne kompasi! Jatka, jatka!

3 KANSALAINEN

Oletteko kaikki päättäneet antaa äänenne hänelle? Vaan vähät siitä; enemmistö määrää. Mutta sen ma sanon, että jos hän vaan kansaan suotuisi, ei olisi toista sen ansiokkaampaa miestä. (Coriolanus ja Menenius tulevat.) Tuossa hän tulee, nöyryyden vaippa yllänsä; tarkastakaa hänen käytöstään. Meidän ei sovi kaikkien seisoa näin yhdessä, vaan lähestykäämme häntä yksi, kaksi tai kolme kerrassaan. Hänen tulee pyyntönsä esittää yksityisesti; näin tapahtuu jokaiselle meistä se erityinen kunnia, että saamme kukin antaa oman äänemme omalla suullamme. Seuratkaa nyt minua, niin näytän teille, kuinka teidän tulee häntä lähestyä.

KAIKKI

 
Hyvä, hyvä!
(Menevät.)
 

MENENIUS

 
Olette väärässä; niin ovat tehneet
Mit' arvokkaimmat miehet.
 

CORIOLANUS

 
                          Mitä sanon?
Ma pyydän – . Hitto vie! ei moiseen taivu
Mun kieleni. – Mun nähkääs haavojani; —
Isänmaan palveluksessa ne sain,
Kun moni teistä oman rummun ääntä
Pakeni mylvien.
 

MENENIUS

 
                Ei, herran tähden!
Siit' ei saa virkkaa. Pyytäkää, ett' teitä
He muistavat.
 

CORIOLANUS

 
              Mua muistavat! Hiis olkoon!
Parempi, jos mun unhottaisivat.
Kuin pappiensa neuvotkin.
 

MENENIUS

 
                          Näin kaikki
Te pilaatte. Ma menen nyt. Mut pyydän,
Puhukaa heille, mutta siivosti. (Menee.)
(Kaksi kansalaista tulee.)
 

CORIOLANUS

 
He ruokotkohot suunsa siis ja peskööt
Silmänsä puhtaaks. – Tuossa heit' on pari. —
Syyn tietänette, miksi seison tässä.
 

1 KANSALAINEN

Kyllä sen tiedämme, mutta mikä teidät siihen sai?

CORIOLANUS

Oma arvoni.

2 KANSALAINEN

Omako arvonne?

CORIOLANUS

Niin, eikä oma tahtoni.

1 KANSALAINEN

Mitä? Eikö oma tahtonne?

CORIOLANUS

Ei, herraseni; en ole koskaan tahtonut köyhältä mitään kerjätä.

1 KANSALAINEN

Tietäkää, että jos annamme teille jotakin, niin toivomme teiltä jotakin saavamme.

CORIOLANUS

No sanokaa siis, mitä maksaa konsulinvirka?

1 KANSALAINEN

Ystävällisen pyynnön.

CORIOLANUS

Vai ystävällisen! Minä pyydän siis, antakaa se minulle. Minulla on haavoja näyttää, mutta kahden kesken vaan. – Saanko teidän kelpo äänenne? Mitä?

2 KANSALAINEN

Saatte, kunnon herra.

CORIOLANUS

No, kättä siitä! – Kaksi kelpo ääntä jo kerjäsin. – Kiitoksia köyhän avusta! Hyvästi!

1 KANSALAINEN

Mutta tämäpä on kummallista.

2 KANSALAINEN

Jos olisi mulla vielä ääneni tallella, – mut, yhtä kaikki!

(Menevät.)

(Toista kaks' kansalaista tulee.)

CORIOLANUS

Kuulkaapa! Jos niinkuin sopisi teidän ääntenne nuottiin, että minä tulisin konsuliksi, niin on minulla nyt se tavallinen takki ylläni.

3 KANSALAINEN

Te olette jalosti ansainnut isänmaanne kiitollisuuden, ettekä ole sitä jalosti ansainnut.

