Kitobni o'qish: «Othello»

Näytelmän henkilöt:

VENETIAN DOGI.

BRABANTIO, senaattori.

Toisia senaattoreita.

GRATIANO, Brabantion veli.

LODOVICO, Brabantion sukulainen.

OTHELLO, maurilainen ylimys, Venetian valtion palveluksessa.

CASSIO, hänen luutnanttinsa.

JAGO, hänen vänrikkinsä.

RODRIGO, venetialainen ylimys.

MONTANO, Kypron maaherra.

Narri, Othellon palveluksessa.

DESDEMONA, Brabantion tytär, Othellon puoliso.

EMILIA, Jagon puoliso.

BIANCA, Cassion lemmikki.

Merimiehiä, sanansaattajia, airut, sotaherroja, ylimyksiä, soittoniekkoja ja palvelijoita.

Tapahtumapaikka: ensimmäisessä näytöksessä Venetia, seuraavissa

Kypron satama.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Venetia. Katu

 
    Rodrigo ja Jago tulevat.
 

RODRIGO

 
Vait! Mitä puhut! Kovin se mua loukkaa,
Jos, Jago, sua, jok' omanasi käytät
Mun kukkarotani, noin kohdellaan.
 

JAGO

 
Mut, hitto vieköön, ettehän mut kuule!
Jos tuommoista ma koskaan uneksinkaan,
Niin kammokaa mua.
 

RODRIGO

 
                   Kerroithan sa mulle
Vihaavas häntä.
 

JAGO

 
                Jos en sitä tee,
Niin inhokaa mua. Kolme mahtimiestä
Aneli, lakki kourass', että tekis
Mun luutnantikseen hän, – niin mies kuin olen,
Kykyni tunnen: täyttää voin sen paikan.
Mut oikkupäisenä ja ylpeänä
Hän heitä kiertää pöyhkeill' estetyillä,
Joit' inhoittavin sotalausein höystää;
Ja päätteeks, anojille kiellon antaa;
Sill', "uskokaa", hän sanoi,
"Valinnut sotaherrani jo olen".
Ja ken se oli tuo?
Niin, aatelkaapas, suuri laskuherra,
Florensilainen, eräs Michael Cassio,
Mies tuiki rakastunut pulskaan naikkoon;
Ei kenttäjoukkoj' ole johtanut hän,
Enemmän sotarinnast' ei hän tiedä
Kuin kehruutyttö; kaikk' on kirjan mukaan,
Jost' yhtä hyvin kielipalko neuvos
Rupattaa osaa; lorua sen miehen
On sotatiedot, kokemusta vailla.
Sai paikan tuo, ja mun – jonk' arvon nähnyt
Hän Rhodoss' on ja Kyprossa ja muissa
Niin pakanain kuin kristittyjen maissa —
Tuo "debet-kredit" pitää tuulen alla;
Numeromiesi tuo, hän – onneks olkoon! —
Nyt luutnantt' on, ja minä, herra nähköön,
Vaan hänen Mustuutensa vänrikki!
 

RODRIGO

 
Sen pyövel' ennen oisin, jumaliste!
 

JAGO

 
Ei auta; se on virka-uran kirous:
Ylennykseen vie suositus ja armo
Eik' etuoikeus, jonka mukaan toinen
Edeltäjänsä perii. Tuomitkaa nyt,
Mist' olen velkapäänä maurilaista
Rakastamaan.
 

RODRIGO

 
             Ma hänt' en palvelis.
 

JAGO

 
Oi, huolet' olkaa; häntä palvelenkin
Vaan kostuakseni. Me emme kaikki
Voi herroj' olla, eikä kaikki herrat
Voi uskotuita palvelijoita saada.
On moni nöyrä, köyryselkä raukka,
Jok', orjankahleisiinsa ihastunna,
Jatustaa aikansa, kuin herran aasi,
Rehusta vaan, ja vihdoin hyljyks joutuu.
Hyi, moista rehti-elukkaa! Taas toisill'
On katsanto ja ulkomuoto nöyrä,
Mut sydän kiintynyt on itsehensä;
Isäntiään he näöks palvelevat
Ja voivat hyvin, ja kun täys' on tasku,
He herroj' ovat. Moisill' ymmärryst' on;
Tuot' olen karvaa minä, sen ma myönnän.
Kah, ystävä, niin totta kuin Rodrigo
Te olette, jos mauri oisin, Jagon'
En olla tahtois. Häntä palvellessa
Vaan itseäni palvelen; en lemmest',
En ystävyydestä, sen tietköön taivas,
Mut näöks vaan ja omaks hyödykseni.
Jos, nähkääs, ulkomuodossani koskaan
Sydämen tosi-olento ja laatu
Ilmaantuis, olis aika silloin kantaa
Hihalla sydän, jossa sitä naakat
Hakata sais. En ole mikä olen.
 

RODRIGO

 
Kuin suuri on sen turpahuulen onni,
Jos hänet saa hän!
 

JAGO

 
                   Herättäkää isä,
Vainotkaa miestä, myrkyttäkää naute;
Asia huutoon, heimo ilmiraivoon!
Vaikk' Eedenissäkin hän asuis, purkoot
Hänt' itikat! Jos ilolt' ilo tuntuu,
Sekoittakaa sen verran tuskaa siihen,
Ett' osan karvastaan se kauhduttaa!
 

