Kitobni o'qish: «Maria Stuart Skotlannissa», sahifa 7
YHDEKSÄS KOHTAUS
(Soitantoa kuuluu ulkoa, joka vähitellen etenee).
TAYLOR (tulee). DARNLEY.
TAYLOR. Te rukoilette, herrani!
(Vetäytyy takaisin).
DARNLEY. Niin. – Jos lempi on syntiä, niin minä olen suuri syntinen.
TAYLOR. Hän on ollut hyvä teitä kohtaan tänään.
DARNLEY. Oi, sanomattoman hyvä! – Rizzion nimeä ei hän maininnut, kuin yhden kerran vaan.
TAYLOR. Herrani, tahdotteko atrioida? Aika on käsissä.
DARNLEY. Minä en tarvitse mitään.
TAYLOR. Pitääkö minun mennä?
DARNLEY. Ei, laula minulle – soita – mutta hiljaa!
TAYLOR. Oi, minä tiedän laulun, joka minusta on mieluisin.
(Istuu ja laulaa).
Kaikk' ilot, mitkä täällä saat,
Ne murhein maksetaan.
Jos monta saatkin, tiedä se,
Ne velaks' ovat vaan.
Koht' tulee suruhetkikin
Ja sydän huokailee;
Se maksaa hymyt korkoineen
Ja toivo murenee.
Mary Anne, Mary Anne,
Mary Anne, Mary Anne,
Jos sinä et ois hymyillyt,
En itkis minä nyt.
Se onneton, jok' antaa ei
Voi puoleks' sieluaan!
Hän vielä kerran murheenkin
Saa ottaa kokonaan.
Se onneton, jok' iloitsi
Ja ei voi unhottaa,
Se onneton, mi järkeään
Ei hukatuksi saa!
Mary Anne, Mary Anne,
Mary Anne, Mary Anne,
Min istutin, se viihtyi ei;
Kun menit, halla vei.
(Juuri kun laulu on päättynyt kuuluu melua alhaalta, niinkuin jotain raskasta vierrettäisiin sisään).
DARNLEY. Taylor, mitä tämä on?
(He kuuntelevat; melua kuuluu taas).
TAYLOR. Minä menen katsomaan (juoksee ovelle; se on suljettu). Ovi on suljettu!
DARNLEY (nousee istumaan). Onko se suljettu?
(He kuuntelevat; taas kuuluu melua).
TAYLOR (työntää ovea, vaan ei pääse).
DARNLEY. Tule luokseni, tämä tietää pahaa!
TAYLOR (tulee, Darnley nousee, he syleilevät toisiansa; melua kuuluu taas). Herrani, menkäämme teidän kamariinne, sieltä pääsemme puutarhaan!
DARNLEY. Minä en voi.
TAYLOR. Minä autan teitä alas; tulkaa!
DARNLEY (menee hänen avullansa). Mitä tahtonevat? Mitä nyt taas olen tehnyt?
TAYLOR (avatessansa kamarin oven). Täällä on pimeä.
(Samassa kun ovat ulkona, kuuluu)
DARNLEY. Apua, apua!
TAYLOR (samaten). Apua!
(Esirippu lankee nopeasti samassa kun kuuluu kauhea jyske, ikäänkuin tuli paukahduksesta).
VIIDES NÄYTÖS
Kaksi kuukautta myöhemmin.
Dunbar'in linna. Vanha huone etusalinensa.
ENSIMÄINEN KOHTAUS
Joukko ratsumiehiä tulee tahdissa kävellen, järjestyvät kahteen riviin, jotka seisovat vastakkain ja ulottuvat koko etusalin poikki sekä kappaleen matkaa itse huoneesen; keihäät pannaan toinen toistansa vastaan ja niiden alitse tulee, ratsuväen toitotusten soidessa, Bothwell täysissä aseissa, kädestä taluttaen kuningatarta, joka on matkavaatteissa ja huntuun peitetty. Kaksi pientä hovipoikaa seuraa, kantaen joitakuita matkatarpeita. Kun ovat tullet huoneesen ja Bothwell on saattanut kuningattaren istuimen luo, jota hän ei käytä, tulee ratsumiesten päällikkö sisään kantaen ratsuväen lippua, missä on Skotlannin vaakuna; se pystytetään, jonka perästä koko ratsuväki marssii pois; hovipojat seuraavat. Samassa kuningatar heittää huntunsa pois ja syöksee esille.
