Minna von Barnhelm

YHDEKSÄS KOHTAUS

v. Tellheim. Neiti Franziska.

FRANZISKA.

Ja nyt, armollinen neiti, riittäköön tämä jo majuri-paralle.

NEITI.

Vai puhut sinä hänen puolestaan! Ikäänkuin ei solmu kohta jo itsestäänkin aukenisi.

v. TELLHEIM

(luettuaan, mitä voimakkaimman liikutuksen vallassa). Haa! tässäkin hän on oma itsensä! – Oi, hyvä neiti, mikä oikeamielisyys! – mikä armo! – Tämä on enemmän kuin olen odottanut! – Enemmän kuin ansaitsen! – Onneni, kunniani, kaikki on ennallaan! – Enhän vain näe unta? (Katsahtaen taas kirjeeseen ikäänkuin vielä kerran tullakseen vakuutetuksi.) Ei, tämä ei ole omien toiveitteni harhanäköä! – Lukekaa itse, hyvä neiti, lukekaa itse!

NEITI.

En ole niin vaatelias, herra majuri.

v. TELLHEIM.

Vaatelias? Kirje on osoitettu minulle, Tellheimillenne, Minna. Se sisältää, – mitä teiltä ei enonnekaan enää voi ottaa. Teidän täytyy se lukea, lukekaa toki!

NEITI.

Jos sillä teen mieliksenne, herra majuri. – (Ottaa kirjeen ja lukee.)

Rakas majuri von Tellheim!

Minä teen Teille tiettäväksi, että asia, joka sai minut huolehtimaan kunniastanne, on selvinnyt Teidän eduksenne. Veljelleni on siitä tehty lähemmin selkoa, ja hänen todistuksestaan on käynyt ilmi, että Te olette enemmän kuin syytön. Hovikassalle on annettu määräys palauttaa Teille puheenaoleva tunnuste ja maksaa suorittamanne ennakkomaksut; myöskin olen käskenyt, että kaikki se, mitä sotakassoilla on esilletuotavaa Teidän laskujanne vastaan, on jätettävä huomioonottamatta. Ilmoittakaa minulle, salliiko terveytenne Teidän jälleen astua palvelukseeni. Minä en mielelläni tahtoisi olla vailla miestä, jolla on Teidän urheutenne ja ajatustapanne. Olen Teille alati suosiollinen Kuningas j. n. e.»

v. TELLHEIM.

No, mitä sanotte tästä, neiti hyvä?

NEITI

(kääriessään kirjeen jälleen kokoon ja antaen sen takaisin). Minäkö? en mitään.

v. TELLHEIM.

Ette mitään?

NEITI.

Niin, tosiaan: että kuninkaanne, joka on suuri mies, lienee myöskin hyvä mies. – Mutta mitäpä se minuun kuuluu? Hän ei ole minun kuninkaani.

v. TELLHEIM.

Ja mitään muutako ette sano? Ette mitään meihin itseemme nähden?

NEITI.

Te astutte jälleen hänen palvelukseensa; majurista tulee everstiluutnantti, kenties eversti. Toivotan sydämestäni onnea.

v. TELLHEIM.

Ja te ette tunne minua paremmin? – Ei, kun onni antaa minulle niin paljon takaisin, kuin on tarpeen tyydyttääkseen järkevän miehen toiveita, niin riippukoon yksinomaan Minnastani, tuleeko minun taas kuulua vielä jollekin toisellekin kuin hänelle. Yksin hänen palvelukseensa olkoon koko elämäni omistettu! Suurten palveleminen on vaarallista eikä palkitse sitä vaivaa, pakkoa ja nöyryytystä, jonka se maksaa. Minna ei ole niitä turhamaisia naisia, jotka eivät rakasta miehissään muuta kuin arvonimeä ja kunniapaikkaa. Hän on rakastava minua oman itseni tähden, ja minä unohdan hänen tähtensä koko maailman. Minusta tuli sotilas puoluesyistä, en edes itse tiedä minkälaisten poliittisten periaatteitten takia, ja koska luulottelin, että jokaisen kunnon miehen olisi hyvä tässä säädyssä jonkun aikaa koettaa tutustua kaikkeen, mitä vaaraksi sanotaan, ja opetella kylmäverisyyttä ja päättäväisyyttä. Ainoastaan äärimmäinen hätä olisi voinut pakottaa minut muodostamaan tästä kokeesta elämäntehtävän, tekemään tästä tilapäisestä toimesta ammattia. Mutta nyt, kun minua ei mikään enää pakota, nyt on taas koko kunnianhimoni yksinomaan siinä, että saan olla rauhallinen ja tyytyväinen ihminen. Se minusta varmasti tulee teidän kanssanne, rakkahin Minna; sellaisena pysyn muuttumattomasti teidän seurassanne. – Huomenna liittäköön meidät toisiimme pyhin side, ja sitten katselkaamme ympärillemme ja etsikäämme koko avarasta asutusta maailmasta hiljaisin, hilpein, hymyilevin soppi, jolta ei paratiisiksi muuttuakseen puutu muuta kuin onnellinen ihmispari. Siellä asukaamme; siellä jokainen päivämme —. Mikä teidän on hyvä neiti? (Neiti kääntyilee levottomana puoleen ja toiseen ja koettaa salata liikutustaan.)