RODRIGO

 
Täss' isä asuu; äänehen ma huudan.
 

JAGO

 
Mut hirveällä tuskan ulvonnalla,
Kuin suurissa on kaupungeissa laita,
Kun äkist' yöllä tulipalo uhkaa.
 

RODRIGO

 
Brabantio, hoi! Signor Brabantio, hoi! hoi!
 

JAGO

 
Herätkää, hoi, Brabantio!
Varkaita, varkaita! Hoi, huonettanne
Varokaa, tytärtänne, kirstujanne!
Varkaita, varkaita!
 

(Brabantio ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)

BRABANTIO

 
Mik' on noin hirveähän meluun syynä?
Mik' on nyt hätä?
 

RODRIGO

 
                  Onko perehenne
Kotona kaikki?
 

JAGO

 
               Lukossako ovet?
 

BRABANTIO

 
No kuinka niin?
 

JAGO

 
                Olette ryöstetty.
Pukeukaa joutuun, hitto vie! Pois puolet
On sielustanne, sydän pirstaleina.
Nyt, juur' nyt vanha musta jäärä astuu
Valkoista uuhtanne. Oi, nouskaa, nouskaa!
Hereille korrostajat, kello soimaan!
Tekeepi piru teidät tuoraks muuten.
Nouskaatte, sanon!
 

BRABANTIO

 
                   Mitä? Miss' on järkes?
 

RODRIGO

 
Arvoisa herra, äänen' on kai tuttu?
 

BRABANTIO

 
Ei; ken se on?
 

RODRIGO

 
               Rodrigo nimeni.
 

BRABANTIO

 
No, sitä kirotumpi! Kielsinhän,
Ett'et sais koskaan ovelleni tulla.
Olethan suoraan sanovan mun kuullut:
Tytärtäni et saa; ja nyt kuin hullu,
Ahmattuna ja viinan vimmassa,
Täynn' ilkeätä koiruutta, sa tulet
Ja rauhan multa ryöstät.
 

RODRIGO

 
                         Herra, herra!
 

BRABANTIO

 
Mut tuntoni ja arvoni, se tiedä,
Voi tekos tehdä sulle katkeraksi.
 

RODRIGO

 
Tyyn' olkaa!
 

BRABANTIO

 
             Mitä ryöstöstä sa haastat?
Venetiass' ollaan nyt; ei metsätölli
Mun taloni ole.
 

RODRIGO

 
                Arvoisa Brabantio,
Suorassa, puhtaass' aikehessa liikun.
 

JAGO

 
Tuhat tulimmaista! Te, herra, olette niitä, jotka eivät Jumalata tahdo palvella, vaikka perkele käskis. Kun tulemme ja teemme teille hyvän työn, pidätte meitä riitapukareina; tahdotte tyttärenne antaa barbarialaisen oriin astuttavaksi; tahdotte että lapsenne lapset teille hirnuisivat, tahdotte saada konkareita langoiksenne ja ravureita orpanoiksenne.
 

BRABANTIO

 
Ken olet sinä, rietas herjaaja?
 

JAGO

 
Mies, joka tulen teille kertomaan, että tyttärenne ja mauri par'aikaa leikkivät "kaksiselkäistä".
 

BRABANTIO

 
Sin' olet konna.
 

JAGO

 
                 Ja te – senaattori.
 

BRABANTIO

 
Tuon sinä vastaat; tunnen sun, Rodrigo.
 

RODRIGO

 
Ma kyllä kaikkeen vastaan. Mutta kuulkaa;
Jos teidän tietenne ja luvallanne —
Jolt' aivan näyttää – kaunis tyttärenne,
Näin synkkään kesk'-yön aikaan – turvanansa
Ei paremp' eikä pahempi kuin halpa,
Rahalla saatu gondolieri – viedään
Himokkaan maurin ruokottomaan helmaan;
Jos sen te tiesitte ja hyväksyitte,
On loukkauksemme julkea ja raaka.
Mut jos sit' ette tienneet, silloin syyttä
Torutte meitä, tuntoni sen sanoo.
Niin säädyttömäks älkää mua luulko,
Ett' ilvehtisin näin ma arvollanne.
Jos teilt' ei lupaa tyttärenne saanut, —
Sen sanon vielä, – suur' on hänen syynsä.
Kun sulon, älyn, rikkauden ja onnen
Näin uhraa vierahalle seikkailijalle,
Maankulkurille. Hankkikaapa varmuus:
Jos huoneessaan tai taloss' on hän vaan,
Lain kova koura rangaiskoon mua siitä,
Ett' teitä petin näin.
 

BRABANTIO

 
                       Tult' iskekää!
Minulle tuohus! – Väki valvehille! —
Tää tapaus uneheni vivahtaa;
Sen pelkkä uskominen mun jo murtaa. —
Hoi, tulta, tulta, kuulkaa!
 

(Poistuu.)

