Ois mieli sulla lentää Jo taivaan pilvihin, Mut myötäis en voi entää Jos siinnät silmihin; Ja siipiesi päällä Jäis kesken kulkuni. Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Kas, taivaallista eikö Maan päällä oisikaan? Sen Luoja pojes veikö? Ei luulla voisikaan: Näe lehdot suvisäällä, Näe silmät Selmani! Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Täll' ensin Edenissä Oil taivas tarjona, Ja puhtaan sydämessä Se viel' on avoinna. Kuin liukkahalla jäällä Vaikk' oisi matkani, Niin pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Ihmeeksi merten ääret Ne Luoja tänne loi, Ja satakielten äänet Vaan ylistystä soi. Viel' alppein ryntähällä Rehoittaa ruusuni. Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Kun maiset siteet laukee, Ja taivaan laulu soi, Mun äänein silloin raukee, Niin laulella en voi. Ja torvet ylähältä Kun kaikuu korviini, Niin lähdetään me täältä, Maan päältä, armaani.
Siksi laulan
Oil öisen synkkä mieleni, Ja murhe ahdisteli; Myös kyynel peitti silmäni, Ja rinta huokaeli.
Mut mietin: paremp' itkua On vaikka naureskella, Ja auvoisempi surua On vainen lauleskella.
Ei soinnu somast' ääneni, Vaan kas, kun veisaelen, Min kohta haihtuu huoleni, Ja siksi lauleskelen.
Oi, Herra, maailmaasi Saan taaskin ihailla. Kuin voisin kunniaasi Ma kyllin veisailla! Sun ihmetyösi ovat Niin suurenlaatuiset Ja luonnon jalot kuvat Niin vaihtelevaiset.
Kas Kanavuorta tuolla, Mi siintää silmihin; Sen kummallakin puolla On seutu herttaisin. Ja Haapakosken pauhun Sen kuulen tännekin: Oi, Luoja, voimas laadun Näen luomastasikin.
Kuvana lempeästä, Mi mielet lumoilee. Ja luonnon liepehestä Kuin lapsi hymyilee Nään Lohikosken lehdot Ne ihmeen ihanat, Sen kummut, kukkakehdot Ja rannat vihannat.
Jo Alvejärven vuossa On aallot nukkuneet, Ja väreet Tuomiossa On tyyten tauonneet. Tän seudun syvää rauhaa Ken hennois hämmentää? Vaan rastasparvi laulaa Ja peippo visertää.
Kas Jyväsjärven pintaa Nuo purret kiitelee; Ne varmaan ennen iltaa Nyt kotiin rientelee. Ja höyrylaivat lentää Jo päässä Päijänteen; Ne piakkohon entää Äijälän salmehen.
Ja kaupunki tuo sievä On tulevaisuuden. Se kansan viel on vievä Luo valon aarteiden. Tääll' oivat miehet loipi Tiedolle alttarin, Ja monet järjet juopi Lähteestä Mimerin.
Näin runsaast suloisuutta On isänmaassamme. Se hartautta uutta Luo vastuksissamme. Oi, kuinka tunteet vaihtuu Näit' ajatellessa! Pois kaikki huolet haihtuu Jo luonnon helmassa.
Attilan häät
Miksi laulaa Hunnein lapset, iloisina kulkevat? Miksi ratsut rauhallisna tannerta nyt polkevat? Torvet raikuu, riemu kaikuu lakeoilla Unkarin; Häitä näin nyt vietetähän uljaan sotasankarin. Ken on sulho? Attila, tuo maailmainkin mainio, Hän on sulho. Morsian on ihanainen Ildiko. Torvet raikuu, riemu kaikuu, juhlaa kestänyt jo on Ammon aikaa, väsyneiden mielet pyrkii lepohon. Päivä laskee. Lemmettäret urhon rintaa viehättää, Teltan yli Hämärätär öisen hunnun levittää. Tuoni hioo viikatettaan. Julma, säästä sulhoa! Maineen, lemmen helmasta nyt häntä älä tempoa. Armotoin sa olet Tuoni. Sankari on sorrettu; Maailmankin mainiolt' on elon lanka leikattu. Aamu joutuu. Pustalle luo kulta loisteen aurinko. Lohdutoinna vuotehella itkee armas Ildiko.