NEITI

(toipuen). Te olette kovin julma, Tellheim, kun minulle niin viehättäväksi kuvailette onnea, josta minun täytyy kieltäytyä. Tappioni —

v. TELLHEIM.

Tappionne? – Mitä te sanotte tappioksenne? Kaikki se, minkä Minna saattoi menettää, ei vielä ole Minna. Te olette vielä suloisin, viehkein, rakastettavin, parhain olento auringon alla, pelkkää hyvyyttä ja jalomielisyyttä, pelkkää viattomuutta ja riemua! – Silloin tällöin pientä kujeilua; siellä täällä hiukan itsepäisyyttä. – Sitä parempi! Minna olisi muutoin enkeli, jota minun täytyisi vavisten kunnioittaa, jota en voisi rakastaa. (Tarttuu hänen käteensä, sitä suudellakseen.)

NEITI

(vetää pois kätensä). Ei niin, hyvä herra! – Mistä tämä äkillinen muutos? – Tämäkö imarteleva, kiihkoisa rakastaja on tuo kylmä Tellheim? – Vain hänen palaava onnensako sai hänessä syttymään tämän tulen? – Sallikoon hän, että minä hänen lennokkaasti hehkuessaan harkitsen kummankin meidän puolestamme. – Kun hän itse vielä kykeni harkitsemaan, kuulin hänen sanovan arvottomaksi sellaista rakkautta, joka ei epäröi asettaa rakastettuaan halveksumiselle alttiiksi. – Oikein, mutta minun pyrkimyksenäni on yhtä puhdas ja jalo rakkaus kuin hänenkin. – Nyt, kun kunnia häntä kutsuu, kun suuri hallitsija häntä kutsuu palvelukseensa, täytyisikö minun nyt suostua siihen, että hän heittäytyisi kanssani armaisiin haaveiluihin? että mainehikas soturi muuttuisi liehakoivaksi paimeneksi? – Ei, herra majuri, seuratkaa paremman kohtalonne viittausta. —

v. TELLHEIM.

No hyvä! Jos teitä suuri maailma enemmän viehättää, Minna – hyvä! jääkäämme siis suureen maailmaan! – Kuinka pieni, kuinka kurja onkaan tuo suuri maailma! – Te tunnette sen vasta korealta ulkokuoreltaan. – Mutta totisesti, Minna, tekin vielä. Olkoon menneeksi! Siihen asti, hyvä! Teidän suloiltanne ei ole puuttuva ihailijoita eikä minun onneltani kadehtijoita.

NEITI.

Ei, Tellheim, sitä en tarkoittanut! Minä neuvon teitä menemään takaisin suureen maailmaan, kunnian uralle, mutta en itse aio seurata teitä sinne! – Siellä Tellheim tarvitsee tahrattoman puolison! Saksilainen karannut neitonen, joka on heittäynyt hänen vastuksikseen —

v. TELLHEIM

(hypähtäen ja katsoen rajusti ympärilleen). Kuka uskaltaa puhua sellaista? – Ah, Minna, minä peljästyn itseäni, kun kuvittelen, että jokin toinen kuin te olisi tuon sanonut. Raivoni häntä kohtaan olisi rajaton.