JAGO

 
                            Hyvästi!
Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene
Eik asemani mukaist' esiin nousta
Othelloa vastaan, – niinkuin minun täytyy,
Jos tänne jään; – ei valtio, sen tiedän —
Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle —
Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne
Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten,
Jok' edess' on nyt, – että, vaikka kuolis,
Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen
Ei saata löytää. Siihen nähden, vaikka
Hänt' inhoan kuin tuskaa helvetin,
Mun sentään, hengenpiteen vuoksi, täytyy
Uskollisuuden lippu nostaa: merkki,
Jok' on vaan merkki. Varmaan häntä löytääksenne
Hakijat "joutsilinnaan" johtakaa;
Siell' olen hänen kanssaan. Hyvästi!
 

(Lähtee.)

(Brabantio tulee ja palvelijoita, soihdut kädessä.)

BRABANTIO

 
Se tott' on, paha kyllä! Hän on poissa.
Mit' inhast' elämästäni nyt jääpi,
On pelkkää katkeruutta. – No, Rodrigo,
Sa mistä hänet näit? – O, häijy tyttö! —
Kuin? Maurin kanssa? – Voi, ett' olen isä!
Kuin hänet tunsit? – Petost' ääretöntä! —
Hän mitä sanoi? – Tulta lisää! – Heimo
Hereille! – Lienevätkö naimisissa?
 

RODRIGO

 
Varmaankin, luulen sen.
 

BRABANTIO

 
                        O, taivaan taatto!
Kuink' ulos pääs hän? – Veren kavallusta! —
O, isät, älkää tytärtenne mieltä
Töist' arvostelko! – Eikö taikaa, jolla
Voi nuoruuden ja kainouden pettää?
Siit' olettenko lukenut, Rodrigo?
 

RODRIGO

 
Kyll' olen.
 

BRABANTIO

 
            Herättäkää veljeni! —
Oi, te jos tytön olisitte saanut! —
Mies tuonne, toinen tuonne! – Tiedättenkö,
Kuin kiinni saisin hänet sekä maurin?
 

RODRIGO

 
Sen luulen tietäväni: kelpo vahti
Minulle suokaa vaan ja mukaan käykää.
 

BRABANTIO

 
Edellä! Joka talon luona huudan;
Voin vaikka käskeäkin. – Miekkoj' oiti!
Yövartijata pari tänne tuokaa. —
Kas niin, Rodrigo; – vaivanne ma maksan.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Toinen katu.
 

(Othello, Jago ja seuralaisia, soihdut kädessä, tulee.)

JAGO

 
Surmannut vaikka sodass' olen monta,
Niin tunto sentään ehdon-murhan kieltää.
Välistä kauna häijyytt' olis tarpeen.
Olenpa miettinyt sen seitsemästi
Tokaista häntä noin vaan kylkeen hiukan.
 

OTHELLO

 
Parempi niin kuin on.
 

JAGO

 
                      Mut kas, hän loukkas
Ja sätti, herjas teidän armoanne
Niin ilkeästi,
Ett' oma pieni hurskauteni tuota
Voi tuskin sietää. Mutta, anteeks, herra!
Todella, olettenko nainut? Tietkääs,
Magnifico on sangen suosittu,
Ja hänen sanans' yhtä paljon painaa
Kuin doginkin; hän teidät eroittaa,
Tai keksii kaikki kiusat, harmit, joihin
Pakosta laki hälle vallan antaa.
 

OTHELLO

 
Pahintaan koittakoon hän! Valtiolle
Tekemät työni voittaa kaikki kanteet.
Ei ole tietty, – mut kun kuulen että
Kehulla arvon saa, niin julistan sen, —
Ett' olen synnyltä ja hengeltäni
Kuninkaan verta; ansioni voivat
Niin ylhäist' onnea, kuin tää on mulle,
Kypäri päässä puhutella. Tiedäs,
Suloista Desdemonaa jos en lempis,
Tilaani vapaata ja koditonta
En kahleisiin ma kytkis, vaikka saisin
Merenkin aarteet. – Kah! mi valo tuolla?
 

JAGO

 
Hakeva isä ystäväinsä kanssa.
Pois poistukaa.
 

OTHELLO

 
                En, min' en tahdo piillä:
Nimeni, arvoni ja tuntoni.
Ei pelkää julkisuutta. Nekö ovat?
 

JAGO

 
Ei, kautta Janon, sit' en luule.
 

(Cassio ja muutamia sotaherroja tulee, soihdut kädessä.)

OTHELLO

 
Luutnanttini, ja dogin miehiä. —
Yön vallat suosikoot teit', ystävät!
Mit' uutta?
 

CASSIO

 
            Dogi teitä tervehtii
Ja vaatii kiireen kautta teitä luokseen
Nyt oiti.
 

OTHELLO

 
          Mikä, luuletten, on asia?
 

CASSIO

 
Jotakin Kyprosta, jos oikein arvaan;
Palavan kiire toimi; laivastosta
Lähettiläit' on tusinoittain tullut
Tän' yönä, toinen toisen kantapäillä.
Senaattorit on nousseet, dogin luona
He kooss' on. Kiivaast' etsitähän teitä;
Kun teit' ei löytty kotoa, niin laittoi
Senaatti kolme eri joukkokuntaa
Teit' etsimään.
 

OTHELLO

 
                Hyv' että löysitte mun.
Ma oiti tulen, taloon tuohon annan
Vaan sanan.
 

CASSIO

 
            Mitä toint' on hällä täällä?
 

