Kitobni o'qish: «Lääkäri vastoin tahtoansa»

HENKILÖT:

GERONTE.

LUCINDE, hänen tyttärensä.

LEANDRE, Lucinden rakastaja.

SGANARELLE, Martine'n mies.

MARTINE, hänen vaimonsa.

ROBERT, Sganarellen naapuri.

VALERE, Geronten palvelija.

LUUKAS, Jacquelinen mies.

JACQUELINE, imettäjä Geronten talossa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

(Metsä).

1: nen kohtaus.

Sganarelle. Martine (tulevat riidellen).

Sganarelle. En, sanon minä. Minä en tahdo mitään tehdä. Minulla on sananvalta ja minä olen herra talossani.

Martine. Ja minä sanon sulle, minä, että sinun pitää elää minun mieleni mukaan ja etten ollenkaan ottanut sinua miehekseni kärsiäkseni sinun typeriä juonias.

Sganarelle. Voi, mikä suuri vaiva miehellä on vaimostaan! Olipa Aristoteles kuitenkin perin oikeassa sanoessaan että vaimo oli pirua pahempi!

Martine. Kas sinäpä vasta olet kelpo mies tyhmyyksinesi Aristoteleesta.

Sganarelle. Kelpo mies, niin juuri. Tuoppas tänne halonhakkaaja, joka ymmärtää keskustella kaikenlaisista asioista niinkuin minä, joka kuusi vuotta olen palvellut kuuluisaa lääkäriä ja olen nuorena ollessani osannut lasketella latinaakin ihan ulkoa.

Martine. Voi sinua narrien narri!

Sganarelle. Voi sinua, hupsujen hupsu!

Martine. Kirottu se päivä ja hetki, jona tyhmyydessäni menin sinulle vaimoksi!

Sganarelle. Kirottu se pukki papiksi, joka meidät yhteen liitti!

Martine. Tosiaankin teet kauniisti kun vaikeroitset sitä. Sinun pitäisi joka hetki kiittää onneasi, että olet saanut minut vaimoksesi! Oletko ansainnut vaimoa semmoista kuin minä?

Sganarelle. Todellakin kaunis kunnia! Älkäämme hiidessä haastelko siitä; saattaisin kertoa asioita —

Martine. Hä? Mitä saattaisit —

Sganarelle. Jättäkäämme se juttu siksensä. Siinä kyllä että tiedän mitä tiedän, ja että sinä olit hyvin onnellinen, kun löysit minut.

Martine. Mokomakin onni! Että löysin miehen, joka saattaa minut mieron tielle; heittiön, konnan, joka syöpi kaikki mitä minulla on! —

Sganarelle. Valehtelethan: juonpa siitä osan myös.

Martine. Joka vähitellen myypi säästöt, mitä säästössä on.

Sganarelle. Se on elää säästäväisesti.

Martine. Joka on ottanut minulta sänkynikin! —

Sganarelle. Sitä aikaisemmin heräät aamulla.

Martine. Joka – sanalla sanoen – ei jätä pienintäkään kalua taloon.

Sganarelle. Sitä helpompi on meidän muuttaa majaa.

Martine. Ja jolla koko päivässä ei ole muuta työtä aamusta iltaan kuin pelata ja juoda.

Sganarelle. Niin – ettei tulisi ikävä.

Martine. Mitä minä sill'aikaa lapsillani? Sano!

Sganarelle. Mitä tahdot?

Martine. Minulla neljä pienokaisparkaa polvillani —

Sganarelle. Laske ne lattialle.

Martine. Jotka alituisesti pyytävät leipää.

Sganarelle. Anna loikkiin aika lailla. Kun minä olen juonut ja syönyt tarpeekseni, tahdon minä että jokainen tuvassani on tyytyväinen.

Martine. Ja luuletko sinä sen juoppolalli, että tämä ijäti käypi laatuun?

Sganarelle. Muoriseni, ole nyt toki vähemmällä.

Martine. Pitääkö minun ijäti sietämän sinun solvauksias ja juoppouttas?

Sganarelle. Älkäämme kiivastuko, muoriseni.

Martine. Ja luuletkos etten tiedä millä keinoin saan sinut täyttämään velvollisuutesi?

Sganarelle. Muoriseni, sinä tiedät etten ole pitkämielinen ja että käsivarteni on jotenkin jykevä.

Martine. Minä nauran sun uhkauksilles…

Sganarelle. Mamma kultaseni, sinun selkääsi syyhyy taas kuin tavallisesti.

Martine. Kyllä minä sinulle näytän, etten pelkää sinua laisinkaan.

Sganarelle. Armas puolisoni, sinä tahdot varmaan saada jotakin minulta.

Martine. Luuletkos pelottavasi minua puheella?