NEITI.

Siinäpä se! Sitä juuri pelkään. Te ette sietäisi pienintäkään pilkkapuhetta minusta, ja joka päivä saisitte, kuitenkin niellä mitä katkerimpia. – Lyhyesti, kuulkaa siis, Tellheim, mitä lujasti olen päättänyt, mistä ei mikään mahti maailmassa saa minua luopumaan —

v. TELLHEIM.

Ennenkuin puhutte loppuun, neiti, – rukoilen teitä, Minna! – harkitkaa vielä hetkinen, että nyt julistatte tuomion elämästäni ja kuolemastani!

NEITI.

Ilman pitempiä harkitsemisia! – Niin totta kuin olen antanut teille takaisin sen sormuksen, jonka kautta kerran minulle uskollisuuttanne vannoitte, niin totta kuin olette ottanut takaisin tuon saman sormuksen: niin totta ei onneton Barnhelm koskaan ole tuleva häntä onnellisemman Tellheimin puolisoksi!

v. TELLHEIM.

Ja tälläkö on tuomio julistettu, neiti?

NEITI.

Ainoastaan yhtäläisyys on rakkauden luja side. – Onnellinen Barnhelm toivoi saavansa elää vain onnellisen Tellheimin hyväksi. Myöskin onneton Minna olisi lopulta mukautunut joko lisäämään tahi lievittämään ystävänsä onnettomuutta. – Huomasittehan varsin hyvin, ennenkuin saapui tuo kirje, joka jälleen tekee tyhjäksi kaiken yhtäläisyyden välillämme, kuinka enää kieltäydyin vain näön vuoksi.

v. TELLHEIM.

Onko se totta, hyvä neiti? – Minä kiitän teitä, Minna, ettette vielä julistanut tuomiotanne. – Teille kelpaa vain onneton Tellheim? Hän on saatavissa. (Kylmästi.) Nyt tunnenkin, että minun on sopimatonta suostua tähän näin myöhään saamaani hyvitykseen, että on parasta olla kokonaan vaatimatta takaisin sitä, mitä on tahrattu niin häpeällisellä epäluulolla. – Niin, olen kuin en olisi saanut koko kirjettä. Siinä kaikki, mitä siihen vastaan ja teen! (Aikoo repiä kirjeen.)

NEITI

(tarttuu hänen käteensä). Mitä aiotte, Tellheim?

v. TELLHEIM.

Saada teidät omakseni.

NEITI.

Pysähtykää!

v. TELLHEIM.

Neiti, se on auttamattomasti revitty, jollette pian peruuta sanojanne.

– Sittenpähän saamme nähdä, mitä teillä vielä on minua vastaan!

NEITI.

Mitä? tuollako äänellä? – Täytyykö minun siis muuttua halveksittavaksi omissa silmissäni? Ei koskaan! Arvoton on se olento, joka ei häpee ottaa kaikkea onneaan vastaan miehen sokealta hellyydeltä!

v. TELLHEIM.

Väärin, perin väärin!

NEITI.

Rohkenetteko soimata omia sanojanne minun suussani?

v. TELLHEIM.

Viisastelija! – Häpäiseekö siis heikomman sukupuolen kunniaa kaikki se, mikä ei sovellu vahvemmalle? Onko siis miehen sallittava itselleen kaikki se, mikä vaimolle soveltuu? Kummanko määräsi luonto toisen tueksi?

NEITI.

Rauhoittukaa, Tellheim! – En silti jääne aivan turvattomaksi, vaikka minun täytyykin kieltäytyä teidän tarjoamanne turvan kunniasta. Niin paljon minulle aina kuitenkin jäänee, että toimeen tulen. Olen ilmoittautunut lähettiläällemme. Vielä tänään pääsen hänen puheilleen. Toivottavasti ottaa hän huolehtiakseen minusta. Aika rientää. Sallitteko, herra majuri —

v. TELLHEIM.

Minä seuraan teitä, armollinen neiti —

NEITI.

Älkää toki, herra majuri, jättäkää minut

v. TELLHEIM.