CORIOLANUS

Arvoitusko tuo?

3 KANSALAINEN

Te olette ollut ruoskana sen vihollisille ja vitsana sen ystäville.

Ette todellakaan ole alhaisia rakastanut.

CORIOLANUS

Sitä kunnollisempana minua pitänette, kun en ole alhaiseksi tehnyt rakkauttani. No niin, ystäväni, tahdon siis imarrella tuota velikultaani, kansaa, saadakseni sen silmissä suuremman arvon. Semmoistahan käytöstapaa pidetään hienona. Ja koska se on niin taitava valitsemaan, että se pitää lakkiani parempana kuin sydäntäni, niin koetan ma harjoitella tuota mielistelevää pään nyökytystä ja osotella viekkautta niin paljon kuin mahdollista, se on: tahdon osotella jonkun kansanmiehen tenhotemppuja ja oikein tuhlaamalla niitä jaella kaikille halullisille. Siis pyydän, ottakaa minut konsuliksi.

4 KANSALAINEN

Toivomme, että saamme teistä ystävän, ja annamme teille äänemme kaikesta sydämmestä.

3 KANSALAINEN

Olette saanut monta haavaa isänmaan palveluksessa.

CORIOLANUS

En tahdo tietoanne vahvistaa niitä näyttämällä. Suuriarvoisina pidän äänenne, mutta en tahdo kauemmin teitä vaivata.

MOLEMMAT KANSALAISET

Jumalat teille iloa suokoot, sitä toivomme sydämestämme!

(Menevät)

CORIOLANUS

 
Suloiset, armaat äänet!
Parempi kuolla, nälkään nääntyä,
Kuin palkkaans' ansaittua kerjätä.
Täss' seison, yllä tämä suden mekko,
Ja, kun käy ohi Paavo taikka Pekko,
Heilt' ääntä halpaa kärtän. Tapaa tää!
Mut jos näin tapaa seurataan, niin jää
Pois pyyhkimättä tomut vanhuuden,
Ja harhaluulot, vuoriks kasvaen,
Totuuden kaihtavat. Ei, houkkiot
Ne täten arvovirkaan nouskohot!
Ei halua mulla. Puolitiessä oisin;
Jos vielä lopun matkaa kestää voisin!
    (Kolme kansalaista tulee.)
Tuoss' ääniä on lisää! – Äänenne!
Ääntenne tähden taistelin ja valvoin;
Kolmatta tusinaa sain haavoja ma
Ääntenne tähden; kolme kertaa kuusi
Kahakkaa näin ja kuulin; niitä, näitä
Ääntenne tähden tein. Siis äänenne!
Halaisin toden totta konsuliksi.
 

5 KANSALAINEN

Hän on reima mies; ei yksikään kunnon kansalainen saata häneltä ääntänsä kieltää.

6 KANSALAINEN

Hän siis tulkoon konsuliksi! Jumalat hänelle onnea suokoot ja tehkööt hänestä hyvän kansan ystävän!

KAIKKI

 
Amen, amen! – Jumal' auttakoon
Sua, jalo konsulimme!
(Kansalaiset menevät.)
 

CORIOLANUS

 
                      Kelpo äänet!
(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)
 

MENENIUS

 
Te määrätyönne teitte. Kansan äänen
Tribuunit teille suovat. Nyt ei muuta,
Kuin virkapuku yllenne, ja sitte
Senaattiin oiti.
 

CORIOLANUS

 
                 Onko se nyt tehty?
 

SICINIUS

 
Te tavan vaateet täytitte, ja kansa
Hyväksyi teidät; vahvistusta varten
Se heti kohta kokountuu.
 

CORIOLANUS

 
                         Mihin!
Senaattiinko?
 

SICINIUS

 
              Niin, sinne, Coriolanus.
 

CORIOLANUS

 
Pukua saanko muuttaa?
 

