Kitobni o'qish: «Suomalaisen teatterin historia III»

VIII. Kahdeksas näytäntökausi, 1879-80

Edellinen jakso kertomustamme päättyi Suomalaiselle oopperalle omistettuihin jäähyväissanoihin. Aikalaiset eivät kuitenkaan tienneet, että teatteri tästä lähtien oli käsittävä ainoastaan puhenäyttämön, eikä siis näytäntökauden loppuessa keväällä 1879 havaittu mitään alakuloisuutta sen ystäväpiirissä. Päin vastoin oli, kaikesta päättäen, mieliala reipas ja luottavainen. Ja olihan siihen aihettakin. Oopperan viimeinen näytäntösarja oli jättänyt jälkeensä kauniita muistoja ja puheosastokin oli tehnyt hyvän vaikutuksen. Ensi kerran se oli näytellyt Helsingissä yhtä mittaa kolme kuukautta ja ensi kerran Bergbom oli voinut panna koko aikansa ja voimansa sen johtoon, ja tulos oli ollut ilahduttava: näytännöt olivat alkaneet vetää Arkadiaan paitse varsinaista yleisöään ennen välinpitämättömiäkin, ruotsalaisia katsojia.

Tämän saamme tietää Emilie Bergbomin kirjeistä veljelleen, joka toukokuun keskivaiheilla oli lähtenyt ulkomaille. Siten hän 27/5 kirjoittaa Jane Eyrestä:

"[Ida] Aalberg menestyy suuremmoisesti. B. O. Schauman sai pyhänä Nordenstamin teatteriin, ja ukko ihastui niin, että hän seisoi paikallaan viime hetkeen ja taputti käsiään ja kumarsi, aivan niinkuin Trapp ennen muinoin Frankenfeltille. Hän lähetti kysymään, esiintyykö Aalberg vielä – tämä oli 'yhdellä hyökkäyksellä valloittanut hänet'. Kaikki kolme kertaa on meillä ollut vallan hyvä huone, mitä tyytyväisin yleisö, kättentaputuksia ja esiinhuutoja sekä kukkia Aalbergille joka ilta. Hän onnistuukin oikein hyvin, mutta melkein enemmän ilahduttaa minua Leinon menestys. Kahdessa ensimäisessä näytöksessä hän näyttelee erittäin hyvin; kolmannessa hän sentään on heikko ja lemmentunnustuksessa hyvinkin heikko. Kyllä meidän täytyy ponnistaa voimiamme saadaksemme hänet ensi vuonna ulkomaille." – [Ja 3/6 samaan ääneen: ] "Eilen päätimme ja loistolla. Vaikka oli mitä kaunein kesäilma ja ruotsalainen oopperanäytäntö (jopa Cornevillen kellot!), oli meillä 480 mk – sangen hyvä tulo neljänneltä kerralta Jane Eyreä. Yleisö oli melkein yksinomaan ruotsalaista, jopa oli pari kaartinupseeriakin eksynyt Arkadiaan, ja kumminkin olivat suosionosotukset vilkkaita ja lämpimiä; Aalberg sai kaksi komeaa kukkavihkoa bravohuutojen kaikuessa. – Saa nähdä kestääkö ihastus syksyllä! Onneksemme alkaa ruotsalaisen puheosaston huono maine vakaantua yleisössä." – Kuultuansa Nordenstamin lausuneen: "Ruotsalainen teatteri olisi onnellinen, jos sillä olisi semmoinen näyttelijätär" [kuin Ida Aalberg], Emilie pelkää, että ruotsalaiset koettavat houkutella hänet puolelleen – eikä vuottakaan kulunut ennen kun semmoisia yrityksiä tehtiin, joskin turhaan.

Yhtä ilahduttava seikka, kuin puhenäyttämön kasvava menestys, oli se että yhä enemmän alettiin käsittää Suomalaisen teatterin kansallista merkitystä. Todistukseksi viittaamme "Maalaisen" kirjoitukseen U. S: ssa (12/5).

Siinä tekijä, huomautettuaan kuinka teatteri kaikissa kulttuurimaissa tunnustetaan tärkeäksi kansalliseksi sivistyslaitokseksi ja kuinka on havaittu sen erittäin hyödyttävän kansallisia pyrintöjä semmoisissa maissa, joissa vieraskielinen sivistys on masentanut kansan henkisiä voimia, sanoo yleisesti tunnetuksi, että Suomalainen teatteri lyhyellä toimiajallaan on suuresti virkistänyt suomalaisuutta ja tuonut monta uutta ystävää suomenmielisten joukkoon. Aivan tärkeää kansallisille riennoillemme oli hänestä sentähden, että taidelaitos edelleenkin elossa pysyi ja vahvistui, ja oli sitä yksin mielin harrastettava. Teatteri vaati näet suuria uhrauksia, jommoisia sen osaksi jo oli tullutkin etupäässä Helsingissä. Mutta koska pääkaupungin suomenmielisillä muutenkin oli monta kansallista yritystä kannatettavana, katsoi kirjoittaja välttämättömäksi, että maalaiset entistä suuremmassa määrässä rientäisivät pääkaupunkilaisille avuksi, ja hän ehdottaa, että ensi kesänä, Juhannuksen aikana, kaikissa maalaiskunnissa toimeenpantaisiin seuranäytelmiä Suomalaisen teatterin hyväksi. Hän ei epäillyt että tulos olisi hyvä, jos kaikkialla ryhdyttäisiin asiaan, ja se seikka että koko maassa samaan aikaan puuhattaisiin samaa, "antaisi yritykselle jonkinlaisen yleiskansallisen merkityksen, joka vaikuttaisi ylentävästi ja innostuttavasti kaikkien mieliin".