JAGO

 
Maalaivaan iskenyt hän on tän' yönä;
Jos hän sen pitää saa, niin hänen kelpaa.
 

CASSIO

 
En ymmärrä.
 

JAGO

 
            He, hän on nainut.
 

CASSIO

 
                               Kenen?
 

(Othello palajaa.)

JAGO

 
No niin, tuon – Tulkaa, kenraal'.
 

OTHELLO

 
                                   Olen valmis.
 

CASSIO

 
Kas, tuossa teitä toinen joukko etsii.
 

JAGO

 
Se on Brabantio; varuill' olkaa, herra;
Häll' aikeet pahat on.
 

(Brabantio, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita, soihdut

ja miekat kädessä, tulee.)

OTHELLO

 
                      Hoilaa, ja seis!
 

RODRIGO

 
Kas, se on mauri.
 

BRABANTIO

 
                  Tappakaa se varas!
 

(Kumpikin puoli paljastaa miekkansa.)

JAGO

 
Rodrigo, te! No, tulkaa, koitellaanpa!
 

OTHELLO

 
Pois miekat kirkkaat, kaste ruostuttaa ne.
Paremmin ijällänne hallitsette
Kuin miekallanne, hyvä herra.
 

BRABANTIO

 
                              Sinä,
Likainen rosvo! Miss' on tyttäreni?
Kirottu mies, sa hänet lumosit.
Kaikelta, mill' on järki, kysyn: kuinka —
Jos hänt' ei kietonut ois noidan paulat —
Noin hento, kaunis, onnellinen impi,
Niin naimiselle nurja, että hylkäs
Nuo rikkaat, hienot kansan suosikitkin,
Hän julkipilkaks tullaksensa karkais
Kotoa moisen mustan pedon helmaan,
Jok' ennen kammon tuo, kuin lemmen nostaa!
Tuomitkoon mailma, eikö päivänselvää,
Ett' olet lemmon taikaa käyttänyt sä,
Lumoten myrkyillä ja hurmajuomill'
Ihanan nuoruuden. Se tutkittakoon,
Se luultavaa ja järjenmukaist' on.
Senvuoksi sun nyt vangitsen ja syytän
Sua kansanvimmaajaksi, joka käytät
Luvattomia noidan keinoja.
Hänehen iskekää! Jos vastustaa hän,
Niin pieskää hänet pehmeäks.
 

OTHELLO

 
                             Seis,
Te, jotka puollatten mua, ja te toiset!
Tapella jos mun tulee, kuiskuttajaa
En siihen toimeen kaipaa. Mihin teill' on
Mua mieli viedä?
 

BRABANTIO

 
                 Tyrmään, kunnes oikeus
Lain mukaan ajan määrääpi ja kutsuu
Sun vastaamaan.
 

OTHELLO

 
                Mut jos ma totteleisin,
Kuink' olis dogi siihen tyytyväinen,
Jonk' airut tässä vieress' on ja kutsuu
Tärkeissä valtakunnan asioissa
Mua hänen luo?
 

OIKEUDENPALVELIJA

 
               Niin oikein: dogi istuu
Nyt neuvostossa, johon teitäkin on
Haettu varmaan.
 

BRABANTIO

 
                Dogi neuvostossa!
Näin keskell' yötä! – Viekää hänet sinne.
En turhaa minä kanna. Dogiin itseen
Ja kaikkiin virkaveljihini koskee
Tää loukkaus niin, kuin itse he sen tuntis.
Lain asiaks jos moista työt' et tee,
Pakanat, orjat kohta vallitsee.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Neuvoshuone.
 

(Dogi ja senaattorit istuvat pöydän ympärillä

Oikeudenpalvelijoita.)

DOGI

 
Näist' uutisista puuttuu sopusointu,
Jok' uskottaviks sais ne.
 

1 SENAATTORI

 
                          Niinpä kyllä.
Ne yht' ei pidä: minun kirjeessäni
On mainittuna satakuusi laivaa.
 

DOGI

 
Mun sataneljäkymmentä.
 

2 SENAATTORI

 
                        Mun kaksisataa.
Mut vaikk' ei luku yhteen sovi aivan, —
Niin kuin käy arviolta laskeiss' aina, —
Niin turkkilaisen laivaston he kaikki
Sanovat purjehtivan Kyproon päin.
 

DOGI

 
Kun tuumitaan, se mahdollist' on kyllä.
Niin ei mua petä harhalaskut, ett'en
Pääasiaa ma pelvoll' uskois todeks.
 

MERIMIES (ulkoa)

 
Hoi, hoilaa, hoilaa!
 

PALVELIJA

 
                     Airut laivastosta!
 

(Merimies tulee sisään.)

DOGI

 
Mik' asiasi?
 

MERIMIES

 
             Turkkilaisten aikeet
On Rhodos-saareen; signor Angelo
Sen ilmoittaa mun käski neuvostolle.
 

DOGI

 
Mit' arvelette tästä muutoksesta?
 

