Kitobni o'qish: «Runoelmia», sahifa 7

Kun kerran tulet vaimoksein

 
Kun kerran tulet vaimoksein,
Niin hätäkös sun olla,
Sull' aikas ilonhyörinää
On, niinkuin korennolla.
 
 
Ja kun sa haukut, pauhailet,
Ma kärsin sen kuin vanki;
Mut ellet kiittäis värssyjäin,
Niin erot kohta hankin.
 

Sun valkeille olkapäilles

 
Sun valkeille olkapäilles
Saan pääni painaltaa,
Ja varkain kuunnella, minne
Sun sydämes kallistaa.
 

Nyt ratsasrykymentti

 
Nyt ratsasrykymentti
Jo ryskää tännekin,
Ja huomenn' aikoo heittää
Mun kulta armahin.
 
 
Ja jos mun huomenna heität,
Niin lienet tänään mun,
Ja sulossa syleilyssäs
Sen sulommin uneksun.
 
 
Nyt ratsasrykymentti
Jo ryskää paluullen;
Ma tässä, kulta, sulle
Tuon ruusuvihkosen.
 
 
No nuopas kelpo kestit!
Tuo maamme rasitus!
Ja sydämessäsikin
Ol' oiva majoitus.
 

Mut kastraatit ne voihkii

 
Mut kastraatit ne voihkii,
Kun läksin ma laulamaan;
Ne voihkii ja ne oihkii:
"Sa laulat niin karkeaan."
 
 
Niin alkaa laulun oivat
Nuo äänöset pienoiset,
Kuin kristalli ne soivat,
Nuo hienot ja vienoiset.
 
 
Ne laulaa lemmenvaivan
Ja lempivän hekkumaa;
Ja naiset itkuun aivan
Tuo taidenautinto saa.