Tämä alote esiintyi niin myöhään keväällä, ettei se voinut välittömästi johtaa toivottuun päämäärään. Mutta ei se silti ollut turha. Ennenkin ja erittäin tänä keväänä oli erinäisissä kaupungeissa, niinkuin Turussa, Jyväskylässä, Vaasassa ja Hämeenlinnassa, toimeenpantu rahankeräyksiä teatteria varten, mutta tästä lähtien alkoi maalaiskunnissakin ilmaantua samanlainen harrastus, ja tositeossa Maalaisen ehdotuksen vaikutus ulottui vuosikausien halki. Melkoinen ansio siitä tulee Suomettaren Matillekin, joka näinä aikoina ei ollut kukaan muu kuin Antti Jalava. Tämä innokas teatterin ystävä näet ei ainoastaan kannattanut Maalaisen ehdotusta, vaan kirjoitti omastakin puolestaan tavan takaa lämpimiä kehotuksia samaan suuntaan, ja kesän alkupäivinä hän U. S: n mukana levitti varta vasten toimittamansa vihkosen, jossa neuvottiin miten seuranäytäntöjen toimeenpanemisessa oli meneteltävä.¹

Samaan aikaan Jalava pitkässä Matin kirjeessä [4/6] loi katsauksen teatterin vaiheisiin. Siinä hän osotti kuinka ahtaissa oloissa työtä oli tehty. "Menneet seitsemän vuotta ovat Suomalaiselle teatterille todellakin olleet seitsemän laihaa vuotta." Niiden kuluessa oli Ruotsalainen teatteri saanut 80,000 markkaa enemmän valtioapua, ja vasta nyt oli – mikä kiitoksella tunnustettiin – Suomalaiselle myönnetty yhtä suuri vuotuinen avustus. Mutta silti ei tulos ollut vähäarvoinen: puhenäyttämön ohjelmisto käsitti jo 112 kappaletta ja niiden joukossa näytelmäkirjallisuuden parhaimpia, ja esitykseenkin nähden oli voittoja saavutettu. Kerskailematta teatteri siis saattoi itsestään sanoa:

 
    Laun hiihin laulajoille,
    Laun hiiliin, latvan taitoin,
    Oksat karsin, tien osoitin —
 

"Ja se voima, joka tähän saakka oli auttanut, oli entisellään, kansan lämmin, uhrauksia tekevä rakkaus." – Ensimäinen maalaiskunta, jossa tänä kesänä juhla seuranäytäntöineen toimeenpantiin teatterin hyväksi, oli Vesilahti, ja oli saalis 700 mk. "Todella kaunis lahja yhdestä ainoasta pitäjästä", Emilie kirjoitti Kaarlolle. Oulusta tuli 273 mk työväestön toimeenpanemista iltahuveista.

Puhenäyttämön edistys teki Emilie Bergbomin "päivä päivältä vastahakoisemmaksi" ajattelemaan oopperan jatkamista. Sitä vastoin hän innolla valmisti tulevan näytäntökauden puhe-ohjelmistoa. "'En voi' on kollatsionoitu", hän kirjoittaa [27/5], "Almbergin, Roistoväkeä Vilhon ja Sisarukset minun johdollani. Tänään kollatsionoidaan 'Sydän unhotettu' Almbergin johtaessa, jotta hän tarpeen mukaan voi tehdä korjauksia [suomennokseen]." Samalla luetellaan toisia kappaleita, jotka jo olivat suomentajain käsissä taikka joille kääntäjiä haettiin. Anzengruberin Der Meineidbauer (Valapatto) näytelmän kanssa Emilie kävi turhaan monen luona – Godenhjelmistä, Almbergista, Slööristä, Salosesta se oli joko liian pitkä tai liian vaikea; vihdoin Törmänen sen otti.

Mutta miten oltiinkaan innokkaita ja luottavaisia, tiesivät ainakin läheisimmät, että teatterin olemassaolo edellytti mitä suurinta säästäväisyyttä. Tämän ajatuksen tapaa alinomaa Emilien kirjeissä. Säästäväisyydestä tehtiin näyttelijöillekin seuraava vaihtopuolinen ehdotus: joko he näyttelevät maaseuduilla taikka ovat vapaita saaden vain puolet palkastaan kesäkuukausilta. Seurue valitsi jälkimäisen vaihtopuolen, sentähden heittäytymättä toimettomuuteen. Jäsenet jakaantuivat kahteen ryhmään, joista lukuisampi (taiteilijaparit Aspegren ja Leino, Ida Aalberg y.m.) oli omin päin näyttelevä Viipurissa ja pienempi Tampereella.