Sydän
Oil aika, jolloin riemusta Löi rintani: "tik, tak". Ma lasna juoksin; povesta Vaan kuului näin: "tik, tak." Kun äidin helmaan uinahdin, Löi sydän hiljaa: "tik." Ja leikkimään kun havahdin: "Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
Kun nousin nuorukaiseksi. Löi rintani: "tik, tak." Ja veri kuohui kuumaksi, Kun suonet soi: "tik, tak." Oi mieles' onko maailmaan? Sen vaaroihinko? "Tik!" Ja Helmin kullakseinko saan? "Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
Vaan miehen povi tyynesti Taas tykkivi: "tik, tak." Kun unet haihtuu, hartaasti Se vastavi: "tik, tak." Mut isänmaa ja vapaus jo työhön kutsuu. "Tik." Ja taas lyö rinta rohkia: "Tik, tik, tik, tak, tik, tak."
Ah vallan vaivaloisesti Käy vanhana tik, tak. Ja vaikeutta varmasti Tuo rintahan tik, tak. Oi, sydän! Joko haluttaa Sun rauhaan päästä? "Tik!" Kas Tuoni työsi tauottaa: "Tik. tak .. tik … tak … tik"…
Paimenessa
"Anni armas, kullakseni Koskaan etkö tullekaan? Sydäntäsi omakseni Koskaan enkö saanekaan?
"Lemmi nuorta orpanaani; Hän on sorja, sopuisa." "En; en saata, herttaiseni. Oma kukkani oot sa."
"Hänt' et armasteleis sinä, Kukkasia haariva? Hän on päivännouto; minä Kuivan kankaan kanerva."
Armaansa, auvoksi Käkönen kukkuu, Helkkyen hauskaksi Jylhänkin maan. Koivusen oksalla Peippokin nukkuu Heimon rinnalla; Vieras ma vaan.
Paimenen laulanto Korviini raikuu, Raipas on astunto, Laulaessaan. Lemmityn äänipä Vastaansa kaikuu: Miekkoiset nääpä! Yksin ma vaan.
Koittavi mullekin Autuuden aamu, Jolloin jo huoletkin Heittää ma saan: Ver' kun ei juokse, Itse oon haahmu, Ylkäni luokse Riennänkin vaan.
Jos olisin Wainämöinen
Jos Wäinämöinen olisin, Ja lauluvoiman saisin, Näin mahtavaks jos tulisin, Ma kaiken parantaisin.
Kas silloin kurjan maammekin Ma Edeniksi loisin, Ja mieltä myöten kullekin Vaan tapahtuvan soisin.
Ma Suomen loisin lämpöiseks, Sen hallat karkottaisin, Ja kultakedon kalttaiseks Sen korvet kai'uttaisin.
Myös Ruotslaiset laulaisin Pois täältä pauhaamasta, Ja Turkkilaiset ajaisin Ma koko Europasta.
Nyt johtaa Pohjoisnapahan Ma Nordensköldin voisin, Ja astronomein kourahan Jo kuun ja tähdet toisin.
Ma loisin köyhät rikkaiksi Ja rikkaat rikkaimmiksi Ja naimattomat naineiksi Ja naineet – vapahiksi.
Myös talonpojat herroiksi Ja herrat – tiesi miksi; Niin … varmaan vapaherroiksi, Kai pyrkivät he niiksi.
Ja itseni? Voi veikkoinen, Ma tyytyväinen oisin, Jos Wäinämöisen vertainen Vaan aina olla voisin.
Koska toisin?
Lähteen luona, raidan alla Impi istui itsekseen. Päivän tähti taivahalla Arvais hänet verrakseen.
Impi itki, huokaellen Sanat lausui hiljaiset. Raidan norkot kuuleskellen Oivals ne – ja lintuiset.
Mitä sitten linnut lauloi, Surkutellen kertoili, Huolia, mit neittä painoi, Näin ne linnut lauleli:
Tässä istuttiin me kaksi; Uljas, reipas, kuink' oil hän! Yhä yhä rakkaammaksi Käynyt mull' oil ystävän.
Vaan hän lähti, tietämättä Mit' oil mulla mielessäin. Niin – hän lähti, tuntematta Lemmen tulta syömmessäin.
Miks' en, raukka, rohjennunna Ilmaista … voi kuitenkin! Vaan – ehk' ois hän naurannunna, Nainenhan … ma … olenkin.
Lasisilmäin ostaja
Mies astui kirjakauppahan. (Tää J: n oil kaupungissa). "Mit' etsit?" "Silmälaseinhan Ma olen ostannassa." Nyt katsellaan ja koetellaan Pystyiskö kirjaa lukemaan. "Ei näillä osaa lukea!" Hän surumieliä huudahtaa. "No osaatko sa muutoinkaan?" Nyt myöjä hältä tutkimaan. "En," vastais mies, "en ensinkään. Jos niin ois, näit' en etsiskään".
1.Harju on Jyväskylän kaupungin lounais-puolella oleva korkea mäki.