SICINIUS

 
                      Saatte, herra.
 

CORIOLANUS

 
Sen heti teenkin; ja kun itseni
Näin jälleen tunnen, menen senaattiin.
 

MENENIUS

 
Ma seuraan teitä. —
    (Tribuuneille.)
                     Jäättekö te tänne?
 

BRUTUS

 
Me odotamme kansaa.
 

SICINIUS

 
                    Hyvästi!
    (Coriolanus ja Menenius menevät.)
Se on nyt hänen; mutta katse näyttää
Kuin veri kiehuis!
 

BRUTUS

 
                   Ylpein mielin kantoi
Hän halpaa vaippaa. Päästättekö kansan?
(Kansalaiset palajavat.)
 

SICINIUS

 
No, ystävät, tuon miehen valitsitte?
 

1 KANSALAINEN

 
Niin, äänemme hän sai.
 

BRUTUS

 
                       Jumala suokoon,
Ett' ansaitsis hän lempenne!
 

2 KANSALAINEN

 
                             Niin, amen!
Mun halvan huomioni mukaan pilkkas
Hän meitä, kerjätessään ääniämme.
 

3 KANSALAINEN

 
Niin kyllä, nauroi meitä vasten naamaa.
 

1 KANSALAINEN

 
Se hänen tapaans' on; ei pilkannut hän.
 

2 KANSALAINEN

 
Sä yksin sanot, ettei pilkannut hän.
Ois näyttää hänen tullut ansionsa,
Isänmaan palvelussa saadut haavat.
 

SICINIUS

 
Sen teki hän.
 

KAIKKI

 
              Ei, niit' ei kukaan nähnyt.
 

3 KANSALAINEN

 
Ne sanoi näyttävänsä kahden kesken;
Ivalla heilutellen hattuaan,
»Pyrin konsuliks», hän sanoi, »vanha tapa
Kai vaatii siihen teidän ääniänne;
Siis tänne äänenne!» Kun annettiin ne,
Hän lausui: »Kiitos, äänistänne, – kiitos, —
Suloiset äänet! Nyt te saatte mennä,
Kun äänenne ma sain.» – Tuo eikö pilkkaa?
 

SICINIUS

 
Olitte tyhmät, kun sit' ette nähneet,
Tai, jos sen näitte, lapsellisen heikot,
Kun hälle soitte äänenne.
 

BRUTUS

 
                          Miks ette
Niin vastanneet, kuin teit' ol' opetettu?
Kun halpa mies hän oli valtiossa
Ja valtaa vailla, vihasi hän teitä
Ja vastusteli oikeuksianne
Ja vapauttanne kansalaisina;
Nyt valtaan tulleena ja arvovirkaan,
Jos kansan vihamiehenä hän pysyy
Yht' ilkeenä, niin teille kiroukseksi
On äänenne. Miks' ette sanoneet:
Sen palkan urostöistään, minkä vaatii,
Hän ansaitsee, mut jalomielisesti
Teit' äänistänne myöskin muistakoon, ja
Vihansa lemmeks muuttain, teille olkoon
Hän hellä herra.
 

SICINIUS

 
                 Näin jos olisitte
Sanoneet, niinkuin neuvottiin, niin ois se
Sydäntä koitellut ja miehen mieltä;
Lupaukset oivat olisitte saaneet,
Joit' olis, sattuessa, voinut käyttää;
Tai ainakin ois miehen tuima luonto
Siit' ärtynyt, – se jok' ei kärsi vastust'
Ei pienimpää; – näin hänen raivostansa
Te olisitte saaneet syytä kieltää
Äänenne hältä.
 

BRUTUS

 
               Näittekö te, kuinka
Hän julki-ylenkatseell' ääniänne
Pyys tarvitessaan, ja nyt luulettenko,
Ettei tuo ylenkatse teitä ruhjo,
Kun valtaan pääsee hän? Kuin? Eikö teissä
Sydäntä ollut? Järkeäkö vastaan
Porata piti kielenne!
 