Sganarelle. Sydänkäpyseni, kyllä kohta saat korvilles.

Martine. Sinä juoppolalli!

Sganarelle. Minä sinut löylytän.

Martine. Viinaratti! Petturi! Peto! j.n.e.

Sganarelle. Minä sinut rusikoitsen.

Martine … konna, hylky, roisto, ryökäle, kanalja, heittiö.

Sganarelle. No, koska niin tahdot.

(Lyö kepillä vaimoansa.)

Martine (parkiten). Ai, ai, ai, ai, ai!

Sganarelle. Kas tämä on paras keino sinua tyydyttää…

2: nen kohtaus.

Sganarelle, Martine. Robert (tulee).

Robert. No, no, no! Hyi! Etkös häpeä, konna, noin hakata vaimoasi.

Martine (kädet puuskassa, astuu kohti Robertia ja antaa hänelle viimein korvapuustin). Minä tahdon saada selkääni, minä, kuuletkos.

Robert. No, kernaasti minun puolestani.

Martine. Mitä se teihin koskee?

Robert. Ei koskekaan!

Martine. Onko se teidän asianne?

Robert. Te olette oikeassa.

Martine. Katsoppas hävytöntä kun tahtoo estää miestä vaimoansa lyömästä!

Robert. Minä peräytän sanani.

Martine. Mitä teillä on sen kanssa tekemistä?

Robert. Ei mitään.

Martine. Pitääkö teidän pistää nenänne siihen?

Robert. Ei!

Martine. Pitäkää te huolta omista asioistanne!

Robert. Minä en sano sanaakaan enää.

Martine. Selkään saaminen miellyttää minua.

Robert. Pitäkää hyvänänne.

Martine. Eihän se teihin koske?

Robert. Ei totisesti.

Martine. Ja te olette narri, kun sekaannutte asioihin, joiden kanssa ei teidän ole mitään tekemistä.

(Ajaa häntä kepillä.)

Robert. Minä pyydän sydämestäni anteeksi, naapuri. Lyökää ja löylyttäkää te vaimoanne mielenne mukaan, minä autankin teitä, jos niin haluatte.

Sganarelle. Mutta minäpä en halua.

Robert. Vai niin. Se on toinen asia.

Sganarelle. Minä lyön häntä kun tahdon ja olen lyömättä kun niin tahdon.

Robert. Aivan oikein!

Sganarelle. Hän on minun vaimoni eikä teidän.

Robert. Epäilemättä.

Sganarelle. Te ette ole minun käskijäni.

Robert. En suinkaan!

Sganarelle. Minä en tarvitse teidän apuanne.

Robert. Sitä parempi.

Sganarelle. Te olette hävyttömästi sekaantunut toisen miehen asioihin. Muistakaa mitä Cicero sanoo: ei ole hyvä pistää kuorta sormen ja puun väliin.

(Ajaa Robertin pois; tulee sitten vaimonsa luo ja ottaa häntä kädestä.)

3: mas kohtaus.

Sganarelle. Martine.

Sganarelle. Kas niin! Sovitaan pois. – Lyödään kättä.

Martine. Kyllä kai! Kun olet lyönyt minua noin.

Sganarelle. Vähät siitä. Sovitaan pois!

Martine. Minä en tahdo.

Sganarelle. Hä?

Martine. En.

Sganarelle. Hyvä eukkoseni.

Martine. En, en, en!

Sganarelle. Tule, sanon sulle.

Martine. Enkä tule!

Sganarelle. Tule, tule, tule!

Martine. En, minä tahdon olla suutuksissa.

Sganarelle. Hyi, mokomastakin asiasta! Tule nyt vaan!

Martine. Anna mun olla!

Sganarelle. Sovitaan pois, sanon sulle.

Martine. Sinä olet minua liiaksi pahoin pidellyt.

Sganarelle. Joutavia! Minä pyydän anteeksi, laske kätöses tänne.

Martine. No, saat myöskin anteeksi. (Syrjään.) Mutta maksaa sen saat myöskin.

Sganarelle. Hupsu kun semmoista huolit. Ne ovat pikku asioita, joita väliin tarvitaan ystävien kesken, vähäisen löylytystä pikku kepillä ihmisten kesken, jotka pitävät toisistansa, se antaa vaan enemmän intoa rakkaudelle. Hyvästi! Nyt lähden työhöni ja takaanpa että se tänään sujuukin.

4:s kohtaus.

Martine.

Martine. Vaikka olisin kuinka olevinani, tätä harmia en kuitenkaan unhota, ja sydämeni kiehuu halusta saada kostaa sulle selkäsaunani. Minä tiedän kyllä, millä keinoin vaimo aina voipi miehellensä kostaa, mutta semmoisestako rangaistuksesta tuo hirtehinen huolis. Minä tahdon kostaa tavalla, joka koskee häneen vähän kipeämmin, ja siinäkään ei ole korvausta kyllin solvauksesta, jonka olen kärsinyt.