KUNINGATAR. Mitä tämä kaikki tietää? Me ja meidän seurueemme saarretaan matkalla, viedään teidän vahvaan linnaan ja meitä vartioidaan; – Bothwell'in jarli, selittäkää tätä!
BOTHWELL (polvillaan). Anteeksi, teidän armonne, lempeni on viimeistäkin uskaltanut.
KUNINGATAR. Te rohkea, mikä on aikomuksenne?
BOTHWELL. Hankkia vakuutta siitä, että kuuntelette minua, kun rukoilen: – antakaa minulle nyt se, josta sain pantin!
KUNINGATAR. Bothwell, te uskallatte?
BOTHWELL. Minä en uhkaa, minä rukoilen – minä en vaadi, minä muistutan vaan lupauksestanne – ja monesta sittemmin annetusta.
KUNINGATAR. Ystävällisyyteni ei ollut mikään lupaus, myöntyväisyyteni teidän vahvaan tahtoonne oli heikkoutta, kenties ihailemista, ei muuta mitään.
BOTHWELL. Mutta minusta oli se muuta ja enempää! Siitä hetkestä asti kun sallitte minun rakastaa teitä, olen uudestaan syntynyt; entinen ja nykyinen ihmiseni tuskin ovat veljeksiä. Nyt vaimoni on hylätty, nyt en tunne enkä tahdo tuntea kuin yhtä! —
KUNINGATAR. Te peloitatte minua, – kuinka voisin teitä lempiä?
BOTHWELL. Älä pelkää minua, musta kyyhkynen, me molemmat lennämme hyvästi yhdessä.
KUNINGATAR. Minä vankina teidän kynsissänne?
BOTHWELL. Ei, ei, minä olen teidän vankinne. – Tehkää minulle mitä tahdotte; jättäkää minut vartijain käsiin; jos pelkäätte minua, niin käskekää ampumaan minut, niin kaikki on lopussa!
KUNINGATAR. Tämä on kylmää pilkkaa; minä en voi vapaasti päättää, minua kun teidän soturinne ympäröivät.
BOTHWELL. Käske heidän mennä pois!
KUNINGATAR. Viekää itse heidät pois, – ja älkää enää palatko!
BOTHWELL (nousee). Niinkuin käskette!
(Hän menee).
KUNINGATAR. Te menette todellakin! – Te saatatte minun tuskastumaan. – Mitä te tahdotte?
BOTHWELL. Ei mitään.
KUNINGATAR. Mihinkä sitten menette?
BOTHWELL. Maanpakolaisuuteen.
KUNINGATAR. Tekö! – Niin, se on oikein; te ette enää voi meitä palvella.
BOTHWELL. Se koskee minuun kipeästi; mutta minun täytyy nyt jättää teidät lordien huostaan, noiden umpimielisten haltuun, jotka tappoivat Rizzion ja sitten Darnleyn.
KUNINGATAR. Oi miksi kutsuinkaan ne kotia jälleen! Skotlannin miehet ovat joukko eläimiä, jotka raivokkaina hirmuisuudesta tai hekumasta käyvät ulvoen metsien läpi – ja minä en ole niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, eikä minulla ole mitään tukea!
BOTHWELL. Silloin teillä oli Bothwell!
KUNINGATAR. Te olette olleet pelastukseni ja turvani, nyt täytyy minun peljätä teitäkin.
BOTHWELL. Minua! Mitä tänään olen tehnyt, sen olen tehnyt suojellakseni teitä!
KUNINGATAR. Suojellaksenneko minua!
BOTHWELL. Sillä huomenna joku halvempi olisi tehnyt mitä minä nyt. Leskenä ette voi rauhassa elää tässä maassa, missä jokainen korkea-sukuinen aatelismies pyytää teitä omakseen. Sentähden ai'oin rohkealla te'olla tehdä siitä lopun; sillä minulla on rakkauden oikeus siihen ja samalla se, että olen ainoa, joka on ollut teille uskollinen kaikissa vaiheissa. Minä taistelin äitinnekin edestä. Ja mitkä olivat viholliset? Aina ne samat, jotka nyt istuvat valtioneuvoskunnassa – ja jotka, minun mentyäni, jäävät teille jälelle.
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, – älkää lähtekö!
BOTHWELL. Mutta jos minä jään – ?