Kun Kaarlo Bergbom tänä keväänä lähti ulkomaille, oli hänellä kaksi asiaa mielessä. Toinen oli nyt niinkuin aina teatteri, toinen eräs kirjallinen yritys. Toukokuun alussa oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seura pyytänyt häntä kirjoittamaan yleisen kirjallisuuden historian suomenkielellä, ja kun ooppera ei enään ollut kiusaamassa, hän alkoi kuvitella voivansa suorittaa mieluisen tehtävän, jota hän jo kymmenkunta vuotta ennen oli ajatellut elämäntyökseen. Totta kyllä oli kova todellisuus näyttävä, että hänen täytyi uhrata sekin mieliteko teatterille. "Thalia on kademielinen lemmitty", hän myöhemmin lausui, kun kirjallisuushistoria tuli puheeksi, mutta vastaiseksi hänellä ei vielä ollut sitä kokemusta. – Siitä ynnä muusta antavat tietoja seuraavat otteet sisarusten kirjeenvaihdosta.

Bergbom matkusti Bruno Böökin kanssa 13/5 Hanko-laivalla Tukholmaan – säästäväisyydestä etusalongissa.

(Kööpenhamina 19/5). – "Tukholmasta on mainittava ainoastaan [Björnsonin s.v. ilmestynyt] Leonarda, jonka näin Uudessa Teatterissa. Kiehtova, runollinen, sydäntäkouristava kappale; mutta ei otollinen suurelle joukolle. Runoilija on päättänyt näytelmänsä epäsoinnulla huolimatta sivellä sitä tekosovinnolla, jossa pariton ja tasainen parhaimman mukaan sovitellaan yhteen. Kaikkialla salongissa valitettiinkin: 'eriskummallista', 'käsittämätöntä', 'katkelmallista'. Minusta se oli hyvin selvä, mutta miten sitä voitiin väärin käsittää, huomasin seuraavana päivänä parin lehden kokonaan erehdyttävästä selostelusta. Muutoin oli huone tyhjä – ensi iltana. Tietysti johtui se valtiollisesta vihamielisyydestä Björnsonia kohtaan lippukysymyksen tähden; mutta se olikin kaviaaria talonpojille. Cornevillen kellot! kas siinä jotakin toista. Leonarda sopii meille sangen hyvin, jollen ota lukuun nimiroolia. Rva Aspegrenilla ei ole riittävästi 'suuremmoisuutta' ja Kaarola on liian nuori. Hedvig Winterhjelm olisi siinä ihan paikallaan. Jos hän tulee syksyllä, on kappale välttämättömästi otettava. Aalbergille on siinä erittäin suloinen rooli ja toinen Stenbergille sopiva, jos hän osaa antaa sille tarpeeksi auktoriteettia. Kenties sopii rva Aspegren paremmin. Miesroolit toisarvoisia."

"Tulimme Tukholmaan vasta torstaina (15/5) ja lähdimme perjantaina. Lauantaina saavuimme tänne ja tänään jatkamme Lyybekkiin. Täällä olen nähnyt erittäin mieltäkiinnittävän Kesäyönunelma-näytännön, joka antoi minulle oivallisia aiheita kappaleen näyttämöllepanoa varten, jos joskus voisimme ajatella sitä näyteltäväksi. Se oli hyvin tunnelmallinen, vaikka jotenkin balettimainen. Näytteleminen oli oivaa, mutta ehkä liian siroa ja velttoa ollakseen Shakespearea. Edellisenä iltana näin kaksi vanhaa ranskalaista komediaa, jotka esitettiin perin hyvin, mutta olivat niin vanhanaikuisia, että haisivat hometta. Ei toki klassillista, kunnioitettavaa hometta, vaan aivan uutukaista. – Pelkään olevani ikävä matkatoveri Böökille. Hänellä on ehdoton taipumus sirkukseen ja varieteehen. Kyllä Leino olisi ollut soveliaampi matkustamaan." – (Wien 30/5). Matkalla Berliniin Bergbom oli niin pahasti vilustunut, että vielä Wienissäkin vilu ja kuume vuorotellen vaivasivat häntä. Kumminkaan hän ei peljännyt oikein sairastavansa. Teatteriin nähden oli hänellä ollut onni. Berlinissä hän oli nähnyt Antigoneen ja Uriel Acostan, Wienissä Götz von Berlichingenin ja Wagnerin Niebelungit. Aikoen viipyä Wienissä koko kesäkuun hän oli vuokrannut yksityisen asunnon; Böök samoin, mutta erikseen.