Ennemmin jättää teidät oma varjonne! Tulkaa vain, neiti hyvä, minne tahdotte, kenen luo tahdotte. Kaikkialla, tutuille ja tuntemattomille, tahdon kertoa, teidän läsnäollessanne sata kertaa päivässä kertoa, mitkä siteet teidät minuun sitovat, minkä julman itsepäisyyden tähden te tahdotte nämät siteet katkoa —

KYMMENES KOHTAUS

Just. Edelliset.

JUST

(kiivaasti). Herra majuri! Herra majuri. —

v. TELLHEIM.

No?

JUST.

Tulkaa toki joutuun, joutuun!

v. TELLHEIM.

Mitä sinä minusta? Tule tänne! Puhu, mikä on hätänä?

JUST.

Kuulkaahan vain – (Puhuu salaisesti hänen korvaansa.)

NEITI

(tällävälin syrjään Franziskalle). Huomaatkos, Franziska?

FRANZISKA.

Voi teitä kovasydämistä! Olen seisonut tässä kuin hiilillä!

v. TELLHEIM

(Justille). Mitä sanot? – Se ei ole mahdollista! – Te? (Katsoen neitiin rajusti.) – Sano se ääneen; sano se hänelle, vasten kasvoja! Kuulkaa siis, neiti hyvä! —

JUST.

Isäntä sanoi, että neiti von Barnhelm oli ottanut itselleen sen sormuksen, jonka minä hänelle panttasin; että neiti oli tuntenut sen omakseen eikä halunnut antaa sitä takaisin. —

v. TELLHEIM.

Onko tämä totta, neiti hyvä? – Ei, se ei voi olla totta!

NEITI

(hymyillen). Ja miksi ei. Tellheim? – Miksi se ei voi olla totta?

v. TELLHEIM

(kiivaasti). No, olkoon se siis totta! – Mikä hirveä totuus onkaan minulle yhtäkkiä selvinnyt! – Nyt tunnen teidät, petollisen, uskottoman!

NEITI

(pelästyneenä). Kuka? kuka on uskoton?

v. TELLHEIM.

Te, jonka nimeä en enää tahdo mainita!

NEITI.

Tellheim!

v. TELLHEIM.

Unohtakaa nimeni! – Te saavuitte tänne purkaaksenne liittomme. Se on selvä! – Kuinka mielellään tuleekaan sattuma uskottoman avuksi! Se toi käsiinne minulle antamanne sormuksen. Ja viekkautenne osasi toimittaa teille antamani minulle takaisin.

NEITI.

Tellheim, mitä aaveita näettekään! Tyyntykää toki, ja kuulkaa minua.

FRANZISKA

(itsekseen). Joutipa hänkin saada osansa!

YHDESTOISTA KOHTAUS

Werner (kukkaro kultarahoja kädessään). v. Tellheim. Neiti. Franziska. Just.

WERNER.

Tässä minä jo olen, herra majuri! —

v. TELLHEIM

(katsahtamatta häneen). Mitä minä sinusta?

WERNER.

Tässä on rahaa! tuhat pistolia!

v. TELLHEIM.

Minä en niitä huoli!

WERNER.

Huomenna saatte, herra majuri, saman verran lisää.

v. TELLHEIM.

Pidä rahasi!

WERNER.

Nehän on teidän rahojanne, herra majuri. – Luulenpa, ettette huomaa, kenen kanssa puhutte?

v. TELLHEIM.

Vie ne pois! sanon minä.

WERNER.

Mikä teitä vaivaa? – Minä olen Werner.

v. TELLHEIM.

Kaikki hyvyys on vilppiä, kaikki alttius petosta.

WERNER.

Minuako tarkoitatte?

v. TELLHEIM.

Miten haluat!

WERNER.

Minähän olen vain täyttänyt käskynne —

v. TELLHEIM.

Täytä siis tämäkin ja mene matkaasi!

WERNER.

Herra majuri! (harmistuneena) minä olen ihminen —

v. TELLHEIM.

No, sehän on jotakin se!

WERNER.

Jolla on sappeakin —

v. TELLHEIM.

Hyvä! Sappi onkin parasta, mitä meillä on.

WERNER.

Minä pyydän teitä, herra majuri —

v. TELLHEIM.

Kuinka monta kertaa minun pitää se sanoa? Minä en tarvitse rahojasi!

WERNER

(suuttuneena). No tarvitkoon niitä sitten kuka tahansa! (Heittää kukkaron hänen jalkojensa eteen ja menee syrjään.)