5:s kohtaus.

Valere. Luukas. Martine.

Luukas (Valerelle huomaamatta Martinea). Peijakas, onpa meillä oikein lemmon toimi suoritettavana. En kuolemaksenikaan ymmärrä, miten pääsisimme tästä pulasta.

Valere (Luukkaalle huomaamatta Martinea). En minäkään, veikkoseni. Meidän tulee tarkoin totella herramme käskyjä, ja hänen tyttärensä terveys olisi meille kumpaisellekin hyödyksi; ja hänen häänsä, jotka sairastumisensa estää, tuottaisivat meille varmaankin runsaita tuloja. Herra Horace, joka on hyvin antelias mies, palkitsee kyllä vaivan, jonka näemme hänen morsiamensa tähden. Tosin kyllä tyttö pitää paljon eräästä herra Leandresta, mutta hänen isänsä, niinkuin tiedät, ei koskaan tahdo herra Leandrea vävykseen.

Martine (miettien itsekseen). Enköhän löytäisi keinoa kostaakseni?

Luukas. Mutta mitä hittoa hän lienee saanutkaan päähänsä, koska tohtorit kaikki turhaan ovat häneen tuhlanneet latinansa?

Valere. Kun tarkkaan etsii, niin välistä keksii senkin, mikä alussa näyttää mahdottomalta löytää, vieläpä joskus hyvinkin mitättömästä paikasta.

Martine (yhä luullen olevansa yksin). Niin, maksakoon mitä tahansa, kostaa minun täytyy. Kepin iskut kirvelevät sydämessäni; minä en sitä siedä ja – (huomaten Valeren ja Luukaksen). Ah, suokaa anteeksi! Minä en nähnyt teitä. Minä mietiskelin asiaa, joka minua kovin huolettaa.

Valere. Kullakin on omat huolensa tässä maailmassa. Mekin mietiskelemme asiaa, josta hyvin kernaasti tahtoisimme saada selkoa.

Martine. Olisiko se jotain, jossa minä voisin olla apuna?

Valere. Ehkäpä kyllä. Me olemme etsimässä kelvollista miestä, soveliasta lääkäriä, joka voisi parantaa meidän isäntämme tyttären. Tyttö rukka on sairastunut sellaiseen tautiin, että on mennyt ihan puhumattomaksi. Useat tohtorit ovat jo panneet kaiken taitonsa liikkeelle – vaikka turhaan; mutta onhan niitä ihmisiä, jotka tietävät ihmeellisiä salaisuuksia ja erinomaisia lääkkeitä, millä he voivat parantaa sairaita, joita muut lääkärit ovat hyljänneet juuri semmoista miestä me nyt etsimme.

Martine (hiljaa). Ah, taivas itse tarjoo minulle tilaisuuden kostaa mies-lurjukselleni. (Ääneen.) Ette olisi voineet koskaan osua parempaan paikkaan löytääksenne mitä etsitte; sillä täällä on meillä mies, ihmeellisin maailmassa parantamaan tauteja, joita ei kukaan muu ole kyennyt parantamaan.

Valere. Minä pyydän anteeksi kaikesta sydämestäni – .

Luukas. Niin – me pyydämme anteeksi että olimme noin epäkohteliaat.

Sganarelle. Mitä? Olisinko erehtynyt ja tullut lääkäriksi ihan huomaamattani?!

Valere. Te ette kadu, herraseni, että näytätte kuka olette, ja saattepa varmaan nähdä, että tulette olemaan tyytyväinen.

Sganarelle. Mutta sanokaa, hyvät herrat, ettekö itse ole ollenkaan erehtyneet? Onko se vallan varma asia että minä olen lääkäri?

Luukas. Varma, lemmon varma!

Sganarelle. Oikeinko oikea lääkäri?

Valere. Epäilemättä.

Sganarelle. No, sitäpä en piru vieköön tiennyt —

Valere. Kuinka? – Kaikkein taitavin tohtori maailmassa.

Sganarelle. Kuka olisi uskonut?!

Luukas. Tohtori, joka on parantanut – en tiedä kuinka monta tautia?

Sganarelle. Eihän nyt kummempaa!

Valere. Olipa vaimo, jota jo kuusi tuntia luultiin kuolleeksi. Hänet aiottiin juuri haudata, kuu te muutamalla pisaralla jotakin nestettä saatoitte hänet jälleen henkiin, vieläpä heti kävelemäänkin kamarinsa lattialla.

Sganarelle. Mitä perhanaa!