(Wien 5/6). "Rakas sisar! Olen sydämestäni iloinen, että sesonki loppui ilman häiriötä tai ikävyyttä. – Onko Tohtori Klaus tullut Blochilta?² Jos niin on, niin ryhtyköön Törmänen siihen. Muutoin näin sen toissa päivänä ja ajatellessani sen europpalaista menestystä täytyy minun huudahtaa: Quel bruit pour une omelette! Hyvänsävyisiä ihmisiä, hyvänsävyisiä olosuhteita, moralisia mietelmiä, kaikkialla rehellisyyden ja kunnollisuuden haju – mutta mikä proosan erämaa! Ei kohtausta, ei luonnetta, ei probleemia, joka herättäisi vähintäkään esteettistä viehätystä. Kumminkin otamme kappaleen, sillä sen poroporvarillisella todellisuudella on ainakin se ansiopuoli, että se pakottaa näyttelijöitämme puhumaan luonnollisesti. – Sanot Törmäsen kääntäneen Mädchenschwüre (Neitojen valat) ja Wenn die Frauen weinen (Vaimojen kyyneleet). Rakas sisar, lue jälkimäinen ja pyyhi kaikki loukkaava, jos semmoista on pujahtanut mukaan. Tiedäthän ettei Törmäsellä ole paljo aistia. Edellinen oli mukailtava – ehkä luet senkin ja mainitset, miten hän mielestäsi on onnistunut."

"Olen koettanut perehtyä paikkakunnan oloihin, mikäli heikkouteni on sallinut. – Kirjallisuushistorialliseen teokseeni huomaan tarvitsevani paljon aikaa. Mahdotonta on kirjoittaa se niin lyhyesti kuin kirjallisuusseura vaatii, jollen ota mukaillakseni jotakin ulkomaalaista teosta. Mutta sitä en mielelläni tekisi, sillä kirjasta tulisi silloin ainoastaan puoleksi taikka ei puoleksikaan alkuperäinen. – Böökiä tapaan harvoin. En tiedä miksikä, mutta en pääse häntä lähemmäksi – tiemme käyvät niin erikseen. Asuntoni on huokea, mutta myöskin epämiellyttävä, ummehtunut ja epäterveellinen. Isäntäväki on toki siivoa. Teitä kotolaisia muistelen aina. [Ja sen johdosta mitä Emilie oli kirjoittanut erään sisarenpojan kivulloisuudesta: ] Syvästi koski minuun mitä kerroit M: sta. Lemmikki parka, en edes tiedä onko meidän toivominen, että hän eläisi, jos hänen elämänsä tulee elämäksi täynnä tuskaa. Unessa olen jo kaksi kertaa nähnyt hänet kuolleena. – Jumalan haltuun, armaani, terveisiä kaikille rakkaille sukulais- ja ystäväpiirissä Kaarloltasi." (Kirjeeseen on liitetty eri lehti, jolla on 17 numeroittua kysymystä teatterioloista y.m.)

(Helsinki 11/6). – "Älä laiminlyö terveyttäsi, vaan käy lääkärillä ja lähde Karlsbadiin, jos hän neuvoo sitä. Sinun täytyy myös muuttaa asuntoa, jos se on epäterveellinen." – Emilie vastaa sitte järjestään kysymyksiin, sillä "onhan sietämätöntä ettei vastata kun kysyy". (Vastauksista otamme joitakuita:) Syy miksi 'Kaupunkimme rouvat' menestyi niin huonosti oli melkoisessa määrässä Vilhon, joka näytteli hyvin huonosti, naiset olivat paljon parempia. 'Ballo in maschera' teki fiaskon Ruotsalaisessa teatterissa, esitys kuuluu olleen surkea. Nti Stenberg oli erinomainen 'Orposisaruksissa'. Navrátil on Tikkurilassa ja näyttää aikovan jäädä tänne talveksi. Alma Fohström kiertelee Johannes Hahlin kanssa maaseuduilla, antaen konsertteja. – "Ylipäätään olen niin tietoinen siitä että meidän tulevana talvena täytyy säästää viimeiseen saakka, että välitän vähän lauluohjelmistosta. Säestys maksaa aina. Orkesteri suututti minua viime hetkeen asti. 'Jane Eyressä' oli pitkä väli 1: sen ja 2: sen näytöksen välillä, ja vaikka usein pyysin, että silloin soitettaisiin kaksi numeroa, niin eipä vaan sitä tehty. Yhtä typerä oli se 'Lemmenjuoman' harjotuksissa. Olin antanut heille nuotit läpikäytäväksi maanantaina aamupäivällä ja itse pyhänä kehottanut heitä siihen. Klo l/2 5 oli sitte 'Orposisarusten' harjotus, ja k: lo 7: ksi oli määrätty 'Lemmenjuoman' harjotus. Mutta tietysti oli orkesteri niin ylhäinen, ettei se tahtonut vaivata itseään kahta kertaa samana päivänä. Se tuli k: lo 7 ja vasta silloin se ensi kerran harjotti musiikin ja muitten täytyi istua ja odottaa puolitoista tuntia. Olin hyvin pahoillani enkä voinut olla suoraan sanomatta, että totta kai heitä oli kovin rasitettu toukokuulla! Tunnustan että he näyttivät hyvin noloilta. – Hyvästi. oma Kaarloni. Jumalan haltuun; hoida terveyttäsi, niin että palaat hyvissä voimissa; tiedäthän kuinka tarpeen se on. Koeta päästä ystävällisemmälle kannalle Böökin kanssa."