NEITI

(Franziskalle). Ah, rakas Franziska, minun olisi pitänyt totella sinua. Olen pitkittänyt pilaa liian kauvan – Mutta hänenhän tarvitsisi vain kuulla, mitä minulla – (Lähestyen häntä.)

FRANZISKA

(vastaamatta neidille lähestyy Werneriä). Herra varusmestari!

WERNER

(äreästi). Menköön hän tiehensä! —

FRANZISKA.

Huu! Minkälaisia miehiä!

NEITI.

Tellheim! – Tellheim! (Tämä puree vimmoissaan kynsiään, kääntyy poispäin eikä kuule mitään.) Ei, tämä menee jo liian pitkälle! – Kuulkaa minua toki! – Te erehdytte! – Pelkkä väärinkäsitys, – Tellheim! – Ettekö tahdo kuunnella omaa Minnaanne? – Kuinka sellaista saatatte epäilläkään? – Minäkö haluaisin päästä teistä eroon? – Minäkö olisin tullut tänne sitä varten? – Tellheim!

KAHDESTOISTA KOHTAUS

Kaksi palvelijaa, eri puolilta poikki salin juosten. Edelliset.

ENSIMÄINEN PALVELIJA.

Armollinen neiti, hänen ylhäisyytensä, kreivi! —

TOINEN PALVELIJA.

Hän saapuu, armollinen neiti! —

FRANZISKA

(on rientänyt ikkunaan). Hän se on! hän se on!

NEITI.

Onko se hän? – Oi, nyt pian, pian, Tellheim —

v. TELLHEIM

(yhtäkkiä tointuen). Kuka? kuka tulee? Enonneko, neiti? tuo julma eno? – Antakaa hänen tulla, antakaa hänen tulla! – Älkää pelätkö! Hän ei saa solvata teitä ainoallakaan katseella! Hän joutuu tekemisiin minun kanssani. – Tosin te ette sitä ansaitse —

NEITI.

Syleilkää minua pian, Tellheim, ja unohtakaa kaikki —

v. TELLHEIM.

Haa, jospa tietäisin, että osaatte katua! —

NEITI.

Ei, minä en voi katua sitä, että olen päässyt näkemään koko teidän sydämenne! – Ah, minkälainen mies te olettekaan! – Syleilkää Minnaanne, onnellista Minnaanne! mutta juuri teidän kauttanne onnellista! (Vaipuu hänen syliinsä.) Ja nyt häntä vastaan! —

v. TELLHEIM.

Ketä vastaan?

NEITI.

Parhainta tuntemattomista ystävistänne.

v. TELLHEIM.

Mitä?

NEITI.

Kreiviä, enoani, isääni, teidän isäänne – — Minun pakoni, hänen suuttumuksensa, minun perinnöttömäksi tekemiseni; – ettekö kuule, että kaikki on vain keksittyä? Herkkäuskoinen ritari!

v. TELLHEIM.

Keksittyä? Mutta sormus? sormus?

NEITI.

Missä teillä on se sormus, jonka annoin teille takaisin?

v. TELLHEIM.

Te otatte sen jälleen? – Oi, sitten olen onnellinen! – Kas tässä, Minna! – (Vetää sen esiin.)

NEITI.

Katsokaahan sitä toki ensin! – Voi niitä sokeita, jotka eivät tahdo mitään nähdä! – Mikä sormus se sitten on? Sekö, jonka sain teiltä, vai se, jonka te saitte minulta? – Eikö se ole juuri se, jota en tahtonut jättää isännän huostaan?

v. TELLHEIM.

Hyvä jumala! mitä näen? mitä kuulen?

NEITI.

Täytyykö minun nyt taas se ottaa? täytyykö? – (Tempaa sen hänen kädestään ja pistää sen omaan sormeensa.) No? onko kaikki nyt hyvin?

v. TELLHEIM.

Missä olen? – (Suudellen hänen käsiään.) Oi, te paha enkeli! – kiduttaa minua sillä tavalla!

NEITI.

Tämä näytteeksi siitä, rakas puolisoni, ettei teidän koskaan pidä tehdä minulle kepposta, jollette tahdo, että heti maksan takaisin samalla mitalla. – Ettekö muka tekin ole minua kiduttanut?

v. TELLHEIM.

