Sa, jok' taivahasta oot, Tuskille tuot tyvennystä, Kaksin vaivaiselle suot Kaksin myöskin virkistystä, Väsyksiss' jo oon ma näistä Murheista ja riemuista, Tule, rauha, älä väistä Enään rintoani, sa!
Toinen
Yli maiden, soitten Rauha vallitsee; Lehdot kukkuloitten Nukkuin uinailee. Kaikess' levon taikaa! Linnut äänettä! Maltas hiukan aikaa, Lepäät myöskin sä.
Oma
Ei mitään muut' mun omana; Kuin aate vaan, min vapaana Mun syömeni ilmi tuopi, Sek' joka hetki lempeä, Min kohtaloni hempeä Mun täysin nauttia suopi.
Sisilialainen laulu
Sun mustat silmäsi Kun leimahtaapi, Ne huoneit' kumoon saa Sek' kaupunkeja. Siis liimaseinä tää, Mun syömen raukka, No ajatteleppas, Se kuinka kestäis!
Sweitsiläinen laulu
Kävin vuorella Katsomassa Pikkulintuja — Voi! Kuin he lensi, Kuin he ensi, Kuinka pesiäns' Loi.
Kävin puistossa Katsomassa Mehiläisien Ma työt: Kuin he suris, Kuin he huris, Tehden kennoja Päivät, yöt.
Tuolla niitulla Olen käynyt — Kevät-perhoja Mikä vyö! Kuin he hyppii, Kuin he nyppii, Somint' leikkiä Lyö!
Tuli juuri Meidän Heikki, Hälle näytin Ma ne: Kuin he teki. Naurain meki Sitt' teimme Kuin he.
Pyyntö
Oi kaunis tyttönen, Sa tummin' tukkines, Jok' astut akkunall', Jok' pysyt parvellas! Tokk' suotta seisot sa? Oi jospa tähden mun Jos salpaa siirtäisit, Kuink' autuas oisin ma! Kuink' luokses lentäisin!
Ylpeälleen
Tuon näetkös pomeransin? Viel' riippuilee hän puussa; Vaan maaliskuu on mennyt, Ja uusii kukkii tulvaa. Puun äärehen ma astun Ja virkan: Pomeransi, Sa kypsä pomeransi, Sa makea pomeransi, Ma puistan, kas, ma puistan, Oi puto'os syliini!
Pikari
Konstikkaisen pikarin ma täyden Pidin pusertaen käsissäni, Imin maire-viiniä reunaltansa, Upottaakseni surut kaikk' ja tuskat.
Astui luoksenipa silloin Aamor, Muhotteli mulle suopeasti, Kuni mieletöntä surkutellen.
"Kuules sa, ma astian tiedän toisen, Johon sulompi on uppoominen; Mitäs annat, jos ma suon sen sulle, Täytän sull' sen sulo-nektarilla?"
Kuinka helläst' on hän puhettansa Pitänyt, kun, Liida, lempyesi Mulle lahjoi ikävöitsevälle.
Halatessani sun vartalosi, Koska imeskelen huuliltasi Kauan kätketyn ma lemmen mettä, Autuas ma kuiskaan itselleni:
Moista astiata, paitsi Aamor, Jumaloist' ei yks'kään omistelle! Moisii muotoja ei tao Vulkaano Vasarillaan ikitaitavilla! Lehdekkäillä pankoon penkereillä Fauneistansa parhaita Lyeeo Herkku-rypäleitään pusertamaan, Salaist' itse käymist' valvoellen: Mikään toim' ei tuo häll' moista juomaa!
Yöajatuksia
Teitä ma valitan, valitettavat tähdet, Jotka niin kauniina tuolla pilkehdätte, Merimiehille toivoa loistelette, Jumalain, ihmisten palkitsemattomina: Sillä te lemmi ett', ett' oo lempineet koskaan! Pysähtämättäpä vaan teit' ikuiset tunnit Taivahan aloja halki lennättävät. Mitä matkaa ootte jo kulkeneetkaan, Kunnes, viipyen povella armahaisen, Teit' ma ja sydänyötä oon unhotellut!