1 SENAATTORI

 
Jos kuinka harkitaan, se mahdotont' on;
Lumetta vaan, jok' ohjaa näön harhaan.
Jos muistetaan, kuin tähdellinen Kypros
On Turkille, ja ajatellaan että,
Samalla kuin se sopivamp' on hälle
Kuin Rhodos, se myös helpomp' anastaa on,
Se kun, näet, ei niin varustettu ole,
Vaan kokonansa puuttuu sitä turvaa
Kuin Rhodoll' on; – kun tuota ajatellaan,
Niin turkkilainen meist' ois liian tyhmä,
Jos parhaan palan viimeiseksi jättäis,
Hyläten helpost' anastetun voiton
Vaan hyödyttömään vaaraan syöstäksensä.
 

DOGI

 
Niin kyllä, Rhodos häll' ei mieless' ole.
 

1 PALVELIJA

 
Kah, lisää uutisia!
 

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA

 
Arvoisat, viisaat herrat, turkkilaisiin,
Jotk' äsken purjehtivat Rhodoon suoraan,
Siell' yhtynyt on toinen laivasto.
1 SENAATTORI. Tuot' arvelin. – Kuin monta heitä lienee?
 

SANANSAATTAJA

 
Noin kolmekymment' alusta; nyt suuntaa
He muuttavat ja käyvät peittämättä
Kyproa kohti. Signor Montano,
Rehellinen ja uljas palvelijanne,
Tän teille alamaisest' ilmoittaa
Ja pyytää, että häntä uskoisitte.
 

DOGI

 
Siis tottakin on Kyproon heillä matka. —
Marcus Lucchese, hän onko kaupungissa?
 

1 SENAATTORI

 
Hän Florensiss' on.
 

DOGI

 
                    Kirjoittakaa hälle,
Ett' oiti tänne saapuu hän.
 

(Brabantio, Othello, Jago, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita tulee.)

1 SENAATTORI

 
Tuoss' ompi Brabantio ja urhollinen mauri.
 

DOGI

 
Urhollinen Othello, turkkilaista,
Yhteistä vihamiestä vastaan teidän
Nyt oiti mentäv' on. —
 

(Brabantiolle)

 
                        Kah, teit' en nähnyt;
No, terve, jalo signor! Neuvojanne
Ja apuanne täällä kaipasimme.
 

BRABANTIO

 
Ja minä teidän. Anteeks, jalo dogi!
Ei ammattini eikä virkakäskyt
Mua vuoteelt' ajaneet; ei yhteishyvä
Mua koske nyt; vaan yksityinen murhe,
Kuin hyökyvirta, tulvallaan mun peittää,
Niin että surut muut se itseens' ahmii
Ja aina sama on.
 

DOGI

 
                 Mik' asianne?
 

BRABANTIO

 
Oi, tyttäreni! Oi, mun tyttäreni!
 

1 SENAATTORI

 
Hän onko kuollut?
 

BRABANTIO

 
                  Kuollut on hän mulle.
Häväisty, viety multa pois ja taikain
Ja puoskajuomain kautta noiduttu.
Noin hullust' ei voi horjahtua luonto —
Jos ei se tylsä ole, sokko, rampa —
Muun kautta paitse taian.
 

DOGI

 
                          Ken se liekin
Noin ilkeästi häntä houkutellut
Pois itsestään ja teistä, – itse saatte
Lukea lain niin ankaraks, kuin suinkin
Te tahdotte, vaikk' omaa poikaanikin
Kanteenne koskis.
 

BRABANTIO

 
                  Kiitän nöyrimmästi! —
Täss' on se mies, tää mauri, joka, näen mä,
On valtakunnan asioissa saanut
Teilt' eri kutsun.
 

DOGI & SENAATTORI

 
Surkuteltavaa!
 

DOGI (Othellolle)

 
No, mitä vastaatten te puolestanne?
 

BRABANTIO

 
Ei muuta mitään kuin ett' on se niin.
 

OTHELLO

 
Arvoisat, mahtavat ja suuret herrat,
Te ylevät ja taatut suosijani!
Tuon vanhan miehen tyttären ma vein,
Se totta on; nain hänet, se on totta;
Niin suur' on päästä päähän rikokseni,
Sen suuremp' ei. On haasti mulla raaka,
Ja rauhan hempukieltä tuskin tunnen;
Siit' alkain, seitsemän kun vuoden voima
Mull' oli käsivarressani tuossa,
Yheksää kuuta vailla, tähän päivään
Päätoimi sen on telttakentäll' ollut.
En suurta mailmata paljon tunne,
Pait mikä sotaa, tappelua koskee;
Senvuoks en puoltopuheill' asiaani
Juur' kaunistele. Mut jos suvaitsette,
Niin koko rakkauteni juoksun kerron
Koristamatta, suoraan; rohdot, juomat
Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, —
Sellaisist' olen, nähkääs, syytettynä —
Joill' immen tuon ma voitin.
 

BRABANTIO

 
                             Tyttö kaino,
Niin tyynen siivo, että tunnettaankin
Jo punastuu hän; hänkö – luonnon, ijän
Ja maansa, maineensa ja kaiken pilkaks —
Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää!
Sen järki vajaa, rampa on, jok' uskoo,
Ett' avuisuus noin saattaa hairahtua
Pois luonnon uralta; ja luulla täytyy
Kavalan hornan juonet siihen syyksi.
Senvuoks ma vielä kerran väitän, että
Hän verta-hurmaavilla nestehillä
Tai muilla tehokkailla juomill' ompi
Lumonnut hänet.
 