KUNINGATAR. Palveletteko tekin minua ainoastaan palkan edestä?
BOTHWELL. Ensin palvelin teitä kunnian, sitten vallan tähden, mutta nyt pyydän enempää!
KUNINGATAR. Lähtekää.
BOTHWELL. Niin, teidän tähtenne olen kahdesti ollut maanpakolaisuudessa; menen nyt kolmannen kerran!
KUNINGATAR. Bothwell, minä olen hetken lapsi; minä unohdan että elän pelkkien vihollisten parissa; jos te lähdette, niin minä olen hukassa!
BOTHWELL. Mutta jos minä jään, niin sysäätte minut pian luotanne!
KUNINGATAR. Minä – teitäkö?
BOTHWELL. Antakaa minulle siis se varmuus, joka sitoo teidät, huolimatta kaikista teidän hetkistänne!
KUNINGATAR. Te tarkoitatte – ?
BOTHWELL (menee pöydän luo, panee paperin pöydälle, levittää sen ja astuu takaisin).
KUNINGATAR (lähestyy ja lukee). Tietysti – aviokontrahti: – ei koskaan!
BOTHWELL (on vaiti).
KUNINGATAR. Minäkö menisin teille vaimoksi, eräälle aatelismiehistäni, Bothwell'in jarlille – ha, ha, ha! – En, en nauranutkaan! (pitempi vaitiolo). Teidän hengessänne ja tahdossanne on jotain suurenmoista, joka välistä minua viehättää, mutta välistä taas, – niin nyt, tuommoisena, kuin tuossa seisotte – minä pelkään teitä, pelkään teitä enemmän kuin kaikkia lordeja yhdessä!
BOTHWELL. Teillä on siis syytä siihen.
KUNINGATAR. Ei, ennemmin ulos noiden toisten luo ja kohtaloni Jumalan huomaan!
BOTHWELL. Silloin on se varma.
KUNINGATAR. Olkoon varma, sillä, ennenkuin vielä kerran luovun vapaudestani, heitän henkeni!
BOTHWELL. Minkä vapauden Darnley teiltä ryösti?
KUNINGATAR. Rauha olkoon hänen kanssansa! Mutta vaikka saisin kymmenen kuningaskuntaa, en menisi toistamiseen hänelle puolisoksi.
Ja lisäksi nyt täällä, tämmöisessä tilassa ja teidän kanssanne! – Mitä Skotlanti, mitä Europa sanoisi jos te veisitte minut tänne vankinanne ja sitten täältä ulos vaimonanne? Eikö sanottaisi että kaikki oli edeltäpäin sovittu ja häpeällistä peliä kaikki tyyni?
BOTHWELL. Mahdollista, mutta yhdentekevää.
KUNINGATAR. Vai yhdentekevää! Onko kunniani teille yhdentekevä?
BOTHWELL. Ei; sillä mitä sanotaan jos te astutte ulos täältä olematta minun vaimoni?
KUNINGATAR. Taivaan pyhät! Onko se totta? Tiedättekö, mylord, teidän käytöksenne on inhoittava, – kun kätenne tarttui ratsuni ohjaksiin, tahrasitte te kunniaani!
BOTHWELL. Minä saatoin teidän tekemään päätöstä, ei muuta mitään.
KUNINGATAR. Ei muuta mitään! Vapauteni, kunniani, ei muuta mitään! – Mutta tämä käy kauheaksi, kylmä hiki nousee ja minä vapisen kuin kuolon kynsissä, sillä minulla ei ole valitsemisen varaa!
BOTHWELL. Ei ole.
KUNINGATAR. Ei ole… Jesus Maria, kuinka tämä on tapahtunut? – ei valitsemisen varaa häpeän ja hänen välillä! – ei valitsemisen varaa – oi, laupias Jumala, katso, kuinka kylmänä ja pahana hän seisoo odottamassa!.. Eikä valitsemisen varaa – on! (hänelle). Tästä luolasta, johon olette minut kulettaneet, en minä mene kukistettuna enkä häväistynä; minä en mene tästä ollenkaan enää; minulla on rohkeutta, jota ette ole lukuun ottaneet: minä rohkenen kuolla; siellä ylhäällä on satamani, – mutta sieltä on myöskin, kuolevan viimeisenä rukouksena, kunniani palaava kansani luo ja kohtaava sitä teillä, kodissa ja kirkoissa, kunnes se nousee kostamaan!