Laulusirkalle
(Anakreonin mukaan.)
Autuas oot sa, pienokainen, Joka puitten lehvähillä, Vienon juoman viehättämä, Kuninkaana lauleskelet! Sulla kaikki omanasi, Minkä kedolla vaan keksit, Kaikki, min vaan aika tuopi; Elät rauhass' peltomiesten Kesken, heidän ystävänään, Kuolevaitten kunnioittama Sulon kevään sulo enne! Sua lempii runottaret, Foibo itse lempiä täytyy, Antoivat sull' hopeaäänen; Sua ei saavuta myös vanhuus, Runojain sa viisas sisar, Lihatt', verett' syntynyt sa Suruton maan tytär – melkein Jumaloihin verrattava.
Nektaripisarat
Kosk' Minerva, auttaaksensa Armastaan Promeetteota, Täytetyn toi nektarimaljan Ales tuolta taivahalta, Onneksi näät ihmisilleen, Vuodattaakseen povihinsa Aistoa kauno-taitehisin, Astui näppärin hän jaloin. Ettei Jupiter hänt' huomais, Kallistuipa silloin malja, Sekä tippui tilkallinen Nestett' alas turpehesen.
Jopa joutui mesiläiset Maistelemaan makeata; Lensi pikaisesti perho Myöskin tilkkaa saadaksensa; Hirmuinen myös hämähäkki Saapui esiin juoden vahvast.
Onneksensa nauttinehet Ovat he ja muutkin pienot, Ne kun, kuni ihmisetkin, Nythän ovat osallisna Suloisimpaan – taitehesen.
Mignon
Maan tunnetko, miss' kukkii sitronat, Kult' omenat miss' lehviss' hohtavat, Miss' lauha tuul käy sinitaivaalta, Nöyr' seisoo myrtti, laaker uljaana, Sen tunnetko? Niin, sinne kanssasi Mun tekis mieli mennä, armaani.
Sa huoneen tunnet kattopylväillä? Kas salit hohtaa, suojat väreissä, Ja marmorkuvat mua tähtäilee: "Mit', lapsi raukka, teki sulle he?" Sen tunnetko? Niin, sinne kanssasi Mua haluttaapi, suojeliani.
Sa vuoren tunnet pilvipolkuineen? Sumuissa pyrkii muuli edelleen; Luolissa piilee lohikäärmeitä; Jo syöstyy paasi, kuohut yllensä! Sen tunnetko? Niin, sinne meidänki On tie! Siis matkaan jo mun isäni.
Laulaja
Mi kuuluu tuolta portilta, Mi nostosillaltamme? Ann' laulun kernahammin sa Täss' kaikua salissamme! Näin kuningas. Jo poika juoks, Ja taasen kuninkaansa luoks: Tää: Päästä sisään vanhus.
Teill' terve, jalot herrat, te, Teill' terve, sulot naiset! Mi rikas taivas tähtine! Kuink' kauniit, loistavaiset! Näin korkeess' suojass' ylpeäss' Käy umpeen silm', ei aikaa täss' Ihaillen kummastella.
Jo sulkee silmäns laulaja Ja iskee täysin kielin; Hänt' uroot kuulee innoissa, Ja neidit hellin mielin. Myös kuningas mieltyi laulajaan Ja käski, palkaks soitostaan, Häll' kultavitjat antaa.
Äl' anna mulle vitjojas, Net anna ritareille, Jotk' rohkein silmin heti, kas, Jo pyrkii urhoin teille; Net anna kanslerillesi, Ett' toisten kuormain lisäksi Hän kullan täänkin kantaa.
Ma laulan kuni sirkku tuo, Jok' lehviss' piileleepi: Hänt' laulu, jonka kurkkuns luo, Ylt' kyllin palkitseepi. Vaan saanko pyytää, pyydän mä, Ett' malja parhaint' viiniä Mull' kullass' annettaisiin.
Hän otti maljan, tyhjensi: Oi jalo, oiva juoma! Siis perheell' sill' tää onneksi, Joss' täm' on halpa tuoma! Ja onnessas mua muista sa, Sek' kiitä Jumalaa, kuin ma Sua tästä juomast' kiitän.