DOGI

 
                Todistust' ei väite,
Jos teill' ei ole häntä vastaan syitä
Parempia kuin moinen tyhjä luulo
Ja ainainen ja kurja todenmoisuus.
 

1 SENAATTORI

 
Mut sanokaa, Othello: olettenko
Kavalin pakkokeinoin myrkyttänyt
Ja tytön mielen vallannut, vai onko
Pyyteenne siivo ollut, moinen, joka
Lähentää sielun sieluun?
 

OTHELLO

 
                         Tehkää hyvin
Ja "joutsilinnast'" impi noutakaa;
Minusta isän kuullen haastakoon hän.
Jos tytön puhe minut viekkaaks näyttää,
Niin antamanne luottamus ja toimi
Pois ottakaa, niin, viekää vaikka henki!
 

DOGI

 
No, tuokaa Desdemona tänne.
 

OTHELLO

 
                            Mukaan,
Vänrikki! Paikan tunnette te parhain.
 

(Jago ja muutamia seuralaisia lähtee.)

 
Siks kunnes saapuu hän, niin totta kuin ma
Vikani taivahalle tunnustan,
Niin totta teille korvin kuullaksenne
Nyt kerron, kuin tuon kaunon lemmen voitin,
Ja minun hän.
 

DOGI

 
              Othello, kertokaa se.
 

OTHELLO

 
                                    Immen isä
Mua suosi, kutsui minut usein luokseen,
Kyseli elämäni kaikki vaiheet
Vuodesta vuoteen, taistelut ja voitot
Ja muutkin kohtaloni. Kaikki hälle
Ma selvittelin, poikavuosist' alkain
Ja itse tarinoimishetkeen saakka.
Mont' onnetonta seikkaa siinä kerroin
Ja julmaa vaaraa merellä ja maalla;
Kuin rynnätessä tuskin surman vältin;
Kuink' otti korska vihamies mun vangiks
Ja orjaks myi mun; kuinka pelastuin ma;
Ja kulkuretkieni kummat vaiheet.
Tilaisuutt' oli siinä puheeks ottaa
Avarat rotkot, karut auhdot, vuoret
Ja louhokset ja lumihuippu-vaarat
Ja toisiansa syövät kannibalit
Ja antropophagit ja muut, joill' oli
Pää hartioitten alla. Desdemona
Hän harras oli näitä kuulemaan,
Mut pois hänt' usein askarehet vaati,
Ja kun ne kiireest' oli suorittanna,
Palasi taas hän sekä ahnain korvin
Puhettan' ahmi. Tuon kun huomasin ma,
Valitsin ajan, keksin keinon, jolla
Häneltä lypsin pyynnön hartahan,
Ett' tarinoisin retkeilyni kaikki,
Joist' oli hän vaan kuullut kappaleita
Ja niitäkään ei tarkoin. Minä suostuin,
Ja monast' itkun houkuttelin hältä,
Kun jonkun kovan kohtauksen kerroin,
Mink' olin nuorna kärsinyt. Kun päätin,
Sain mailman täyden huokauksia palkaks;
Hän vakuutti: "Oi kummaa, kumman kummaa!
Oi, sääli tuota, ihmeen sääli!" Toivoi,
Ett'ei hän tuota kuullut ois, mut sitten
Hän toivoi, ett' ois hänkin moinen mies.
Mua kiitti, pyytäin, jos mull' ystäv' olis,
Ken häntä lempis, että kertomahan
Hänt' opettaisin näin, niin hänet varmaan
Hän ottais. Yskän ymmärsin ja kosin.
Hän kohtaloni vuoksi mua lempi,
Ma häntä hänen säälintänsä tähden.
Tuo ainoa on taika mitä käytin.
Täss' ompi hän: todistakoon hän itse.
 

(Desdemona ja Jago seuralaisineen tulevat.)

DOGI

 
Minunkin tyttäreni voittais varmaan
Tarina tuo. Brabantio hyvä, parhaaks
Nyt kääntäkäätte mit' on rikottu:
Parempi miekan tyngell' otella
Kuin käsin paljain.
 

BRABANTIO

 
                    Pyydän, häntä kuulkaa;
Jos puolekskin hän kosineensa myöntää,
Periköön ikisurma mun, jos miestä
Ma vielä soimaan. – Tule tänne, daami;
Täss' oiva seurassa ket' enimmin
Sun kuulla tulee?
 

DESDEMONA

 
                  Kunnon isääni.
On kuuliaisuus tässä jaettu, nään mä.
Teilt' elo, kasvatus on, niistä kiitän,
Ja teitä kunnioittamaan mua neuvoo
Elo ja kasvatus. Te kuuliaisuuteni
Olette herra, sillä tyttärenne
Min' olen. Mutta täss' on puolisoni.
Sen verran kuuliaisuutta kuin äitin'
Osoitti teille, kun hän teitä katsoi
Paremmaks isää, samaa minun tulee
Osoittaa maurille, mun herralleni.
 