Luukas. Ja olipa kaksitoistavuotias poika, joka kopsahti kirkontornista maahan, jotta pää, koivet ja käsivarret murskaksi menivät; mutta tepäs voitelitte häntä en tiedä millaisella voiteella, ja nousipa poika samassa jaloilleen ja juoksi polttopallosille.

Sganarelle (hyvillään). Hoh, saakelissa.

Valere. Sanalla sanoen, herraseni, te kyllä vielä olette tyytyväinen meihin, ja saattepa niin suuren maksun, kuin tahdotte, jos vaan seuraatte meitä, minne teitä pyydämme.

Sganarelle. Saanko niin suuren maksun kuin tahdon?

Valere. Saatte.

Sganarelle. Ah, minä olen tohtori, ihan epäilemättä. Olen unohtanut, mutta nyt vasta sen muistan. Mistä kysymys? Minne pitää lähdettämän?

Valere. Me saatamme teitä. Kysymys on eräästä tytöstä, joka on kadottanut kielensä.

Sganarelle. Minä en, saakeli vie, ole sitä löytänyt.

Valere (hiljaa Luukakselle). Hän rakastaa pilapuheita. (Sganarellelle.) Tulkaa, hyvä herra.

Sganarelle. Näinkö? Ilman tohtorinpukua?

Valere. Semmoiset kyllä hankitaan.

Sganarelle (antaen pullonsa Valerelle). Kanna sinä tätä, sinä. Näetkös, siinä minä säilytän rohtojani ja tällä minä isken suonta. (Kääntyy Luukakseen, sylkee.) Ja sinä, astu sinä tuon ylitse, sinä, tohtori on sen määrännyt.

Luukas. Hiiden hinkalot, kas siinäpä tohtori, joka minua miellyttää. Luulenpa hänen onnistuvan, sillä hän on peijakkaan lystikäs.

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS

(Huone Geronte'n kartanossa.)

1: nen kohtaus.

Geronte. Valere. Luukas. Jacqueline.

Valere. Niin luulenpa, että herra tulee tyytyväiseksi, sillä me olemme tuoneet teille kaikkein paraimman tohtorin maailmassa.

Luukas. Ja niin pirun oppineen ja viisaan, ettei kukaan muu tohtori ole mahdollinen edes riisumaan hänen kenkiänsä.

Valere. Se mies on parantanut mitä kummallisimmatkin taudit.

Luukas. Hän on parannellut kuolleitakin.

Valere. Mutta hänellä on omat oikkunsa, niinkuin olen sanonut; ja väliin on hänellä hetkiä, jolloin hänen ymmärryksensä lähtee tiehensä ja jolloin hän ei näytä olevankaan se mies, mikä hän todella on.

Luukas. Ja kuinka hän rakastaa kujeita ja pilapuheita. Ei saa panna pahaksi, vaikka hän joskus hourailisikin kirveistä ja halonhakkuusta.

Valere. Sillä hän on juurta jaksain viisaus itse ja puhelee hyvin asioista, jotka ovat perin käsittämättömiä.

Luukas. Ja kun hän pääsee oikein vauhtiinsa, laskettelee hän kuin kirjasta vaan.

Valere. Hänen maineensa on jo levinnyt tänne saakka ja kaikki ihmiset kulkevat hänen luonansa.

Geronte. Haluanpa hänet nähdä. Tuokaa hänet tänne.

Valere. Heti paikalla.

(Menee)

2: nen kohtaus.

Geronte. Jacqueline. Luukas.

Jacqueline. Saattepa nähdä, hyvä herra, että tämä tohtori on yhtäläinen kuin nuo toisetkin. Kaikilla on samat pillerit, pulverit ja likamentit. Mutta minun mielestäni ette saata tyttärellenne antaa parempaa meklamenttiä kuin korean ja kelpo miehen, josta hän tykkää.

Geronte. Amma kulta, te sekaannutte liian paljon asioihin, jotka eivät teihin koske.

Luukas. Pidä sinä vaan suusi kiinni, muori kulta. Sinun on sopimatonta pistää nenääsi siihen.

Jacqueline. Mutta minä sanon ja vakuutan teille, että kaikki nuo tohtorit ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia, että teidän tyttärenne tarvitsee jotakin muuta kuin rabarberia ja sennamussia, ja että kelpo mies on se plaastari, joka parantaa tytöt kaikista taudeista.

Geronte. Onko tyttäreni nyt – niin heikko kuin hän on, – siinä tilassa että kukaan hänestä huolisi? Ja kun minä tahdoin hänet naittaa, eikö hän itse ollut sitä vastaan?

Jacqueline. Sen kyllä uskon. Te tahdoitte antaa hänelle miehen, jota hän ei voi sietää. Miks'ette antanut hänelle herra Leandrea, jota hänen sydämensä sairastaa? Silloin hän olisi ollut hyvinkin tottelevainen, ja minä vakuutan että herra Leandre olisi ottanut tytön semmoisena kuin hän nyt on, jos te vaan olisitte suostunut siihen.