(Wien 13/6). – "Böökin matkan laita on vähän ikävä: Strakosch³ on mennyt Karlsbadiin. Nyt ajattelemme, olisiko hänen matkustettava Müncheniin saadakseen tuntia Possartilta. – Siitä mitä olen nähnyt viehättänee sinua Kuningas René sekä Pitt ja Fox. Meidän Jolanthamme [Ida Aalberg] on ehdottomasti parempi kuin täkäläinen nuori debytantti (Fräulein Heese). Krastel (Tristan) ja Hallenstein (René) antoivat tietenkin aivan toisen sävyn kohtaukselle, jossa Jolantha ei esiinny, kuin mitä meillä nähtiin. Näyttämöllepanossa ei ollut mitään erinomaista. Pitt ja Fox on mieltäkiinnittävämpi lukiessa kuin nähdessä. Olin aina miettinyt sitä meillä näyteltäväksi niin pian kun Böök kehittyy, mutta huomaan erehtyneeni. Yleisömme on liian vähän perehtynyt englantilaiseen historiaan 1780-luvulla käsittääkseen kaikkia juonen käänteitä. Sitä paitse Böök ei koskaan saa sitä ylemmyyttä, joka tarvitaan Foxin rivouden aateloimiseksi. – Täällä ja Berlinissä teatteria varten ostamieni kappalten joukosta olen tavannut muutamia hupaisia vähäpätöisyyksiä ja sieviä laulukappaleita – sitä pahempi yksi voitto 10:stä tyhjästä. Ne vaativat kuitenkin mukailemista ja säästän ne sentähden syksyksi. – Anzengruberin näytelmiä olen läpikäynyt useita. Lähetän yhden Der ledige Hof (Isännätön talo), josta pidän paljo. Totta tosiaan en tiedä kumpi on otettava – se taikka Meineidbauer. Jälkimäinen on kieltämättä nerokkaampi, draamallisesti tehokkaampi ja roolit ovat syvällisempiä. Edellinen taasen nojaa enemmän yleisinhimilliseen ristiriitaan; erikoisesti katolinen ja itävaltalainen astuu siinä enemmän taustalle. Sitä paitse näyttää se olevan soveliaampi meille. En tiedä onko Vilholla tuota synkkää yltiöpäisyyttä, joka kiinnittää Valapatossa, mutta olen varma siitä, että Kaarola Avellanista tulisi mieltäkiinnittävä Agnes. Kun oikein mietin asiaa, puollan kaikissa tapauksissa Valapattoa, mutta jos toinen miellyttää sinua enemmän, niin voimme ottaa sen. Se on kuitenkin, jos niin käy, säästettävä Böökin kotiatuloon, sillä ainoastaan hän voi näytellä Leonhardia."

"Oli ikävä että [J. E.] Cajanus ei saanut stipendiä. Emme voi päästää häntä, ja jos hän jää, otetaan oopperasuunnitelmat helpommin korviin. Tunnen oikein kylmän väristyksen seljässäni, kun ajattelen että meidän kenties täytyy ryhtyä oopperapuuhiin keväällä, niin hengetöntä, tuloksetonta ja kiittämätöntä se työ on. Apropos, oletko kuullut mitään Lydia Laguksesta ja hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan? Aikooko hän palata kotia, vai jäädä ulkomaille? Jos meillä välttämättömästi on oleva ooppera, niin olisi minusta pieni otollisempi: hän, Passinen, Cajanus ja Hahl. Totta on ettei se tuota mitään, mutta kun otetaan lukuun Fohströmin suuri palkka, tuottaa suuri ooppera yhtä vähän, toisin sanoen velat kasvavat yhtä suuriksi – kumminkin olisi työ paljon helpompi ja, mikä on tärkeämpää, paljo suomalaisempi. Sillä unelma että me suurella oopperalla pakottaisimme itsemme Uuteen Teatteriin on näyttäytynyt kokonaan – unelmaksi."