SICINIUS

 
                      Te kiellon
Olette muille antaneet, ja nyt,
Hänelle, jok' ei pyytänyt, vaan pilkkas,
Äänenne lahjoititte.
 

3 KANSALAINEN

 
Vahvistettu Ei ole vaali; vielä voimme kieltää.
 

2 KANSALAINEN

 
Ja tahdommekin kieltää. Viissataa äänt' on mulla varmaa.
 

1 KANSALAINEN

 
Mulla Tuhannen on, ja niiden ystävät.
 

BRUTUS

 
Pois joutuun, sano noille ystäville:
Valinneet ovat konsulin, jok' ottaa
Vapaudet heiltä, eikä heille ääntä
Suo enempää kuin koiralle, jot' aina
Vaan lyödään, joko haukkuu tai on vaiti.
 

SICINIUS

 
Ne ko'otkaa ja täydemmällä järjell'
Epuuttakaa tuo tyhmä vaali oiti.
Penätkää yhä hänen ylpeyttään ja
Vihaansa vanhaa teihin; muistakaa,
Mill' ivalla hän halpaa vaippaa kantoi
Ja kuinka kärttäissään hän teitä ilkkui.
Vain rakkaus, muistain hänen töitään, teitä
Näkemäst' esti hänen käytöstänsä,
Jok' ivallisimman sai pilkan muodon
Vihasta perin juurtuneesta.
 

BRUTUS

 
                            Meitä,
Tribuuneja, vaan syyttäkää: me teitä —
Väitteistä huolimatta – pakotimme
Valitsemahan hänet.
 

SICINIUS

 
                    Sanokaa,
Ett' enemmän sen käskystämme teitte
Kuin omast' ehdostanne; että teissä
Velvollisuuden voitti täytymys,
Pakottain teitä vastoin tahtoanne
Valitsemahan hänet konsuliksi.
Niin, meitä syyttäkää.
 

BRUTUS

 
                       Ja säälimättä.
Sanokaa, että teille saarnasimme
Kuink' alkoi nuorna palvella hän maataan,
Kuink' yhä sitä jatkoi; ett' on juurta
Hän suurten Marcioiden, samaa, jota
Ol' Ancus Marcius, Numan lapsenlapsi
Ja suuren Hostilion jälkeläinen;
Ja samaa, jota Publius ja Quintus,
Jotk' oivaa vettä tänne johtivat.
Myös Censorinus, – siksi nimitetty,
Kun kahdest' oli censorina, hänen
Es'-isiään on.
 

SICILIUS

 
               Moisen suurisynnyn,
Jok' omillakin töillään ansainnut on
Ylevän arvon, teidän suosioonne
Me suljimme. Mut miehen nykykäytöst'
Entuuteen verraten, te näitte, ett' on
Vihollisenne hän, ja pyörrytitte
Pikaisen myöntymyksenne.
 

BRUTUS

 
                         Ja että
Sen teitte meidän vaatimuksestamme.
(Tuot' yhä jauhakaa!) Ja heti kun te
Olette koonneet joukkonne, niin tulkaa
Pois Capitoliin.
 

KAIKKI

 
                 Kyllä. Melkein kaikki
Katuvat suostumustaan.
(Kansalaiset menevät.)
 

BRUTUS

 
                       Menkööt vaan he!
Parempi kapinaa nyt uskaltaa
Kuin suurempata varmast' odottaa.
Luonteensa tapaan heidän kiellostansa
Jos raivostuu hän, tuota käyttäkäämme
Visusti hyödyksemme.
 

SICINIUS

 
                     Capitoliin!
Olkaamme siellä ennen kansan tulvaa;
Näin näyttää tää, niinkuin se osaks onkin,
Vaan heidän työltään vaikka syy on meidän.
 

(Menevät.)