Geronte. Tämä Leandre ei ollut hänelle sopiva; hänellä ei ollut mitään omaisuutta niinkuin toisella on.

Jacqueline. Hänellä on setä, joka on hyvin rikas, ja jonka hän kerran saa periä.

Geronte. Kaikki nuo tulevaisuuden rikkaudet eivät ole minusta muuta kuin loruja. "Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla." Onpa sitä aikaa antaa hampaiden kasvaa odottaessa toisen kuolemaa saadakseen itse elää.

Jacqueline. Mutta minä olen aina kuullut sanottavan että avioliitossa, niinkuin muuallakin, tyytyväisyys on rikkautta arvokkaampi. Isällä ja äidillä on tuo kirottu tapa aina kysyä: kuinka paljon hänellä on? ja kuinka paljon hänellä on? Vanha Pekka vaari on naittanut Anni tyttärensä paksulle Paavolle sen vuoksi, että tällä oli joku tynnörinala enemmän maata kuin nuorella Jussilla, joka oli hänen paras ystävänsä; ja nyt on tyttöraukka kellastunut kuin pellava, eikä siitä ajasta ole tuntenut ainoatakaan ilonpäivää. Kas siinä kaunis esimerkki teille, hyvä herra. Eihän meillä tässä maailmassa ole muuta kuin huvituksemme ja minä antaisin ennemmin tyttärelleni kelpo miehen, joka tekisi elämän hänelle hupaiseksi, kuin kaikki Amerikan kullat ja tavarat.

Geronte. No, no! imettäjä kulta, mitä noin suutanne pieksätte! Olkaa vaiti, minä pyydän. Liiallinen kiivastuminen pilaa teidän maitonne.

Luukas (lyöden Jaquelinea joka lauseen perästä olalle). Etkö saakelissa pidä suutas kiinni, sinä näsäviisas. Herra ei huoli sinun lörpötyksistäsi. Hän kyllä tietää mitä tekee. Mene sinä vaan imettämään lasta, äläkä turhia tässä leksottele.

Geronte. Hiljaa! No! hiljaa!

Luukas (lyöden Jaquelinea vieläkin olalle). Herra minä tahdon tuota hiukan löylyttää ja opettaa häntä pitämään teitä tarpeenmukaisessa kunniassa.

Geronte. Niin – mutta tuommoinen hosuminen on tarpeetonta.

3:s kohtaus.

Valere. Sganarelle. Geronte. Luukas. Jacqueline.

Valere. Herra, valmistakaa itseänne. Kas tuolla tulee tohtorimme.

Geronte (Sganarellelle). Herraseni, erinomaisen iloista nähdä teitä huoneessani, sillä te olette meille suuresti tarpeellinen.

Sganarelle (tohtorin puvussa, hyvin suippo hattu päässä). Hippokrates sanoo – pannaan kumpainenkin hattu päähän.

Geronte. Sanooko Hippokrates niin?

Sganarelle. Sanoo.

Geronte. Olkaa hyvä, sanokaa, missä luvussa.

Sganarelle. Luvussaan – hatuista. Herra tohtori, tultuani tuntemaan ihmeellisiä asioita —

Geronte. Pyydän nöyrimmästi, sanokaa: ketä puhuttelette.

Sganarelle. Teitä.

Geronte. Minä en ole tohtori.

Sganarelle. Ettekö ole?

Geronte. Totisesti en.

Sganarelle. Ettekö todellakaan?

Geronte. Toden totta, en.

Sganarelle (ottaa Geronten kepin ja lyöpi häntä).

Geronte. Ai, ai, ai!

Sganarelle. Nyt olette tohtori. En minäkään ole saanut sen parempaa valtakirjaa.

Geronte (Valerelle). Minkä pirullisen miehen olette minulle tuoneetkaan?

Valere. Sanoinhan minä jo edeltäkäsin että hän on aika koiranhammas.

Geronte. Mokoman juonittelijan ajan matkoihinsa.

Luukas. Älkää olko millännekään, hyvä herra. Hän tahtoo meitä vaan naurattaa.

Geronte. Tuommoinen naurattaminen ei miellytä minua.

Sganarelle. Antakaa anteeksi, herra kulta, että olin noin epäkohtelias.

Geronte. Nöyrin palvelijanne.

Sganarelle. Minä olen pahoillani…

Geronte. Vähät siitä.

Sganarelle. Selkäsaunasta —

Geronte. Siinä ei ollut mitään pahaa.

Sganarelle. Joka minulla oli kunniana antaa teille.

Geronte. Älkäämme enää puhuko siitä. Hyvä herra tohtori, minulla on tytär, joka on sairastunut kummalliseen tautiin.