Voi teitä ilveilijöitä, olisihan minun pitänyt tuntea teidät!

FRANZISKA.

Ei, totisesti; minusta ei ole ilveilijäksi. Olen vavissut ja tutissut ja minun on täytynyt kädelläni pitää suutani tukossa.

NEITI.

Ei ole omakaan osani ollut helppoa. Mutta tulkaahan toki!

v. TELLHEIM.

En osaa vielä oikein tointua. – Kuinka hyvältä, kuinka pelottavalta minusta tuntuu! On kuin äkkiä heräisi hirvittävästä unesta!

NEITI.

Me vitkastelemme. – Kuulen hänen jo tulevan.

KOLMASTOISTA KOHTAUS

Kreivi v. Bruchsall, jota isäntä ja jotkut palvelijat seuraavat. Edelliset.

KREIVI

(sisään astuessaan). Hän saapui kai onnellisesti perille? —

NEITI

(joka hypähtää häntä vastaan). Ah, isäni!

KREIVI.

Tässä olen, rakas Minna! (Syleillen häntä.) Mutta mitä, tyttö? (Huomatessaan Tellheimin.) Tuskin olet ollut täällä täyttä vuorokautta ja sinulla on jo tuttuja ja seuranpitäjiä?

NEITI.

Arvatkaa, kuka hän on?

KREIVI.

Eihän vain sinun Tellheimisi?

NEITI.

Kukapa muu kuin hän? – Tulkaa, Tellheim! (Vie hänet kreivin luo.)

KREIVI.

Hyvä herra, emme ole koskaan nähneet toisiamme, mutta jo ensi silmäyksellä olin teidät tuntevinani. Toivoin arvanneeni oikein. – Syleilkää minua. – Olette saavuttanut täyden kunnioitukseni. Pyydän ystävyyttänne. – Sisareni tytär, tyttäreni rakastaa teitä. —

NEITI.

Sen te tiedätte, isäni! – Ja onko se sokea, minun rakkauteni?

KREIVI.

Ei, Minna, rakkautesi ei ole sokea, mutta rakastettusi on – mykkä.

v. TELLHEIM

(heittäytyen hänen syliinsä). Suokaa minulle aikaa tointuakseni, isäni! —

KREIVI.

Hyvä näinkin, poikani! Kuulen, että vaikka suusi ei osaakaan pakista, niin osaa sydämesi kuitenkin puhua. – Minä en muuten juuri pidä tuonvärisistä upseereista. (Viitaten Tellheimin univormuun.) Mutta te olette rehellinen mies, Tellheim, ja olipa rehellisellä miehellä millainen puku tahansa, häntä ei voi olla rakastamatta.

NEITI.

Oi, jospa tietäisitte kaikki! —

KREIVI.

Mikäpä minua estää saamasta tietää kaikkea? – Missä ovat huoneeni, herra isäntä?

ISÄNTÄ.

Teidän ylhäisyytenne suvaitkoon vain astua tänne sisään.

KREIVI.

Tule, Minna! Tulkaa, herra majuri! (Poistuu isännän ja palvelijoitten seuraamana.)

NEITI.

Tulkaa, Tellheim!

v. TELLHEIM.

Seuraan teitä tuossa tuokiossa, hyvä neiti. Vielä vain sananen tälle miehelle! (Kääntyen Wernerin puoleen.)

NEITI.

Ja se oikein ystävällinen! Minusta näyttää, että se on tarpeen. —

Franziska, eikö niin? (Seuraa kreiviä.)

NELJÄSTOISTA KOHTAUS

von Tellheim. Werner. Just. Franziska.

v. TELLHEIM

(osoittaen kukkaroa, jonka Werner on heittänyt maahan). Kas tuossa, Just! – nosta kukkaro maasta ja vie se kotiin. Mene! – (Just poistuu.)

WERNER

(joka yhä vielä on seisonut nurkassa murjottaen eikä ole näyttänyt ottavan osaa mihinkään, tämän kuultuaan). No niin!

v. TELLHEIM

(lähestyen häntä tuttavallisesti). Werner, milloin voin saada ne toiset tuhat pistolia?