BOTHWELL. Mikä silloin poikanne kohtaloksi?
KUNINGATAR (pysähtyy). Poikani! (pari askelta). Poikani! (lankee polvilleen). Isäsi antoi minulle vaan tuskaa ja kyyneleitä, pitääkö sinun nyt jatkaa? Sainko sinut kahleeksi ja kuritukseksi tänä päivänä? Oletko punottu elämääni kuin rakkaus syntiin?
BOTHWELL. Jos te hänen tähtensä uhraatte vapautenne, ei teidän pitäisi sitä valittaa.
KUNINGATAR. Oi, hän on ainoa, jota rakastan maailmassa, hän ei voi mua saattaa perikatoon.
BOTHWELL. Mutta te hänet.
KUNINGATAR. Minäkö hänet? (kauhistuu, nousee). Minäkö saattaa hänet perikatoon? Minäkö surmata mitä rakastan? Oi, Herra Jumala, varjele järkeäni, minä tunnen ett'ei mulla enää ole voimia, – nämä alituiset runnellukset…
BOTHWELL. Koko elin-aikananne ette ole tahtoneet itseänne uhrata minkään ihmisen, ettekä minkään asian hyväksi. – Nyt teidän täytyy sitä koettaa!
KUNINGATAR. Oi, se on katkerata! Minulla oli lapsena niin paljon toiveita ja jokaisen pettymyksen perästä ovat ne uudestaan heränneet. Ei, – ei! tämä on elävää kuolemata! – Ennemmin luovun kaikesta vallastani, otan poikani ja menen täältä köyhänä!
BOTHWELL. Se olisi ryöstää häneltä valta-istuimensa, eikä kelläkään maailmassa ole oikeutta siihen.
KUNINGATAR. Jesus Maria, se on tosi, sitä en saa! Vaan tätä en myöskään! Oi, miksi tulin tähän maahan, jossa kaikki minun hylkäävät!
(Hän istuu pöydän ääreen ja itkee).
BOTHWELL. Te olette aina paenneet velvollisuuksianne kun ne ovat ikäviksi käyneet. Mutta jonakin päivänä elämässämme ne palajavat yhdistetyin voimin; tämä päivä on nyt tullut. Sysätkää ne nyt pois, sortakaa tulevaisuutenne ja poikanne tulevaisuus, heittäkää maanne veljes-sodan verivirtaan, – taikka kirjoittakaa alle! Ei ole muuta pelastusta maan päällä! Aatelisto on liitossa minun kanssani, minä sitä hallitsen ja minussa on tahto!
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, lupaatteko suojella meitä, lupaatteko taata meille lordien uskollisuutta?
BOTHWELL. Se on minulla!
KUNINGATAR. Lupaatteko suojella poikani nuorta henkeä ja hänen perintö-oikeuttansa.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Lupaatteko ett'ette koskaan kiellä minulta hänen seuraansa?
(Hän itkee).
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Lupaatteko olla hyvä minua kohtaan, – minä olen kärsinyt niin paljon, eikä minulla nyt ole mitään iloa enää.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR (tarttuen kynään). Poikani tähden, – kunniani – ja maani tähden, luopuen kaikesta, jota olen toivonut … kaikista tulevaisuuden toiveista … mielen tuhansista kauniista kuvituksista … nuoruudestani … en, en voi!
(Kätkee kasvonsa käsivarsia vasten ja nyyhkyttää).
BOTHWELL. Mikä on välttämätöintä, ei saa olla mahdotointa.
KUNINGATAR. Lupaatteko että saan lähettää poikani pois turvalliseen paikkaan – lupaatteko että silloin usein saan käydä hänen luonansa?
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Oi, luvatkaa olla hyvä minua kohtaan!
BOTHWELL. Sen olen luvannut!
KUNINGATAR. Jos olisin niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, ei se kuitenkaan tapahtuisi! – Oi, sukuni, mitä se on sanova, Guisien jalo ruhtinas-aateli ja kaikki ystäväni Franskassa? – Oi, jos ensin saisin puhua heidän kanssa!.. Mylord, te annatte miettimis-aikaa, – armoa!
BOTHWELL. Minä en pakoita. Itse olette sanoneet että teitä pakoittavat poikanne, kunnianne ja maanne. Jos nämä antavat miettimis-aikaa, niin teillä sitä on!