Sganarelle. Minä olen sangen mielissäni siitä, hyvä herra, että teidän tyttärenne tarvitsee minua, ja kaikesta sydämestäni toivoisin, että tekin tarvitsisitte minua, te ja koko teidän perheenne, ainoastaan näyttääkseni kuinka suuri minun haluni on palvella teitä.

Geronte. Minä olen suuresti kiitollinen teidän tunteistanne.

Sganarelle. Millä vakuutan että puhun sydämeni sisimmästä sopukasta.

Geronte. Te tuotatte minulle suuren kunnian.

Sganarelle. Mikä on tyttärenne nimi?

Geronte. Lucinde.

Sganarelle. Lucinde! Ah! kaunis nimi rohdotella! Lucinde, Lucenda, Lucendi!

Geronte. Minä pistäyn katsomaan, kuinka hän nyt jaksaa.

Sganarelle. Ken on tuo pulska vaimo tuossa?

Geronte. Hän on pienokaiseni imettäjä.

(Menee.)

4:s kohtaus.

Sganarelle. Jacqueline. Luukas.

Sganarelle (erikseen). Saakelin korea "mööpeli" tuo! (Ääneen.) Ah, imettäjä, suloinen amma, koko minun lääkäritaitoni on teidän ammamaisuutenne kaikkein orjallisin orja, ja kuinka kaikesta sielustani tahtoisin olla se onnellinen pikku pienokainen, joka saapi ravintonsa teidän suloisessa sylissänne. (Panee kätensä imettäjän kaulaan.) Kaikki minun pillerini ja pulverini, koko minun taitoni ja kykyni ovat teidän vallassanne, ja…

Sganarelle. Ei tee mitään? Se on kuitenkin terveellistä. Aivan niinkuin juomalla estetään janoa tulemasta, pitää myös suonta iskemällä estää tautia tulemasta.

Jacqueline (mennessään). Siitä ei tule mitään, sanon minä. Minä en tahdo tehdä tervettä ruumistani miksikään apteekiksi.

(Menee.)

Sganarelle. Sinä olet lääkkeille vastahakoinen; mutta kyllähän vielä viisastut. Hyvästi!

8:s kohtaus.

Geronte. Sganarelle.

Sganarelle. Hyvästi toistaiseksi, herra.

Geronte. Odottakaa vähän, jos suvaitsette.

Sganarelle. Mitä aiotte?

Geronte. Aion antaa teille rahaa, herra tohtori.

Sganarelle (pistää kätensä selän taa takin alle, sillä aikaa kun Geronte avaa kukkaronsa). Rahoja en ota vastaan, hyvä herra.

Geronte. Mutta herra tohtori.

Sganarelle. En ollenkaan.

Geronte. Hetkinen vaan.

Sganarelle. Ei millään muotoa.

Geronte. Minä rukoilen.

Sganarelle. Te teette pilkkaa minusta.

Geronte. Kas niin.

Sganarelle. Mutta minä en niistä huoli.

Geronte. Pitäkää nyt vaan!

Sganarelle. Minä en tee mitään rahan tähden.

Geronte. Sen uskon.

Sganarelle (otettuaan rahat). Ehkä siinä on kultaakin.

Geronte. On, herra tohtori.

Sganarelle. Minä en ole mikään kiskuri.

Geronte. Sen kyllä tiedän.

Sganarelle. Enkä oman voiton pyytäjä.

Geronte. Ette soinkaan.

(Menee.)

Sganarelle (yksin, katsellen rahoja). Peijakas, tämä ei hullumpaa; ja jos vaan…

9:s kohtaus.

Leandre. Sganarelle.

Leandre. Herra tohtori, minä olen kauan teitä odottanut ja tulen nyt pyytämään teidän apuanne.

Sganarelle (tunnustaen hänen suontansa). Teidän suonenne on kovin epäsäännöllinen.

Leandre. Minä en ole ollenkaan sairas. Sentähden en ole tullut.

Sganarelle. Kosk'ette ole sairas, miksi hitolla ette sitä heti sanonut.

Leandre. Kuulkaa lyhyt kertomukseni. Minun nimeni on Leandre. Minä olen rakastunut Lucindeen, jonka vast'ikään näitte. Mutta koska hänen isänsä nurjamielisyys on estänyt minua lähenemästä häntä, uskallan pyytää teitä auttamaan minua pienessä juonessa, jonka olen keksinyt saadakseni sanoa Lucindelle pari sanaa, josta koko minun elämäni onni riippuu.

Sganarelle (suuttuvinaan). Miksikä te minua luulette? Mitä? Te uskallatte pyytää minua auttamaan teitä rakkauden vehkeissä ja alentamaan arvoani sellaisella toimella.

Leandre. Älkää nostako mitään melua, herra tohtori.