"Terveyteni on nyt parempi, vaikka en ole täysin toipunut. – Ylipäätään on koko [wieniläisellä] väestöllä, huolimatta sen hyvänsävyisyydestä, keveydestä ja ruumiillisesta kauneudesta, älynpuutteen leima, joka erottaa sen berliniläisestä ja parisilaisesta väestöstä. – Mutta aika rientää, minun täytyy teatteriin (Macbeth)." – (Helsinki 23/6). "Oma Kaarlo! Kovin huolestuttaa minua, että vielä olet raihnainen. Luullakseni olet itse syypää siihen. Sinun täytyy välttämättömästi totuttaa itseäs syömään vitkalleen. Ruoka on oikein purtava ja siihen sinulla ei tahdo olla aikaa. – Meillä on ollut surkea aika; viikko sitten (15/6) oli meillä kova halla [joka enimmin koski Uusmaata ja Etelä-Hämettä]. – Olemme luonnollisesti kaikki suurimmalla levottomuudella ajatelleet suomalaisen kulttuurin lähintä tulevaisuutta, jos nälkä ja hätä taas ahdistaisi maata. Kuinka voitaisiinkaan silloin kestää kaikkea! – Yksi suomalainen tyttökoulu on jälleen alkuunpantu Oulussa, joten syksyn alusta 5 uutta suomalaista koulua alkaa toimensa: tyttökoulut Oulussa ja Kuopiossa sekä poikakoulut Viipurissa, Porissa ja Turussa. Sitä paitse on nyt aavistamatta yksityinen suomalainen koulu sukeltanut esiin Lappeenrannassa ja monesta syystä luullaan sen takana piilevän ruotsinmielisiä ja kouluylihallituksen juonia siinä tarkoituksessa, että Viipurin koulun merkitys siten ehkäistäisiin, toisin sanoen hallitus ottaisi huostaansa Lappeenrannan koulun ja jättäisi Viipurin koulun oman onnensa nojaan. Eilisessä Suomettaressa oli hyvä kirjoitus siitä asiasta: se tulee päivän postissa. – Almberg on puhunut Cajanderin kanssa Romeosta ja Juliasta, ja Cajander oli sanonut yhtä mielellään suomentavansa sen kuin Venetian kauppiaan, jos se on teatterille sopivampi. Mitä sinä arvelet? Minusta Romeo ja Julia olisi sekä arvokkaampi että kassalle edullisempi. Vilho saa nyt kaksi kelpo paraatiroolia (Parjauspesä ja Porvari aatelismiehenä); olisi hupaista koettaa Aalbergia Juliana. Suometar lausui hyvästijätössään teatterille, että uunna vuonna olisi otettava 'arvokkaampia näytelmiä'; onnellista olisi, jos saisimme Shakespearen näyttämölle. Kuitenkin oli Cajander sanonut, ettei hän ryhtyisi työhön ennen syksyä, niin että voit miettiä mitä tahdot; minä olen Romeon puolella. Se tulisi huokeammaksi ja tuottaisi enemmän. Onhan Jane Eyren suuri menestys viittaus. – Seurueella kuuluu olevan onni Viipurissa: huoneet ovat matkustavaisten mukaan täynnä, ja kun piletti maksaa 3 mk, ovat kai tulotkin hyvät. – Olen oikein iloinen, että taas antaudut kirjalliseen työhön. Voi jos kirjoittaisit kotimaisen historiallisen näytelmän, kenties innostut kun alat kirjoittaa. Rein oli nykyisin täällä saadakseen tietoja nimikirjaan ja hän oikein suri sitä, että uhraat aikasi kaikenlaisiin pikkuseikkoihin sen sijaan että kirjoittaisit jotakin. Hänestä oli alijohtaja välttämättömästi hankittava – saksalainen taikka ruotsalainen. Hankkikaa enemmän rahoja, sanoin minä puolestani!" – (26/6) "Der ledige Hof on oivallinen ja näyteltäisiin meillä varmaankin hyvin; pelkään kuitenkin tuon lapsijutun herättävän huutoa. Törmänen suomentaa Valapattoa, mutta jos se menestyy hyvin, niin on minusta toinenkin otettava. Miksemme voisi näytellä kahta saman tekijän kappaletta, toisen syksyllä toisen keväällä?"

(Wien 29/6). – "Uutinen hallasta on vienyt minulta kaiken levon. Isänmaa, suomalaisuus ja teatteri ovat samalla kertaa uhattuja, niin että kolmenkertainen pelvon syy on olemassa. Jos ainoastaan Uusimaa ja Etelä-Häme kärsii, ei hätää vielä synny; mutta jos tämä on alku yleiseen katoon, niin saattaa se musertaa meidät." – Tässä on aukko kirjeenvaihdossa. Koko heinäkuulta on vain yksi Emilien kirje säilynyt ja Kaarlolta ei ainoatakaan. Kumminkin tiedämme myöhemmistä kirjeistä, että Kaarlo oli kolme viikkoa parannuksilla Franzensbadissa. Ilmat olivat siellä sateiset ja kylmät, ja sentähden hän huolestuneena kuvitteli kotimaan kesää vielä pahemmaksi. Böök taasen meni Karlsbadiin Strakoschia tapaamaan, ja 12/7 hän kirjoitti Bergbomille olleensa tämän puheilla. Strakosch oli ystävällisesti luvannut kohta antaa hänelle tunteja, ja jo puolentoista viikon päästä Böök ilmoittaa: "Olen hyvin edistynyt, uskallan sanoa; eilen sain niin imartelevia kiitoslauseita, etten tiennyt minne katsoa. Kyllä tunnen, että koulu hyödyttää – ääneni on jo ihan toinen. En voi sanoin lausua kuinka olen onnellinen saatuani semmoisen opettajan. 'Sie werden ein Künstler' [Teistä tulee taiteilija], hän sanoi eilen lopuksi!" – Emilie oli kesäkuun viime päivinä lähtenyt sukulaisten luo Kuitiaan ja Poriin, ja edellisestä paikasta hän 13/7 kirjoitti m.m.:

"Viljapellot ovat täällä mitä ihanimmat. Yleistä katovuotta varmaankaan ei tule. – Lundahlin sanotaan tulevan reippaammaksi päivä päivältä. Hän lukee Franz Mooria ja on pyytänyt toistakin roolia, lähetin Rizzion [Maria Stuart Skotlannissa]. – Ruotsalaisessa teatterissa on tapahtunut skandaali, josta en kuitenkaan tiedä muuta kuin mitä sanomat kertovat. Eroava johtokunta oli antanut viedä teatterista puvuston ja kirjaston panttina eräästä lainasta; kiireesti kutsuttiin kannatusyhdistys kokoon ja päätettiin kerätä rahoja lainan suorittamiseksi, mutta siksi kun ne saataisiin kokoon annettiin väliaikainen takaus lainanantajalle. – Kuinka meidän on ponnistettava taloudellisen aseman parantamiseksi, sitä ei voi kyllin muistuttaa. Soittokuntaa ei ollenkaan ja mahdollisuuden mukaan kappaleita, jotka houkuttelevat yleisöä pienen suomenmielisen piirin ulkopuoleltakin." – (Helsinki 1/8). "Kaarloseni! Ehtoolla 29 p. palasin kesämatkaltani sangen hyvissä voimissa. Täällä on kaikki entisellään – ikävä rahanpuute ei lainkaan poisluettuna. – Älä unohda ostaa pirteitä itävaltalaisia vuoriseutulaispukuja (valokuvia) Valapattoa varten. Aina vain seurue näyttelee Viipurissa hyville ja täysille huoneille ja luullakseni he aikovat vielä viipyä siellä yhden viikon. Leino ja Aalberg, sanotaan, näyttävät rasittuneilta; hyvä olisi jos lakkaisivat, niin etteivät tule väsyneinä tänne. – Lundahlin tuskallinen tauti on loppunut: hän on päässyt rauhaan. Muutamia päiviä sen jälkeen kun hänen vaimonsa oli synnyttänyt lapsen, hän kuoli hiljaisesti. Pari viikkoa hän oli ollut huonompi, niin että oli maannut.⁴ – Niin tuskallinen kuin kuolemansanoma olikin, en voinut olla päästämättä kiitoshuokausta, että hän oli vapaa kärsimyksistään; sillä terveeksi hän ei enää koskaan olisi voinut tulla. Rva Strömerkin on vaipunut lepoon. Näille kummallekin olisi pitempi elämä tietänyt ainoastaan kärsimystä, rauhattomuutta ja tuskaa, ja sen vuoksi olkoon Jumalalle kiitos että ovat saaneet rauhan."

"Alma Fohström on päättänyt laulajaisturneensa ja valmistautuu ulkomaanmatkalle: ensin Emsiin ja sitte Parisiin. Jos alottaisimme oopperan syksyllä, niin luulen varmaan että hän jäisi tänne talveksi. – Lagermarckkin aikoo ulkomaille, mutta haluaa sitä ennen neuvotella sinun kanssasi, mitä rooleja hänen tulisi harjotella. [Filip] Försten on niinikään täällä ja tahtoisi esiintyä, ja – mikä on kaikesta pahinta – Navrátil jää tänne täksi vuodeksi! Hän oli eilen luonani ja vaivasi minua kaikenlaisilla kysymyksillä, niin että huomiseksi toimitan kokouksen, jossa neuvotellaan eikö hänelle ole kirjoitettava, että kaikesta päättäen tänä vuonna ei tule oopperaa. Hänen täälläolonsa vaivaa minua, sillä se johtuu meidän epämääräisestä lauseestamme: 'kenties uutena vuonna'. – Sveessit alkavat Parranajajalla. Kesäkuun alussa kohtasi Hrimaly Almbergin ja Wahlströmin esplanaadissa ja kysyi, saisivatko he lainata Parranajajan nuotteja? Päätimme vastata, että jos Ruotsalaisen teatterin johtokunta toivoo jotakin Suomalaiselta, on sen kääntyminen suoraan johtokunnan puoleen. Almberg laati jotenkin 'pörröisen' suomenkielisen kirjeen Kiseleffille, ja me luulimme asian jäävän siihen, mutta pari viikkoa sitten ilmestyi Kiseleff Almbergin luokse, kiitti hyvästä lupauksesta ja sanoi Ruotsalaisen teatterin mielellään tekevän vastapalveluksen, jos tarvitsemme jotakin. Siten on heillä Parranajajanuottimme jäljennettävinä; mutta en minä toki mitenkään taivu pyytämään heiltä Neiti Elisabethia.⁵ Hyvästi nyt, rakas Kaarlo, Jumalan haltuun ja mieti jotakin omaa kappaletta meille. Emilie."