KUNINGATAR. Oi, minä värisen tuskasta! … minusta on kuin kirjoittaisin oman kuolon-tuomioni alle!
BOTHWELL. Mikä vaikealta tuntuu, on pian tehtävä.
KUNINGATAR. Oi, Maria, joka taivaassa puolestani rukoilet, sinä näet miksi sen teen!
(Hän kirjoittaa, hyrskähtää itkuun ja heittäytyy taaksepäin istuimelle).
BOTHWELL (menee myöskin pöydän luo, kirjoittaa, panee paperin kokoon ja ottaa sen. Sen jälkeen notkistaa hän polvea kuningattarelle, tarttuu hänen käteensä, suutele sitä ja katselee häntä). Älä enää itke, Maria! – Kyyneleet, joita vuodatat minun tähteni, eivät hyvää tee.
KUNINGATAR. Itseni tähden niitä vuodatan, – enkä voi sitä estää, minun täytyy itkeä!
BOTHWELL. Nämä kyynelet muuttuvat jääksi mun sydämmessä.
KUNINGATAR. Antakaa mun itkeä, – itkeä! Se on ensimäinen rukoukseni teille aviomiehenäni.
(Itkee katkerasti).
BOTHWELL. Minä en tahdo sitä kieltää teiltä; – (hiljemmin) mutta te kadutte sitä.
KUNINGATAR (havaitsee Skotlannin lipun, joka riippuu hänen yli). Oi,
Skotlannin lippu, kuinka huonosti olet mua suojellut.
BOTHWELL. Älkää sanoko niin: minä olen oleva teille tuo juokseva jalopeura.
KUNINGATAR. Oi, se on iskenyt kyntensä sydämmeeni.
BOTHWELL. Maria!
TOINEN KOHTAUS
Entiset. ERÄS RATSUMIES (tuo kirjeen, jonka hän antaa Bothwell'ille ja menee kohta).
BOTHWELL (lukee sen, vaalenee, lukee uudestaan, mutta tyynesti).
Kyyneleenne eivät ole suotta vuotaneet; tässä tulee aihetta!
KUNINGATAR. Ei voi tulla pahempaa, kuin mitä jo kärsin.
BOTHWELL. Kuulkaa sentään tätä (lukee): "Kuningattaren suojelukseksi ja maan pelastukseksi purkaamme kaiken liiton teidän kanssanne.
Marssilla Dunbar'in linnaa vastaan, yhtyneiden lordien nimessä:
Maitland, Lethington'in jarli."
(Äänettömyys).
KUNINGATAR (huolimattomasti). Pitääkö meidän odottaa heitä täällä?
BOTHWELL. Niin, jos meillä olisi sotavoimia.
KUNINGATAR. Sisällinen sota on alkava?
BOTHWELL. Suotteko petturien voittavan?
KUNINGATAR. Voittakoon kuka hyvänsä, minä olen kuitenkin voitettu!
BOTHWELL. Siis. – Samana päivänä on minut jättänyt aatelisto – ja te!
KOLMAS KOHTAUS
Entiset. TOINEN RATSUMIES.
BOTHWELL. Nyt rupeevat korpit tulemaan! – Anna ääntä!
RATSUMIES. Kaikilla haaroilla kuhisee ratsujoukkoja, jotka täyttä laukkaa rientävät linnaa kohti.
BOTHWELL. Sillat pois, hevoset reilaan?
(Ratsumies menee).
KUNINGATAR. Pitääkö meidän paeta?
BOTHWELL. Niin, palataksemme tavalla semmoisella, ett'ei itse perkelekään voi heitä puolustaa. Vai sitäkö arvelit, kavala Lethington, että minun piti raivata tie, mutta sinun astua linnaan? Vai sitäkö te arvelitte, kaikki Skotlannin aatelismiehet, jotka käytitte minun apuani, että teidän ensimäiseksi oli perille pääseminen – mutta minä ratsastin kuitenkin teidän ohitse! Nyt tahto tahtoa vastaan ja miekka miekkaa vastaan, nyt taisteluun vanhoilla rotkoteillä! Heräjä nyt reipas vuorilainen ja riennä alas umpinaisiin laaksoihin laululla, tulella ja kuolon naurulla, – joka voittaa, se syleilee kuningatarta ja maata!
KUNINGATAR. Tämä oli siis se suojelus, jonka lupasitte minulle ja pojalleni?