Sganarelle (sysäten Leandren luotaan). Mutta minä tahdon nostaa melua, minä, te hävytön.

Leandre. Hiljaa, hiljaa, herraseni.

Sganarelle. Te mieletön!

Leandre. Minä rukoilen.

Sganarelle. Kyllä minä teille näytän, ettei minussa ole miestä moisiin, ja että se on sulaa hävyttömyyttä…

Leandre (ottaa esiin rahakukkaronsa). Herraseni.

Sganarelle. Tahdotte käyttää minua – (ottaa kukkaron.) Minä en puhu teistä, sillä te olette kunnon mies, ja aivan kernaasti palvelisin teitä, mutta niitä on niin paljon hävyttömiä tässä maailmassa, jotka pitävät ihmisiä toisina kuin ovat, ja juuri sitä, näettekö, minä en kärsi.

Leandre. Antakaa anteeksi että olin niin rohkea ja —

Sganarelle. Älkää joutavia! Mistä on kysymys?

Leandre. Tietäkää siis, herra tohtori, että se tauti, jonka tahdotte parantaa, on vaan teeskenneltyä. Lääkärit ovat siitä keskustelleet paraan taitonsa mukaan. Muutamat ovat arvelleet sen tulevan aivoista, toiset suolista, muutamat pernasta, toiset maksasta; mutta varma on että rakkaus on taudin todellinen syy, ja että Lucinde on taudin keksijä, päästäksensä naimisesta, joka oli hänelle vastenmielinen. Vaan lähtekäämme täältä, ettei kukaan näkisi meitä yhdessä. Mennessämme sanon mitä teiltä haluan.

Sganarelle. Lähtekäämme. Te olette herättänyt minussa käsittämättömän hellyyden teidän lemmen asiatanne kohtaan, jonka hyväksi olen altis uhraamaan kaiken lääkäritaitoni, joko sairaan tappamisella tai saattamalla hänet teidän omaksenne.

(Menevät.)

Esirippu alas.

KOLMAS NÄYTÖS

(Huone Geronten talossa.)

1: nen kohtaus.

Leandre. Sganarelle.

Leandre. Mielestäni en ole juuri huonompi apteekkari näin; ja koska isä on minua tuskin nähnytkään, luulenpa että tämä valepuku ja peruukki kyllä saattavat tehdä minut tuntemattomaksi hänen silmissään.

Sganarelle. Epäilemättä.

Leandre. Ainoa mitä vielä toivon on, että tuntisin viisi tai kuusi lääketieteen juurisanaa puolustaakseni pakinaani sekä näyttääkseni oikein taitavalta mieheltä.

Sganarelle. Joutavia. Tuo kaikki on tarpeetonta. Puku on kylläksi, enkä minäkään ymmärrä noita asioita paremmin kuin tekään.

Leandre. Kuinka?

Sganarelle. En piru vie ymmärrä koko tohtoriammattia. Te olette kunnon mies ja minä tahdon luottaa teihin, niinkuin tekin olette luottanut minuun.

Leandre. Mitä? Ettekö todellakaan —

Sganarelle. En, sanon minä. He ovat tehneet minut lääkäriksi, vaikka kiven kovaan ponnistelin vastaan. En kuolemaksenikaan tiedä mistä tuo luulo pälkähti heille päähän; mutta kun huomasin heidän kaikin keinoin tahtovan minua tohtoriksi, päätin minä ollakin tohtorina asianomaisten kustannuksella. Tämä ammatti on minun mielestäni parhain kaikista; sillä toimitettakoon sitä hyvästi tai huonosti, niin on maksu aina samallainen. Huono työ ei koskaan koske meidän nahkaamme. Me leikkelemme kangasta mielemme mukaan. Jos suutari tehdessään saapasparia pilaa nahkapalan, niin kärsiköön itse vahingon; mutta meikäläiset saattavat pilata koko ihmisen eikä se kuitenkaan maksa niin mitään. Se ei ole ollenkaan meidän asiamme, jos erehdymme; se on aina syypää, joka kuolee. Ja päälle päätteeksi on tämä ammatti hyvä senkin puolesta, että kuolleet ovat sävyisimpiä ja hiljaisimpia ihmisiä maailmassa, eikä ainoakaan heistä ole vielä valittanut, että lääkäri on hänet tappanut.

Leandre. Mitä siihen tulee, niin ovat kuolleet tosiaankin perin kunnollista väkeä.

Sganarelle. Kas tuossa tulee ihmisiä. (Leandrelle.) Menkää ja odottakaa minua lähellä lemmittynne asuntoa.

(Leandre menee)

2: nen kohtaus.

Sganarelle. Leandre. Geronte.

Geronte. Ah, herra tohtori, minä etsin juuri teitä.