WERNER

(yhtäkkiä jälleen hyvällä tuulellaan). Huomenna, herra majuri! huomenna. —

v. TELLHEIM.

Minun ei tarvitse joutua velalliseksesi, mutta tahdon ruveta varojesi hoitajaksi. Kaikille teille hyväsydämisille ihmisille pitäisi asettaa holhooja. Te olette jonkinlaisia tuhlaajia. – Sinä suutuit minuun äsken, Werner! —

WERNER.

Kautta kurjan sieluni, suutuin! – Mutta minun ei sittenkään olisi pitänyt olla sellainen tolvana. Nyt käsitän sen varsin hyvin. Minä ansaitsisin saada sata patukan iskua. Käskekää pois vain antaa ne minulle; mutta nyt ei enää mitään kaunaa, rakas majuri! —

v. TELLHEIM.

Kaunaa? – (Puristaen hänen kättään.) Lue silmistäni kaikki se, mitä en osaa sinulle sanoa! – Haa! haluaisinpa nähdä sen, jolla olisi parempi tyttö ja vilpittömämpi ystävä kuin minulla! – Franziska, eikö niin? – (Poistuu.)

VIIDESTOISTA KOHTAUS

Werner. Franziska.

FRANZISKA

(itsekseen). Niin, totisesti, hän on perin hyvä mies! – Sellaista en tapaa toista. – Se täytyy tulla sanotuksi! (Lähestyen Werneriä ujona ja häpeissään.) Herra varusmestari —

WERNER

(joka pyyhkii silmiään). No?

FRANZISKA.

Herra varusmestari —

WERNER.

Mitä nyt sitten, neitokainen?

FRANZISKA.

Katsahtakoon hän minuun, herra varusmestari —

WERNER.

En vielä saata; en tiedä, mikä silmiini on tullut.

FRANZISKA.

Katsokoon hän minua toki!

WERNER.

Pelkäänpä, että olen katsonut häntä jo liiaksikin, neitokainen! – No, nythän jo näen hänet! Mikä on hätänä?

FRANZISKA.

Herra varusmestari – — eikö hän tarvitsisi varusmestarin rouvaa?

WERNER.

Puhuuko hän totta, neitokainen?

FRANZISKA.

Täyttä totta!

WERNER.

Lähtisikö hän vaikka Persiaankin?

FRANZISKA.

Mihin varusmestari vain haluaa!

WERNER.

Oikeinko totta? – Hoi! Herra majuri! ei pidä suurennella! Nyt on minulla ainakin yhtä hyvä tyttö ja yhtä vilpitön ystävä kuin teilläkin! – Antakoon hän minulle kätensä, neitokainen! Top! – Kymmenen vuoden kuluttua hän on kenraalin rouva tai leski!

Neljännen näytöksen toisen kohtauksen ranskankieliset lauseet merkitsevät suomeksi:

Est-il permis j. n. e. Saanko luvan, herra majuri?

Parbleu! – Mais non – j. n. e. Hitto vieköön! – Mutta ei – tämä on hänen huoneensa —

Le Major de Tellheim; j. n. e. Majuri von Tellheim; aivan oikein, kaunis lapseni, häntä minä etsin. Missä hän on?

Comment? – Mitä?

Ah, Madame, – Mademoiselle – Ah, rouva, neiti.

Ah voilà de ses politesses! j. n. e. Ah, se on hänen kohteliaita tapojaan! Hän on erittäin siro ja hieno mies, tuo majuri!

C'est dommage; j. n. e. Sepä on vahinko; olen siitä pahoillani.

Nouvelle – uutinen.

Mademoiselle parle françois? j. n. e. Puhuuko neiti ranskaa? Mutta sehän on selvää; näkeehän sen! – Kysymykseni oli varsin epäkohtelias; suonette anteeksi, neiti. —

Sachés donc, Mademoiselle – Tietäkää siis, neiti – á l'ordinaire – tavallisesti.

et le Ministre m'a dit j. n. e. – ja ministeri sanoi minulle noin meidän kesken, sillä hänen ylhäisyytensä on minun ystäviäni, ja meidän välillämme ei ole mitään salaisuuksia.

rapport – selostus.