BOTHWELL. Syyttäkää pettureita, vaan ei minua. Vai onko teillä parempaa suojelijaa?
KUNINGATAR. Nyt ei Skotlannin Mariaa enää ole, – nyt alkaa historia Maria Stuartista!
BOTHWELL (kiihtyneenä). Ei, samana päivänä, kun korkeimman päämäärän saavutin, en tahdo tappiolle joutua. Minä kokoan sotajoukkoja missä niitä ennen kokoilin, minä voitan ne, missä ennenkin voitin! Nyt Skotlannin jalopeura valmistaa hyökkäystä, pian korvet huudoista kajahtelevat. Tule, Skotlannin Maria, ratsun selkään ja pois! Vuorien takana keihäitä kasvaa!
KUNINGATAR. Niin veressä ja kyyneleissä. – Olkoon nyt jo tarpeeksi.
BOTHWELL (kauhistuen). Ettekö tahdo lähteä? Ettekö tahdo taistella? Tahdotteko jättää maan, teidän poikanne ja itsenne petturein valtaan? —
NELJÄS KOHTAUS
Entiset. ERÄS AATELISMIES.
AATELISMIES. Lordit ovat lähettäneet sanansaattajan vaatimaan Bothwell'in jarlia kahdenmiekkaisille?
BOTHWELL. Minuako kahdenmiekkaisille? Tulkoon koko rivi, mies toisensa perästä! (Aatelismies menee.) Tämä miellyttää minua! Vanhojen tavalla, ratsun selässä rautapuvussa taistella kavaluutta ja valhetta vastaan! Kaataa maahan jokaista, joka uskaltaa astua esiin päällekantajana; saada keihään päähän Jumalan oma tuomio ja heittää se pilkalla hiekkakuoppaan! – Sitä teidän pitää katsella kukkulalta.
KUNINGATAR (inholla). En tahdo sitä katsella!
BOTHWELL. Älkää koettako kärsivällisyyttäni liiaksi! – Muistakaa, minä olen nyt ainoa mies Skotlannissa, joka uskaltaa taistella kaatuvan valta-istuimenne puolesta.
KUNINGATAR. Voima ja kauneus ovat välistä minut valloittaneet; raakuus ei koskaan!
(Äänettömyys).
BOTHWELL. Antakaa mulle anteeksi jos puhun kärsimättömän soturin tavalla; mutta te ette osaa toimia. Teillä on rohkeutta, mutta ei kestävyyttä, ymmärrystä, vaan ei huolenpitoa. Jos te kätkette itsenne, kun teidän asianne puolesta taistellaan, niin se on jo puoleksi hukassa. Ja meidän ei ole ainoastaan voittaminen, vaan kukistaminen vihollisen siveellinen voima; sillä missä te astutte näkyviin, muistutatte te rikotuista valoista, laiminlyödyistä velvollisuuksista isänmaata ja perhettä kohtaan. Sentähden istukaa kukkulalla, kun minä taistelen!
KUNINGATAR. En!
BOTHWELL. Ettekö uskalla asiaanne luottaa, – vai ettekö tahdo luottaa minuun? Muistakaa, jokainen tuomitaan käytöksensä mukaan. Jos hänen kasvonsa ovat levollisen näköiset, niin arvellaan: hän on kenties oikeassa. Jos hän osoittaa iloista rohkeutta, arvellaan: hän on varmaankin oikeassa! – Tulkaa!
VIIDES KOHTAUS
Entiset. KAKSI RATSUMIESTÄ.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Herrani! He eivät tahdo taistella!
TOINEN RATSUMIES. Se oli paljasta kavaluutta, tahdottiin voittaa aikaa, jotta kuningattaren väki ehtisi mennä heidän puolelleen.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Ne ovat yhtyneet ja meitä saarretaan!
BOTHWELL. Pettureita loppuun asti! (Ratsumiehille.) Hevosen selkään, nyt me tulemme. (Ratsumiehet menevät). Nyt teidän täytyy mua seurata kauemmas ja suurempiin taisteluihin! Kautta kaiken sen, mitä teillä on rakasta maailmassa, jos te vangitaan täällä, niin ette hetkeäkään enää Skotlannissa hallitse!
KUNINGATAR. En voikaan hallita tätä maata!
BOTHWELL. Mutta poikanne, poikanne!