Sganarelle. No, miten tyttärenne nyt jaksaa?

Geronte. Vähän huonommasti kuin ennen määräystänne.

Sganarelle. Sitä parempi. Se on merkki, että resepti on vaikuttavaa.

Geronte. Niin, mutta pelkäänpä sen tekevän semmoisen vaikutuksen, että hän tukehtuu.

Sganarelle. Älkää huoliko. Minulla on lääkkeitä, jotka auttavat kaikesta; minä tavallisesti odotan kuolinkamppaukseen saakka.

Geronte. Ken on tuo mies teidän seurassanne?

Sganarelle (osoittaa kädellänsä hänen olevan apteekkarin). Hän on…

Geronte. Mitä?

Sganarelle. Se joka…

Geronte. Hä?

Sganarelle. Joka…

Geronte. Minä ymmärrän.

Sganarelle. Tyttärenne tarvitsee häntä.

3:s kohtaus.

Lucinde. Geronte. Leandre. Jacqueline. Sganarelle.

Jacqueline. Kas tässä, herra, tyttärenne. Hän haluaa vähän kävellä.

Sganarelle. Käveleminen tekee hänelle hyvää. Menkääpäs te, herra apteekkari, vähän koettelemaan hänen suontansa, että sittemmin saattaisimme tarkoin yhdessä keskustella hänen taudistaan. (Vetää Geronten syrjään ja panee käsivartensa hänen kaulansa ympäri, niin että kädellään voipi kääntää Geronten päätä leuasta itseensä päin, kun tämä tahtoo katsoa mitä tyttö ja apteekkari tekevät.) Suuri ja tärkeä kysymys lääkärien kesken on se, onko helpompi parantaa vaimoväkeä kuin miespuolia. Minä pyydän teitä tarkkaan kuuntelemaan. Toiset kieltävät, toiset myöntävät. Mutta minä puolestani sekä kiellän että myönnän; sillä samoin kuin niiden läpikuultamattomain visvain erikaltaisuus, jotka löytyvät naisväen luonnollisessa mielenlaadussa, vaikuttaa sen, että eläimenkaltainen puoli voittaa henkisen puolen, niinpä myös nähdään heidän mielensä monimutkaisuuden riippuvan kuun radan vinosta liikunnosta, samaten kuin aurinko, joka heittää säteensä maapallon ontevaan pintaan, löytää —

Lucinde (Leandrelle). Ei; – minä vakuutan että hellyyteni sinua kohtaan on muuttumaton.

Geronte. Ah, kuulkaa; tyttäreni puhuu! Oi, siunattu lääke. Ah, ihmeteltävä tohtori! miten kiittää teitä tästä ihmeellisestä parantamisesta, miten palkita työnne!

Sganarelle (kävelee edestakaisin ja vilpoiltelee kasvojansa hatullaan). Sepä tauti, joka on antanut minulle paljon huolta.

Lucinde. Niin, isäni, minä olen saanut puhevoimani jälleen, mutta minä olen sen saanut ainoastaan sanoakseni teille, etten huoli muusta miehestä kuin Leandresta, ja että on ihan turha vaiva tarjota minulle toista.

Geronte. Mutta kun minä nyt pyydän.

Lucinde. Päätökseni on järkähtämätön.

Geronte. Etkö nyt voi noudattaa isäsi tahtoa! Kuule nyt toki mitä sanon sinulle!

Lucinde. Puheenne ei hyödytä.

Geronte. Minä olen isäsi ja pyydän sinua.

Lucinde. Siitä päätöksestä en luovu millään ehdolla.

Geronte. Mutta minulla on valta pakoittaa sinua.

Lucinde. Ei mikään isänvalta voi pakoittaa minua menemään naimisiin vasten tahtoani.

Geronte. Minulla on oikeus antaa sinut kelle tahdon.

Lucinde. Kaikki ponnistelemisenne ovat turhia.

Geronte. Mutta minä en aio antaa sinua Leandrelle.

Lucinde. Minun sydämeni ei siedä tällaista hirmuvaltaa.

Geronte. Ja sinun täytyy ottaa herra Horace.

Lucinde. Ennemmin menen vaikka luostariin kuin naimisiin miehen kanssa, jota en rakasta.

Geronte. Mutta jos sinun täytyy.

Lucinde. En. – En millään muotoa. En ikinä. Turhaa vaivaa. Minä en myönny. Se on päätetty.

Geronte. Kas sitä tulista sanatulvaa. Eihän tässä saa suun vuoroakaan. (Sganarellelle.) Herra tohtori, minä pyydän, tehkää hänet mykäksi jälleen.

Sganarelle. Se on mahdotonta minulle. Ainoa asia jossa voin palvella teitä, on tehdä teidät itsenne kuuroksi, jos niin tahdotte.