BRABANTIO

 
Jumala kanssanne! – Mun työn' on tehty.
Nyt valtatoimiin, jos niin suvaitsette.
Parempi ottolaps kuin oma siitos! —
Lähemmäks, mauri! Sydämestän' aivan
Täss' annan sulle, minkä sydämestä
Sult' epäisin, jos sull' ei jo sit' oisi. —
Ja sinä, helmi, mitä sinuun tulee,
Iloitsen, ett'ei toist' ole lasta mulla;
Sun pakos mun niin julmaks saattais, että
Sen löisin kahleisiin. – Mun työn' on tehty.
 

DOGI

 
Puhua mun nyt suokaa puolestanne
Ja tehdä tuomio, joka portaan lailla
Nuo lempiväiset suosioonne saattaa.
Mit' ei voi auttaa, turha sit' on surra,
Pahinta kokenutt' ei mikään murra.
Tuhoa mennyttä ken vaikertaa,
Se uuden tuhon niskoillensa saa.
Mit' ei voi kovan onnen kourist' estää,
Parasta pilkaten sen herjat kestää.
Varasta nauramalla varkaan ketät,
Mut joutavia surren itses petät.
 

BRABANTIO

 
Siis Kypron meiltä vieköön turkkilainen,
Sit' ei hän saa, jos nauraa voimme vainen.
Se tuomion hyvin kantaa, jok' ei siitä
Muut' itselleen kuin lohdutusta niitä.
Mut sitä tuomio ja suru painaa,
Ken tuskain hinnaks kärsimystä lainaa.
Kaksmieliset on moiset lausumat,
Sokuriksi ja sapeks kelpaavat.
Mut sanat sanoj' on; en koskaan kuullut,
Ett' ehjäks sydän korvan kautt' on tullut.
Nöyrimmästi pyydän, että nyt käymme valtiotoimiin käsiksi.
 

DOGI

 
Turkkilainen lähestyy suunnattomilla voimilla Kypron saarta. – Te, Othello, tunnette parhaiten paikan varustukset, ja vaikka meillä siellä on maaherrana erittäin kyvykkääksi tunnustettu mies, niin kuitenkin yleinen mieli, tuo tapausten yksinvaltainen haltijatar, pitää teidät paljon luotettavampana. Teidän täytyy siis hyväntahtoisesti hämmentää uuden onnenne kirkkaus ryhtymällä tähän karkeaan ja myrskyiseen toimeen.
 

OTHELLO

 
Totunnan hirmuvalta, jalot herrat,
On sodan pii- ja teräsvuoteen mulle
Pehmeimmäks höyhenpatjaks tehnyt. Myönnän,
Ett' iloisuuden luontevan ja raittiin
Tuo mulle vastukset, ja valmis olen
Nykyiseen sotaan turkkilaista vastaan.
Kumartain nöyräst' anon senaatilta
Vaan kelpo huolenpidon vaimostani,
Sopivan asunnon ja elintarpeet
Ja moista mukavuutta sekä seuraa,
Kuin hänen säätyyns' sopii.
 

DOGI

 
                            Isän luona,
Jos suvaitsette.
 

BRABANTIO

 
                 Ei, sit' en ma tahdo.
 

OTHELLO

 
En minäkään.
 

DESDEMONA

 
             En minäkään. En siellä
Asua tahdo; vaivaks olis hälle
Alati mua nähdä. Armas dogi,
Lempeihin korviin pyyntön' ottakaa
Ujoudelleni avuks tullen suokaa —
Äänenne mulle turvakirjaksi.
 

DOGI

 
No, mitä tahdotten te, Desdemona?
 

DESDEMONA

 
Rakastuin mauriin elääkseni hälle:
Sen kohtaloni tuima äkkimyrsky
Julistakohon julki. Puolisoni
Noill' avuillaan juur' sydämmeni voitti.
Othellon kasvoissa ma sielun näin,
Ja hänen maineelleen ja urhoudelleen
Pyhitin onneni ja sydämeni.
Jos minä, hyvät herrat, rauhan koina
Kodissa oljeksin, kun hän käy sotaan,
Jään lemmen juhlatapoja ma vaille
Ja armaan poissa-olless' aikaa raskast'
Elellä saan. Mun suokaa mennä mukaan.
 

OTHELLO

 
Ma pyydän, myöntykää! Hän tahtons' saakoon.
En tätä rukoile, sen taivas tietköön,
Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi
Tai veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman,
Jok' itsessäni jo on lauhtunut;
Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle.
Varjelkoon taivas teitä luulemasta,
Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin
Siks että hän mua seuraa! Ei, jos lemmen,
Tuon löyhkäsulan, hääreet hekumallaan
Niin huumauttaa huomion ja tarmon,
Ett' ilonhumut tehtäväni tärvää,
Padaksi kypärini muuttukoon,
Ja kaikki inhat, halvat kommelukset
Mun mainettani vastaan rynnätkööt!
 

DOGI

 
Määrätkää keskenänne, lähteekö hän
Vai jääkö; kiireisyyttä vaatii toimi,
Ja joutuun täytyy vastata.
 

1 SENAATTORI

 
Tän' yönä On teidän lähteminen.
 

OTHELLO

 
                      Mielist' aivan.
 

DOGI

 
Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. —
Othello, joku tänne jättäkää,
Ken toimittaa voi valtakirjan teille
Ja muuta, mikä koskee toimianne
Ja virkaanne.
 