tout à fait en faveur j. n. e. kokonaan majurin eduksi. – Herra, sanoi minulle hänen ylhäisyytensä, te ymmärtänette, että kaikki riippuu siitä tavasta, millä asiat esitetään kuninkaalle, ja te tunnette minut. Tuo Tellheim on erittäin kelpo poika, ja tiedänhän minä, että te pidätte hänestä. Ystävieni ystävät ovat minunkin ystäviäni. Tuo Tellheim tulee kuninkaalle maksamaan koko tavalla, mutta palvellaanko kuninkaita ilmaiseksi? Tässä maailmassa täytyy tukea toisiaan molemmin puolin; ja jos jonkun on jotakin menetettävä, niin olkoon se kuningas eikä meidän laatuisemme kunnon mies. Tästä periaatteesta en poikkea milloinkaan.

Ah que son Excellence j. n. e. Ah, hänen ylhäisyydellään on sydän oikealla paikallaan!

au reste – muuten.

une lettre de la main – käsikirje.

infailliblement – aivan varmaan.

Vous voyés en moi j. n. e. Te näette minussa ritari Riccaut de la Marlinieren, Pitkän Kynnen herran, Kullanhaalijain sukuhaaraa.

qui est veritablement j. n. e. jossa todellakin on kuninkaallista verta. – Täytyy tunnustaa, että minä olen epäilemättä koko suvun kaikkein seikkailurikkain vesa.

affaire d'honneur – kunnia-asia.

Ah, Mademoiselle, que je voudrois j. n. e. Ah, neiti, kunpa en olisi koskaan nähnyt tätä maata!

Capitaine – kapteeni.

Oui, Mademoiselle, me voilá reforme j. n. e. Aivan niin, neiti, olen saanut eroni ja sen johdosta joutunut keppikerjäläiseksi.

Vous êtes bien bonne, j. n. e. Te olette kovin hyvä, neiti.

reformir – erottaa virasta.

rouinir – joutua puille paljaille.

Tranchons le mot; j. n. e. Suoraan sanoen, minulla ei ole ropoakaan, ja nyt minua todellakin odottaa täydellinen tyhjyys.

qu'un malheur ne vient jamais seul – ettei onnettomuus koskaan tule yksin.

extraction, syntyperä.

resource – keino.

honnêt-homme – kunnon mies.

Mademoiselle, je joue avec un guignon j. n. e. neiti, minä pelaan uskomattoman huonolla onnella.

Je sais bien, qu'il y avoit j. n. e. Tiedän varsin hyvin, että kysymyksessä oli muutakin kuin peli. Siliä vastapelaajieni joukossa oli joitakin naisia.

invitir – kutsua.

revanche, mais – j. n. e. korvausta, mutta – te ymmärrätte, neiti —

Tatit mieux, Mademoiselle, j. n. e. Sitä parempi, neiti, sitä parempi! Kaikki henkevät ihmiset pitävät pelaamisesta intohimoisesti.

Comment, Mademoiselle, vous poulés j. n. e. Mitä, neiti, te haluatte olla minun osakkaani? Kaikesta sydämestäni.

Ah, Mademoiselle, que j. n. e. Ah, neiti, kuinka rakastettava te olette! —

Donnés toûjours, j. n. e. Antakaa pois vain, neiti, antakaa.

interessir – olla osallisena.

pour le tiers – kolmannella osalla.

liaison – suhde.

et de ce moment j. n. e. ja tästä hetkestä alkaen alan minä toivoa parasta onneeni nähden.

Je suis des Bons, j. n. e. Minä kuulun noihin taitaviin, neiti, Tiedättekö, mitä se merkitsee?

Je sais monter un coup – Minä osaan tehdä tempun.

Je file la carte j. n. e. Minä sujautan kortin hyvin taitavasti —

Je fais sauter la coupe j. n. e. Minä pistän nostetun pinkan entiselleen erittäin etevästi —

Donnés moi un pigeonneau j. n. e. Antakaa minulle vain kyyhkysenpoika kynittäväksi, ja —

Comment, Mademoiselle? j. n. e. Mitä, neiti? Te nimitätte sitä »petette»? Korjata onnensa kulkua, käydä siihen lujasti käsiksi, olla varma asiastaan —

Laissés-moi faire, Mademoiselle – Jättäkää se minun huolekseni, neiti —

Votre très-humble – Teidän nöyrin palvelijanne —