KUNINGATAR. Olen jo havainnut, että hän on yhtä hyvissä turvissa lordien luona, kuin teidän luonanne!
BOTHWELL. Siis tahdotte minua jättää – huolimatta kaikesta mitä eläissäni olen uskaltanut teidän hyväksi!
KUNINGATAR. Te olette ottanut maksun siitä tänään!
BOTHWELL. Hyvä, – jos ei mikään tästä kaikesta teitä taivuta, niin kumminkin itsenne-varjelemisen halu! Tässä kädessä on teidän kruununne, luottakaa siihen! Vuorilla tapaamme Hamilton'in, Seaton'in ja monta uskollista katolilaista; sieltä me kukistamme petturit, niin totta kuin Bothwell'ia ei vielä koskaan ole taistelussa voitettu. Kaikkea tässä maailmassa olette tehneet puoleksi, – tehkää nyt tämä täydesti!
KUNINGATAR. Tosi, paljon hyvää olen tehnyt vaan puoleksi, – sentähden tahdon nyt syntiäkin vaan puoleksi tehdä!
BOTHWELL. On vaan yksi synti olemassa, mutta sitä ei voikaan anteeksi antaa: se on voitetuksi joutuminen! Joka voittaa on oikeassa, sillä hän säätää lakia itse. Mutta minä en pääse voitolle ilman teitä; sillä ilman teitä en saa sotajoukkoa kokoon. Loistakaa valkoisen ratsunne selässä vaan yksi ainoa kirkas tunti sotajoukon edessä; – lopun minä teen! —
KUNINGATAR. Teidän ei ennen olisi pitänyt ryöstää luottamustani, Bothwell!
BOTHWELL. Oi, kirottu kiusallinen uppiniskaisuus, kostonhimo, itsekäs umpimielisyys, – mitä tuo kaikki lienee; – kevytmielisesti heität elämäsi onnen kaupalle. – Mutta kuinka kaunis kuitenkin olet, kun uhaten vastustat, sa käsittämätöin!.. Minä vien sinut väkisin, … sinun pitää pelastua … ja pelastaa minut!
KUNINGATAR. Koettakaa!
BOTHWELL. Hänessä on vielä voimaa, jota minä en voita. – He ovat jo linnan pihalla! Täällä ei ole … oi, Maria, viimeisen kerran, minussa sinun elämäsi tähti jälleen välähtää, vielä kerran myötä-tuuli ohitse suhisee … tule pois, käykäämme väkirynnäköllä onnea yhdessä pyytämään!
KUNINGATAR (on ääneti, mutta pudistaa päätänsä).
BOTHWELL. Melu tuolla alhaalla kiihtyy… Minä koetan onneani yksin! Ei jokainen pohjaan mene, joka uppoavasta laivasta mereen hyppää. Mutta sulle se päivä vielä koittaa, jolloin kadut ett'et pitänyt kiinni hyvästä uimarista, se päivä, jolloin vankihuoneen ikkunasta katselet lintujen lentoa vuorten yli, ja minua ajatellen, vavisten kuuntelet askeleitten kaikua pitkissä käytävissä, odottaen että kenties tulee sanoma Bothwell'ilta, sanoma elämästä, sanoma kostosta!
Ja kun ei se tule, – saat istua kunnes käyt vanhaksi ja harmaapääksi … yhä odottaen, – kiroo silloin Bothwell'ia ja sano: hänestä tuli kosto, – kaiken uskottomuutesi kosto!
(Nyt huudetaan altaani-ikkunan alta: Bothwell!)
Niin, nyt minä tulen! – Enkö koskaan saa sua nähdä enää, sa ylpeä tenhotar vallan tähtitarhassa! Sinä olet laulullasi lumonnut mun surman suuhun! Monenko vielä täytynee kietoa kuoleman tanssia sun nimesi varjossa? Joka aina morsiamen pukua kannat, minun pitäisi sinut tappaa ennenkuin menen; sillä ei kukaan sinua omaksensa saa, kun en minä sua saanut!
(Alhaalta useat huutavat: Bothwell!)
Minä tulen! Minä tulen! – Ei koskaan sua nähdä enää… Oi! (Syöksee kuningattaren luo, syleilee häntä ja kuiskaa:) Jos nyt molemmat saisimme kuolla?.. Silloin emme eroaisi!.. Ei! (päästää hänet). Elämä, vapaus, ja toivoa sen kanssa!
(Ulos).