OTHELLO

 
              Jos suotte, vänrikkini;
Rehellinen hän on ja taattu mies;
Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni
Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte
Jäljestä lähettää.
 

DOGI

 
                   No, olkoon niin. —
Hyv' yötä kaikki! —
 

(Brabantiolle.) Ja te, jalo herra:

 
Jos hyve itsessään on kaunistusta, —
Vävynne kaunis ompi eikä musta.
 

1 SENAATTORI

 
Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.
 

BRABANTIO

 
Jos silmät sull' on, varo häntä, oi!
Hän petti isän, pettää sunkin voi.
 

(Dogi, senaattorit y.m. lähtevät.)

OTHELLO

 
Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. —
Sun haltuus, kelpo Jago, Desdemonan
Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks;
Ens' tilassa tuo heidät luokseni. —
Tule, Desdemona; tiima mulla vaan
On maallisilta toimilta ja töiltä
Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.
 

(Othello ja Desdemona lähtevät.)

RODRIGO

 
Jago! —
 

JAGO

 
Mitä sanot, jalo henki?
 

RODRIGO

 
Tiedätkö, mitä aion tehdä?
 

JAGO

 
Kaiketi mennä levolle ja nukkua.
 

RODRIGO

 
Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.
 

JAGO

 
Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä keikari olet!
 

RODRIGO

 
Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin meillä on määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.
 

JAGO

 
O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa hyvän työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa babiaanin kanssa.
 

RODRIGO

 
Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen rakastunut, mutta minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.
 

JAGO

 
Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä. Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt tahdomme siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia istuttaa tai ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa tai vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti sitä ruokota, – kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme. Jos ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä te rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.
 

RODRIGO

 
Mahdotonta!
 

JAGO

 
Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä. Rohkaise mieltäsi ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan ja sokeita koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan olevani lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna; en ole milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt. Pane kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla muotosi; kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että Desdemona ajan pitkään saattaa mauria rakastaa, – kultaa kukkaroon! – eikä mauri häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! – Nuo maurilaiset ovat muuttelevaisia haluissaan; – kukkaro täyteen kultaa! – se ruoka, mikä nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin; kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä keino paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon, kuin irti saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja nokkelan venetiattaren välillä ole älyni ja koko helvetin joukkokuntaa voimakkaammat, niin sinä hänet saat; siis hanki vaan kultaa. Hiiteen koko tuo hukuttaminen. Se ei ole sinulle laisinkaan sallittu. Parempi sinulle sittenkin tulla hirtetyksi kesken nautintojasi kuin hukuttaa itsesi ja jäädä hänestä osattomaksi.
 

RODRIGO

 
Saanko sinuun toivoni kiinnittää, jos uskallan koettaa?
 

JAGO

 
Luota minuun. Mene vaan ja hanki kultaa. Olen usein sinulle sanonut, ja sanon sen vieläkin kerran ja vielä sittenkin kerran, että vihaan tuota mauria. Mulla on siihen sisimmästä sydämestäni syytä, eikä sullakaan sen vähemmän; pitäkäämme yhtä kostaessamme hänelle. Jos saat hänet aisankannattajaksi, niin teet sillä itsellesi huvin ja minulle hauskuuden. Paljon on sattumuksia ajan kohdussa, jotka vaan synnytystä odottavat. Eteenpäin vaan! Kas niin, hanki kultaa kukkaroon. Enemmän huomenna tästä asiasta. Hyvästi!
 

RODRIGO

 
Missä huomenna yhdymme?
 

JAGO

 
Minun luonani.
 

RODRIGO

 
Hyvään aikaan saavun.
 

JAGO

 
Hyvä on; hyvästi! – Kuules, Rodrigo!
 

RODRIGO

 
Mitä?
 

JAGO

 
Hukuttauminen sikseen; – kuuletko?
 

RODRIGO

 
Olen mieltä muuttanut! Myyn kaikki tilukseni.
 

JAGO

 
Hyvä on; hyvästi! Pane vaan tarpeeksi kultaa kukkaroon.
 

(Rodrigo lähtee.)

 
Näin narrej' aina kukkarona käytän;
Opitun taidon häväisemist' oisi
Kuluttaa aikaa moisen hölmön kanssa,
Jos siit' ei lähtis hyötyä ja hupaa,
Ma vihaan mauria; ja hoetaanpa,
Ett' on hän vihkivuoteessani käynyt;
En tiedä, onko niin, mut toimin sulast'
Epäilyksestä niin, kuin ois se varma.
Mua suosii hän: se hankettani auttaa.
Ihana mies on Cassio – annas nähdä!
Tydytän kostoni ja paikan sieppaan, —
Kaks konnantyötä! – Miten? – Annas olla: —
Othellon korvaan joskus kuiskaan, ett' on
Cassio Desdemonan suosittu;
Häll' epäluulon-alainen on muoto
Ja käytös – naisten viettelijäksi luotu.
On vilpitön ja suora maurin luonne;
Hän rehdiks uskoo sen, ken siltä näyttää,
Nokasta hänt' on yhtä helppo vetää
Kuin aasia. —
Kas niin! Se siitty on: tuon epäluoman
Nyt yön ja hornan pitää ilmaan tuoman.
 

(Lähtee.)