(Wien 5/8). "Rakas sisar! Ihmettelet kai että kirjeeni on päivätty Wienissä eikä Pragissa. mutta kaikella on syynsä. Lähdettyäni Franzensbadista päätin viipyä pari tuntia Karlsbadissa, joka on aivan Pragin tiellä. Halusin nähdä kuinka Böök oli kehittynyt ja satuin keskelle sangen ikävää juttua. Böök oli luvannut maksaa Strakoschille eikä voinutkaan. Kun olin jonkinlaisessa takauksessa Böökin puolesta, ei ollut muuta neuvoa kuin antaa hänelle rahat, jotka olin määrännyt Pragissaolooni, ja itse mennä Wieniin, jossa tiesin saavani entisen emäntäni luona elää velaksi, siksi kun saisin rahakirjeesi. Sittenkään ei Strakosch saanut koko saatavaansa, mutta lupasin lähettää hänelle loput kun olin saanut rahoja. Olin kovin pahoillani, mutta kun Strakosch kuulemani mukaan on hyvin 'tarkka' rahakysymyksissä, en tahtonut saattaa Böökiä tukalaan asemaan ja kenties aiheuttaa, että opetus olisi keskeytetty. Kun saan rahoja, lähden Pestiin, sillä tähän aikaan ei täällä ole nähtävää eikä kuultavaa."

"Muutoin Strakosch oli varsin tyytyväinen Böökiin, joka tietysti oli tehnyt 'riesige Fortschritte', kiitti hänen ahkeruuttaan ja lupasi tehdä hänet valmiiksi jouluksi. Hänen piti lukea seuraavat roolit: Hamlet, Romeo, Figaro, Don Cesar de Basano, Karl Moor, Clavigo, Ferdinand, Mortimer, Prosper Block (Sardoun Pattes de mouche) ja Maxime Odiot (Feuillet'in Roman d'un gentilhomme pauvre). Siinä Kaarolakin saa roolin. Kauhean kallis Strakosch vaan on – 150 guldenia kuukaudessa, yhdestä tunnista päivässä. Yksi etu siitä on, että nimittäin Böökin itsestään täytyy luopua aikeesta olla kauemmin ulkomailla, mikä on tärkeää meille, sillä jos Böök viipyisi tuolle puolen joulua, syntyisi siitä suuria vaikeuksia ohjelmistoon nähden. – Kylpemiseni Franzensbadissa on jättänyt jälkeensä omituisen väsymyksen. Ei se kuitenkaan ole mitään odottamatonta. – Kaikissa tapauksissa olen koko joukon parempi ja jonkun viikon päästä toivon saaneeni takaisin sen joustavuuden, joka minulla oli kylpyaikana. – Pian alkaa syystyömme. Sisar parka, sinulla on raskas taakka kannettavana ensi kuukautena. Toivoakseni palaavat kaikki jäsenet niin virkistyneinä, ettei kovin voimakasta kannustinta työhön tarvita. – (Pitkä yleiskatsaus ohjelmistoon.) – Valapaton suomennoksen tahdon verrata alkuteokseen, sillä en luota sen uskollisuuteen." – (Helsinki 4/8). – "En muista olenko kertonut, että kaikki kauniit toiveet, jotka kiinnitettiin nuoreen Cronstedtiin, ovat hävinneet. Ollen Keuruulla suomea oppimassa hän [10 p. heinäk.] hukkui venematkalla jotenkin matalalle. Hän oli taitava uija, ja kun vene meni kumoon, hän kehotti tovereitaan pitämään kiinni siitä ja aikoi itse uida rantaan hankkiakseen apua; kumminkin hän uupui, puettu kun oli paksuihin vaatteisiin ja isot saappaat jalassa. Monta kaunista lupausta hukkui hänen kanssaan. Joskus kun sopii, menen hänen isänsä luokse puhumaan Parturista. Jos se on kauas edistynyt, hän voi suomennuttaa sen loppuun ja toimittaa sen painoon".⁶(Pest 12/8). Kaarlo tullut Buda-Pestiin 10/8. Hunfalvyn perhe maalla; Budenz vastaanottanut hänet ylen ystävällisesti. "Eräs nuori unkarilainen oleskelee nykyään Suomessa ja jää sinne uuteen vuoteen saakka. Jos voit osottaa hänelle kohteliaisuutta, niin tee se. Hänen isänsä – tällä hetkellä en muista hänen nimeään, se alkoi S: llä [Szinnyei], – kohteli minua hyvin sydämellisesti. – Leonarda annetaan lokakuulla Wienin Stadttheaterissa, ja Strakosch on Böökin kanssa läpikäyvä rakastajan osan. – Rauhansanoma oli uutinen Lundahlin poismenosta. Murtunut elämä toiveineen, jotka aina pettivät. Nyt hän on levossa. Rauha myöskin vanhalle Strömerille! Hän oli rehellisesti taistellut. Katkerampi oli tieto nuoren Cronstedtin kuolemasta, vaikka hän persoonallisesti oli minulle niin vieras. Niin rikkaita lupauksia! Hän olisi ehkä poistanut mitä katkeraa kiintyy Cronstedt nimeen; mutta toisin oli sallittu." —